Miia Johansson

SEKAIHON HOITO – HELPPO RUTIINI JA MITÄ KANNATTAA VÄLTTÄÄ

*Sisältää mainoslinkin.

Aloitan blogissa postaussarjan yksinkertaisesta ihonhoidosta eri ihotyypeille. Siitä onkin jo hetki aikaa, kun viimeksi kirjoitin eri ihotyyppien ihonhoidosta ja mukaan on luonnollisesti tullut uusia tuotteita, joita suosittelen nyt useammin kuin niitä vanhoja. Toki vanhoissakaan ei ole mitään vikaa. Nämä uudet suositukset ovat vaan askel vielä parempaan suuntaan ja myös osaamistani on kerryttänyt teidän eri ihotyyppien kokemukset eri tuotteista ja sitä myötä eri raaka-aineista.

MINKÄLAINEN ON TYYPILLINEN SEKAIHO?

Sekaihossa on niin kuivia kuin rasvaisia kohtia. Se saattaa rasvoittua t-alueelta ja tälle alueelle saattaa tulla myös epäpuhtauksia. Erityisesti talvella sekaihoa voi kiristellä helposti ja siihen saattaa tulla kuivia, hilseileviä kohtia.

3 x VINKKI SEKAIHON HOITOON

  1. Jokaisen ihotyypin hoidossa toimii nk. ihonhoidon pyhä kolminaisuus: Hellävarainen pesu, vesikosteutus eli nesteytys kasvoveden kera ja rasvakosteutus laadukkaiden kylmäpuristettujen öljyjen muodossa. Lisäksi tarpeen mukaan kasvivahat- ja voit ovat loistava lisä öljyjen kera ravitsemaan ja lukitsemaan vesikosteuden ihoon.
  2. Kun peruselementit ovat kunnossa, niin voidaan katsoa raaka-aineiden puoleen. Sekaiho tarvitsee usein tasapainoa. Sille tulee valita kasvoöljyjä, jotka hillitsevät talin tuotantoa ja mahdollisesti ehkäisevät myös finnien syntymistä. Lisäksi sekaiholle voi olla hyvä antaa esimerkiksi BHA-happoja, jos se kärsii epäpuhtauksista, mutta mietoina annoksina.
  3. Samalla kuitenkin sekaiho tarvitsee runsaasti vesikosteutta, joka voi jo yksinäänkin tasapainottaa ihon toimintaa. Kosteuttavan kasvoveden kerrostaminen onkin loistava idea. Joskus mukaan voi tarvita myös kosteuttavamman seerumin.

Muistathan, että mikään ihotyyppi ei ole kiveen hakattu vaan ihon tarpeet voivat muuttua hyvinkin paljon esimerkiksi vuodenaikojen vaihtuessa, hormonaalisen toiminnan myötä sekä iän karttuessa. Eli mikään ihonhoitotuote ei siis “lakkaa toimimasta” iholla vaan ihon tarpeet muuttuvat.

3 x SUURIN VIRHE SEKAIHON HOIDOSSA

  1. Liian vahvojen puhdistustuotteiden, kuten geeli- ja vaahtopuhdistuksen käyttäminen.
  2. Kasvoveden puuttuminen tai kasvovesi, joka ei kosteuta ihoa. Tällaisia ovat usein puhdistavat kasvovedet, jotka käytetään pumpulin kautta.
  3. Ihon peseminen liian usein ja liian usein ihon kuoriminen, koska helposti ajattelee, että röpelöt ja hilseilyt lähtee näin pois. Aamuisin riittää pelkkä vesipesu.

NELJÄN ASKELEEN IHONHOITORUTIINI SEKAIHOLLE

PUHDISTUS

Toisin kuin olen aikaisemmin sanonut, niin sekaiho ei välttämättä tarvitse kaksoispuhdistusta, koska mitä vähemmän ihoa pesee, niin sitä parempi. Sekaihoinen, joka meikkaa, pärjää mainiosti yhdellä tuotteella ja se on esimerkiksi uusi *Ayu Organics puhdistusöljy. Tämä tuote jättää ihon pehmeäksi, mutta kuitenkin puhtaan tuntuiseksi.

Jos kuitenkin haluat tehostaa ihon puhdistusta ja ihoon tulee helposti epäpuhtauksia, niin *konjak-sieni voi olla hyvä lisä puhdistusöljyn kanssa. Jos et meikkaa, niin kääntyisin *Novexpertin puhdistusmaidon puoleen.

Levitäthän puhdistustuotteen aina kuiville kasvoille ja kuivin käsin. Joa tuote vaan imeytyy ihoon, niin käytät sitä liian vähän. Jos lisäät vettä mukaan heti alkuun, niin puhdistustuotteen teho laimenee.

VESIKOSTEUTUS

Sekaihoiselle on tärkeää valita kasvovesi, joka samalla kosteuttaa, mutta myös tasapanoittaa talin tuotantoa ja mahdollisesti ehkäisee myös epäpuhtauksia. Tällaista kasvovettä ei ole kovin helppo löytää, mutta on olemassa muutamia. Yksi hyvä on *Olivia Klein Mineral Toner. Siinä on runsaasti kosteuttavaa aloeta ja kosteutta sitovaa hyaluronihappoa sekä glyseriiniä. Lisäksi siinä on teepuunlehtiöljyä rauhoittamassa talin tuotantoa sekä tuotteen sisältämä valkopajun kuoriuute sisältää luonnollista salisyylihappoa, joka auttaa pitämään ihohuokoset puhtaina.

Tämä kasvovesi on paksumpaa koostumuskeltaan, joten se tulee hieman tönkömpänä suihkeena ulos purkista. Kosteuttavat kasvovedet suihkutellaan aina suoraan kasvoille, koska ethän laittaisi kosteusvoidettakaan pumpulin kautta.

KOSTEUSVOIDE

Tätä mietin pitkään, että mikä olisi kaikkein ihanteellisin kosteusvoide sekaiholle ja päädyin raaka-aineiden puolesta kahteen tuotteeseen. Mattaa tulosta hakevalle ja rasvoittuvalle sekaiholle vanha tuttu *Olivia Klein Hydra Lotion. Hieman enemmän kosteutta kaipaava, mutta myös epäpuhtauksiin taipuvainen sekaiho voisi pitää *Olivia Klein Balance Cream hoitovoiteesta.

KASVOÖLJY

Vaikka *Nourish London Radiance kasvoöljy on mielestäni edelleen yksi parhaista sekaihon kasvoöljyistä, niin suomalainen *Fiini Naturally Mustaherukka kasvoöljy kannattaa myös tsekata. Se sisältää rauhoittavaa kauraöljyä, tasapainottavaa jojobaöljyä ja antibakteerista mustaherukansiemenöljyä. Kasvoöljyn voi sekaihoiselle laittaa aina yöksi tai extrapehmeyttä tarvittaessa myös päiväksi. Kasvoöljyt ovat ehdottomasti ihonhoitoni suurin mullistaja.

HUOM! Lisääthän ihonhoitotuotteet tässä järjestyksessä. Ihon tulisi olla aina edellisestä tuotteesta hieman kostea, kun lisäät seuraavan tuotteen. Tämä on tärkeä erityisesti kasvoveden kosteuden sitomisessa iholle. 

Tilaa
Notify of
guest

94 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Anne
Anne
2 years ago

Hei!
Jopas sattuikin hyvään aikaan tämä kirjoituksesi, koska ole vailla päivävoidetta. Ihoni on sekaiho, nopeasti rasvoittuu t-alueelta. Ikää 50+ ja riesana leuan ja otsan alueen finnit. Näpyt on harvoin tulehtuneita, vaan sellaisia yön aikana nousseita pinnallisia valkeita märkänäppyjä. Neuvoistasi olen ottanut käyttöön juurikin Novexpertin puhd.maidon ja kasvovetenä Olivia Klein hydra spray toner. Öisin laitan koko kasvoille Evolven multipeptide 360 voiteen. Päiväksi se on liian rasvainen. Juuri noita Olivia Kleinin voiteita olen miettinyt, mutta pelottaa niissä oleva kookosöljy, tukkivatkohan ne lisää? Vai onkohan tuo Evolve liian tuhti? Öljyt minulla ei imeydy millään, vaikka olisi kostea iho ja kuinka taputtelisin. Esim. Apeironin teepuuöljy ei imeydy, vaikka pisaran laittaisin vaan löytyy tyynynliinasta. Mikä sinun kokemuksesi on tuosta kookosöljystä? Keksitkö vielä muita voidevinkkejä?

Hiili
Hiili
2 years ago
Reply to  Miia Johansson

Yks juttu vaan tuosta Apeironin teepuuöljystä.. Minulla oli vuosia syylä jalkapohjassa, käytin KAIKKIA apteekistä saatavia syövyttäviä ja jäädyttäviä hoitoja, tietty testasin jesarit, syljet ja mitä ny vinkkejä netistä löysin. Mut sit yks ilta huvikseen laitoin (heureka! :’D) topsilla tuota, kun oli nii kuiva ja sehän stana lähti sitten siitä paranemaan eikä syylää enää ole! En tiedä oliko se se öljy vai oliko se teepuun “puhdistava” vaikutus, mutta näin kävi. …..Kunhan ny sanoin vaan :)!

Anne
Anne
2 years ago
Reply to  Miia Johansson

Kiitos vastauksestasi, Olivia Kleinin voide meni tilaukseen😊 En ole muita kasvoöljyjä kokeillut, nuo mainitsemasi täytyy vielä joskus testata😊

Tiia
Tiia
2 years ago
Reply to  Anne

Anne, kokeileppa tuota Miian suosittelemaa Fiinin mustaherukka kasvoöljyä. Se imeytyy todella hyvin. Myöskään minulla ei tuo apeironin öljy imeydy ollenkaan, mutta fiinin öljy on ihan toista maata! 🙂 Minulla myös sekaiho ja todella pahasti epäpuhtauksiin taipuva, ja tuo Fiinin mustaherukka kasvoöljy on aivan täydellinen tuote mun iholle ainakin. 🙂 Mulla käytössä Olivia Kleinin Hydra lotion ja toi Fiinin öljy, toimii! <3

Pinja
Pinja
2 years ago
Reply to  Anne

Moi Anne!
Pakko huikata väliin vinkkinä että mulla oli ihan sama ongelma etteivät öljyt imeytyneet ihoon vaan löytyivät tyynyliinasta (Mulla myös sekaiho ja t-alue hohtaa kirkkaammin kun auton lisävalot). Otin nyt testiin pari kk sitten Fiinin Kaura❤️Tyrni öljyseerumin ja se on omalle iholle imeytynyt loistavasti, eikä tuki ihoa.

Krisse
Krisse
2 years ago

Moikka! Oisko sulla suositella jotain synteettisen puolen puhdistustuotetta, kasvovettä ja päivävoidetta? Itse olen herkistynyt luonnonkosmetiikalle, mutta haluaisin kuitenkin hoitaa ihoani hyvin

Krisse
Krisse
2 years ago
Reply to  Miia Johansson

Moi Miia! Oon käyttänyt parin vuoden ajan luonnonkosmetiikkaa ja viimeisimpänä käytössä on ollut Olivia Kleinin ja Nourish Londonin tuotteita (esim. Olivia kleinin kosteuttava kasvovesi ja nourish londonin Argan skin kasvovoide). Tuota ennen käytössä olo ekopharman mustikkasarja. Lisäksi olen käyttänyt kasvoöljyjä (esim fiinin kaura, bybin se violetti purkki ja evolven miracle oil). Kasvojen puhdistuksessa olen pääsääntöisesti käyttänyt fiinin balmia ja se ei mielestäni aiheuta oireita. Oletan ainakin niin. Kasvovesistä, voiteista ja öljyistä ihoni nykyään kutisee, punoittaa ja tulee toisinaan atooppista ihottumaa. Nämä oireet ovat tulleet viimeisen puolen vuoden aikana. Kun olen lopettanut noiden tuotteiden käytön niin iho on parantunut ja olen käyttänyt tilalla jotain perus lumenea tms. Ei tule iho-oireita mutta tuntuu että iho ei ole myöskään kosteutettu. Ja tuohon kysymykseen että mihin luonnonkosmetiikan ainesosalle olen herkistynyt, niin en osaa sanoa ☹️ Taitaa olla aika loputon suo sen selvittely ja mulla on mennyt viime kuukausina hirveesti rahaa kun olen hankkinut uusia ihonhoidon tuotteita mitkä ehkä vois sopia, mut sit kuitenkin tulee noita oireita

Sari
Sari
2 years ago

Vaihdoin pari viikkoa sitten vaahtoputsarin juurikin tuohon suosittelemaasi novexpertin puhdistusmaitoon. Tuote jättää ihon huomattavasti pehmeämmäksi niinkuin odottaa saattoi. Mutta otsalle on tullut pieniä epäpuhtauksia ja pohdinkin, että missä vaiheessa joutuu toteamaan ettei tuote sovi mulle? Kuinka kauan käyttöä olisi hyvä jatkaa. Sain twistbeeltä näytteen myös nourish London kale 3D cleancea. Siitä tykkäsin myös , mutta näyte on niin pieni, ettei siitä pidemmällä jaksolla kokemusta saa. Onko sulla mielipidettä siitä tuotteesta ? Vaatisikohan mun iho kuitenkin vähän tehokkaampaa puhdistusta ja voisiko tuo toimia? Tulipas liuta kysymyksiä 🙂 kiitos jos jaksat vastata.

Sari
Sari
2 years ago
Reply to  Miia Johansson

Kiitos vastauksestasi. En vaihtanut mitään muuta. Olen yrittänyt miettiä mikä muu otsan epäpuhtauksien syynä voisi olla. Noh, pistän tilaukseen myös tuon Olivia kleinin kasvoveden, niin samallahan siinä voi tuon toisen putsarin ostaa 😌.

Marika
Marika
2 years ago

Moikka! Olen vasta sinun juttuja luettuani alkanut tajuamaan, että ihoni onkin enemmän seka, kuin kuiva. Kuivuus on melkein jo osa identiteettiä, kun minulla on atooppinen iho, joka on tälläkin hetkellä auki silmäluomista ja kaulasta. 😓 Samaa aikaa leuka ja poskipäät puskee epäpuhtauksia ja herkkä iho helahtelee kaikista uusista tuotteista. Huoh. Viimeisimpänä kokeilin sinun sivuilla vinkattua kolme cosmeticsin kehäkukkavoidetta, mutta sehän on tietty liian tuhtia koko iholle, eikä kyllä ole harmikseni auttanut näihin ihottumakohtiinkaan. Voisinkohan tämän perusteella lähteä näillä suosittelemillasi tuotteilla kokeilemaan, josko vihdoin sopivat tuotteet löytyisi? 😊

Marika
Marika
2 years ago
Reply to  Miia Johansson

Kiitos vastauksesta! 😊 Laitoin nyt tuon linkkaamasi postauksen tuotteista testiin putsarin, kasvoveden, voiteen ja seerumin. Missä järjestyksessä noita kannattaisi lähteä testaamaan vai onko sillä mitään väliä? 9/10 reagoin aina negatiivisesti uusiin tuotteisiin, joten kaikkea ei uskalla kerralla laittaa uusiksi.

Arja
Arja
2 years ago

Moi Miia! 😊

Kuinka riittoisia nuo suosittelemasi tuotteet oikeasti ovat; lähinnä puhdistusöljy ja kasvovesi?
Hinta on opiskelijalle liian kova, jos tuote loppuu yhtä nopeasti, kuin esimerkiksi markettien nestemäiset vedenkestävän meikin poistoaineet tekevät.

Anna
Anna
2 years ago

Moikka, kasvoveden linkki taitaa viedä väärään tuotteeseen? Tosin siinäkin luki epäpuhtaalle sekaiholle. Hmm, molemmat (hydra toner ja mineral toner) kuulostavat hyviltä vaihtoehdoilta. Suosittelisit silti ennemmin mineral toneria? Vaikeaa välillä nettikauppojen kuvailujen perusteella valita, kun kaikki kuulostaa niin hyviltä vaihtoehdoilta 😀

Emilia
Emilia
2 years ago

Mainitsit myös kasvovahat sekaihon hoidossa. Niistä olisin halunnut lukea vielä lisää. ☺️ Itse käytän öisin joko tuota Nourish London radiance firming öljyä tai saman merkin argan skin rescue öljyä. Tämä viimeinen on kyllä todellinen talvi-ihon SOS tuote niinkuin olet maininnut. Päivisin käytän nykyään, Olivia ajelin kasvoveden ja voiteen päällä vielä Laponien all around balmia, ja tuntuu että sillä sain pois ylimääräistä rasvoittumista päivän aikana, jonka vuoksi madaran meikkivoide lähti liikkeelle. Nyt sitä ei ole enää tuon Laponien jälkeen tapahtunut, mutta mietin onko sinulla mielessä vielä joku toinen vaihtoehto tai parempi tuon Laponien tilalle. Lisäksi ihoon tulee jatkuvasti pieniä mustapäitä ja pieniä tukkeutuneita finnejä, joita tulee puristettua vaikka tiedän ettei saisi. 😂🙄 Niihin ei oikein jojoba teepuuöljykään sovi. Toisinaan käytössä on ollut myös konjac sieni. Kiitos hyvistä postauksistasi!

Emppu
Emppu
2 years ago

Moikka Miia!
Oot varmaan ehtinyt jo testaamaan Djusien puhdistusöljyä? Vertaisitko sitä miten tuohon Ayu Organicsiin? 😊 Mietin että kumpaa kannattaisi kokeilla herkästi tukkeutuvalle iholle, vai sopiiko molemmat.

Marianna
Marianna
2 years ago
Reply to  Emppu

Mulle on ainakin Djusie sopinut todella hyvin herkästi reagoivalle sekaiholle. Mulla tuli noin kuukausi sitten joku ihme takapakkia iholle (kamalasti finnejä, punoitusta ja pientä ihottumaa ja mikään ei oikein tuntunut auttavan. Nyt oon käyttänyt pelkästään Djusien tuotteita viikon ja iho on rauhoittunut aivan merkittävästi!

Krista
Krista
2 years ago

Hei! Nykyään käytän meikkivoidetta ja “tuhdimpaa” meikkiä todella harvoin (koska maskit), arkikäytössä oikeestaan vain peitevoide silmänalusiin + päälle kevyesti irtopuuteria, kulmiin geeliä + kynää ja jos oikein hurjaks heittäydyn niin todella harvoin vedenkestävää ripsaria. Joinakin päivinä en välttämättä meikkaa ollenkaan. Niin kumpi näistä tämän postauksen putsareista olisi miulle sopivampi (sekaiho siis myös)? 😊 vai olisiko hyvä että miulla ois sit molemmat ja päivän mukaan käytän jompaakumpaa?

Tupu
Tupu
2 years ago

Moikka!
Tämä postaus tuli todella tarpeeseen. Pitääpä seuraavaksi testailla postauksen tuotteita 😉 Maskien käytön takia sekaihoni on alkanut pukata epäpuhtauksia erityisesti leuan alueelle. Olivia Klein Hydra toner auttoi mulla. Lisäksi en laita kasviöljyä leuan alueelle, kun tiedän käyttäväni maskia.

Öljyistä puheen ollen, niin olen käyttänyt manteliöljyä (Avril) lapseni atooppiseen ihottumaan jaloissa. Lisään öljyä muutaman tipan perusvoiteen joukkoon. Iho on seuraavana päivänä pehmeä ja rauhoittunut. Toimii!! ☺️

ingalsinlaura
ingalsinlaura
2 years ago

Mulla on pitkään ollut käytössä Fiinin kaura-tyrni öljyseerumi. Miten tuo kaura-tyrni eroaa mustaherukasta? Kumpihan sekaiholle parempi? Puhdistustuotteena Fiinin mustaherukkabalmi.

Johanna
Johanna
2 years ago

Moikka, onko sekaiholle olemassa jotain seerumia tms, joka kirkastaisi pigmenttiläiskäistä ihoa?

Vilhelmiina
Vilhelmiina
2 years ago

Hei,
Olipa kiva postaus!
Itse olen taistellut ihoni kanssa viime kesästä asti. Ihoni on kuiva, mutta epäpuhdas. Epäpuhtauksia, eli omassa tapauksessani mustapäitä ja muita tukkeumia, on erityisesti nenässä, mutta
löytyy myös otsalta, poskilta, korvan vierestä, leuvasta.. En saa ihoani ihanan kosteutetun tuntoiseksi millään. Iho kuitenkin imee kaiken kasvoveden yms, mitä iholle laitan. Reilussa viikossa kulunut puolipulloa Alteyan Rosewater -kasvovettä..
Tällä hetkellä pesen kasvot Neal’s yardin Sensitive soothing cleansing milkillä iltaisin ja aamuisin vedellä. Sen jälkeen kerrostan Altayan Rosewater-kasvovettä ja laitan Olivia Kleinin hydra serumia. Lopuksi laitan Evolven Miracle facial oilia. Välillä käytän öljyä ennen Neal’s yardin Sensitive soothing moisturser -kasvorasvaa, mutta ei sekääm kosteuta tarpeeksi.
Minulla on myös piilevä POD eli tällä hetkellä ei ole aktiivinen, mutta erityisesti syksyisin puhkeaa.
Osaisitko neuvoa, mitä kannattaisin tehdä toisin tai olisko jotain tuotteita, joita kannattaisi jättää pois tai jotain hyviä tuotteita, joita kannattaisi kokeilla.
Kiitos paljon, jos joudat vastaamaan. ☀️

Vilhelmiina
Vilhelmiina
2 years ago
Reply to  Miia Johansson

Kiitos vastauksesta!
Ei oikeastaan rasvoitu kauheasti, jonkin verran nenän alueelta. Veikkasin, että mustapäät johtuu lähinnä ihon kuivuudesta, jolloin iho alkaa tuottaa talia, mutta se ei kuitenkaan pääse ihon pintaan kuivuuden vuoksi. En kyllä ole varma..
Hyviä vinkkejä, kiitos niistä. Pitääkin kokeilla tuota hoitenestettä.
Yritän laittaa aina öljyn kostealle tai ns tahmealle iholle. Ehkä joku kosteutta sitovampi kasvovesi voisi olla parempi. Olisiko sinulla hyviä vinkkejä siihen?
Ajattelin seuraavalla kerralla ehkä kokeilla sitä Fiinin kaura-ruusunmarjaöljyä. Pitää vielä paremmin perehtyä. 🙂

Maisi
Maisi
2 years ago

Olen saanut sekaihoni paljon parempaan kuntoon Miian ohjeilla. Aloitin reilut 1,5 vuotta sitten ja itsellänikin näppyjä alkoi tulla leuan alueelle välillä enemmän välillä vähemmän. Iho on muuten tuntunut tosi hyvältä! Syksyllä ihossa alkoi tuntua taas kiristelyä ja ostin rauhoittavampia tuotteita: Fiinin ruusu-kaura kasvoveden ja Leahlani Balancing öljyseerumi. Näiden myötä näpyt ovat pienentyneet ja hormonitkaan eivät samalla tavalla enää näy iholla. Pakkasella lisään Weledan skin foodia ja se on ihana pelastus! Miia, laittaisitko sen ennen vai jälkeen kasvoöljyn? Sitä olen jäänyt miettimään.

Maisi
Maisi
2 years ago

Olen saanut sekaihoni paljon parempaan kuntoon Miian ohjeilla. Aloitin reilut 1,5 vuotta sitten ja itsellänikin näppyjä alkoi tulla leuan alueelle välillä enemmän välillä vähemmän. Iho on muuten tuntunut tosi hyvältä! Syksyllä ihossa alkoi tuntua taas kiristelyä ja ostin rauhoittavampia tuotteita: Fiinin ruusu-kaura kasvoveden ja Leahlani Balancing öljyseerumi. Näiden myötä näpyt ovat pienentyneet ja hormonitkaan eivät samalla tavalla enää näy iholla.

Pakkasella lisään Weledan skin foodia ja se on ihana pelastus! Miia, laittaisitko sen ennen vai jälkeen kasvoöljyn? Sitä olen jäänyt miettimään.

Sari
Sari
2 years ago

Moi Miia, kiitos tästä postauksesta. Hyvä kirjoitus! Mulla on sekaiho ja olen sun ohjeiden ja vinkkien avulla saanut ihoni hyvään kuntoon. Nyt olen ollut hämmentynyt, koska ihoni voi huonosti, epäpuhtauksia leuassa ja muuallakin t-alueella. Käytän puhdistukseen Evolven Gentle Cleansing Meltiä iltaisin, kasvovetenä Olivia Kleinin Mineral Spray Toner, kosteusvoiteena Olivia Kleinin hydra lotion, öisin kasvoöljy (Apeiron teepuuöljy tai Balm Balmin Light facial öljy tai Bybi bakuchiol booster). Viime aikoina olen aamuisin käyttänyt Bybin Day Glow’ta ja sen jälkeen seerumi ja kosteusvoide. Nyt mietinkin että onko se just tuo Bybin Day Glow joka ei sovikkaan mun sekaiholle ainakaan jatkuvasti käytettynä? Aikaisemmin aamulla tein vain vesipesun. Tuo puhdistusöljy menee seuraavaksi testiin, kun Evolve loppuu.

Linda
Linda
2 years ago

Hei Miia! Onko sinulla kokemusta skin tinteistä?

Anne
Anne
2 years ago

Moikka. Tuolla linkin sivustolla lukee et kastele kasvot haalealla vedella ennen Novexpert puhdistusmaitoa. Kumpi käytäntö on parempi vai onko sillä väliä? Tosi monissa maidoissa lukee et kostutetaan ensin, mut eikö se sitten puhdista huonommin?

Emmi
Emmi
2 years ago

Hei Miia! Oma ihoni voi nykyään tuhat kertaa paremmin, kiitos sinun neuvojesi! Aiemmin ihoni oli todella huonossa kunnossa, finnejä tuli paljon ja iho oli samea ja karhea. Nykyään finnejä tulee enää harvoin, mustapäitä ja pientä tukkeumaa on jonkin verran. Putsarina käytössä on Apeironin puhdistusmaito, kasvovesi Eco by sonya super fruit toner, OK seerumi ja kasvovoiteina vaihtelevasti apeironin intensive care/evolve 360/ antipodes avocado. Olen vähän epävarma ihotyypistäni, ehkä sekaiho? Olen huomannut, että iho tarvii paljon kosteutusta ja välillä tuntuu, että esim
tuo apeironin voide ei kosteuta tarpeeksi. Päivän aikana iho kyllä rasvoittuu jonkin verran ja meikkivoide ei tahdo pysyä. Olisiko tähän vielä jotain vinkkiä?

Emmi
Emmi
2 years ago
Reply to  Miia Johansson

Kiitos vastauksesta! Saattaa olla kyllä myös kuivarasvainen…🤔 Kasvovettä käytän kyllä reippaasti 😅 Mitä öljyä suosittelisit kokeilemaan? Ja korvaisinko sillä siis nuo käyttämäni voiteet vai olisiko se niiden lisäksi? Olen kokeillut muutamaa eri öljyä aiemmin ja ne ei oikeen ole kunnolla imeytynyt ihoon, vaikka mielestäni olen niitä “oikeaoppisesti” käyttänyt (apeiron jojoba, Fiini mustaherukka).

Suski
Suski
2 years ago

Hei! Olen laittanut järjestyksessä kasvovesi, öljy, kosteusvoide. Olin varma että olin jostain semmoisen ohjeen saanut. Olisiko pamrepi laittaa öljy kasvovoiteen päälle?

Sonja
Sonja
2 years ago
Reply to  Miia Johansson

Olen miettinyt, onko ok, jos sekoittaa öljyn ja kasvovoiteen keskenään ja laittaa viimeiseksi? Näin molemmat levittyy helpommin. Vai voiko öljy voiteen seassa estää joitain raaka-aineita imeytymästä. Mulla käytössä Fiinin mustaherukkaöljy.