MEIKKIVOIDE RASVAISELLE IHOLLE x3

01.02.2020

Isadora Active all day wear make-up

*Sisältää mainoslinkin.

PÄIVITETTY 31.10.2023

Tällä kertaa puhutaan oikein kunnolla rasvoittuvasta ihosta. Muistathan kuitenkin, että rasvoittuvan ihon saa usein rauhoittumaan oikeaoppisella ihonhoidolla, joka oli ainakin itselläni ennen ihan pielessä. Olen myös auttanut monia teistä tämän ongelman kanssa. Siksi luethan ensin postauksen: Parhaat vinkit rasvoittuvalle iholle ja Kuinka saada täydellinen iho – ihan oikeasti.

Muille ihotyypeille löytyykin jo omat postauksensa:

Postauksen kuvissa on kasvoillani Isadoran meikkivoidetta, mutta kaikki kolme näyttävät ihollani lähestulkoon samanlaisilta. 

VARMA KLASSIKKO

Blogiani pidempään lukeneet eivät ole voineet välttyä *Estee Lauder Double Wear meikkivoiteelta. Se on aivan loistava meikkivoide rasvaiselle- ja sekaiholle. Näistä kahdesta tosin vielä parempi sekaiholle, koska muistan muutamalla asiakkaallani olevan niin rasvainen iho, ettei tämäkään riittänyt. Kuivan ja pintakuivan ihon kannattaa kiertää tämä kaukaa.

Tämä löytyy ammattilaispakistani asiakkaita varten ja käytin sitä itse omana hääpäivänä. Tämä meikkivoide on tuhtia, mutta ohuelti levitettynä ja iho kunnolla kosteutettuna se on todella kaunis ja pysyy kuin tauti.

SÄVYVALINNAT: Hyvä talvisävy on 1N2 Ecru, joka on neutraali sävy ja sopii hyvin monelle. Keltaiseen taittavalla skandi-iholla kannattaa valita talvisävyksi 1W2 Sand. Kesällä hyvä sävy on 2W1 Dawn. Lumikin vaaleille tyttösille 1N0 Porcelain on loistava.

MARKETTILÖYTÖ

Tähän uusimpaan löytööni sain vinkkiä kaveriltani, jolla on rasvoittuva iho. Hän sanoi, että tämä on täysin verrattavissa Estee Lauder Double Weariin ja silloinhan sitä oli heti päästävä testaamaan.

Isadoran Active All Day Wear Make-up (ilmeisesti valmistus lopetettu) on todellakin hyvin lähellä Double Wearia. Sanoisinko jopa, että tämän kanssa iho voi olla pakoittain jopa hieman kuiva, koska Double Wear saattaa ainakin itselläni tarrata otsan kuiviin kohtiin, joita välillä ilmestyy. Iho näyttää tämän kanssa myös hyvin kuulaalta, mutta silti meikkivoide pysyy. Peittävyys on todella peittävä ja siksi tätä pitääkin osata levittää ohuen ohut kerros – itse en ainakaan pidä sellaisesta meikkivoiteella vuoratusta lookista.

SÄVYVALINNAT: Sand 14 on aika nappi talvi-ihon sävy. Ostin sen itselleni ja ehkä hieman harmittaa, koska se on kevyen itseruskettavan kanssa hieman liian vaalea, kuten tämän postauksen kuvissa huomaa. Ei kuitenkaan livenä liian häritsevä onneksi. Light Honey 12 on sävyltään vaaleampi, mutta todella oranssi. Fair 10 on taas loistava hyvin vaalealle iholle. Sinänsä erilainen vaaleiden sävyjen valikoima, sillä normaalisti muilla merkeillä nimi Sand viittaa hieman tummempaan sävyyn. 

PYSYY TAATUSTI

Ostin Tallinnan reissulta viime viikolla tämän Chanelin meikkivoiteen Eevis Liedeksen suosituksesta. Alkuun, kun levitin tätä iholle, niin se näytti tekevän ihosta uskomattoman tasaisen värisen, mutta silti iho näytti iholta. Olin hieman hämmentynyt ja innoissani. Tämä on koostumukseltaan todella erilainen kuin tämän postauksen kaksi muuta meikkivoidetta. Meikkivoide on meinaan ohut, mutta silti peittää hyvin. Se ei lähde kiiltelemään laisinkaan ja pysyy koko päivän. Sekaihoisena se kuitenkin alkoi kiristämään otsalta päivän aikana, josta tajusin heti, että tämä on loistava rasvaiselle iholle. En ole testannut tätä vielä kenellekään, mutta veikkaan sen pysyvän superhyvin niillä, joilla ei Estee Lauderkaan meinaa pysyä.

Chanelia saa ostettua mm. Stockmannilta.

meikkivoide rasvaiselle iholle

Onko teillä joitakin loistavia meikkivoidelöytöjä rasvoittuvalle iholle? Ja siis nyt en puhu siitä tavallisesta t-alueen kiiltelystä vaan ihan oikeasti koko naaman rasvaisuudesta, jota näkee melko harvoin.

  • Eija

    Hei, kysyisin mitä tuotetta sinulla on tässä huulilla?

    • Miia Johansson

      Mä en täysin muista, kun että kiilto on Smashboxin läpinäkyvä huulikiilto ja alla on reunoilla jotakin rajauskynää. Mahdollisesti Jane Iredalen rajauskynää sävyssä nude. 😊

  • Heini

    Moi, entä se Madaran meikkivoide, jota eilen käytit? Lisäisitkö sen tuohon listaan?

    • Miia Johansson

      Aa joo se on vielä testissä. 😊 Kokeilin sitä joskus viikkoja sitten ja silloin ei ollu hyvä. Eilen taas se oli mieletön. Joten haluan nyt varmistua onko se hyvä vai ei. Ja siis tosiaan en päivitä noita listoja vaan laitan tilalle sitten aina uuden postauksen, jos parempia tulee tilalle. Toistaiseksi nämä on siis parhaat. 😊👌

  • Markit

    Heippa; Kuvasi ovat aina kauniita, mutta aina välillä laitat itsestäsi ihan huippukauniin kuvan, missä kaikki toimii niin hyvin. Tausta, kampaus, meikki, korut. Taitaa olla peilikuva, sen verran hartaasti katselin. Koko kuvana olisi täydellinen, tosin meikkihän tässä on pääosassa. Mutta on sinun miehelläsi kyllä kaunis vaimo!😄

    • Miia Johansson

      Voi kiitos Markit! 😍 Joo laitan välillä peilikuvia. Sitä tehdään myös paljon maailmalla lehdissä, jos toimii toisin päinnoaremmin. Välillä oon tarkalla päällä näiden kuvien kanssa. 😍

  • SannaS

    En ole varma kommentoituuko tämä nyt oikean postauksen alle mutta vinkkaan kokeilemaan rasvottuvalle iholle Giorgio Armanin Maestro meikkivoidetta. Se on yksi harvoista joka itselläni toimii!

  • Seija

    Mulla on todella rasvainen iho koska mulla on tali-ihottuma. Tuntuu ettei mikään pysy. Estee Lauderia käytän mutta sekään ei kunnolla pysy. Pitää kokeilla tuota Chanelia, en oo kuullutkaan! Mineraalipuuterit on pysyneet yllättävän hyvin mutta ei niin hyvin kun doublewear. Yllä kommentoija oli vinkannut armanin maestrosta, olisi kiva kuulla sun mielipide ! 😍

  • Reetta

    Mä kävin nappaamassa testerin tuosta Chanelista about heti kun siitä luin sun aiemmasta postauksesta. Rakastuin välittömästi meikkivoiteen työstettävyyteen, siltä miltä se tuntu kasvoilla ja siltä miltä se näytti. Mutta. Viitisen tuntia myöhemmin voide oli lähtenyt läiskittäin kasvoilta ja tuntui vaan “sulavan” pois kasvoilta. Kuiviin kohtiin oli meikkivoidetta jäänyt ja iho näyttikin sitten läikikkäältä. Mulla on siis todella rasvottuva iho, oon sitä saanu himppasen hillittyä sen jälkeen kun tutustuin Twistbehen (kiitos sinun <3), mutta kärsin silti tosi rasvottuvasta ihosta. Tällä hetkellä mun naamassa ei oikein pysy muu kuin Diorin Forever Undercover 24h Full Coverage joka taas ei jotenkin vaan tunnu ns. omalta jutulta ja siksi ollutkin uusi meikkivoide etsinnässä. Joskus vuosia sitten kokeilin myös tota Double Wearia joka ei myöskään kauhean hyvin silloin pysynyt, mutta oon nyt miettinyt josko antaisin sille vielä uuden mahollisuuden 😀 mutta, ihanaa kun jaksat tehdä tätä työtä, itse saan valtavasti inspiraatiota susta! <3

  • Mimmi

    Meikkivoiteisiin ei nyt kommenttia mutta iso kiitos blogistasi ja erityisesti Instasta. Jopa varttuneempi naiseläjä on oppinut meikkaamaan niiden avulla. Monta hyvää vinkkiä, kiitos kun jaksat opastaa ihanalla tyylilläsi! Oikein hyvää kevättä!

  • Niina

    Rasvoittuvalla iholla on usein muitakin ongelmia, esim. finnien/aknearpien peittäminen. Itellä vähintään yhtä olennainen, ellei olennaisempi, piirre kuin pysyvyys.
    Ja olet tietysti onnekas ettet tätä ominaisuutta pysty demoamaan omalla ihollasi, mutta valitettavasti tekee tällaisista suosituksista melkolailla hyödyttömiä ☹️ Tällaisesta ihosta pitäisi melkeinpä näyttää video siitä, miten hyvin meikkivoide peittää finnejä, kuvat tai tuntuman arviointi ei yksinään riitä.

    Pitäisi etsiä huonoihoisempia meikkibloggareita seurattavaksi 😊

    • Miia Johansson

      Heippa Niina! Joo, mä ymmärrän kyllä, mutta tosiaan meikkaan työssäni paljon muita ja siksi ymmärrän eri ihotyyppejä ja en tee tätä vaan oman ihoni perusteella. Kaikkia toki en ole asiakkailla testannut, mutta kuuntelen myös ystäviä näissä ja tiedän myös hyvin minkälainen koostumus toimii kenelläkin. 😊 Työssäni koen enemmän ongelmaksi meikkivoiteen pysymisen rasvaisella iholla kuin epäpuhtauksien peittämisen. Finnit peitän aina erikseen joko käyttäen toista kerrosta meikkivoidetta, peitevoidetta ja/tai neutraloijaa eli niiden peittäminen ei ole välttämättä meikkivoiteen tehtävä. Lisäksi olen törmännyt paljon enemmän rasvoittuvaan ihoon ilman finnejä kuin rasvoittuvaan ihoon, jossa on paljon epäpuhtauksia. Lisäksi näitä meikkivoiteita en välttämättä laittaisi akneiholle, koska akneiholla käytän mielummin pintakuivan ihon meikkivoidetta ja tämä puhtaasti siitä syystä, että usein rasvaisen ihon meikkivoiteet tarraavat rumasti kuiviin kohtiin, jota finneissä on. Ongelma on tietenkin pysyvyys, joten saatan käyttää jopa kahta eri meikkivoidetta eri kohtiin. Mielestäni itselläni on jopa todella hyvä käsitys eri meikkivoiteista, kun näen miten ne käyttäytyvät erilaisilla ihoilla. Sitten on tietenkin myös erilaiset kädenjäljet, että miten minkäkin meikkivoiteen lisää ja se vaikuttaa todella paljon lopputulokseen. Pariin kertaan olen kuullut asiakkailtani, että eivät ole saaneet esim tuota estee lauderia toimimaan itsellään ja on näyttänyt liian pakkelilta, mutta minun lisäämänä se onkin näyttänyt hyvältä. Ja lopuksi tulee vielä mukaan mielipiteet ja mistä kukakin tykkää. Ja ei ole tarkoitus ylpeillä, mutta meikit on tosiaan työni ja siksi uskallan suositella meikkivoiteita eri ihotyypeille. 😊

    • anon

      Kannattaa vilkaista Mustaa Kajaalia -blogi! Kirjoittajalla on rasvoittuva iho (ja välillä myös iho ongelmia). Oon saanut sieltä kivoja vinkkejä 🙂

      • Miia Johansson

        Hyvä idea 😊👌 ja siis en tosiaan tainnut kirjoittaa omaa ihotyyppiä. Mulla on myös T-alueelta rasvoittuva, mutta ihonhoidolla saanut sitä paljon rauhoittumaan. Ei tietenkään kokonaan. 😊

  • Karo

    Mulla on todella rasvoittuva ja epäpuhdas sekaiho. Olen kokeillut jos sun mitä meikkivoidetta ja mineraalipohjia. Tämä Estee Lauderin meikkivoide pysyy kauniina mulla jopa hikitreenin, mutta aiheuttaa epäpuhtauksia silti. Vaikka puhdistan ihoni 2 kertaan, aina.
    Toinen mikä toimii hyvin minulla on Lumenen matta meikkivoide ja siihen vähän lisättynä Lumenen CC voidetta. Tulee kauniin hehkuva pinta iholle. Kyllä sekin liukenee päivän aikana, mutta sitä on helppo korjailla.

    • Miia Johansson

      Joo korjailu on hyvä vinkki. 😊 Sitä pitää kuitenkin aika monen tehdä, jolla on rasvoittuva iho. Puuterin kun jättää minimiin niin voi paikkailla vaikka meikkivoiteella. 👌

  • Laura

    Moikka, olisi kiva lukea tinted moisturiser suosituksia kans 🙂

    • Miia Johansson

      Joo, hyvä idea. Pistän listalle. 😊 Nyt Milla on alkamassa puuterimaisten mineraalipohjien testaus. Vaikka en niistä itse pidä, mutta ehkä mieleni muuttuu. 😅

      • Seija

        Mä oon kokeillut monia mineraalipuutereita ja yksi ihonhoidon ammattilainen suositteli mulle Youngblood merkkiä, se on ollu mun mielestä ihan paras! Vinkkinä vaan 😊

  • M

    Marketista saatava Maybelline Superstay 24H on toiminut itsellä arkimeikissä hyvin jopa ilman sen ihmeempää ihon kosteutusta. Juhliin laitan aina Double wearia, joka taas tuntuu vaativan hyvin kosteutetun ihon pohjalle.

    • Miia Johansson

      Tota en oo testannutkaan 😃

  • Sari

    Tuo Isadora oli itselläkin nappilöytö! Vastaavanlainen on MACin Studio Fixin meikkivoide mikä on ollut yksi niistä harvoista meikkivoiteista, joka omilla rasvoittuvilla kasvoilla on pysynyt koko päivän kauniina. Myös uudelleen löydettynä, näin vuosien jälkeen, on Holika Holikan BB-voiteet (etenkin Aqua-versio) . Pigmenttiä ja peittävyyttä löytyy käsittämättömästi mutta jää silti heleäksi kasvoille 🙂

    • Miia Johansson

      Ai sulla on pysynyt se studio fix.. mä en oo jotenkin saanu toimimaan sitä ihan täysin asiakkailla enkä itsellänikään, vaikka mulla rasvoittuu vaan vähän T-alue. 🤔 Mutta näin se menee tietty, että mieltymyksiä on monia. 😊

  • Anne-Maria

    Tämä on niin kiva postaussarja :)! Olisiko mahdollista saada päivitettyä listaa meikkivoidesuosituksista pintakuivalle iholle ja akneiholle? Aikaisemmassa postauksessa suosittelemasi Make up storen saatavuus on aika huono kivijalkamyymälöissä.

    • Miia Johansson

      Heippa Anne-Maria! Joo, mä etsin kokoajan parempia, mutta teen sitten aina uuden postauksen, kun tuotteet on kasassa. 😊

      Ja totta, että tuo MUS on hankalasti saatavilla nykyään myös netissä. En tiedä mikä on kyseisen firman laita tällä hetkellä. 😔

      • Anne-Maria

        Kiitos vastauksesta! Pakko vielä sanoa että sinulla on Suomen paras kauneusblogi 🙂 suosituksiisi voi aina luottaa

        • Miia Johansson

          Oho! No kiitos! 😍 Koitan parhaani.

  • Miime

    Kiitos Miia
    Minulla on kokonaan rasvoittuva iho.
    Ainoa meikkivoide, joka pysyy on Lorealin mattameikkivoide.

    Mutta, tuote on vähän harmahtavaa. Johtuneeko sitten tuotteen mattaominaisuuksista, voi olla.
    Silmien alle en suosittele tätä tuotetta laittamaan, koska tuo juonteet julmasti esiin.

    Muutoin tämä meikkivoide toimii hyvin ilman lisäpeiteaineita muualle kasvoihin, kuin silmien alle.

    Olen kokeillut useita muita tuotteita, tämä vaan edelleen päihittää muut.

    Nyt olen sitten päättänyt uhrata Under eye primeriin rahaa, koska muutoin en saa silmänalusia pysymään siisteinä koko päivää.
    Koska ihon rasvaisuus laittaa peiteaineet liikkeelle jo muutaman tunnin kuluttua laittamisesta. Rasvoittuva osan ja silmän alueen yhtymä kohdan puuterointikaan ei auta. Mutta primeri auttaa jonkin verran…

    Siksi edulliset meikit, jostain on pakko pihistää. Real techniques -siveltimet +Under eye primer on ne joista en pihistele.

    Aiemmissa postauksissa mainitsit rypyistä ja ihohuokosista. Totta ryppyjä ei saa rasvoja käyttämällä pois, mutta rasvat feikkaavat rypyt hieman vähemmän näkyviksi.

    Ja kun tullaan 40-50 ikähaitariin, iho veltostuu ja ihohuokoset, joista et aiemmin mitään huomannut, ovatkin jo näkyvissä!!

    Ainakaan itsellä ei vielä näkynyt nuorempana.

    Mutta ryppyjen kuluu olla, ne kertoo eletystä elämästä. Ne ovat ansaittuja.

    Tarkastelen postautustasi vielä tässä.

    Tämäkn on “Must-Have” – postaus♥️
    Kiitos siitä Miia🌹

  • Ansku

    Minä en saa Double Wearia levitettyä kauniisti 🙁. Aina tulee liikaa ja se ei kyllä ole minulla mikään double wear. Nenä ja leuka pahimmat. Käytän kosteaa Beauty Blenderiä levittämiseen. En ole käyttänyt mitään primeria sen alla, pitänee kokeilla. Ihoni on sekaiho.
    Paras meikkivoide, joka levittyy hyvin, peittää hyvin, eikä jätä paksua tunnetta on Maybellinen FitMe Matte+Poreles.
    Puuterina on muuten Laura Mercierin setting poudre, joka sekin on minusta liikaa hypetetty. Mutta makuasioitahan nämä on, aina kallein ei ole paras, vaikka usein onkin.

  • Minttu

    Hei Miia. Pahoittelut, että nyt kommentoin tähän, vähän aiheen vierestä, mutta itse kyseisen aiheen (kasvoöljyt) alle ei onnistunut ainakaan äsken kommentointi.

    Mitä mieltä olet egf-seerumeista? Bioeffectin versio toimii itselläni täydellisesti, koska se on niin yksinkertainen, sama tuote sopii sekä koko kasvojen iholle että silmien ympärysiholle. Siinä on myös ihanan lyhyt inci-lista, kaikki turha on karsittu minimiin. MUTTA. Se maksaa 135 euroa/15 ml.

    Oletko sinä löytänyt sellaista hyväksi havaittua seerumia, joka sopisi sekä kasvojen iholle että silmienympärysiholle? Itselläni on kolme pientä lasta,ja pelkään, että jos ihonhoitotuotteita on enemmän kuin tuo yksi, jää iho kokonaan hoitamatta.

    Kiitos jo ennalta <3

    • Miia Johansson

      Heippa Minttu! 🙂 Voi olla, että jos postaus on vanhemmasta päästä, niin siihen ei jostain syystä pysty enää kommentoimaan, mutat hyvä, kun laitoit tähän. 🙂

      Mä en ikävä kyllä vielä tiedä paljon tuosta EGF:stä, mutta ainakin sen ainesosan kehittelijät ovat voittaneet Nobel-palkinnon. En siis tiedä onko vastaavaa oikein tarjolla kuin tuo Bioeffectin seerumi. Mutta siis jos et halua maksaa ihonhoidosta noin paljon, niin pääset hyvin pitkälle ihan perus ihonhoidolla. Kevyttä kotsuevoidetta voi usein käyttää jopa silmänympärysiholla. Se riippuu paljon ihosta tietenkin.

      Eli suosittelen sulle tätä postausta: https://miiajohansson.com/2019/12/26/kuinka-saada-taydellinen-iho-ihan-oikeasti/

      • Minttu

        Kiitos Miia vastauksesta! Yksi jatkokysymys vielä, jos sallit. Käytin ehkä vähän väärää sanamuotoa. Tarkoitin kasvoöljyä, en kasvoseerumia (jos niillä on joku ero). Oletko törmännyt hyviin kasvoöljyihin, joita voisi käyttää myös silmänympärys iholle?

        • Miia Johansson

          Heippa 😊 joo, on niillä eroa. Jota organicsilla on erikseen silmänympäryksille öljy, mutta yleisesti kasviöljyjä ei kannata laittaa silmien ympärille.

          • Minttu

            Okei, kiitos! Tiedän että sinulle tulvii kysymyksiä enemmän kuin ehdit vastata. Mukavaa alkanutta viikkoa 🙂

  • Ida

    Olitko sä kokeillut joskus Lumenen meikkivoiteita? Muistan lukeneeni, ettet niistä pitänyt, mikä niissä sinun mielestä mätti? Kovin moni on niitä suositellut, mutta inhottaa aina tehdä hutiostoksia 😁

    • Miia Johansson

      Heippa Ida! 🙂 Mä en joo henk koht niistä pidä, vaikka oon todella moneen kertaan niitä kokeillut ja kaikkia mitä on saatavilla. Niiden pysyvyys ei ole mun meilestä niin hyvä kuin muissa. Lisäksi niissä on se vahva ominaistuoksu. Mutta tämä tosiaan vaan mun mielipide. 🙂

  • Lumi

    Tuleeko helmikuun suosikit piakkoin? 🙂

    • Miia Johansson

      Joo, tänään tai huomenna saan ne päivitettyä. 🙂

  • Eveliina

    Hei, löytyisikö luonnonkosmetiikan puolelta mitään Estee Lauder Double Wearin kaltaista, missä peittävyys ja pysyvyys olisi yhtä hyvä tai edes lähellä sitä?

    • Miia Johansson

      Heippa Eveliina! 🙂 Ainakaan toistaiseksi ei ole löytynyt. Mutta tietenkin riippuu myös ihotyypistä.. joillain voi pysyä joku luonnonkosmetiikan meikkivoide yhtä hyvin kuin Double Wear. 🙂

  • Rosa

    Kuten aikaisemmallakin kommentoijalla, niin myös minun rasvaisuuten taipuvaisella sekä peittoa tarvitsella iholla on parhaiten toiminut Maybelline Superstay 24 h!😍

    Ihossani on akne arpia sekä punoitusta, mutta ei pahemmin aktiivisia epäpuhtauksia.
    Koitettu on smashboxin full coveragea, double wearia, Milanin conceal&perfectiä ja monia muita peittokyvyltään hypetystä saaneita meikkivoiteita.
    Tämä on yksinkertaisesti kaunein iholla, levittyy kauniisti eikä jää pakkelimaiseksi ja mikä parasta pysyy ihan mielettömän ajan! Eikä tarraa kuviin kohtiin niinkuin monet kokeilemistani tekevät! Paremmin pysyy omalla naamallani kuin esim double wear ja on kuitenkin varmaan 1/3 tai ainakin puolet sen hinnasta😃 Ehdoton lemppari!

    Olisi kiva jos ottaisit tämän testiin! Uskon että moni, enemmän peittoa meikkivoiteeseen kaipaava tykkäsi tästä!
    Ainut miinuspuoli on huono sävyvalikoima. Kovin punaiseen taittavia lähes kaikki mikä on sääli.

    • Riina

      Hei, sun innoittamana kävin tänään ostamassa sävyn 10 ivory. Kaupassa näytti nopeasti testattuna ihan ok, mutta kotona näytti liian
      tummalta ja oranssiin taittavalta. Mitä sävyä itse käytät?

      • Miia Johansson

        Heippa Riina! 🙂 Tuossa postauksessa lukee mun käyttämät sävyt. Eli sä oot ilmeisesti sitten vaan ihan todella vaalea, jos tuo kymppi oli liian tumma. Vai voiko olla, että oot tottunut käyttämään tosi vaaleasävyisiä meikkivoiteita? 🙂

  • margariini

    Lumenen matta meikkivoide (Matte Control ?) on kyllä tosi kiva! Suosittelen. Sekään ei pidä ihoa täysin kiillottomana koko päivää tietenkään. Mutta! Peittää kivasti olematta full-coverage, silottaa huokosia, eikä valu laajentuneisiin huokosiin/nenän pieliin päivän aikana.

    Lisäksi siitä löytyy riittävän vaaleita sävyjä, jotka ei hapetu iholla tummemmaksi. 🙂

  • -Nanna-

    Taidan olla yksi niistä harvoista joka etsii rasvaiselle iholle kevyesti peittävää meikkivoidetta? Tuntuu että kaikki matta meikkivoiteet on aina todella peittäviä. Minulla on hakusessa meikitön meikki/my skin but better meikki tyyli. Tällä hetkellä käytän mac:n waterweight meikkivoidetta, joka on kaikkea muuta kuin täydellinen. Kevyen peiton ja ihon rasvoittuessa pysyy silti paikoillaan ominaisuuksien ansiosta jatkan käyttöä kun en parempaakaan ole löytänyt.

    • Miia Johansson

      Heippa Nanna! 🙂 Varmaan joo moni muukin kyllä etsii, mutta niitä ei oikein sellaisia meinaa olla. Ohuet ei usein pysy niin hyvin rasvaisella iholla. Tuo Chanel on todella ohut, mutta tietenkin saatavuus hieman huonompi. Puuterimaiset mineraalimeikkipohjat saattaa olla yksi ratkaisu myös. Testaan niitä juuri tällä hetkellä. Tosin itse en ole niiden suurin fani, mutta moni muu tykkää. 🙂

      • -Nanna-

        Nyt täytyy kyllä tulla sanomaan, että ihan turhaan olen pelännyt liian peittäviä meikkivoiteita. Ostin Estee Lauderin (menin sokokselle ja annoin myyjien hoitaa homman =) )1N0 Porcelain, joka on täydellinen sävy omalle lumikki naamalle. Yllätyin kuinka kuulaan lopputuloksen tällä saa jos vaan haluaa. Ja pysyvyys…. aivan mahtava. Toki nenä kiiltää edelleen hitusen, mutta pysyy silti paikoillaan niin se on niiiiiin pieni murhe että voisin itkeä onnesta kun vihdoin ja viimein löytyi täydellinen meikkivoide omalle rasvanaamalle. Ainoa mikä harmittaa on, että kesti niin kauan ennenkuin uskalsin testata tuota, kun pelkäsin liikaa peittävyyttä, mattaisuutta ja hintaa. Tuo on joka euron arvoinen ja aion hankkia kesäksi (jos rusketun) toisen sävyn. =D Kiitos tästä muistutuksesta sillä ilman tätä postausta olisin todennäköisesti ostanut taas jonkun väärän meikkivoiteen.

        • Miia Johansson

          Jipiii!! 😍 joo siis tää on ihan kulttituote ja käytän aina sekaihoisilla morsiamilla ja kyllä pysyy. Ihan superihana kuulla, että löysit tän meikkivoiteen. 😃

  • LAVIS!

    Olisiko vinkkejä suurten ihohuokosten pienentämiseen/peittämiseen? 🙂

    • Miia Johansson

      Heippa Lavis! 🙂 Ikävä kyllä ihohuokosten kokoa ei pysty muuttamaan, mutta ihoa hoitamalla pystyy varmastamaan, ettei ne ainakaan suurene. Meikkivoiteen puuterointi kevyesti häivyttää ihohuokosia ja tietenkin alla mahdollisimman ohut meikkivoidekerros. Itse en suosi ihohuokosia täyttäviä primereita, mutta jotkut tykkää niistä. Niin ja mä muuten tykkään ihohuokosista ja koitan kokoajan välittää sitä viestiä, että suuremmatkin sellaiset on kivat ja osa omaa ihoa. Kun ihoa hoitaa hyvin, niin niihin alkaa hiljalleen tottumaan ja iho näyttää oikealta iholta. <3

    • anon

      Savi-, muta- ja turvenaamiot!

      Niillä saaa hetkellisesti supistettua huokosia! Esim. Madaran naamio on tosi kiva. Pidemmässä käytössä salisyylihappo ja retinoli auttaa kontrolloimaan talineritystä.

  • Riina

    Hei, mistä johtuu että meikkivoide “häviää” kasvoilta päivän aikana? Minulla on sekaiho ja kärsin välillä pintakuivuudesta. Nyt olen pintakuivuuden saanut kuriin, mutta rasvoittuminen on edelleen ongelma.

    • Miia Johansson

      Heippa Riina! 🙂 Kuulostaa samalta mitä itse oon käynyt läpi. Tähän paras ratkaisu on sekaiholle tai jopa rasvaiselle iholle tarkoitettu meikkivoide, niin näin ei kulu pois. Myös liian paksu meikkipohja saattaa joillakin olla syynä.

      • Riina

        Kokeilin tuota estee lauderia, se pysyi paremmin kasvoillani kuin mikään muu tähän asti kokeilemani meikkivoide. Mutta työpäivän päätteeksi alkoi jo hävitä kasvoilta.

        Mitä meikkivoidetta olet käyttänyt asiakkaille, joilla tämäkään meikkivoide ei pysy? Vai täytyykö vain hyväksyä se että koko työpäivän pysyvää meikkivoidetta ei löydy?

        • Miia Johansson

          Heippa Riina! 🙂 Se miten meikkivoide pysyy riippuu myös hyvin paljon ihonhoidosta ja erityisesti siitä miten ihon pesee. Oon tästä itse hyvä esimerkki, sillä mulla lähti ennen myös Estee Lauder rasvoittumaan t-alueelta. Nyt oon saanut ihonhoidolla ihoa paljon rauhallisemmaksi. Linkkaan sulle tähän postauksen, joka voisi kiinnostaa: https://miiajohansson.com/2019/08/26/parhaat-vinkit-rasvoittuvalle-iholle/

          Mutta siis kaikillahan ei pysy meikki ihan koko päivää hyvästä ihonhoidosta huolimatta. Ja silloin sitä pitää vaan fiksailla. Mulla ei ole pakissa tuota Estee Lauderia ytympää meikkivoidetta mukana, koska se on tosiaan pysyvyydeltään parhaimmistoa.

          • Riina

            Mulla on jo käytössä tuo suosittelemasi cleansing milk ja se on ollut hyvä tuote.

            Kosteuttava kasvovesi vielä etsinnässä. Olen kokeillut useita twistben kasvovesiä, mutta ne eivät ole sopineet minulle vaan kukkaisvedet aiheuttivat allergisia oireita. Myös korkea hyarolonihappipitoisuus aiheutti allergiaa. Harmi, kun twistben kasvovedet auttoivat pintakuivuuteen. Mutta ei vain pysty käyttämään. Onko vinkkejä mitä voisin kokeilla?
            Tuntuu että erityisesti huono kasvovesi aiheuttaa pintakuivuutta ja aiheuttaa kiiltelyä.
            Iltaisin oon käyttänyt fiinin kasvoöljyä.

          • Miia Johansson

            Heippa Riina! 🙂 Voi ei.. mitä tuotteita sä oot kokeillut.. jos osaisin auttaa? Pitäisi paikantaa se raaka-aine jolle olet herkistynyt.

          • Riina

            Mega mistiä, ruusuvettä ja laventelivettä vettä kokeillut. Näistä nuo kaksi ensimmäistä aiheutti enemmän reaktioita iholla ja silmissä mitä laventelivesi.

          • Miia Johansson

            Suosittelen kokeilemaan Olivia Kleinia. 🙂 Merkin tuotteet on tehty todella herkälle iholle. Jos tämäkään ei auta, niin sitten pitää mennä mahdollisimman vedettömillä tuotteilla, joista puuttuu kaikki infra-aineet.

  • Tarja

    Osaisitko neuvoa kun innostuin noista kasvoöljyistä… Haluaisin koittaa the ordinaryn ruusunmarjaöljyä yöksi mutta, mitä laitan sen alle? Käytän pesun jälkeen 3 seconds starteria holika holikalta. Voiko sen päälle heti laittaa tuon öljyn vai pitäisikö ostaa esim. apteekin perusvoide ja vasta sit öljy… Ja ikää löytyypi jo 50v. Kiitos ihanan inspiroivasta blogistasi!

    • Miia Johansson

      Öljyn voi laittaa suoraan kasvoveden tai hoitonesteen päälle. Iho tarvitsee vesi- sekä rasvakosteutusta ja rasvaa se saa öljystä. Kannattaa valita öljy sen mukaan mitä oma iho tarvitsee. 😊

  • Jelena

    Moi Miia, osaisitko auttaa meikkivoide sävyn valinnassa. Olen yleissävyltäni viileä, mutta viileän sävyiset meikkivoiteet tekevät ihon harmaaksi varsinkin näin talvella.Neutraalit taas ovat liian keltaisia koko vuoden ajan, olen kokeillut monen sarjan meikkivoiteita. Olisiko sulla neuvoa mistä alkaisin etsimään ilmeisesti neutraalia, kuitenkin hieman viileään taittavaa meikkivoidetta. Ei tarvitse olla luonnonkosmetiikkaa. Kiitos

    • Miia Johansson

      Heippa Jelena! Tämä onkin todella hankala aihe, sillä melkein pitäisi nähdä livenä, että pystyisin valitsemaan oikean sävyn. Ja eritoten, koska mulla ei ole kohdalle vielä osunut asiakkaissani sun kaltaista tapausta. Mitä meikkivoiteita oot käyttänyt? Jotkut niistä ovat harmaampia ja jotkut myös liian keltaisia monelle. 🙂

      • Jelena

        Laitan tähän mitä olen kokeillut ja loppu tulos, jos osat neuvoa mistä kannattaisi lähteä liikkeelle.

        Liian punainen ja vaalea
        Dior backstage 1CR

        Liian keltaisia:
        Make up store corn
        Estee lauder double wear Ecru
        Dior backstage 2N

        Rusketun vähän ja silloin nämä ovat sopivia, sekä syksyllä
        YSL All hours br 30
        Estee lauder all hours 2c1

        Nämä ovat ” melko lähellä totuutta” tällä hetkellä
        Make up store cashew( hieman liian vaalea)
        Boho voidemainen meikkivoide 02 beige clair ( hieman liian tumma/ harmaa)

        Maybellinen eraser concealer 03 on myös liian vaalea/ harmahtava kasvojeni keskustaan, samoin make up revolutionin C3

        Tuntuu että keltainen väri ” valaisee” enemmän kasvojeni keskiosaa kuin punertava.

        CC silmien alle sopii keltainen esim. boho

        Tulipas tekstiä, kiitos jos osaisit vinkata edes mihin pohjasävyyn menisin.

        YSL allhours br 30
        hyvä kun olen ruskettunut, en rusketu kuin vähän

        Estee lauder double wear 2 c 1
        hyvä kun olen ruskettunut

        • Miia Johansson

          Heippa Jelena! 🙂 Tää onkin nyt aika hankala juttu, koska esim tuo Estee lauderin ecru on todella keltapohjaisille asiakkaille liian punainen ja MUSin Corn taas todella keltapohjainen (joka tosin sopii hyvin myös punaiselle pohjalle, koska taittaa kasvojen punaisuutta). Ja sulle nuo molemmat on taas keltaisia vaikka niissä on todella eri pohjasävyt. Voisiko sulla olla hapettumisongelma? 🙂 Näiden perusteella en nyt nimittäin pysty auttamaan. 🙁

  • Pauliina

    Ootko kokeillut, kestääkö Chanelin meikkivoide hikiliikuntaa? 🙂

    • Miia Johansson

      Joo, mulla kesti. Mutta mulla onkin sekaiho eikä rasvainen siis kauttaaltaan. 🙈

  • Malla

    Moi Miia! Halusin vain tulla kertomaan että sinun suositusten avulla löysin täydellisen meikkivoiteen, nimittäin Estee lauderin double wearin. Minun on ollut vaikea löytää sopivan väristä meikkivoidetta kun iho on niin keltapohjainen mutta vaaleahko, mutta 1W2 on juuri sopiva. 😍 Kerrankin meikkivoide, joka ei ole liian punainen tai oranssi, vaan juuri sopiva! Meikkivoide pysyy sekaihollani hyvin ja peittää myös loistavasti punaisuutta. Kiitos siis loistavista väri- ja tuotesuosituksista!

    • Miia Johansson

      Jeee! Ihan huippua kuulla! 😍 Tuo on mulla pakissa yksi ehdoton luottotuote, jos on tarvetta pysyvälle meikkipohjalle.

  • Kaisu

    Hei Miia 😊 Millä Isadoran meikkivoide kannattaa levittää kasvoille? Kokeilin levittää kyseistä meikkivoidetta beautyblenderillä, mutta levittyi epätasaisesti. Teinköhän jotain väärin? Ihossa oli ennestään, kosteuttavaa seerumia, kosteusvoidetta ja primeria.

  • Anu

    Hei! Osaisitko antaa oikeat värisävyt näistä kolmesta, jos nyt on käytössä Alima Purelta beige 3 ja Madaran Skin equalista 40? Kiitos!

    • Miia Johansson

      Heippa Anu! 🙂 Voi ei.. tää on kolme vuotta vanha postaus ja mulla ei enää ole näitä meikkivoiteita, niin en valitettavasti osaa katsoa noihin mächääviä sävyjä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram