Mitä meikkivoiteen alle laitetaan? – ammattilaisen vinkit

22.10.2019

Varmasti moni teistä on huomannut etten tee meikeissäni sellaista YouTube-tyylistä paksua meikkipohjaa vaan kuulaan ja ihon näköisen ihon. En myöskään halua, että iho näyttää sellaiselta täydellisen matalta posliini-iholta vaan haluan, että se hehkuu. Ainoastaan juhliin laittaisin paksumpaa ja virheetöntä meikkipohjaa – mitä se nyt on enää ikäiselleni 38-vuotiaalle edes mahdollista.

MILTÄ IHON PITÄÄ TUNTUA ENNEN MEIKKIVOITEEN LISÄÄMISTÄ?

Jos meikkivoiteen lisää iholle, johon voiteet ovat imeytyneet kokonaan, niin meikkipohjasta tulee helposti kuivan näköinen ja mahdolliset kuivat kohdat myös korostuvat. Paksummat päivävoiteet siis pitävät ihon kuulaampana pitkään ja ne ikäänkuin sekoittuvat meikkivoiteen kanssa kauniin tasaiseksi ja ihon näköiseksi kerrokseksi.

Jos kasvoveden ja voiteen lisäämisestä on jo hetki niin lisään usein Weledan tuhtia Skin Foodia kasvojen korkeisiin kohtiin tuomaan hehkua ja pehmeyttä. Eli en laita tuotetta niihin kohtiin, joissa iho alkaa helposti rasvoittumaan. Tämä on kohdallani nenän ympärys ja kulmakarvojen väli. Ihon pitää siis olla hieman tahmean oloinen ja pehmoinen, kun siihen lisätään meikkivoide. Hyvin valmisteltu iho pitää meikin kauniina koko päivän.

MITÄ KÄYTÄN MEIKIN ALLA?

Kaikessa yksinkertaisuudessaan suosin jotain melko tuhtia voidetta vaikka ihoni on sekaiho, jonka alle laitan ehdottomasti aina kosteuttavaa kasvovettä. Myös asiakkaille käytän usein kuivan ihon tuotteita, kun teen juhlameikkiä. Paitsi jos kyseessä on todella rasvoittuva iho, niin saatan jättää kosteusvoiteen kokonaan pois ja laittaa iholle vaan kasvovettä. Jos iho on pintakuiva, niin koitan pelastaa tilannetta edes vähän ja kuoria ihoa kevyesti ja laittaa useamman kerroksen kosteuttavaa kasvovettä. Jos siis kärsit pintakuivuudesta, niin nyt kipin kapin lukemaan kuinka helposti siitä pääsee eroon. Jo viikossa ihosi voi olla parempi, mutta ihan siinä yhdellä seisomalla en saa asiakkaan pintakuivuutta pelastettua.

  • Kasvovesiä on hyvin moneen junaan. Jotkut niistä sisältävät jopa hyvin paljon alkoholia, joka kuivattavat ihoa. Tämän voit tsekata inci-listasta. Jos listan alusta löytyy Alcohol tai Alcohol Denat, voi kyseessä olla hyvinkin kuivattava kasvovesi. Itse suosin kuivalle sekä myös sekaiholle *Bybin Mega Mistiä ja helposti rasvoittuvalle iholle *Eco by Sonyan tasapainottavaa kasvovettä. Huom! Kasvovesi lisätään kasvoille aina käsin tai suihkuttamalla – ei vanulapun kautta.
  • Evolven Multipeptide 360 Moisture Cream on ehdottomasti yksi parhaista kosteusvoiteista, jota tykkään käyttää myös iltaisin. Tämä on muuten myös yksi parhaista ryppyvoiteista. Se mitä nyt ryppyihin, voi ulkopuolisesti vaikuttaa. Kirjoitin muuten TÄSSÄ miten ryppyjä voi ehkäistä.
  • Evolven rinnalle toiseksi suosikiksi on noussut uusi suomalainen brändi nimeltään Kolme Cosmetics ja merkin *Toxfree Whipped kasvovoide. Tämä voide muuttuu kasvoilla helposti imeytyväksi öljyksi ja sopiikin paremmin kuivalle iholle. Sekaihoiselle se voi olla meikin alle liian tuhtia, mutta yöksi tai talvipakkasille se on hyvä kaikille ihotyypeille.
  • Tässä pyöritään hirmuisen paljon samoissa aiheissa kuin edellisessä postauksessa, sillä kasvojen kosteutus on vaan niin tärkeää meikin pohjustuksessa.

MITEN SE MEIKKIVOIDE SITTEN PYSYY?

Moni varmasti miettii tässä vaiheessa, että no eihän se meikki voi mitenkään pysyä, jos alle laittaa jotain tuhtia. Uskokaa pois, että pysyy, kun tuhdin meikkivoiteen lisäksi alla on kosteuttava kasvovesi ja hellävaraisesti pesty iho, niin iho näyttää kuulaalta koko päivän.

Itsehän en käytä mitään primereita, koska hyvä ihonhoito on se primer. Primer eli meikinpohjustusvoide on usein vaan täynnä erilaisia silikoneja, joita löytyy jo valmiiksi meikkivoiteista. Miksi siis laittaisin sitä ylimääräisen kerroksen iholle? Yllättyisitte kuinka harva kansainvälinen ja suomalainen meikkitaiteilijahuippu käyttää primereita – mieleeni tulee heti Jennifer Lopezin luottomeikkitaiteilija Scott Barnes.

No mutta miten se sitten pysyy? Ihonhoidon lisäksi meikkivoidetta laitetaan todella ohut kerros. Kaikki lähtee kuitenkin siitä ihonhoidosta, jota tule paasaamaan varmasti hamaan tappiin asti. Käytän myös puuteria todella vähän ja vain silmien alla, nenän pielissä ja niissä kohdin, joista haluan kiillon pois. Avainasiana onkin se, että meikkivoide pitää valita oman ihotyypin mukaan ja silloin meikkivoide pysyy. Rasvaisen- ja sekaihon meikkivoiteet löydät TÄSTÄ ja kuivan ihon TÄSTÄ.

P.S. Olen työstämässä postausta, johon laitan vastauksia meikkivoiteen pysyvyysongelmiin. Nyt saa siis heittää kysymyksiä tähän tulevaan postaukseen.

  • TiinA

    Moikka! Mulla on ongelmana nenän isot ihohuokoset, joista tuntuu meikkivoide karkaavan itsestään vaikka kuinka puuterilla kiinnittää. Olenkin koittanut käyttää pore primeria, mutta sitten tuntuu että meikkivoidekin heti liukuu siitä päältä pois.. että pinnasta tulee jotenkin liian liukas😆

    • Miia Johansson

      Jes.. vastaan tähän postauksessa, jossa puhun näistä pysyvyysongelmista. 🙂

  • .

    Miksi meikkivoide ei pysy nenän päällä?

    • Miia Johansson

      Vastaan tähän tulevassa postauksessa 🙂

  • Sokko:)

    Moikka!
    Julkaisetko pian sisällön messuboksista?
    Hiukan harmittaa kun kävelin messuilla vaan muina naisina boxipöydän ohi, ajattelin automaattisesti että siinä on myynnissä lisää niitä sun nro. 2 boxeja joku pikkuerä..
    ja sitten luin täältä että kyseessä olikin täysin eri sisältöinen laatikko!! 🙂 no, aina ei voi voittaa. Olisin kyllä ostanut jos olisin tajunnut 😀

    • Miia Ezen

      Heippa Sokko! 🙂 No voihan kökkö.. joo, tuo kakkosboksi tosiaan myytiin silloin muutama viikko sitten loppuun minuuteissa ja tämä oli boksi numero kolme. Teen joo sisällöstä postausta viimeistään ensi viikolla. Tällä hetkellä odottelen, että saisin itse tuon kolmos boksin ja voisin ottaa postaukseen tarvittavat kuvat. 😀

  • Tipu

    Hei! K i i t o s, nämä ihonhoito-postausjutut ovat pelastaneet 36-vuotiaana ”yhtäkkisesti” muuttuneen ihoni! Twistbe:ltä olen ostamassa sekaihon hoitopakettisettiä. Vielä olen hieman pihalla mikä ero on hoitonesteellä ja kasvovedellä, ja apua pitääkö seerumikin olla. Mutta jo alussa oppimisen tiellä pintakuivan sekaihoni kanssa kuitenkin – jippii!

    Ajatusidea: olet kuvannut esim. curly girl -metodista ”videosarjan”. Olisko mahdollista saada aamun ja illan ihonhoitohetkistä vastaavaa ”sarjaa”?

    Seuraan Instagramissa Sinua ja tarinoitasi, ja monasti saan hymyn huulille, kaiken sen tiedon ja opastuksen lomassa! Ihanuuksia Miia Johansson Sinulle! Ja kiitos.

    • Miia Johansson

      Heippa Tipu! 🙂 Korealaisessa ihonhoidossa on tosiaan erikseen kasvovesi ja hoitoneste, mutta kosteuttava kasvovesi riittää vallan mainiosti ja sitä voi myös kerrostaa samalla tavoin kuin hoitonestettä. Seerumit ovat sitten siihen tarkoitukseen, jos iho tarvitsee vielä normaalin ihnhoidon päälle jotain lisää ja erityiseen ongelmaan suunnattua tuotetta. Usein pärjää ihan tavallisella ihonhoidolla.

      Ja joo, suunnitelmissa on tehdä IG-stooria ihonhoidosta – ja erikseen aamun ja illan rutiineista. 🙂

  • sarppa

    Hei, minulla on atooppinen iho. Kasvoissa hieman atopiaa, seka ihoa sekä t-alue rasvoittuu. Olen kokeillut useita meikkivoiteita ja nyt ihastunut macin Studio Fix Fluid Foundationiin. En ole meikin alla ennen käyttänyt mitään, nyt ostin vihdoinkin atopikin tuotteita. Käytän aamulla kasvovettä, rauhoittavaa seerumia ja rauhoittavaa kauravoidetta.
    On ihana tunne että kasvot tuntuu kosteutetulta ja tuntuu että ihon väri hieman tasottuu…
    mutta mietin onko hyvä käyttää kaikkia noita meikin alla? ja pitäisikö t-alueelta jättää jokin pois kun se meinaa kiiltää..

    Meikki voiteen t-alueen kohdalta puuteroin irtopuuterilla.. mutta miten lisäiletkö irtopuuteria jos päivän aikana kiiltää ja jos niin millä? koska itse lisäilen puuteri vipalla ja se välillä tuntuu vievän meikki voidetta… tai onko jotain peittävämpää millä saisi päivänmittaan korjattua?

    Kaikki vinkit tervetulleita 🙂

  • Josefiina

    Moikka!
    Mielenkiinnosta kysyn, että miksi et suosittele kasvoveden laittamista vanulapulla? 🙂 itse levittelen sen sormin, mutta lähinnä siksi ettei vanulappu imisi kaikkea itseensä.

    Olisi kiva jos tekisit postausta joko tänne blogiin tai miksei ign puolellekkin akneihon hoidosta ja meikkaamisesta. Varmasti monelle tuttu ongelma saada ensinnäkin itse akne kuriin ja lisäksi meikata se niin että välttyisi kakkunaamalta vaikka haluaakin näppyrykelmät piilotettua.

    • Miia Johansson

      Heippa Josefiina! 🙂 Hyvä kysymys. Kasvovesi on ihonhoidossa ensimmäinen kosteutuksen vaihe. Eli kasvovedellä ei enää puhdisteta ihoa ellei ole kyse juuri puhdistavasta kasvovedestä. Periaatteessa asian voisi ajatella näin, että eihän kukaan lisää kosteusvoidettakaan pumpulilla, koska muutenhan sitä menee paljon hukkaan. 🙂 Ja myös käsin kasvoveden saa painelua hyvin ihoon.

      Akneihon hoito on sen verran kokonaisvaltaista, johon kuuluu myös hyvin pitkälti sisäinen ravitsemus, joten en uskalla ottaa siihen kantaa omalla osaamisellani. Finnien peittämisestä mulla on stoorien kohokohdissa postausta. Vanha postaus löytyy tästä: https://miiajohansson.com/2018/10/11/miten-meikata-finnit-piiloon/

  • Satu

    Haluaisin tietää kuinka lisätä meikkivoide kosteaan pohjaan ilman, että se lähtee rullautumaan pois.

    • Miia Johansson

      Jes, tästä tulee lisää. 🙂

  • Anna

    Hei entäs jos käyttää mineraalimeikkejä, eli puuterimaista pohjaa? Laittaisitko silti hieman “tahmealle” iholle?

    • Miia Johansson

      Heippa Anna! En laittaisi puuterimaisia tahmealle pohjalle. Itse en käytä ollenkaan puuterimaisia meikkivoiteita, koska en pidä niiden matasta lopputuloksesta. 🙂 Mutta nää on niin mielipidejuttuja.

  • Jaana

    Meikkivoiteen pysyminen silmän alueissa ja niiden juonteissa? Tai siis 🙂 juonteissa meikkivoida tosiaan pysyy. Ja nenän päältä voide tuntuu katoavan.

    • Miia Johansson

      Jes! Sisällytän tän tulevaan postaukseen. 🙂

  • LN

    Moikka, miksi kasvovettä ei saa laittaa vanulapulla vaan levitetään sormin tai suihkutellen?

    • Miia Ezen

      Hyvä kysymys! 😊 Voisin ehkä muotoilla sen niin, että laittaisitko kosteusvoiteen vanulapulla? Eli hyvää tuotetta menee vaan hukkaan. Kasvoveden tehtävä on aloittaa ihon vesikosteutus eikä enää puhdistaa ihoa. Eli siksi se on turha laittaa vanulapun kautta. 😊

  • Anu

    Meikkivoide ei oikein peitä isoja ihohuokosia. Erityisesti nenässä ne on minullakin ongelmana. Ja kyllä muuallakin kasvoissa. Ainoastaan primerin kanssa ne peittyvät jotenkuten. Valitettavasti hyvälläkään ihonhoidolla ne eivät enää poistu, kun sellaiset on kerran siunaantuneet 😕 Toki hyvin hoidettu ja kosteutettu iho muutoin näyttää paremmalta.

    • Kaisa

      Tämä ongelmana itsellänikin! Olisiko suositella jotain primeria juuri suurten huokosten häivyttämiseen? Mielestäni hankala saada kuulasta pohjaa kun huokoset erottuu..

      • Miia Johansson

        Hmm.. vastaan tähän vielä paremmalla ajalla, mutta siis mun on pakko sanoa etten ole nähnyt koskaan ja kenelläkään ihmisiä tavatessa tai meikatessa niin suuria ihohuokosia, että ne olisivat jotenkin häiritsevät. Mun on pakko siis sanoa, että me usein katsotaan itseämme liian kriittisesti. <3 Itse rakastan ihohuokosia ja mielestäni ne kuuluvat ihoon. Jotkut on vaan siunattu hieman pienemmillä sellaisilla. Silikoni primerit on ainoita, jotka täyttää ihohuokoset, mutta itse en henk koht niistä pidä. Tällöin on hyvin vaikea tehdä siihen päälle kuulasta ja ihon näköistä ihoa. Kaikista tärkientä hieman suurempien ihohuokosten kanssa on niiden putsaus. <3 Mulla on itselläni myös otsalla suuret ihohuokoset, mutta oon tottunut hyväksymään ne.

  • Eerika

    Olen saanut vinkeilläsi todella hyvin muuten meikkipohjan kuntoon, mutta yksi kohta missä on toistuvasti ongelmaa on nenän päälinen silmälasien alta. Sinne tulee ruma jälki varsinkin jos lasit pääsevät hieman valahtamaan esim alaspäin työskennellessä. Osaatko sanoa mikä auttaisi?

  • Jenni

    Mikä olisi hyvä markettimeikkivoide pintakuivalle iholle?

  • Veera

    Miten ehkäistä meikkivoiteen “halkeileminen” päivän aikana ja liikkuminen esim. aurinkopuuterin ja poskipunan alla?

    • Miia Johansson

      Jes.. tämä tulee tulevaan postaukseen. 🙂

  • Jenni

    Miten jauhemaiset mineraalimeikkipuuterit (esim. Bareminerals original) saa pysymään paikoin rasvoittuvalla epäpuhtaalla iholla? Pidän jauheen tunnusta, mutta meikkipohja lähmääntyy ja karkaa päivän mittaan. Baremineralsin lisäksi olen käyttänyt sensain sävytöntä jauhemaista irtopuuteria kiinnittämään peiteaineen esim. silmien alle. Narsin peiteaineen olen havainnut toimivaksi. Se ei keräänny juonteisiin eikä ala kellertää päivän mittaan.

    Käytän ihonhoidossa Mossan tuotteita sekä ekopharman kosteuttavaa kasvovettä. Pidän myös dhc:n puhdistusöljystä ja jauhemaisesta pesuaineesta kaksoispuhdistuksena.

    Vai olisiko parempi kokeilla muuta meikkipohjaa? Ihoni on hormoniakneen taipuva, rasvoittuva ja ihohuokoset ovat valtavat.

    • Miia Johansson

      Heippa Jenni! 🙂 No nämä on tietenkin mielipidejuttuja mistä tykkää, mutta monella noi puuterimaiset pohjat näyttää ensin matalta iholla ja sitten ne alkaa kiiltämään parin tunnin päästä aika paljonkin. Toisaalta rasvoittuvalla ja epäpuhtaalla iholla tämä käy monen tavallisen meikkivoiteenkin kanssa. Sanoisin, että tärkeintä on ihonhoito oman ihon tarpeisiin ja myös omalle iholle tarkoitettu meikkivoide. Eli esim estee lauder double wear. Itse rehellisesti sanottuna noi Mossan tuotteet ei ole inciltään kovin laadukkaita. Mutta mitä tekisin sinuna, niin kiinnittäisin enemmän huomiota ihonhoitotuotteisiin ja että ne sopii juuri sun ihon tarpeisiin. Mulla ei ole kokemusta tuosta DHC:stä, mutta google näytti mulle, että kyse on syväpuhdistavasta öljystä (kuulostaa tujulta) ja en myöskään tiedä mikä jauhemainen puhdistus sulla on käytössä, Mutta yleensä alan ensimmäisenä epäilemään, että puhdistusrutiini on iholle liian rankka. Yleensä balmimaiset ja maitomaiset on kaikista parhaita iholle ja näiden avulla myös epäpuhtaudet ja rasvoittuminen saattaa rauhoittua, kuten mulla kävi. 🙂

  • Jemppu

    Luomet ja meikkivoide? En arkimeikissä käytä luomiväriä juurikaan koskaan. Luomeni on kuitenkin hyvin tummat ja verisuonet kuultaa läpi ja näitä tulee peitettyä. Ongelma on se, että muu ihoni on pintakuiva ja luomien alue rasvoittuva. Mikä tuote/tapa olisi paras saada meikkivoide/peiteväri/mikä tahansa :D:D pysymään tasaisesti luomillani?

    • Miia Johansson

      Heippa 🙂 Mä en itseasiassa käytä ollenkaan meikkivoidetta tai peitevoidetta luomella. Jos et käytä luomivärejä, niin suosittelen silti sävyllistä luomivärin pohjustusvoidetta luomilla, joka peittää ihon epätasaisuuden ja estää rasvoittumisen. Kannattaa vaan puuteroiden pohjustusvoide lopuksi niin taatusti pysyy. Tästä on postausta tässä: https://miiajohansson.com/2019/06/01/miten-luomivari-pysyy-koko-paivan-2/

      • Jemppu

        Kiitos vinkistä 🙂 pitääkin heti lähteä meikkikaupoille ja tätä testaamaan.

  • Kaitlin

    Mikähähän mun pintakuivaa sekaihoa vaivaa, kun kasvovedet joko rasvoittaa ihoani kovasti, tai sitten alkaa tulla sellaista pientä näppylää jotka tulkitsen “ärsytysnäppylöiksi” jos tuote on liian tehokasta tms. Käytän alkoholittomia kasvovesiä, mutta tuntuu että sitä oikeaa on vaikea löytää koska inhoan sitä että iho rasvoittuu päiväsaikaan yhtään normaalia enempää. Kuitenkin iho selkeästi kaipaisi jotain extra kosteutusta (putsarit oon vaihtanut SLS-vapaisiin).

    • Miia Johansson

      Heippa! 🙂 Pitäisi melkein tietää mitä tuotteita sulla on käytössä, että osaisin jotain vastailla. 🙂 Saatat tietenkin olla myös herkistynyt jollekin raaka-aineelle.

  • Annika

    Eri tekniikat meikkivoiteen levittämiseen; sivellin, käsin, sieni jne. Mitä eroja, mitä suosittelet, onko levittävällä meikkivoiteella väliä välineen valinnassa

  • Laura

    Mitä (ja miten levitettynä) luonnonmukaisen sarjan meikkivoidetta suosittelet normaali-ihoiselle, jossa on hiukan couperosaa?

    • Miia Johansson

      Hmm.. sanoisin Laveran soft liquid, koska se on sopivasti peittävä. 😊

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram