PARHAITA IHONHOITOTUOTTEITA IKÄÄNTYVÄLLE IHOLLE

28.02.2020

*Sisältää mainoslinkin.

PÄIVITETTY 23.10.2023

Kerroinkin jo aikaisemmin, että alan painottamaan yhä enemmän sitä, että ihonhoitotuotteet kannattaa valita oman ihotyypin mukaan. Eli mikä sopii minulle ei välttämättä sovi sinulle. Kun tietää oman ihotyyppinsä ja katsoo tuotteen ainesosia, niin vain näin pystyy kertomaan, että mikä sopii omalle iholle parhaiten. Itse opiskelen kosmetiikan raaka-aineita kokoajan enemmän, koska haluan tietää mistä raaka-aineista kukakin eniten hyötyy.

Tähän postaukseen keräsin parhaita ihonhoitotuotteita ikääntyvälle iholle, jotka sattuvat olemaan hyviä myös omalle ikääntyvälle iholleni. Moni varmaan miettii, että no milloin sitä oikein pitää alkaa käyttämään ikääntyvän ihon tuotteita ja siihen saat vastauksen TÄSTÄ postauksestani.

Pari ensimmäistä tuotetta ovat blogini pitkäaikaisille lukijoille todella tuttuja, mutta ne ovat aivan loistavia ikääntyvälle iholle. Seka-ihoisen postaus on tuloillaan ja siellä on sitten jotain erilaista. 

HELLÄVARAINEN PUHDISTUS

Blogiani pidempään lukeneet ovat kuulleet jo kyllästymiseen asti hellävaraisesta ihon pesemisestä, mutta kerron siitä aina uudelleen ja uudelleen, koska vielä suurinosa suomalaisista ei tiedä tämän asian tärkeyttä ihonhoidossa. Ikävä kyllä vaahto- ja geeliputsareilla ihon peseminen on melkein poikkeuksetta yksi pahin asia mitä voit kosmetiikalla ihollesi tehdä. Voit lukea aiheesta lisää TÄSTÄ.

*Evolven Cleansing Melt onkin pyörinyt blogissani jo todella paljon ja se on erityisen hyvä ikääntyvälle iholle. Tuote levitetään kuiville kasvoille ja sitä pyöritellään kunnes kaikki meikki ja lika on lähtenyt kunnolla sulamaan. Tämän jälkeen kastellaan kädet ja pyöritellään maitomaiseksi muuttuvaa balsamia iholla ja pestään pois. Iho jää pehmoiseksi ja ehkä jopa hieman öljyisen tuntuiseksi. Aluksi tämä voi siis olla outoa, kun ihon puhdistusta ei voikaan tehdä sekunneissa, kuten ehkä vaahtoputsareilla tehdään.

UNELMIEN KASVOVESI

En tiedä tulenko koskaan löytämään parempaa kasvovettä kuin tämä *Bybin Mega Mist. Se on todella kosteuttava ja täynnä ihoa helliviä raaka-aineita. Kasvovesi on siis iholle ehdoton tuote, koska iho tarvitsee vesikosteutusta. Jos kosteuttavan kasvoveden jättää pois, tuntuu iho helposti kiristelevältä ja iholle tulee helposti pintakuivuutta. Kasvovesi nimenomaan suihkutellaan iholle, koska se aloittaa ihon kosteutuksen. On tietenkin myös puhdistavia kasvovesiä, mutta itse en käytä niitä päivittäisessä ihonhoidossa. Ihon pitäisi tulla puhtaaksi jo puhdistustuotteella. Ei kannata siis suihkia ravinnerikasta kosteuttavaa kasvovettä pumpuliin, koska se kuuluu suoraan iholle. Se olisi aika sama kuin laittaisi kosteusvoiteen pumpulin avulla iholle.

Olen huomannut kommenteissa, että Bybin Mega Mistin tuoksu jakaa mielipiteitä. Joidenkin mielestä tuoksu on kamalan voimakas ja epämiellyttävä. Omasta mielestäni taas tuoksu on mieto ja ihana. Tämän vuoksi en ollut edes tajunnut erikseen blogissa kirjoittaa vahvasta tuoksusta. Sain meinaan palautetta, että miksi en tästä kertonut. Eli tässäpä syy. Alla oleva öljy on taas omasta mielestäni erikoisen tuoksuinen, mutta onneksi tuoksu ei näissä kummassakaan jää leijailemaan.

IKÄÄNTYVÄN IHON ÖLJY SEKÄ KOSTEUSVOIDE

Itse suosittelen käyttämään öljyjä iltaisin ja kosteusvoidetta päivällä. Tosin joillekin saattaa jompi kumpi riittää pelkästäänkin. Esimerkiksi silloin, kun ihoni on todella kuiva, käytän öljyä myös meikkivoiteen alla. Laadukkaat öljyt ja kosteusvoiteet siis sitovat kosteuden ihoon, pehmentävät ja tuovat iholle hyviä vitamiineja sekä antioksidantteja. Nämä kannattaa siis levittää heti, kun iho on vielä kasvovedestä hieman kostea.

KASVOÖLJY

Kaikille ihotyypeille tarkoitettu *Balm Balm Frankincense kasvoöljy on tehokas kuuden raaka-aineen nuorennuseliksiiri, joka on täynnä pelkästään aktiivisia raaka-aineita eikä mitään turhaa. Tällainen tuote on todellakin itselleni mieluinen, koska tiedän saavani täyttä tavaraa. Ihastuin tähän heti ensimmäisestä käyttökerrasta, koska ihoni tuli niin pehmoiseksi – öljy onkin päässyt yhdeksi uudeksi suosikkikasvoöljykseni. Lisäksi tuote on 100% luomu ja hintakin on vaan 23,90€ tai vaihtoehtoisesti pienemmässä putelissa 14,90€.

KOSTEUSVOIDE

Suosittelen harvoin mitään ihonhoidon tuotetta, joka maksaa yli 40 euroa, mutta *NUORI Vital kasvovoiteessa teen poikkeuksen. Sen hinta on 65 euroa. Hirmuisen paljon kalliimmalla tuskin kannattaa mitään kasvotuotteita ostaa, vaikka yhtenä poikkeuksena on kyllä Essen tuotteet. NUORIn tuotteissa on se erityinen puoli, että näissä tuotteissa mennään tuoreus edellä ja ne valmistetaan pienissä erissä, jotta vitamiinit säilyttävät vielä tehonsa, kun tuotetta laittaa iholle. Kasvovoide sisältääkin C- ja E-vitamiinia, jotka antavat ikääntyvälle iholle antioksidanttista suojaa. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että tuote on vielä tuore ja vitamiinit säilyneet.

NUORI on onnistunut kehittämään formulan yhdessä suojaavan pakkausteknologian kanssa, jonka avulla suurimassa osassa heidän tuotteistaan ei ole edes säilöntäaineita! Säilöntäaineet eivät siis tee muuta tuotteessa kuin lisäävät sen hyllyikää eli on loistavaa, että voidaan eliminoida tällainen raaka-aine, joka on yksi herkistävimmistä raaka-aineista niin luonnonkosmetiikassa kuin myös synteettisessä kosmetiikassa. Nämä tuotteet ovat siis loistava vaihtoehto myös herkälle iholle.

Toinen loistava tuote on *NUORIn silmänympärysvoide, joka on superlaadukas ikääntyvälle iholle. Tästä puhuinkin aikaisemmin silmänympärysvoidepostauksessa.

SEERUMIT ERI TARPEISIIN

Jos ikääntyvä iho tarvitsee vielä tehohoitoa, niin siinä vaiheessa mukaan tulevat seerumit. Niissäkin on tärkeää, että käytetään vain oman ihon tarpeisiin suunnattuja tuotteita. Tässä muutama suositus:

HUOM! Nämä seerumit laitetaan ennen öljyä ja kosteusvoidetta. Vain öljyseerumi laitetaan kosteusvoiteen jälkeen. Ihnhoitotuotteiden järjestys on hyvä ajatella niin, että edetään kokoajan koostumuksessa kevyimmästä raskaimpaan. 

P.S. Postauksen meikissä käytin luomivärinä *Anastasian Soft Glam palettia, *MAC:in nestemäistä hohdeluomiväriä sävyssä Diamond Crumbles (aivan ihana muuten ruskeasilmäisille), ja huulilla uusi huulipunasuosikkini Tom Fordilta sävyssä 56 Naked Ambition.

  • Marja

    Kiitos kun muistat meitä ikääntyviäkin/jo ikääntyneitä 🤗👍.

    • Miia Johansson

      Heippa Marja! 🙂 Joo, ehdottomasti. <3

  • Nina

    Moikka!

    Mä olen kyllä aika pettynyt tuohon evolven putsariin. Se ei tosiaankaan puhdista meikkiä (ei sulata) iholtani ja olen mielestäni tehnyt kyllä ohjeen mukaan. Harmi sinänsä, koska tuoksukin on niin ihana et tekis mieli syödä koko balmi. Mun ikääntyvä iho puhdistuu vaan öljyputsarilla ja jollai yhdisetelmällä mutta tarvitsen kyllä aina kasvoveden viimeistelemään puhdistuksen. Mulla on aika normaali-iho just nyt, ainakin kosmetologin mukaan. Aion silti kokeilla näitä suosittelemiasi tuotteita 🙂

    • Miia Johansson

      Heippa Nina! 😊 Joskus emulgoituvat tuotteet voi käyttäytyä eri ihotyypeillä hieman erilailla. Mä joudun ainakin itse pyörittelemään evolvea kasvoilla pienen tovin, että näen kaiken meikin liikkuneen ennen kuin kastelen kädet. Käytän usein myös sen kanssa kaksoispuhdistusta. Se vois olla sullekin hyvä lisä, jos tuntuu ettei saa kasvoja puhtaaksi tuolla.

      Kirjoitin omasta tyypillisestä kaksoispuhdistuksesta tässä: https://miiajohansson.com/2019/07/12/kasvojen-puhdistus-yksi-tarkeimmista-asioista-ihonhoidossa/

  • Heidi

    Aivan ihana silmämeikki! Voisiko lookista tulla tutoriaali? 😊

  • Miime

    Miia❤️
    Kiitos tästä postauksesta.

    Oikeilla jäljillä ollaan.

    Vaan, mitä mieltä olet, kun on niin hurjan väsynyt ja rasittunut, ettei jaksa kasvojaan koko ajan puunata, skippaan pari kertaa välistä?

    Tiedän, että näin ei olisi kovin hyvä ja silmienympärysiho osoittaa välittömästi vastalauseensa. Vaan kun fyysinen realiteetti sanelee pitkälle asioita.

    Nyt joudun olemaan täysin paikallani, kun nivelrikkokivut ovat vieneet pyörätuoliin. Jos yrittää kävellä polvet pettää. Ei näköjään riitä, tässä iässä 54, että on fyysinen liikuntarajoite. Eli latinaksi: hemiplegia spastica l.dx. Suomeksi: aivoperäinen oikeavoittoinen jäykkähalvaus.

    Siksi kasvot ovat käyntikorttini. Siksi edelleen hoidan ja meikkaan, koska rakastan itseni ulkoisen habituksen siistinä pitämisestä.

    Eräät ovat puhuneet minusta tähän tapaan: “tapaat erittäin huolitellun henkilön”
    Näin tehdessäni kunnoitan myös muita kohtaamiani persoonia😊

  • Ira

    Itselleni toimii tuo Evolen putsari todella hyvin. Ikinä saanut millään mulla meikkejä niin hyvin pois ja vielä ihanan hellävaraisesti. Itse pidän todellakin Bybin mega mist tuoksusta. Se on ihana! Sen päälle laitan iltasin vielä Bybin Supercharge Seerumia ja avot, kyllä toimii. 50 v eläny ku pellossa ihonhoidon, meikkien yms suhteen. Ilman Miiaj:tä eläisin varmaan vieläkin 🙈. Meikata en osaa vieläkään mutta ihonhoito toimii! Ja yks ehdoton apu ja superhyper palvelu on Twistbe verkkokaupalla (ja varmast putiikissakin). Ja heidän podkastit on todella hyviä. Kannattaa kuunnella. Näinkin vanhana oppii paljon uutta 🙂

  • Sini

    Ihana huulimeikki! Mikä rajauskynä tässä on?

    • Miia Johansson

      Vanha tuttu Max Factor Mauve Moment 😀

  • Hildur

    Hei Miia! Tilasin tässä eilen itselleni Evolven tuhkimo kasvoöljyn ja Evolven hyaluronihappo-seerumin kokeiluun. Oli vähän sellaiset heräteostokset. Tuhkimo kasvoöljyssä luki myös, että soveltuu parhaiten aikuiselle iholle. Aikuinen iho, nuori iho, ikääntyvä iho… Apua, mistä tiedän mihin kuulun ja tekeekö iholle hallaa käyttää vääriä tuotteita? Olen siis 29-vuotias nainen. Tuhkimo kasvoöljy näytti sisältävän seuraavia: Caprylic/Capric Triglyceride*, Rosa Canina (Rosehip) Fruit Oil*, Argania Spinosa (Argan) Kernel Oil*, Nigella Sativa (Black Cumin) Seed Oil*, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Vanilla Planifolia (Vanilla) Extract*, Rosa Damascena Flower Oil, Tocopherol.

    En tiedä onko tämä oikea paikka kysyä tälläistä, mutta kun poistaus liittyi hieman aiheeseen ja valitettavasti tämmöisellä maalaisella maallikolla ei ole oikein hirveästi asiantuntijoita ympärillään ja nettikin on hyvä lähde, mutta valitettavasti ei tienkään aina oikeassa. Olen seurannut blogiasi ja instagram-tiliäsi pitkään ja olen aivan mullistanut ihonhoitoni sinun inspiroimana! Ihoni voi paremmin kuin koskaan ja joka aamu herään iloisena sitä ihailemaan. Olet Miia auttanut niin monia iho-ongelmien kanssa ja opastanut meikkaamisessa niin paljon, että en voi edes kiittää tarpeeksi! Joku mitali pitäisi ojentaa sinulle kyllä.

    • Miia Johansson

      Heippa Hildur! 🙂 Joo, siis ei ole helppoa löytää juuri omalle iholle sopivia tuotteita. Tuo kyseinen kasvoöljy on ihan ok. Tietenkin olisi parempi, että inci-listan ensimmäinen öljy olisi jokin hoitava öljy, kuten esim tämän postauksen Balm Balm frankincense -öljyssä. Eli sinänsä en ehkä maksaisi tuosta Evolven öljystä tuota noin 35 euroa.

      Ja kiitos! <3 Vetää ihan sanattomaksi.

  • Susa

    Tämä ei liity sinänsä tähän postaukseen, mutta tuli jälleen tänään mieleeni, kun blogisivun yläreunassa näkyi kahden eri postauksen linkit kuvineen. Kyse on kuvaustaustoistasi. Harmaalla taustalla kuvatuissa kuvissa näytät tosi hehkuvalle ja terveelle. Näin myös tämän postauksen kasvokuvassa. Kirkkaan sininen tausta puolestaan heijastuu usein ihollesi ikävällä tavalla, ja näytät välillä hieman vihertävälle. Tällöin et näytä ihan niin freesiltä ja ihosi on tunkkaisemman sävyinen. Sama hommahan käy helposti esimerkiksi kesäisin ulkona kuvattaessa, kun joka puolelta puskeva luonnon vihreys heijastuu kaikkeen kuvattavaan. Mikäli sinistä taustaa haluaa käyttää (ja ymmärrän kyllä sen, onhan se kivaa vaihtelua), heijastusasiaa voi yrittää korjata kuvien värisävyjä jälkikäteen muokkaamalla.
    Voi olla, että tämä on vain minun silmissäni häiritsevä juttu, eivätkä muut edes huomaa koko asiaa. Mutta koska tiedän, että olet kiinnostunut rakentavasta palautteesta ja haluat kehittää itseäsi, päätin mainita asiasta. Mukavaa alkanutta viikkoa! 🙂

    • Miia Johansson

      Heippa Susa! 🙂 Kiitos palautteesta. Itseasiassa kyse tästä värisävyn vaihtelusta on kameran valkotasapainoasetukset. Käytän tällä hetkellä automaattiasetuksia valkotasapainon suhteen (muiden asetusten suhteen kuvaan manuaalisesti) ja siksi ihon sävy voi joskus näyttää eriväriseltä. Siihen vaikuttaa myös hyvin paljon mitä mulla on päällä. Editissä en osaa sitä korjata niin hyvin. Juttelin tästä juuri viikonloppuna ammattikuvaajan kanssa ja nimenomaan kelvinit pitäisi osata asettaa oikein (kuvasimme viikonlopun kuvauksissa sinistä taustaa vasten). Mutta itseasiassa mun on pakko sanoa, että oon sun kanssa eri mieltä tuon yläpalkin kuvista. Tuossa sinisellä taustalla iho näyttää oikean sävyiseltä ja sellaiselta kuin se oikeasti on. Harmaalla taustalla iho näyttää liian oranssilta. Mutta näissäkin asioissa on tietenkin montaa eri mieltä ja myös eri kuvaajat näkevät nämä tietääkseni vähän eri tavoin. Nykyään kun editissä lisätään kuvaan erinäisiä presettejäkin. Toivottavasti asia ei häiritse sua liikaa, koska tosiaan mun mielestä tuo sinisellä taustalla kuvattu on se oikea sävy. Ootas kun näät parin päivän päästä kuvat ruskealla taustalla.. siinä vasta on valkotasapaino ihan pielessä. 😀 En osannut sitä korjata.

      • Susa

        Itse asiassa en nyt puhunut valkotasapainosta, se on eri juttu. 🙂 Valkotasapainossa on enemmän kyse kuvausvalon lämpötilasta ja sitä kautta sävyjen toistuvuudesta oikein. Uskon siis, että harmaassa sävy voi olla liiankin lämmin. Tuo mainitsemani heijastusasia on kuitenkin aivan eri juttu ja näkyy myös esimerkiksi hiuksissa hyvin vihertävyytenä. Mutta jos olet itse tyytyväinen, en ala vänkäämään! Eikä asia häiritse niin paljoa, että se seuraamiseeni vaikuttaisi. Kunhan kiinnitti huomioni.

        • Miia Johansson

          Aa okei.. mä en ehkä nyt ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit. 😃 en tajunnut, että puhuit heijastuksesta ja en itseasiassa edes tiedä mitä tarkoitat. Mulla pitää varmasti hieman vänkää tätä asiaa, koska en tosiaan ole ammattikuvaaja, niin jotkut asiat menee ihan ohi. Hitsit kun ymmärtäisin asian niin osaisin korjata. 😊

  • Jenni Silvennoinen

    Moi! Yritin kommentoida vanhaan postaukseen silmien pohjustuksesta mutta kommenttiosio ei avautunut vaikka painoin 7x. Eli käytän ww:n luomivärin pohjustusainetta ja vaikka yritän laittaa kuinka vähän tahansa niin se jää rumaksi näkyväksi läntiksi luomelle. Mikä avuksi??

    • Miia Johansson

      Heippa Jenni! 🙂 Joo, ikävä kyllä vanhoilta alustoilta (Elle/ Idealista) siirrettyihin postauksiin ei ikävä kyllä pysty kommentoimaan jostain syystä. En ole perehtynyt tämän asian tekniseen puoleen.

      Mutta voi hitsit.. mitenköhän nyt osaisin auttaa. Käytän meinaan tuota kyseistä tuotetta myös asiakkaille ja noin ei ole mulla kenenkään iholla käynyt. Hmm.. Onko sun iho tarpeeksi kosteutettu? Millä levität sen? Kerkeääkö tuote kuivumaan enne levitystä? 🙂

      • Jenni Silvennoinen

        Oon laittanu luomiin pelkästään silmänympärysvoidetta. Sormilla levitän. En tiedä onko kuivunut, kauanko sen pitää antaa olla? 😀

        • Miia Johansson

          Sen päälle voi kyllä heti levittää luomivärin tai voi myös odottaa, että se kuivuu. Aikalailla makuasia. 🙂 Mutta siis en oikein keksi muuta kuin, että koita levittää se mahdollisimman tasaisesti koko luomelle.

  • Markit

    Hei; Tämä postaus on hyvä, kiitos. Mukavaa, kun ihan erikseen huomioit aikuiset naiset. Tuo Evolve ja Bybi pitää hankkia, kunhan vanhat vastaavat on käytetty.
    Kuvaamistekniikasta en mitään ymmärrä, mutta miten paljon mahtaa vaikuttaa se, millä laitteella/laitemerkillä kuviasi katsoo? Joskus vaan epäilen, että kännykkäni hieman vääristää kasvojesi väriä, siis ehkä. Joku kommentoija kiinnitti taustaväriin huomiota. Itse pidän sinisestä taustasta kuvassasi, tulet siinä enemmän esille kuin harmaassa/ beigessä. Makuasioita.

    • Miia Johansson

      Joo! Totta muuten tuo, että riippuu millä kameralla katsoo. 😊👌 Mulla itselläni kaksi puhelinta (toinen työpuhelin) ja niissä kuvat näyttää aivan erilaiselta. One plussa tekee kuvista oranssimmat ja todella lämpimät siis. iPhone 11 pro taas näyttää kuvat harmahtavina.

  • Jossu

    Moikka!! Mikä ihana kynsilakka sulla kuvissa on??😀

  • Saara

    Moikka ja kiitos todella informatiivisesta ja hyvästä tiedosta ihonhoitoon liittyen. Mä oon aina ostellut vähän mitä sattuu tuotteita. Jopa, jos oon löytänyt itselleni sopivan putsarin, oon kaivannut vaihtelua ja ostanut jotain ihan muuta. Sitten taas ihmettelen, kun kasvot räjähtävät täyteen näppyjä.

    Nyt perehdyin tarkemmin sun suosittelemiin tuotteisiin ja ostin itselleni sopivalta tuntuvan kombon; yksi putsari, seerumi ja öljy. Nykyisen kasvoveden ja kosteusvoiteen käytän vielä loppuun. Kieltämättä, nyt odotan innolla, miten käy :).

    Oon myös itse tehnyt huomion, että vaikka monesti meikkivinkeissä vannotaan kaikkien primereiden ja peitevoiteiden nimeen, ne ei toimi mulla. Kasvoni näyttävät raikkaammilta, kun laitan kosteutuksen jälkeen vain ohuen kerroksen meikkivoidetta ja hyväksyn sen, ettei mun kasvoistani saa mitään posliinimaisen sileää.

    • Miia Johansson

      Heippa Saara! Ja mun mielestä (täysin oma näkemys tietty) sellainen iho, joka näyttää oikealta iholta eikä posliiniselta nukelta on paljon kauniimpi. Mitä vähemmän meikkivoide näkyy, niin sitä parempi. 😍

      Ja moni voi varmaan yhtyä sun kokemuksiin ihonhoidosta. Moni ostelee mitä sattuu ja testailee.. sitä mä tein ennen itsekin. 🥰

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram