HÄÄMEIKKI ITSE – MEIKKIVOIDE JA MUUT TÄRKEÄT POHJATUOTTEET

27.05.2022

Meikkipohja on morsiamen meikissä tärkein asia. Sen pitää pysyä koko päivän. Lisäksi tärkeät valot ja varjot kasvoilla tekevät kokonaisuudesta luonnollisen moniulotteisen. Pelkkä meikkivoide kun tekee kasvoista tasaisen luonnottoman. Tässä postauksessa opetellaan meikkipohjan teko yksinkertaisesti valokuvin.

Se miltä meikkivoide näyttää johtuu hyvin pitkälti ihonhoidosta sen alla. Morsiamen ihonhoidosta löydät postauksen TÄSTÄ.

NÄMÄ OHJEET OVAT AMMATTILAISEN OHJEITA. ON KUITENKIN HYVÄ MUISTAA, ETTÄ MEIKIN PITÄÄ OLLA JUURI SELLAINEN, MISSÄ TUNNET ITSESI KAUNIIKSI. KAIKKI NÄMÄ OHJEET EIVÄT VÄLTTÄMÄTTÄ KOSKE SINUA. ON YHTÄ MONTA TAPAA MEIKATA, MITÄ ON TEKIJÄÄKIN. 

1. MEIKKIVOITEEN TARKOITUS JA MIKÄ MEIKKIVOIDE?

Alla näet kaksi ennen ja jälkeen kuvaa saman meikkivoiteen levityksestä. Meikkivoiteen tarkoitus on siis tasoittaa ihonsävyä eikä kokonaan peittää joka ikistä “virhettä”.

Se miten saat meikin pysymään koko päivän johtuu hyvin pitkälti ihonhoidosta ja juuri sinulle sopivasta meikkivoiteesta. En itse käytä primereita, koska mitä vähemmän kerroksia, niin sitä parempi. Lisäksi primereissa on usein samoja raaka-aineita kuin meikkivoiteessa ja/tai ihonhoitotuottessa. Mutta jos koet saavasi hyötyä primerista, niin anna mennä.

Mitä paremmin ihoaan on hoitanut, niin sitä paremmin moni eri meikkivoide pysyy. Silti on tärkeää valita omalle iholleen sopiva meikkivoide. Oma lempparini kaikille ihotyypeille on Madara Skin Equal luonnonkosmetiikan meikkivoide. Kokemukseni perusteella kuitenkin monella ei ole ihonhoito viilattu niin hyvään kuosiin mitä monella vakkarilukijallani, niin silloin ohjaisin seuraavien meikkivoiteiden pariin:

RASVAINEN- JA SEKAIHO: *Estee Lauder Double Wear meikkivoide. Postaus löytyy TÄSTÄ.

KUIVA IHO: *Sensai Satin Flawless Moisture Foundation, josta löytyy postaus TÄSTÄ. Huom! Nimi ja koostumus hieman muuttuneet.

Paksumman meikkivoiteen kanssa on se ongelma, että se voi olla vaikeampi saada pysymään kauniina koko päivää.

2. PEITEVOITEEN TARKOITUS JA SEN LUONNOLLINEN PAIKKA

Peitevoiteen tarkoitus on tuoda lisää peittävyyttä ja tuoda kasvojen keskiosiin valoa. Jos sinulla on tummat silmänaluset ja et saa niitä peitevoiteella piiloon, niin ohjeet niiden peittämiseen löydät TÄSTÄ.

Peitevoide on hyvä olla hieman vaaleampi kuin meikkivoiteen sävy. Näin saat sillä kirkkautta kasvojen keskiosiin ja ilme virkistyy. Tätä kutsutaan meikissä siis valoksi, kun tuodaan iholle hieman vaaleampia sävyjä.

Lempparipeitevoiteeni löydät TÄSTÄ.

Liian vaalea peitevoide voi korostaa silmänalusia liikaa, tehdä silmänalusista harmahtavan sävyiset ja jopa tuoda ihon tekstuuria enemmän esiin. Se ei myöskään silloin peitä niin hyvin, kuten huomaat näistä kuvista.

Peitevoide lisätään kolmion mallisesti silmän alle. Jos sen laittaa pyöreästi silmän alle, niin voi helposti saada aikaan pandaefektin tai sellaisen lookin, että olisit ollut aurinkolasit päässä auringossa.

Tykkään myös lisätä peitevoidetta (henkilöstä riippuen) ihan tilkan nenän pieliin viemään pois nenän sivujen punaisuutta, suun ympärille (joka saattaa punoittaa) sekä hieman leuan keskelle ja otsan keskelle tuomaan valoa. Kuvan näet TÄMÄN postauksen lopusta.

3. KASVOJEN MUOTOILU

Muistan ikuisesti maskeerauskouluni opettajan sanat. Valo tarvitsee aina varjon. Vai olikohan se toisin päin? Mutta kuitenkin sen, että nämä kaksi elementtiä tulee löytyä, jotta niin kauneusmeikki kuin myös teatterilavalla nähty maskeeraus on tasapainoinen ja oikean näköinen.

On kaksi erilaista tapaa muotoilla kasvoja: Aurinkopuuterilla tuodaan kasvoille samalla lämpöä ja sävy on siksi hieman lämpimämpi. Toinen tapa on tehdä varjostukset eli varjot. Varjo ei ole aurinkopuuterin sävyinen (ellei ihosi ole lämmin, ehkä ruskettunut tai tummempi) vaan hieman harmahtavampi. Itse suosin aurinkopuuteria.

Sävyn lisäksi kahden eri varjostustavan ero on sijoittelu. Muuten ne ovat samoja, mutta varjostukset tehdään poskiluun alle ja aurinkopuuteri tuodaan posken päälle.

Yläpuolella oleva kuva on aurinkopuuterin sijoitteluun ja alapuolella varjostuksien.

Tällä hetkellä yksi lempparini aurinkopuuteriin on *Anastasia Beverly Hills voidemainen aurinkotuote, josta löydät postauksen TÄSTÄ. Käytän huomattavasti enemmän voidemaisia tuotteita, koska ne pysyvät paremmin ja näyttävät luonnollisemmilta.

4. POSKIPUNA VIE MEIKIN AMMATTILAISEN TASOLLE

Huomaatko eron alla olevissa kuvissa? Toisessa on poskipuna ja toisessa ei. Mielestäni ero on suuri!

Poskipuna tuo kasvoille väriä ja tekee kantajastaan hehkuvan. Itse käytän enää ainoastaan voidemaisia poskipunia, koska ne pysyvät paremmin ja näyttävät luonnollisilta. Eli sama syy kuin voidemaisessa aurinkotuotteessa.

LUE MYÖS: Paras voidemainen poskipuna x 5

Poskipunan paikkaa voi testata omiin kasvoihin sopiviksi. Pääasia on kuitenkin se, ettei se valahda poskiluun alle, joka tekee kasvoista laskevan näköiset.

5. UNOHDA KOKO KASVOJEN PUUTEROINTI!

Lopuksi käytän tietenkin aina highligteria, joka vie hehkuvan meikin aivan uudelle tasolle ja on morsiamen must-tuote! Kuulaan meikkipohjan salaisuus onkin se, että meikki on tietyistä koshdista matta ja tietyistä kohdista kuulas.

Tähän löydät ohjeet postauksesta, jonka nimesin: Kuulas ja matta iho juuri oikeista kohdista.

  • Noora

    Mitähän voisin tehdä, kun ennen niin rasvoittuna ihoni on muuttunut poskista tosi kuivaksi ja hilseileväksi? Epäilen vähän, että voisi olla ruusufinniä, koska posket myös punoittavat. Ihonhoitorutiiniini on jo pitkään kuulunut hellävarainen puhdistus, kasvovesi, kosteusvoide ja kasvoöljy. Puhdistukseen olen käyttänyt Fiinin mustaherukka balmia, kasvovetenä välillä Olivia Kleiniä, nyt Flow Cosmeticsin ruusuvettä, kosteusvoineena Olivia Kleiniä ja öljynä BalmBalmin Rosehip Serumia.

    Ennen ainoa joten kuten toimiva meikkivoide oli Estee Lauderin Double Wear Light. Nyt olen kokeillut Madaran Skin Equalia: ihan karseaa hilseilyä iholla ja varsinkin poskilla. L’Orealin true match nude toimii jotenkin, mutta posket hilseilevät silti.

    • Miia Johansson

      Heippa Noora! 😊 Mä veikkaan, että sun iholle ei tuo flow riitä yksinään kasvivetenä ja tarvitser kosteuttavamman kasvoveden. Kuulostaa siis pintakuivalta iholta, jota voi olla kaikilla ihotyypeillä. Kosteuttava kasvoveden kerrostaminen voisi auttaa ja laitathan aina kosteusvoiteen niin, että iho on hieman kostea kasvovedestä? 😊

      Tässä juttua pintakuivan ihon hoidosta:
      https://miiajohansson.com/2022/03/pintakuivan-ihon-hoito-helppo-rutiini-ja-mita-kannattaa-valttaa/

      • Noora

        Yritän kyllä laittaa kosteusvoiteen vielä kasvovedestä kosteille kasvoille. Taidan vaihtaa kasvoveden kosteuttavampaan ja ehkä testaan kuurina Bybin aha-happojuttua. Ja ehkä vielä otan kokeiluun Olivia Kleinin seerumin.

        On tämä ihonhoito kyllä joskus kuin rakettitiedettä. Olen niin kade kaikille hyväihoisille 😩 Olen tosi kiitollinen sinulle, että pidät tätä huippua blogia ja neuvot näissä asioissa ❤️ Kiitos Miia!

  • Emmi

    Hei, mitä mieltä oot juhlameikissä esim. Alima Puren mineraalimeikin käytöstä? Koetko että juhlameikki tarvitsee ”kunnon” meikkivoiteen esim. Ilia?

    • Miia Johansson

      Joo ehdottomasti käy mineraalimeikkipuuteri myös. 😊 Sehän on vaan meikkivoidetta puuterimaisessa muodossa. Kun tuote sekoittuu ihon rasvojen ja ihonhoidon kanssa, niin se muuttuu ikäänkuin meikkivoiteeksi. Ja muutenkin vain lopputuloksella ja pysyvyydellä on väliä. 😊

  • Tanja

    Pitääkö poskipunan ja huulimeikin olla saman värisiä?

    • Miia Johansson

      Tää on ihan täysin makuasia ja riippuu kokonaisuudesta. 😊 Mutta sanoisin, että ei. Joissakin tapauksissa voi olla hyvä idea. Esim jos huulipuna on se meikin juttu, niin pistäisin samaa huulipunaa myös poskille.

  • Jenni Nurmela

    Moikka Miia,

    laitoin sinulle jo viestiä instagramissa sekä sähköpostilla, mutta ajattelin laittaa vielä tätä kautta jotta saisin sinuun parhaiten yhteyden. 😊

    Olemme kahden kaasokaverin kanssa järjestämässä parhaalle ystävälleni polttarit kesäkuun puolessa välissä. Olemme molemmat suuria Miia-faneja ja seuraamme päivittäin sinun postauksia instassa sekä blogissasi (ihonhoito ja meikkivinkkisi on ihan parhaita). 😍

    Siksi haluaisinkin kysyä olisiko ollut mitään mahdollisuutta saada sinulta pientä videotervehdystä tälle tulevalle morsiamelle, jossa voisit esim. antaa vinkkiä hääpäivän ihonhoitoon/meikkiin ja omat terveiset/onnittelut. Olisi ihan super ihana yllätys hänelle. 😊

    Ystävällisin terveisin
    Jenni Nurmela, Turusta

    • Miia Johansson

      Helou! 🙂 Vastailin tänään sun IG-viestiin. Nyt vaan toivon ettei sun vastaus siellä tipu taas liian alas, kun viestejä tulee koko ajan lisää. Laita vaikka uudelleen IGn puolella viestiä, jos musta ei kuulu. Mull etulee tosiaan satoja viestejä päivässä ja tällaisia kyselyitä on tänä keväänä tullut harvinaisen paljon. <3

  • Sanna

    Hei 🙂

    Tilasin netistä alima puren sävyssä beige 3, joka on tällä hetkellä liian tumma. Ajattelin sävyn sopivan, sillä en ole perinteisen vaalea suomalainen. Lisäksi findation antoi saman sävyn. Juhlat on tulossa, jota varten tilasin puuterin. Onko mitää kikkaa vaalentaa sitä tai muita vinkkejä?

    • Miia Johansson

      Heippa Sanna! Voi ei onpa harmi! Beige 3 onkin todella ruskettuneen sävy. Kirjoittelin sävyistä tähän postaukseen: https://miiajohansson.com/2022/03/helppo-meikki-mineraalimeikkipuuterilla-miten-ja-kenelle/

      Yksi vaihtoehto on tilata vaaleampi sävy ja sekoitella niitä keskenään. Tai sitten tuoda peitevoiteella kasvojen keskiosiin hieman vaaleutta ja myös tuoda tätä minenaarimeikkipuuteria hennosti jokaiseen kohtaan missä ihoa näkyy. Ei oikein ole muita vaihtehtoja. 🙁 Onpa harmi, ettet sattunut lukemaan tuota mun postausta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram