Blogin ja Googlen maailma on omalla tavallaan paljon kivempi kuin nopeatempoinen sosiaalinen media, sillä vanhat jutut jäävät elämään vuosiksi. Myöskin tänä vuonna kaikista suosituimmat postaukseni on julkaistu muutama vuosi sitten. Luultavimmin ne kuitenkin ilmestyisivät tähän TOP 5 listalle joka vuosi, joka olisi tylsää. Tänä vuonna parhaimmat postaukset listalle päätin siksi ottaa vain tänä vuonna julkaistuja postauksia.
TÄSSÄ KUITENKIN ENSIN MUUTAMA VANHA POSTAUS, JOTKA NOUSEVAT TOP KYMPPIIN JOKA VUOSI:
- Suuren vertailun tulos: Kaksi parasta itseruskettavaa
- Curly Girl -metodi yksinkertaisesti – 4 helppoa askelta
1. POLKKATUKAN KAMPAUS X 8
Tämä oli suuri yllätys, että nopeasti kasaan kyhätty super simppeleitä kampauksia sisältävä postaus oli tämän vuoden luetuin. Pääset postaukseen TÄSTÄ.
2. OMAN IHOTYYPIN TUNNISTAMINEN
Usean meidän ihossa on monenlaista ongelmaa ja ihotyypin tunnistaminen voi olla vaikeaa. Siksi kirjoitin postauksen, jonka avulla toivon, että jokainen pääsee alkuun. TÄSSÄ uusi ja toimivampi tapa tunnistaa oma ihotyyppi.
3. X-LASH RIPSISEERUMI KOKEMUKSIA
Rakastan testailla erityisesti sellaisia tuotteita, joiden kohdalla olen huomannut laajan ja jopa agressiivisenkin mainoskamppanjan. Minuakin on pyydetty mainostamaan tätä kyseistä ripsiseerumia, mutta en ottanut tarjousta vastaan. Pääset lukemaan kokemukseni TÄSTÄ. Olen myös päivittänyt postausta, sillä tuotteeseen on lisätty prostaglandiinin johdannaista, joka on hieman kyseenalainen ja joissakin maissa kosmetiikassa kielletty.
4. OPAS MITEN LÖYDÄT ITSELLESI SOPIVAT IHONHOITOTUOTTEET
Koska saan päivittäin niin paljon kysymyksiä ihonhoidosta, niin tein TÄMÄN OPPAAN, jonka avulla toivon jokaisen löytävät itselleen sopivat tuotteet. Kyseinen postaus onkin ollut sen julkistamisen jälkeen teidän ahkerassa käytössä, josta tulen todella onnelliseksi, sillä aikani ei valitettavasti riitä auttamaan jokaista lukijaa henkilökohtaisesti. Vaikka haluaisin.
5. LUKIJOIDEN SUOSIKKIMEIKKIVOITEET
Testasin teidän lempparimeikkivoiteet ja kerroin mitä mieltä olen niistä itse. Tämä postaus on noussut monen muun postauksen tavoin niin hyvin Googlessa, että se tulee ensimmäisten joukkoon ihan vaan sanoilla “paras meikkivoide”. Postaukseen pääset TÄSTÄ.
P.S. Koko vuoden suosituin sivuni on silti Miian Suosikit. Se nousee ylivoimaisesti aivan kaikkien postauksien ohi. Kyseiset sivut lanseerasin vuoden 2021 alussa ja palautteen mukaan niistä on pidetty.
Moikka! Miian suosikit on täälläkin kovassa käytössä, ja ihania tuotteita löytynyt, kiitos sinun ❤️ Aiemmin kuvittelin, että mitä kalliimpi tuote, sitä parempi, ja haalin kaappeihin lancomea yms vaikkei varaa niihin todellakaan ollut ja sitten en edes raaskinut käyttää tuotteita jotka maksoivat omaisuuden. On siis säästynyt myös valtavasti rahaa työttömällä äidillä, kun on siirtynyt luonnonkosmetiikkaan ja kaikki purkit tulee käytettyä tyhjiksi!
Nyt tuleekin kysymys, jonka kirjoittaminenkin hävettää.. Kärsin syystä tai toisesta todella voimakkaasta ruokariippuvuudesta (sokeri) ja ainakaan vielä en ole apuja ongelmaani mistään löytänyt, tahdonvoima ei ainakaan ole minun kohdallani riittävä ase. Ihossa näkyykin tämän sairauden aiheuttamat tuhot… Onkohan ihonhoitotuotteiden avulla tehtävissä yhtään mitään, onko mitään tuotteita millä voisin tukea kärsivää ihoani? 🙁 On helppoa kirjoittaa, että kaikki lähtee sisältä ja ei pidä syödä sokeria, lienee yhtä helppoa sanoa alkoholistille että älä juo, tai narkkarille että mitäs piikität… En nyt kaipaa siis ilmiselvää neuvoa siitä, että pitäisi tehdä täyskäännös ja muuttaa ruokavalio. Mikäli lukijoiden joukossa on ihmisiä jotka ovat onnistuneet selviämään tällaisesta sairaudesta, niin toki vinkit tähänkin ovat tervetulleita.
Lyhyesti; millaisilla tuotteilla hemmotella ihoa, joka kärsii liiallisen sokerinsyönnin seurauksista?
Kiitos jo etukäteen ❤️
Voi sinä ihana! <3 Tuossa jo itse sanoitkin, että tiedät mistä iho-ongelmat johtuu. Ihonhoidon puolella tietenkin voi tukea ihon toimintaa, mutta se on vaan kirsikka kakun päällä. Mutta lähtisin katsomaan asiaa ihan perus ihonhoidosta lähtien, koska tässä ei tullut esiin mitä käytät. Pääset aloittamaan asian tutkimisen ja helpon etenemisen tästä postauksesta:
https://miiajohansson.com/2021/05/ihonhoito-eri-ihotyypeille-helppo-opas/
Mulla on käytössä tällä hetkellä fiinin ja flown balmimaiset putsarit ja lisäks meikkipäivinä pesen vielä laponien puhdistusmaidolla balmin jälkeen, ja kasvosuihkeena flown ruusuvesi sekä purebeautyn birch sap mist. Voiteina antipodesin päärynä (?) yövoide, Bybin night nutrition ja olivia kleiniltä vitamin cream. Lisäksi mulla on flown rosehip öljy ja purebeautyn glow booster. Iho on helposti kuivuva ja punoittava etenkin poskista, mutta näillä tuotteilla pysyy kuivuus hanskassa, ja se on kyllä jo iso juttu ❤️ Seuraavana ostoslistalla on leahlanin puhdistusöljy, jota olet kehunut. Jos sulle tulee vielä mieleen jotain mitä voisin muuttaa, niin otan kiitollisena vinkit vastaan! ❤
Ja tosiaan ihan huippua päästä seuraamaan myös sun elämäntapamuutosta, koska samaa aion nyt uhmakkaasti itsekin lähteä kokeilemaan, ja toiveissa on, että kun askel askeleelta helpoimmasta lähtien korjaa asioita, niin myös se vihoviimeinen ja kaikkein isoin askel, eli sokerikoukun selätys, olisi sitten jonain päivänä saavutettavissa!
Sulla onkin iso kasa hyviä tuotteita tuotteita käytössä! 🙂 Ja kaikki aikanaan.. sun oma aika varmasti tulee, kun teet päätöksen ja alat muuttamaan vaikka yhden asian kerrallaan. Hyvinvointi on kuitenkin yksi iso kokonaisuus ja siinä pitää mielikin pysyä mukana. <3