ERE PEREZ VOIDEMAISET POSKIPUNAT – luonnollista hehkua

26.02.2020

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.

Päätin kirjoittaa näista *Ere Perezin voidemaisista poskipunista heti ensimmäisen kokeilun jälkeen, koska olin heti todella vaikuttunut. Tämä ensimmäinen kokeilu on vielä videolla, sillä testasin tätä ensimmäisen kerran tehdessäni #muutosmaanantai kuvauksia.

MIKSI NÄMÄ OVAT NIIN IHANIA?

Ere Perezin voidemaiset punat levittyvät todella helposti joko sormin tai siveltimellä. Ne antavat hehkua poskille ja näiden lisäksi ei välttämättä tarvitse erikseen hohdetuotetta. Jos kuitenkin haluaa lisähohdetta, niin Hurrawilta on tullut uusi upea *voidemainen hohdetuote sävyssä Pearl Aura, joka on aivan superihana kaveri näiden punien kanssa.

Ere Perez on luonnonkosmetiikkaa ja inci-listan perusteella nämä myös hoitavat ihoa. Lisäksi nämä toimivat loistavasti myös huulilla ja kannessa on peili, jonka avulla lisäys onnistuu helposti. Aivan loistava sellaisille, joilla ei meinaa puuterimainen poskipuna pysyä koko päivää.

POSKIPUNAN SÄVYN VALINTA

  • *Harmony on juuri sopivan pinkki keltaiselle iholle, jos haluaa testata hieman raikkaampaa sävyä, mutta kokee poskipunien tekevän itsestään jotenkin hassun näköisen. Tämä sävy on ehdoton lempparini ja haluaisin laittaa tätä jokaiselle keltaiseen taittavalle iholle. Superihana erityisesti hyvin vaalealla keltaiseen taittavalla iholla, mutta kaunis myös vaalealla punaiseen taittavalla iholla. Postauksen kuvassa on tämä sävy.
  • *Happy on kunnon punainen sävy oranssilla pohjasävyllä. Tämän avulla näyttää siltä kuin olisi ollut ulkoilemassa ja iho on saanut siitä terveen punan.
  • *Holy sävyssä on mukana kylmyyttä ja se on kaunis hyvin tummalla iholla tuomassa raikkautta.
  • *Healthy on kaunis oliivisella iholla, ruskettuneella ja myös sellaisella, joka ei ole niin tottunut poskipuniin.

P.S. Jos et tiedä taittaako ihosi keltaiseen tai punaseen vai onko se kenties neutraali, niin voit lukea siitä lisää postauksessa, jossa puhutaan oikean luomivärisävyn valinnasta. Eli samat asiat pätee niin luomivärien, poskipunan kuin huulipunankin valinnassa – kylmät sävyt kylmille tyypeille ja lämpimät lämpimille.

  • Ellivelli

    Mä ostin Isadoran poskipuna puikon, sävyä en muista nimeltä vaa semmonen just täydellinen pinkkikoralli (Milanin Luminoso aika sama).. Ihan huippu, väriä tulee myös hillitysti omaan makuuni, toki saa lisäämällä näkyvemmän punoituksen. Yayyy.

    • Miia Johansson

      Kuulostaa ihanalta! <3

  • kukkis

    Ere Perez ei ole kokonaan luonnonkosmetiikkaa, myöskään sertifikaattia ei löydy, siksi inci lukutaito on todella tärkeä.

    • Miia Johansson

      Heippa Kukkis! 😊 Joo totta, ainakin vedenkestävässä ripsarissa on silikonia, mutta tässä poskipunassa ei. Muita merkin tuotteita en ole tsekannut.

      Itse en oikein ymmärrä synteettisen ja luonnonkosmetiikan vahvaa erottelua, koska molemmissa on hyvät sekä huonot puolet. Inci-listan lukeminen toki auttaa monessa asiassa, mutta sertifikaatti ei taas kerro onko kyseessä laadukas tuote. On myös monta hyvää tuotetta, jotka ovat luonnonkosmetiikkaa ja merkillä ei ole sertifikaattia. Sitten on brändejä kuten Olivia Klein, joka on muulta osin luonnonkosmetiikkaa paitsi käyttää synteettisiä säilöntäaineita, mikä on hyvä erityisesti sellaisille, jotka eivät voi käyttää luonnonkosmetiikan säilöntäaineita.

      Itsekin aina puhun inci-listan lukemisen puolesta, mutta erityisesti sen takia, että tietää maksavansa laadusta.

  • Stella.V.

    Muutama kirjoitus taaksepäin kerroit juuri viherpesusta. Jos synteettisen ja luonnonkosmetiikan erottelu on turhaa, miksi viherpesulla on väliä?

    • Miia Johansson

      Heippa Stella! 🙂 Hyvä pointti sinänsä tässä, että Ere Perez kertoo olevansa luonnonkosmetiikkabrändi ja ripsarista löytyy yksi aineisosa, joka ei ole luonnonkosmetiikkaa, mutta käsitteekseni se on vaan tämä yksi pieni poikkeus koko merkin kohdalla. En ole tosiaan muita merkin tuotteita kokeillut ja lukenut kaikkien inci-listaa. Luen aina vaan sen tuotteen incin, joka mulla on testissä (paitsi ripsarissa se jäi katsomatta ja menin siinä harhaan).

      Viherpesu on sinänsä eri asia kuin se onko tuotteessa kaikki joko synteettisiä tai luonnollisia raaka-aineita. Synteettisessäkin kosmetiikassa käytetään luonnon raaka-aineita ja tuote voi olla hyvinkin laadukas, ympäristöystävällinen ja puhdas. Jos kyseessä on laadukas tuote, jossa on mukana esimerkiksi synteettinen säilöntäaine, mutta brändiä ei mainosteta luonnonkosmetiikkana niin on tämä täysin ok. Näin tekee juurikin esimerkiksi Olivia Klein ja tämä ei ole viherpesua.

      Niin kuin sanoin on synteettisissä ja täysin luonnollisissa tuotteissa molemmissa hyviä puolia. Viherpesu liittyy siihen, että miten itse tuotteita mainostetaan. Viherpesu on sitä, että markkinoija huijaa sinut luulemaan, että ostat ympäristöystävällisen tuotteen. Tähän lankaan menin itsekin tuon Eren vedenkestävän ripsarin kohdalla, kun en lukenut jälleenmyyjän tekstiä kunnolla, jossa tämä kyllä mainittiin. Myös inci-listasta sen näkee helposti.

      On siis tärkeää, että tiedät kuluttajana mitä ostat ja kuten tuossa kommentoija aikaisemmin sanoi, että inci-listan lukeminen on tärkeää ja olen ehdottomasti samaa mieltä. Ja itsekin erehdyn ja menen välillä “ansaan”, ja sitten kirjoitan postauksen luonnollisista ripsareista, jotka eivät sitten sitä olekaan yhden aineisosan verran. Myös ammattikirjoittajilla käy näin välillä.

      Eli kysyit miksi viherpesulla on väliä? Sillä on väliä, koska meitä kuluttajia ei saa huijata ostamaan jotain mitä tuote ei oikeasti ole.

      Opiskelen tällä hetkellä kometiikkatuotteiden formulointia alan johtavassa koulussa briteissä ja vaikka formuloinnissa käytetään ainoastaan luonnollisia aineisosia, niin mielestäni on niin ihanaa ja virkistävää, että koulussanikaan ei ole tätä ehdottomuutta luonnon ja synteettisten aineisosien välillä. Tosiaan asia kun on aika moniulotteinen ja on hyvä pitää silmät auki joka suuntaan, jotta pysyy objektiivisena tämän asian suhteen.

      Toivottavasti osasin nyt selittää asian, että mikä eri on viherpesulla ja sillä miksi en erottele luonnonkosmetiikkaa ja synteettistä kosmetiikkaa.

      P.S. On myös olemassa paljon (koko ajan enemmän) sellaista luonnonkosmetiikkaa, jonka käyttämien raaka-aineiden taustoja ei tiedetä ja missä ja minkälaisissa oloissa näitä valmistetaan. Tämä on sitten taas luku erikseen. Eli pelkästään inci-listankaan lukeminen ei välttämättä riitä siihen, että tiedät ostavasi hyvää kosmetiikkaa. Luonnonkosmetiikan buumi on edelleen niin suuressa nousussa, joten on myös tärkeää tietää, että firma toimii eettisesti.

      • Markit

        Hei; Minulle tämä oli hyvä selostus. Itsellä kun termit vähän hakusessa. Etenkin pidän siitä, ettet laita synteettistä kosmetiikkaa pannaan, eikä luonnonkosmetiikka ole se ainoa oikea.
        Pahoittelut siitä Sebastian säilöntäainejutusta. Katsoin tosiaan netissä inci- listaa englanninkielisiltä sivuilta ( en muuten löytänyt heidän suomenkielisiä sivujaan). Ja vielä ehdit ärsyyntyäkin 😄.

        • Miia Johansson

          Hih.. ei hätää. Mä luotin heti suhun enkä edes tsekannut omasta purkista kunnes joku siitä sanoi. 😀 Oli muuten todella vaikea kertoa, että mitä eroa on viherpesulla ja sillä, etten oikein ymmärrä luonnon ja synteettisten tuotteiden raakaa erottelua. 🙂

          • Markit

            Ja minä luotin Sebastianin nettisivuun. Toisaalta kuulit uudesta säilöntäaineesta, joka ei ole kovin hyvä.😊 Tarkistan kyllä vielä oman pulloni, kun ostan.

          • Miia Johansson

            Joo hyvä kun tuli tietouteen 😊👌🏽

  • M.

    Hei! Jos käyttää näitä voidemaisia poskipunia ja contouria, niin tarvitseeko/pitääkö ihoa puuteroida ennen tai jälkeen?

    • Miia Johansson

      Heippa M! 🙂 Se oikeastaan riippuu siitä missä kohdin käytät puuteria ja kuinka paljon. Itse käytän puuteria ainaostaan hieman T-alueella ja laitan sen vähän missä vaiheessa sattuu. Mutta jos käyttää enemmän puuteria, niin puuteri tulee silloin aina viimeisenä voidemaisten tuotteiden päälle. 🙂

  • Jonna

    Mitä tuotteita oot käyttäny huulilla? Tosi nätit! 🙂

    • Miia Johansson

      Tässä on ihan ripaus tota Ere Perezin Harmony poskipunaa. Unohdin kirjoittaa, että nää sopii myös huulille 🙈😍

  • Tiina

    Mayday Miia!

    Missähän on vika, kun voidemaista poskipunaa laittaessa pohjameikki kumittuu pois ja lopputulos näyttää suhmuraisen kaamealta. Käytät voidemaisia tuotteita niin vaivattomasti ja lopputulos on aina kaunis ihollasi/meikilläsi. Osaisitko vinkata apua kaltaiselleni tollokalle, joka ei asiassa onnistu?

    • Miia Johansson

      Ihana sinä 🥰 mayday! 😃

      Hmm.. mä en nyt oikein keksi muuta kuin että onko sulla ehkä vähän paksummin meikkivoidetta? Voisko olla mahdollista? 🤔😊

  • Janita

    Olen yrittänyt etsiä hyvää kosteusvoidetta jossa spf ja mikä sopisi meikin alle. Luonnonkosmetiikasta olen löytänyt vain toimivia spf voiteita sävytetyistä versioista kuten Algamariksen. Onkohan tämä Bionin spf 35 voide ainesosien puolesta ihan ok sun mielestä?
    “Deionized Water (Aqua), Ethylhexyl Stearate, Butyrospermum Parkii Butter (Shea Butter), Stearyl Alcohol, Glycerin (Vegetable), Propanediol, Ceteareth-15, Coco-Caprylate/Caprate, C 12-15 Alkyl Benzoate, Juglans Regia (English Walnut) Seed Oil, Phospholipds, Glycine Soja (Soya) Seed Extract, Zinc Oxide, Titanium Dioxide, Beeswax Natural, Stearyl Heptanoate (Vegetable), Decyl Oleate, Tocopheryl Acetate (Vitamin E), Sodium Hyaluronate, Aloe Barbadensis (Aloe Vera) Leaf Extract, Niacin (Vitamin B3), Citrus Aurantium Dulcis (Bitter Orange) Oil, Vanilla Planifolia (Vanilla) Fruit Extract, PVP/Hexadecene Copolymer, Phenoxyethanol, Potassium Sorbate, Ethylhexylglycerin, Tetrasodium EDTA, PEG-8, Ascorbyl Palmitate (Vitamin C), Ascorbic Acid (Vitamin C)”

    Eikös tuo ole ihan hyvä paitsi yksi Peg emulaattori löytyy? Kysyin Bion tuotteiden jälleenmyyjältä ja ainakin he vahvistivat että sinkki ja titaanioksidit eivät ole nanokoossa vaan mikronisoituja.

    • Miia Johansson

      Heippa Janita! 🙂 Joo ihan hyvältä näyttää tuo voide. Ainoa asia mikä yllätti on se, että sinkki- ja titaanidioksi on vasta myöhemmin inci-listalla, koska yleensä ne ovat aika alussa, jos kyse on noin 30 SPF:n suojakertoimesta. Mutta kyllähän tämä on varmasti tutkittu, että siitä tuo tarvittava suoja löytyy. 🙂 En ole niin perehtynyt SPF-tuotteen formulointiin.

      Mulla löytyy aurinkovoiteista vanha postaus tässä: https://miiajohansson.com/2019/04/16/paras-luonnollinen-aurinkovoide-kasvoille-x4/

  • AA

    Miten otat näitä tuotteita? Minua jostain syystä hiukan inhottaa kaikki “sormin otettavat” tuotteet ja mietin, että jollain pestävällä spaattelillahan tätä voisi aina ottaa, mutta silti jotenkin tuntuvat epähygieenisiltä. 😀 Olen etsinyt niiiin kauan nestemäistä poskipunaa, joka tulisi pullomuodossa (kuten Lumenen ja Korennon), mutta tuntuu, että sellaisia ei ole, joissa ei olisi hajusteita tai eteerisiä öljyjä. Vaikeaa löytää sopivaa, kun minulla juuri posket reagoi ihan kaikkeen 🙁

    Mutta onneksi on sun blogi ja esim. tämä tuote löytyi tätä kautta, joka jo kattaa aika monia kriteerejäni! Kiitos parhaasta blogista <3

    • Miia Johansson

      Heippa AA! 😊 Voit ehdottaa ottaa spaattelilla, jos tuntuu epähygieniseltä. Näin käyttäisin voidemaista poskipunaa asiakkaille ja tuote pysyy hygienisenä.

      Mä itse otan omassa käytössä tätä ihan suoraan vaan siveltimellä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram