#MUUTOSMAANANTAI – feikki luomivako

17.02.2020

*Sisältää mainoslinkin.

Ensimmäinen muutosmaanantai sai aivan huikean suosion, josta olin todella yllättynyt. Aion siis ehdottomasti jatkaa muutoksien tekemisiä eri ikäisille ja muotoisille kasvoille. Neljä ensimmäistä on kuvattu ja videoitu samaan tyyliin, mutta näiden jälkeen koitan parantaa videoita sekä kuvia teidän palautteen perusteella. Palautteista muuten nöyrimmät kiitokseni! <3

MIKSI PÄÄDYIN TÄMÄN TYYLISEEN MEIKKIIN?

Tämän viikon muutosmaanantain mallina on Anna-Riina. Alla oikealla näette hänen oman meikkinsä. Anna-Riina ei ole tottunut vahvaan meikkiin, joten vein hänet täysin mukavuusalueen ulkopuolelle. Jos hän olisi saapunut asiakkaakseni, niin en olisi ikimaailmassa tehnyt hänelle näin vahvaa meikkiä. Hänen todella ainutlaatuisen malliset silmät kuitenkin inspiroivat minut tekemään jotain todella erilaista ja kerran kyse on muutosmaanantaista, niin muutos voi olla myös jotain hyvin erilaista.

Normaalistihan raskaille silmäluomille melkein joka ammattilainen tekisi perus smokey-silmät, mutta päätin luoda Anna-Riinan silmiin illuusion täysin eri mallisista silmistä. Tällainen illuusio ei kuitenkaan toimi kaikille raskaille luomille vaan enemmänkin aasialaistyylisille raskaille luomille. Jos sivellin pysyy kädessä, niin kannattaa silti kokeilla – saatatte yllättyä!

MEIKIN AVAINTUOTTEET

SILMÄMEIKKI:

Luomiväreiksi päätin testata Huda Beauty The New Nude Palettia (ulkomailta ostettu). Käytin myös Make Up Storen poskipunaa sävyssä Ginger. Jostain syystä kyseisen merkin tuotteita ei oikein enää saa mistään ja Helsingin keskustassakin liike lopetettu. Lisänä myös ruskeaa luomiväriä *Anastasian Soft Glam -paletista, joka on aivan täydellinen neutraalien luomivärien paletti.

KASVOMEIKKI:

Anna-Riinalla on seka-iho, jonka vuoksi päädyin rasvoittuvammalle iholle tarkoitettuun *Estee Lauder Double Weariin. Kun haluan varmistua, että asiakkaan meikki pysyy, niin käytän silloin juhliin kyseistä meikkivoidetta (tosin en kuivalle, pintakuivalle tai aikuiselle naiselle). Koska laitan meikkivoidetta aina hyvin ohuen kerroksen, niin punaiset finnien arvet peitin Joe Blascon Special Red neutraloijalla. Peitevoiteena käytin keltaiseen taittavaa vaaleaa peitevoidetta Urban Decaylta, jonka tilalle on merkiltä tullut *Stay Naked -peitevoide.

Estee Lauderista ja muista mun lempparimeikkivoiteista voit lukea tästä: 4 x paras meikkivoide ikinä

Aurinkopuuterina käytin *Benefitin Hoola Bronzeria ja poskipunana aivan ihanaa *Ere Perezin voidemaista poskipunaa sävyssä Harmony. Tulen kirjoittamaan näistä voidemaisista luonnonkosmetiikan poskipunista pian lisää.

HUULET:

Huulissa käytin nudea rajauskynää *Jane Iredalelta sävyssä Nude. Huulipunaksi päädyin kuitenkin laittamaan hieman raikkaampaa punaa, joka on Tokmanneilla myynnissä oleva Pretty by Flormar ja sävynä 01 Peachy Nude. Aivan täydellinen sävy keltaiseen taittavalle tai päivettyneelle iholle.

HUOM! Suosittelen tsekkaamaan tämän muutoksen videon muodossa Instagram-stooreistani. Tämän postauksen ennen ja jälkeen kuvissa meinaan näyttää, että meikki olisi vaalampi kuin Anna-Riinan oma iho. Se johtuu vaan huonoista kuvista, jotka kiireessä otettiin. 

  • Eva

    Ekanakin, ihan järjettömän kaunis malli taas!! 🙂 Kiitos näistä muutosmaanantai-jutuista, alan jo odottaa seuraavaa!

    • Miia Johansson

      Heipp Eva! 🙂 Ihanaa kuulla, että tykkäsit!

    • Miime

      Komppaan Evaa. Melkoinen askel Miialta. Tämä on ällistyttävä!
      Sama täällä – odoten lisää 😍😍😍

  • Johanna

    Jee! Mulla on kans aasialaistyyliset raskaat luomet. Lisäksi toinen luomi aika erilainen… Kiva saada vinkkejä näihin silmiin, joita itsestä hankala meikkaa. 😄 Tosi hieno meikki! Sais itsellekin tollaisen tuloksen.

    • Miia Johansson

      Kiitos! <3 Ei kun vaan testailemaan ja treenailemaan. 😀

    • Johanna

      *saispa
      (Hankala aina kommentoida näihin kun kännykkä muuttaa kaikki sanat)

  • Jaana

    Jälleen upea muutos! Näitä on ihana seurata! Ja pidän siitä, että muutokset on ”yllättäviä” tai siis jos nyt oltaisiin _vaan_ tehty perus smokey eyes, niin näitä videoita on youtube-pullolaan. Muutosmaanantait ehdottomasti jatkoon! 😽😽💄

  • Elina

    Aivan mahtava meikki ja tyrmäävä malli! Todella mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea meikillä ja taidolla saakaan aikaiseksi, lisää näitä 🤩

  • Taija

    Ihana meikki tuli! Yks mikä hieman häiritsee on taustamusiikki, se välillä sekoittuu puheeseesi ja ei meinaa saada selvää. Joten saisko sen vaihdettua esim. sellaiseen jossa ei lauleta tai sitten kokonaan pois. 🙂 Muuten kyllä kivoja nää muutos-maanantait, kun meikkaan muita.

    • Miia Johansson

      Joo, tähän tulee muutos. 😊 Ikävä kyllä tämän jälkeen on vielä pari, joissa taustalla musiikkia.

  • Vanu

    Näyttääpä hyvältä!! Näitä on kiva kattoa. Kaunis malli myös 🙂

  • Ninni

    Vau mikä malli! Oon ihan mielettömän onnellinen kun tuli vinkkejä keltaihoisille. Oon monesti meinannut niitä sinulta toivoa. Itsellä oliivi-iho ja ja tosi kiva kuulla mitkä on meille sopivia sävyjä.

    Ja hei, tää toinen video oli jo ihan pro! Ei yhtään kiireen tuntua tai hätäilyä. Veri guud! Lisää lisää lisää! 🙂

  • Moona

    Siis vau! Upea illuusio tosiaan!! 😍

  • Nanni

    Nää muutos maanantait on niin huippuja. Asuisinpa siellä että voisin osallistua nuihin.
    Ihana malli ja niin kaunis lopputulos.

  • Tarja Lehtonen

    Oispa ihana päästä sun meikkaukseen,näin 63 v.Odotan innolla,mitä löihdit aikuiselle naiselle 💋

  • Marjut

    Hieno muutos! Kaunis malli ja raikas meikki 🙂 Kiitos paljon, että listasit tuotteet!

  • Katja

    Olipa jälleen kerran kaunis ja mallille sopiva meikki! Huippua, että teet jotain erilaista kuin mihin malli tottunut. Innolla taas seuraavaa odotellessa. 🙂

    Pystyisikö näitä kuvaamaan lähempää? Tällä hetkellä ei oikein näe kunnolla tuotteita/välineitä tai että mitä teet esim silmiin jos vertaa sitä, kun meikkaat itsellesi. Ja ois kiva jos kaikki välivaiheet tulis kuvattua ja kokonaisuus olisi vähän pidempi. Livelähetys vois olla myös joskus kiva? Ihan ideoita heittelen vaan. 🙂

    Kiitos vielä selkeistä ja innostavista ig- ja blogipostauksista, joista saa juuri itselle poimittua niitä vinkkejä. 💕

    • Miia Johansson

      Heippa Katja! 🙂 Ei ehkä niin läheltä pysty kuvaamaan kuin kuvaan itseäni, koska mulla on melkein nenä kiinni kamerassa kun kuvaan. 😀 Ja siis mun pitää mahtua tuohon väliin meikkailemaan.. Jos taas tsuumaan niin menee blurriksi. Mutta hieman lähempää pystyn kuvaamaan. Ja joo tästä sain jo viimeksi palautetta, että olin liian hätäinen, eli sen korjaan. 🙂 Näitä on tosiaan nyt vaan kuvattu purkkiin jo useampi, joten menee hetki ennen kuin tulee muutosta.

  • Kirsikka

    Ihana tää muutos maanatai. Kiva nähä erilaisia kasvoja ja ihoja miten niiden kans pittäis toimia. Paljon olenkin saanu vinkkejä sulta. Kuitenkin ikää itelle kertyny jo 50 nii tän ikäisten meikkausta voipi myös olla vaikka mulle 😂

    • Miia Johansson

      Heippa Kirsikka! 🙂 Mulla on tulossa parin viikon päästä ulos muutosmaanantai, jossa mallina on yli 50-vuotias. <3

  • T. V

    Aivan loistavaa työtä, olet taitava! Ja kiitos että jaat vinkkisi!

    • Miia Johansson

      Kiitos 😍

  • Ellinas

    Ite tykkäisin katsoa vähän pidempiäkin videoita ja sun höpöttelyä 😍

    • Miia Johansson

      Joo, tämä korjaantuu jatkossa 😍

  • Susanna

    Vautsi mikä meikki ja ihana tämä malli myös ilman meikkiä! Tuli sellainen mieleen, että kun itselläni on sairauden myötä toinen silmä isompi ja eri muotoinen kuin toinen, että olisiko siihen muutosmaanantaille ideaa?

  • Eeva

    Moi!
    Aivan ihania nämä muutosmaanantai meikkaukset.Aina ootan innolla näitä(niinkuin Antero Mertaranta sanoi jossain jääkiekko ottelussa että mitä sieltä oikein tulee)

  • Emmye

    Nämä on tosi kivoja kyllä! 👍 Pari asiaa olikin jo tuolla aiemmin mainittu ja sanoit, että ne korjataan, joten en sano siitä sitten. En tiedä, oliko se vaan mulla, mutta sun puhe pätkäsi monta kertaa videon aikana. Eli jäi asiat vähän kesken. Ja oli yleensä se kohta, missä uusi pätkä vaihtui. Ja myös minä toivoisin vähän enemmän pituutta, että näkisi kunnolla, mitä kaikkea teet. 😊

  • Charming Nails

    Minäkin olin ihan innoissani muutos-maanantaista kun näin samanlaiset silmät ja luomet kuin itselläkin. En ole ikinä tajunnut että noinkin voisi meikata! Ehdottomasti kokeilen! Tämä muutos oli ihan mahtava ja inspiroiva, malli ihan älyttömän kaunis ja upean meikin teit. Viime viikolla sain vinkkiä niitten kassien peittoon neutraloijilla ja nyt lisää inspistä luomien meikkaamiseen 🙂 ihan mahtavaa, lisää näitä! Toiveissa iäkkäämmän ihon meikkaamista, silmäpussien ja uurteiden peittoa ja raskaiden luomien piiloon saamista. Tuntuu että ig ja yt on täynnä nuorempia meikkaajia, beikkaamista ja täydellisiä ihoja niin on virkistävää nähdä välillä jotain ihan tavallista ja just sellaista jota voi itselläkin oikeasti hyödyntää 🙂

  • Pirkko Korpi-Senttilä

    Ihana tää muutos maanantai, itelläkin raskaat luomet ikää jo sen verran mutta kiva nähä kuinka näitä vois yrittää meikailla kiitos nää on niin ihania💝🙏

  • Kepa

    Nää muutosmaanantait on ihan loistava juttu!! Tosi mielenkiintoisia.
    Tuleeko näihin vielä hakuja vai oliko nää ainoat?

    • Miia Johansson

      Heippa Kepa! 😊 Toisaiseksi ei ole hakuja, mutta ilmoitan mahdollisista hauista IG-stooreissa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram