19 ASIAA, JOITA EPÄILIT IHONHOIDOSSA JA MEIKKAUKSESSA

28.02.2021

Kysyin Instagramissa teiltä, että mihin oppeihini olet mahdollisesti suhtautunut skeptisesti, mutta testasit silti ja totesit ne hyväksi. Nämä epäilykset olivatkin niin mielenkiintoisia ja hyvin moni näistä oli sama, joita itse ennen epäilin. Siksi päätin tehdä aiheesta postauksen, koska ehkä joku muukin siellä vielä miettii ja epäilee jotakin kohtaa.

Pitää kyllä ihan ottaa teistä mallia, koska lähditte niin rokeasti testaamaan uusia juttuja epäilyksistä huolimatta.

1. “Olin ihan varma, että poskipunan kanssa näytän pelleltä. Väärin luulin.”

Hyvin yleinen käsitys ja ymmärrän täysin. Mutta ajatteleppa kuinka terveen ja nätin näköinen olet, kun olet juuri ulkoillut ja posket ovat terveen punaiset. Tältä voi siis näyttää koko ajan.

2. “Hellävarainen putsari. Olin varma, että iho jää likaiseksi.”

Luulin näin itsekin ennen, kun pesin kasvoni geeliputsarilla. Ikävä kyllä iho kuitenkin kärsiin geeli- ja vaahtoputsareista ja aiheuttaa erilaisia iho-ongelmia. Voit lukea lisää TÄSTÄ.

3. “En uskonut, että kasvoöljy toimii meikin alla.”

Sama! En olisi uskonut, mutta omalle ihotyypille sopiva kasvoöljy tekee ihosta pehmoisen ja meikkivoidekin näyttää paljon paremmalta.

4. “Sitä, että laadukas tuote ei välttämättä sovi juuri minulle.”

Juuri näin! Ihonhoitotuotteet pitää valita oman ihotyypin mukaan. Aina se ei ole helppoa ja joskus sitä onkin hehkutuksen vietävissä.

5. “Epäilin hyvien siveltimien tärkeyttä. Ero olikin huomattava erityisesti meikkivoiteen kanssa.”

Joo! Meikkaaminen menee aivan uudelle tasolle, kun käytössä on hyvät siveltimet. Ennen kaikkea meikkaaminen helpottuu. Mun lempparisiveltimiä löytyy TÄSTÄ.

6. “En uskonut, että vaaleanpunainen luomiväri voi näyttää hyvältä, mutta se onkin mulle kaikista imartelevin.”

Moni usein luulee, että punainen luomiväri tekee itkeneen näköiseksi ja toki sellaisia punaisia ja punaiseen taittavia luomivärejä on monia. Pienikin sävyero voi tehdä suuren muutoksen. Tämä Rinconin paletti on ihana, mutta tässäkin paletissa muutama punainen sävy vaatii kaverikseen muita sävyjä ettei näytä itkeneeltä.

7. “Epäilin, että pelkkä putsarin vaihto voi auttaa. Niin vaan auttoi ja vieläpä nopeasti!”

Yllättävän monella ihon huono kunto johtuu väärästä putsarista ja kun sen pistää vaihtoon, niin muutoksen voi nähdä jo parissa päivässä.

8. “Epäilin, että miten kasvovesi voi toimia suihkuttelemalla ja painelemalla ihoon eikä perinteisesti vanulapulla.

Puhdistavat kasvovedet toimii vanulapulla, mutta suosittelen pääsääntöisesti käyttämään päivittäin kosteuttavaa kasvovettä. Jos siis heittää kosteuttavan kasvoveden iholle pumpulin kautta, niin tuote menee hukkaan. Vähän sama kuin levittäisi kosteusvoiteen pumpulilla.

9. “Ihmettelin, miksi punapohjaista peitevoidetta silmien alle, mutta toimii!”

Joo, se kirkastaa katsetta todella paljon (katso alla oleva kuva). Joissain tapauksissa myös keltaiseen ja oliiviinkin taittavalla iholla. Esimerkiksi Kim Kardashian käyttää silmien alla punaiseen taittavaa puuteria.

Punapohjainen peitevoide

10. “En olisi uskonut, että väärä puhdistustuote aiheuttaa näppyjä, mutta niin se vaan oli.”

Kyllä! Liian vahva puhdistustuote voi tosiaan aiheuttaa finnejä, pahentaa atopiaa, tehdä ihosta pintakuivan. Liian vahva putsari poistaa ihon pinnalta sille tärkeitä rasvoja sekä häiritsee ihon mikrobiomin toimintaa. Iho ei pysty enää pitämään sisällään kosteutta ja suojelemaan meiltä ulkoisilta tekijöiltä ja siksi se alkaa voimaan huonosti. Aiheesta tarkemmin TÄSSÄ.

11. “Ihmettelin, että mitä järkeä on käyttää kasvovettä, mutta nyt pintakuivuus on poissa.”

Sama! En ymmärtänyt kasvoveden pointtia aikaisemmin. Jokainen iho tosiaan tarvitsee vesikosteutusta. Ilman sitä ihosta tulee pintakuiva. TÄSSÄ ohjeet, miten tunnistat laadukkaan kasvoveden.

12. “En uskonut, että ripsiväri alaripsissä toimii, mutta kahden viikon totuttelun jälkeen I love it!”

Jipii! Tästä nousikin mielenkiintoista keskustelua. Ripsiväriä alaripsiin vai ei -postaus nousi todella suosituksi.

13. “Ajattelin, ettei luomivärirajaukset pysy ja ei ole tarpeeksi näyttäviä, mutta olin väärässä.”

Ne tosiaan toimii. Tässä alla olevassa kuvassa käytin luumun sävyä. Mustalla luomivärillä saa vielä näyttävämmät rajaukset. Ja tietty nämä rajaukset on kaikista helpoimmat. Postaus aiheesta löytyy TÄSTÄ.

14. “Iho saa näkyä! Nykyään en käytä meikkivoidetta, koska mun iho sopiikin mulle.”

Ehkä ihanin oivallus, että oma iho sopiikin mulle. Itse ajattelin kanssa ennen, että ihon täytyy olla täydellinen ja paksulti meikkivoiteella peitetty. Käytän edelleen samoja meikkivoiteita, mutta teen meikkipohjasta paljon ohuemman. Näin myös meikkivoide pysyy paremmin koko päivän. Omaan ihoon totuttelu saattaa kyllä vaatia aikaa.

15. “En uskonut, että vähemmän on enemmän.”

Tarina ei kerro puhutaanko tässä ihonhoidosta vai meikeistä, mutta tämä pätee molempiin. Ihonhoidossa toisiaan suuri purkkimäärä ei tee ihosta sen kauniimpaa – voi käydä jopa päinvastoin.

16. “En uskonut, että naaman kiillon saisi pois oikealla ihonhoidolla ja meikkivoiteella eikä puuterilla. Tämä kuitenkin on totta.

Runsasta kiiltelyä on tosiaan hankala hallita puuterilla. Jos näin tekee, niin iholle voi päivän aikana tulla melkoinen puuterikerros. Ihon runsas talin tuotanto eli tuo kiiltely saattaa johtua pintakuivuudesta. Iho huutaa vesikosteutusta. Tämä johtuu usein liian vahvasta putsarista ja kosteuttavan kasvoveden puuttumisesta.

Jos meikkivoiteeksi taas valitsee liian kosteuttavan meikkivoiteen ja iho on rasvaisuuteen taipuvainen, niin iho tulee väkisinkin kiiltelemään päivän aikana. TÄSSÄ postaus kolmesta hyvästä meikkivoiteesta rasvaiselle iholle.

17. “Kimaltavien luomivärien lisääminen sormin, mutta toimii!”

Moni ammattilainen tosiaan lisää kimaltavat eli helmiäiset luomivärit sormin. Näin hohteen saa kaikista parhaiten esiin.

18. “En olisi uskonut, että luonnonkosmetiikka toimii, mutta olin väärässä.”

Joo, tämä onkin jännä juttu ja hyvin yleinen luulo. Mietin itsekin, että mistäköhän tämä johtuu, koska synteettisellä puolella on kuitenkin kautta aikojen käytetty juurikin luonnon raaka-aineita tehoaineina. Laadukkaassa luonnonkosmetiikassa niitä on vielä enemmän. Kirjoitin postauksen, jossa kumosin väärät käsitykset luonnonkosmetiikasta. Postaus löytyy TÄSTÄ.

19. “Luulin, ettei öljyt sovi rasvoittuvalle/ tukkeutuvalle iholle, mutta olin väärässä.”

Laadukkaista kylmäpuristetuista kasvoöljyistä hyötyy tosiaan kaikki ihotyypit. Kasvoöljyissä on tosin paljon laatueroja ja niistä kannattaa valita ne, jotka eivät sisällä turhia täyteaineita vaan pelkästään sitä itseään, eli laadukkaita öljyjä. Laadukkaat öljyt ravitsevat sekä tasapainottavat ihon toimintaa. Hyviä kasvoöljyjä löytyy suosikeistani TÄSTÄ.

Onko teillä jotain muita ennakkoluuloja kosmetiikasta, jotka sitten kuitenkin toimivat. Tai kenties joku asia, joka ei juuri sulle toiminutkaan.

  • Elina

    Huxleyn “ei kuivattava” geeliputsari olikin mulle aivan liian kuivattava. Hankin tän kaksoispuhdistuksen toiseen vaiheesee, kun moni kehui tätä hellävaraiseksi ei kuivattavaksi geeliputsariksi.
    Meni pitkään ennenkuin tajusin, että just se tuote syypäänä mun leuan ja kaulan järkyttävän kipeisiin finneihin/paiseihin. Olin jo varaamassa aikaa ihotautilääkärille, kunnes tajusin vaihtaa sen maitomaiseen putsariin, ja jo reilussa viikossa näkyi tulokset.
    Eli tosiaan kaikki, ne hypetetyimmätkää tuotteet eivät sovi kaikille.

    • Miia Johansson

      Heippa Elina! 🙂 No voi kökkö.. joo, näinhän se menee. Mä en oikeastaan suosittele enää mitään geeliputsareita kuin vaan ihan muutamia tiettyjä akneen.

  • Sanna

    Olen mielenkiinnolla lukenut sun tekstejä luonnonkosmetiikasta ja yrittänyt poimia omalle pintakuivalle iholle sopivia tuotteita. Evolven puhdistusbalm oli vähän pettymys, tuotetta tarvitsee todella ison määrän että poistaa meikin. Olisiko sulla vinkata öljymäisen putsaria, ainakin ei-luonnonkosmetiikkaa olevat nestemäiset öljyputsarit putsaa pienelläkin määrällä. Kiitos kun jaksat tehdä niin kattavia postauksia, niitä on aina ilo lukea 🙂

    • Miia Johansson

      Heippa Sanna! 🙂 Joo, Evolve ei emulgoidu niin hyvin kuin esim. Fiini, joka on myös todella riittoisaa. Oon huomannut, että tuo Evolve käyttäytyy hieman erilailla eri ihotyypeillä. Kuivemmalla iholla emulgoituu paremmin. 😀 Eli siis suosittelen tuota Fiiniä.

  • Martta

    Moi,

    Montaa noista epäilin itsekkin. Kuten öljyä kauneudenhoidossa. Nykyään käytän melkein pelkästään öljyjä iholla ja hiuksissa 😍

    Kaksoisputsausta epäilin pitkään, mutta se on ollu mun kuivalle herkästi tukkeutuvalle iholle toistaiseksi paras vaihtoehto (balm to milk ei toiminu).

    Toinen mitä epäilin oli mineraalimeikkivoide ja voiko sen saada kuulaan näköiseksi. Kiitos muuten niistä vinkeistä, toimii 😌 Edelleen tykkäisin nestemäisistä, mutta käytän maskia 8h/pv eikä sen vuoksi tule meikkivoidetta arkisin enää käytettyä.

    Mineraalimeikkivoide kestää paremmin aikaa eli tulloo halavemmaks pitemmän piälle 😁

    • Miia Johansson

      Sä olitkin varmaan lähettänyt kaksi kertaa saman tyylisen viestin. <3 EN ollut vielä kerinnyt lukemaan ja moderoimaan. 🙂

  • Nana

    Komppaan tota kohtaa numero 19. Ja siitå sinulle kirjotin. Tulin vaan kertoo, et mun kännyn alkunäytössä on suora linkki sun blogiin 😀

    Ja kysymys putsareista. Kun minulla on tukkeutuva/sekaiho/aikuisiän akne leuassa, jota luultiin aluksi PODiksi, mut ei ollutkaan. Meinasin nyt vaihtaa Lactolinen kasvoveden Olivia Kleiniin ja testata. Olivia Kleinilla oli sulfaatiton puhdistusgeeli. Uskaltaisikohan tätä Olivia Klein Jelly Wash geeliä kokeilla puhdistukseen? Tällä hetkellä olen käyttänyt puhdistusmaitoja erilaisia ja meikki ei ekalla pesulla irtoa. Öljypuhdistusta tein ennen, mutta vaikka puhdistin vielä öljyn jälkeen iho tukkeutui. Balmimainen puhdistus on siksi iso kynnys kokeilla :/

    • Miia Johansson

      Oi wau! 😀 No oon kyllä tosi otettu, jos on alkunäytössä suora linkki. <3 Kokeileppa hei tuota Olivia Klein Acne Washia ja joo Olivian acne spray toner siihen kaveriksi. 🙂

      • Markit

        Ups, eikö kaikilla ole Miia aloitusnäytöllä kännyssä?? Kaikki tärkeä pitää olla!😀 Ei kai sitä nyt googlen kautta jaksa joka kerta mennä blogiin. En minä ainakaan, käynhän siellä usein tutkailemassa juttuja ja tuotteita🌷

        • Miia Johansson

          Hihi.. kiitos <3

      • Nana

        Hei, iso kiitos, kun jaksoit vastata ♡ Mietin, että onko tuo akne wash liian kuivattava jos näpyt tulee vain leukaan? Mutta taidan tätä kokeilla 🙂 Eli huomenna Sokkarin kaubeuspäiville 🙂

        • Miia Johansson

          Kunnon analyysin miettimiseksi pitäisi melkein tietää, että mitä ihonhoitotuotteita oot tarkalleen tähän mennessä käyttänyt. Eli tarvitsetko edes acne washia, jos tosiaan finnejä on vaan leualla ja jos finnien syy onkin vaikka jostain väärästä tuotteesta. 🙂

          • Nana

            Minulla on aknepaiseita siis leuassa jotka tulevat ja menevät. Nyt oli enkat eli vuoden tauko 😀 käytän siis Lidlin puhdistusmaitoa ja sen jätän pois koska alkanut kirvellä. Herbinan pihdistusmaito oli täydellinen, mutta lopettivat sen valmistuksen.

            Eli puhdistusmaito, Lactoline kasvovesi, päivävoide Aco pure glow purifying day creme, illalla sama, mutta kasvovoiteena La Roche Posay toleriane ultra päivävoide ja Ordinary Ruusunmarjaöljy. Joskus jätän rasvan pois jos tuntuu, ettei tarvitse. Öljy on kyllä niin auttanut!

            Kun epäpuhtauksia tulee, käytän kuureina Cosxr Black head happoa.

            Osaisitko näiden perusteella suositella? Muualta kasvot siis hyvässä kunnossa ja muualle ei koskaan tule finnejä.

            Superkiitos jos jaksat vastata! Alan olla epätoivoinen ja lompakko köyhtyy näohin kokeiluihin. Haluaisin vain hyvät ja simppelit raaka-aineet. Apteekissa suositellaan vaikka ja mitä ja aina naama räjähtää. Sokoksen kosmetiikkamyyjät suosittelevat höttöjä 😀

            Eli puhdistus ja kasvovesi olisi se tpive saada kuntoon ♡

          • Nana

            Laitan uudelleen, kun jumahti netti 😀

            Eli käytössä Lidl puhdistusmaito (jää ppis koska alkanut kirvellä) Lactoline kasvovesi, Aco purifying day creme aamuisin, iltaisin La Roche Posay Ultra toleriane day cream (ei aina) ja Ordianryn ruusunmarja öljy, joka auttanut ihoani tosi paljon!

            Puhdistus ja kasvovesi olisi nyt hakusessa, koska haluaisin yksinkertaisia ja hyviä raaka aineita. Apua ei tule apteekista, eikä kosmetiikkamyyjiltä. Lääkäristäkään ei ole ollut apua.

            Kiitos jos ehdit vastata ♡

          • Miia Johansson

            Heippa Nana! 🙂 Joo, tuli molemmat perille. En vaan vielä kerinnyt vastailemaan. <3

            Jos haluat yksinkertaisia raaka-aineita, niin suosittelen ehdottomasti luonnon puolta ja sieltä hajusteetonta ja säilöntäaineetonta kosmetiikkaa. Tälläisia löytyy esim kukkaisvesistä ja kasvoöljyistä. Eli oletan, että finnit ovat tulevat hormonaalisen kierron mukaan? Mulla on täällä blogissa paljon suosituksia eri ihotyypeille, mutta oon nimenomaan keskittynyt luonnon puolen tuotteisiin ja niillä auttanut ihmsiä. On muuten hyvä muistaa, että monessa apteekki kosmetiikkasarjassa on niitä ihan samoja raaka-aineita mitä esim. Sokoksella kosmetiikkaosastolla. 🙂

            Sun iho siis kuulostaisi mahdollisesti sekaiholta, johon tulee välillä epäpuhtauksia. Tässä sulle sekaihon postaus: https://miiajohansson.com/2020/03/11/parhaat-ihonhoitotuotteet-sekaiholle/

            Tässä taas postaus puhdistusmaidoista, jos et mahdollisesti meikkaa paljon: https://miiajohansson.com/2020/12/28/tarvitseeko-kasvoja-pesta-jos-ei-meikkaa/

            Tässä mun suosikkiputsarit: https://miiajohansson.com/tuotteet/ihonhoito/puhdistus/

  • Martta Kinnunen

    Moi,

    Epäilin noita moniakin, mutta tärkein oivallus oli öljyjen käyttö kauneudenhoidossa. Nykyään käytän kaikkialla mm. kasvoilla ja hiuksissa jajaja 😍

    Muita mitä epäilin oli kaksoispuhdistus. Miksi ihmeessä tarvitsisi kahta ainetta putsatakseen kasvot? Noh, mun kuivalle ja helposti tukkeutuvalle iholle, se on ollu tähän asti kaikista paras vaihtoehto. Balm to milk ei toiminu mulla 😔

    En myöskään uskonut, että mineraalimeikkivoiteilla saa kuulasta ihoa. Kiitos muuten vinkeistä, muutaman harjoittelun jälkeen toimii 🙏 Pidän maskia 8h/pv, joten en enää käytä meikkivoidetta arkisin. Joskus viikonloppuisin on kiva vähän laittautua. Tulloo siten myös selevästi halavemmaks 🤭

    • Miia Johansson

      Heippa Martta! 🙂 Oi kiva kuulla, että epäilyksistä tulikin niitä lempparijuttuja. 🙂

      • Martta

        Ennoo ennen lähettäny viestejä Blogeihin. Siis IKINÄ 😱 Ihmettelin siks, et miks ei näy jutut. Toisen viestin laitettuani looginen päättelykyky palasi ja tajusin jutun juonen 😅

        • Miia Johansson

          Hihii.. 😀 No mutta kiva, kun tulit kommentoimaan. <3 Kaikissa blogeissa ei tosin ole moderointia ja kommentit näkyy heti. Mulla on sen vuoksi, että haluan ottaa vastuun ettei vaan mitään inhottavaa tai muita loukkaavaa päädy sivuille.

  • Sonja

    Hei,

    Oletko koskaan kokeillut Ekopharman tuotteita? Mitä mieltä olet niistä? Inci lista näytti olevan aika pitkä.

    • Miia Johansson

      Hieppa Sonja! 🙂 En ole ainakaan vielä löytänyt niistä omia suosikkeja.

  • Sanna

    19. “Luulin, ettei öljyt sovi rasvoittuvalle/ tukkeutuvalle iholle, mutta olin väärässä.”

    Itse kovasti tykkäisin ja haluaisin käyttää öljyä iholle, mutta herkkä ruusufinni ihoni on eri mieltä 😭 kokeilin ruusunmarjaöljyä, kookosöljyä ja otsonoitua seesamiöljyä. Kaikissa sama, iholle tuli paljon näppyjä. Eli öljyt on nou nou itselleni, valitettavasti

    • Miia Johansson

      Mitä tuotteita sulla oli tarkalleen käytössä? 🙂 Esim Apeiron jojoba-teepuuöljy on loistava ruusufinnille. <3

    • Martta

      Käytin ite samoja öljyjä ruusufinniin + POD, mikään noista ei toiminu mullakaan. Sit pikkuhiljaa testailin (twistben kautta testereitä), löysin hyviä ja opin mitkä tuotteet on just mun iholle sopivia. Parhaat tähän asti on ollu Kolme cosmethicsin Raw calendula oil ja Fiinin Kaura & mustikka 🙏 Elä luovuta, öljyt on parhaita, kun ne oikein ymmärtää ❤

  • Markit

    Heippa; Tuo viimeinen kuva…aina kun laitat tuota sinivihreää, niin silmäsi alkavat loistaa, ihan mahtava väri. Tehokas ja upea kuva.
    Mitä tulee oppeihisi… Kun riittävän monta kertaa hehkutat jotain tuotetta (tai tapaa), niin uskon tuotteen olevan hyvä, ainakin sinulle. Toisaalta pitää karsia, kun kaikkea ei voi ostaa ja varmuuttahan ei ole, että minulle sopii. Siksipä kommentoijilta saatu tieto on myös tärkeää. Mutta luotto sinuun on kyllä vahva.
    Kehuit Laveran suihkusaippuaa, minulle se ei riittänyt, kuivatti ihoa edelleen. Pitää kertoa, että löysin lopultakin hyvän suihkuöljyn, nimittäin
    L’Occitane en Provence Almond Shower Oil suihkuöljy. Iho ei kutia eikä pistele suihkun jälkeen. Ja se on kyllä kiva tunne! Ei tarvitse enää lotrata kosteusvoidetta erikseen.

    • Miia Johansson

      Heippa Markit! 🙂 Todella hyvä pointti, että kaikki ei sovi kaikille. <3 Ja kiitos taas kauniista sanoista!

  • Sanna

    Putsaukseen on novexpertin magnesium puhdistusmaito, kasvovetenä saman sarjan suihke, novexpertin hyaluronihapposeerumi ja magnesium kosteusvoide. Noiden kanssa yritin käyttää balm balm ruusunmarjaöljyseerumia, pelkkää luomu kookosöljyä ja viimeisempänä otsonoitua seesamiöljyä white swanilta.
    Nyt ihoni on rauhoittunu huomattavasti, kun käytän putsauksen ja kasvoveden lisäksi otsonoitua sheavoita 😊

  • Inari

    Ihana tukka tos vikas kuvas <3

    • Miia Johansson

      Kiitos 🥰

  • Sanna

    Kiitos Martta vinkeistä 🤗
    Ehkä joku päivä uskallan testailla jotain noista öljyistä

  • Ilona

    Kaikki nämä epäilykset tunnistan, voi hyvä ihme että ONNEKSI lopulta uskoin sinua ja oon saanut ihoni parempaan kuntoon kuin koskaan! 🥰❤

    Sellainen epäilys (pikemminkin varmuus) myös oli, että kylmiä ja lämpimiä sävyjä meikissä EI voi sekoittaa. Olinkin järkyttynyt kun porukka tutoissaan laittoi ekana häivytyssävyks usein esim. lämminsävyistä aurinkopuuteria, vaikka lopputulos oiskin vaikkapa musta smokey eye, sinisävyinen tai vaikkapa pinkki silmämeikki! 😭

    Mitä brutaalia meininkiä! 😬😔
    …onneksi tästäkin pääsin. 😂

    P.S. Kiitos viimeisimmästä IG-tutosta, huippua kun oli markettiuutuuksia testissä! Ja miun puolesta tutot vois olla tekstittömiä vaikka lähes aina, jos niitä sillä lailla sais enemmän 😍

    • Miia Johansson

      Heippa Ilona! 🙂 Hei itseasiassa lämpimät ja kylmät sävyt sopii loistavasti silmämeikissä yhteen ja juurikin musta smokey eye on aivan loistava häivyttää aurinkopuuterilla. Näin tein aina asiakkaalle, kun tien mustan smokey eyen. 😀 Esim tässä postauksessa tein juuri näin: https://miiajohansson.com/2019/09/15/musta-smokey-eye-mita-tuotteita-tarvitset/

      Ja myös kylmät sävyt pehmittää hyvin lämmintä sävyä ja toisin päin. Eli jos silmämeikissä on vaikka tiilen oranssia ja kun siihen yhdistää sinistä, niin tämä kyseinen silmämeikki sopii jopa punaiseen taittavalle iholle. Tässä esimerkki yhdestä IG-kuvastani: https://www.instagram.com/p/CItLkJ-nxhm/

      • Ilona

        Oih kiitos linkeistä, vaikka blogin oonkin alusta loppuun lukenut ja tarvittaessa googlailen tiettyä aihetta, niin olipa päässeet unohtumaan nämä, huippuja! 😍👌

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram