Miia Johansson

Kuinka hoitaa kasvojen paha atooppinen ihottuma

*Sisältää mainoslinkin.

Päivitetty 5.10.2023 (jutun tuotteet edelleen loistavat atopiaan)

Atooppinen ihottuma on iskenyt minuun kunnolla näin aikuisiällä ja ainostaan kasvoihin. Sinänsä ironista, sillä kasvoni ovat nykyään työkaluni. Viime viikolla ihottuma iski aivan yhtäkkiä, joka on tyypillistä atoopikolle. Syitä oli monia: kampaajakäynti, ihon hankaaminen ja hangatulle iholle lisätty helmiäisluomiväri. Saattaa mennä pitkiäkin aikoja, ettei ihottumasta näy jälkeäkään ja sitten yhtäkkiä vaan BOOM. Itselläni viimeisin todella paha kausi oli noin seitsemän vuotta sitten. Työni vuoksi otin heti käyttöön parhaat keinot ja otin myös yhteyttä Twistbe:n ihonhoidon ammattilaisiin*, joilta tilasin pikaisesti tuotteita hoitamaan ihoani.

Kerron tässä teille itselleni parhaiten toimineista tuotteista, joilla sain tuloksia todella nopeasti.

MIKÄ ON ATOOPPINEN IHOTTUMA?

Atooppinen ekseema on ihosairaus, joka kulkee yleensä geeneissä. Siihen kuuluu pahenemisvaiheita, jotka voivat oman kokemukseni mukaan johtua melkein mistä vaan, kuten stressi, raapiminen/hankaaminen, tietyt kemikaalit (esim. hajusteet, säilöntäaineet, tai mille vaan itse kukin on herkitystynyt), ilman saasteet, talvipakkaset, hikoilu ja lista vaan jatkuu. Atooppinen iho on kuiva, hilseilee, kutisee, punoittaa ja on herkkä tulehduksille. Oireet ja ihottuman kohdat vaihtelevat eri ihmisillä – itselläni pahimmat alueet ovat silmien ympärykset ja ohimot. Tällä kertaa sain pieniä kutisevia läskiä myös suun ympärille ja lähes koko naama tuntui raastinraudalla käsitellyltä.

Ihottuma johtuu siitä, että ihon suojamuuri on heikko ja liikaa kosteutta pääsee haihtumaan iholta. Lisäksi ihossa on todella vähän välttämättömiä rasvahappoja. Tämän vuoksi on todella tärkeää hoitaa atooppista ihoa oikein varsinkin silloin kun iho on kunnossa, ettei pahenemisvaiheita enää tulisi. Tässä postauksessa kerron erityisesti vinkkejä siihen pahaan vaiheeseen.

MITEN ATOOPIKON PITÄÄ PESTÄ KASVOT?

Sanon tämän vielä miljoonannen kerran, että jos kasvojenpesutuotteessasi on Sodium Lauryl/Laureth Sulfatea, niin se tekee kenen vaan ihosta kuivan. Etenkin atoopikolle se on rankasti sanottuna melkeinpä happoa iholle. Lisäksi atoopikon kannattaa välttää muutenkin geelimäisiä tai vaahtoavia tuotteita, koska ne ovat liian peseviä. Itsekin siis teen jatkossa kaksoispuhdistuksen käyttäen yhtä ja samaa tuotetta eli tätä Evolven Gentle Cleansing Melttiä*, koska tämä hoitaa molemmat ja on hellävaraisempi kuivalle ja atooppiselle iholle. Tämä Evolve on oikeastaan hyvin samanlainen kuin mikä vaan öljyputsari, mutta kiinteämmässä muodossa ja emulgoituu veden kanssa. Tämä Evolve on niin ihana, koska se ei kirvele pahimmankaan ihottuman kohdalla ja peseytyy hyvin vedellä pois eli mitään hankausta (paha atooppisella iholla) ei tarvitse tehdä.

MITEN ATOOPIKON IHOA PITÄÄ KOSTEUTTAA?

Kasvovesi tasapainottaa ihon vesipesun jälkeen ja aloittaa ihon kosteutuksen ja sen avulla myös kosteusvoide imeytyy paremmin. Tämän huomaa helposti tiettyjen voiteiden kohdalla, kun ilman kasvovettä voide jää vaan iholle “lillumaan”. Kasvovesi onkin atooppisen ihon hoidossa (kuten jokaisen ihon hoidossa) erittäin tärkeä asia. Tämä suomalainen Flow Cosmeticsin ruusuvesi* hoitaa herkkää ja kuivaa ihoa eikä näin atooppisen ihottuman pahimmassakaan vaiheessa kirvele. Tätä kannattaa suihkutella iholle monta kerrosta painellen kasvovesi kunnolla ihoon. Näin annat “ihon juoda” kosteutta.

Kun iho on vielä kasvovedestä hieman kostea levitetään päälle kosteusvoide. Totesin Weledan Skin Food Lightin* olevan tähän paras itselleni vaikka se sisältääkin hajusteita ja hieman alkoholia. Tosin alkoholi tulee inci-listalla glyseriinin jälkeen, joka kertoo, ettei sitä ole paljon. Tähän akuuttiin tilaan voisin kyllä käyttää inci-listan perusteella jotain toistakin voidetta, mutta tämä vaan tuntui iholla niin hyvältä.

Kasvovoiteen päälle lisäsin kasvoöljyä lukitsemaan kosteuden, joka on aivan älyttömän tärkeää atooppisen ihon hoidossa. Kosteus häviää nimittäin ihon lähes olemattoman suojakerroksen vuoksi niin helposti. Kasvoöljyn kannattaa olla tietenkin laadukas ja rauhoittava. Suomalainen Fiini kaura-tyrni seerumi* saapui pelastamaan: kauraöljy kosteuttaa ja vähentää tulehdusta sekä punoitusta. Tyrniöljy taas sisältää paljon vitamiineja ja hyviä rasvahappoja, joita atooppinen iho tarvitsee. Näin akuutissa tilassa oleva iho tarvitsee hyvin simppeleitä, mutta toimivia raaka-aineita.

ATOOPIKON SILMÄNYMPÄRYSVOIDE

Ainoa silmänympärysvoide, joka ei ole tähän mennessä kirvellyt tähän pahaan silmänympärys ihottumaan on Avenen silmänympärysvoide. INCI-listaltaan se ei ole mitenkään kovin hoitava ja vähän karsastan myös mineraaliöljyjä (kasviöljyt hoitaisivat paremmin), mutta ainakin se estää kosteuden haihtumisen. Mineraalivesi ja muutama kosteutta sitova raaka-aine sekä lyhyt INCI-lista tekevät yksinkertaisen tuotteen, joka vaan toimii ja se tärkein: ei kirvele. Tätä saa apteekista noin 22 euron hintaan. Ja tämän silmänympärysvoiteen alle kannattaa muuten suihkutella tuota flown kasvovettä, niin saat lukittua kasvoveden kosteuden ihoon.

Tätä postausta kirjoitellessa pahin vaihe on mennyt ohi ja olen siirtynyt hoitavampaan silmänympärysvoiteeseen, joka on osoittautunut ihan mielettömäksi. Inci-listakin sen kertoo, että se sisältää ihan huippuhoitavia raaka-aineita kenen vaan silmänympärysiholle. Kyse on Antipodes Kiwi Seed Oil silmänympärysvoiteesta*.

MUUTAMA LISÄVINKKI

Heti kun atopia iskee, niin laitan siihen apteekista sitä kaikista kevyintä kortisonivoidetta, jonka jälkeen jatkan hyvillä ihonhoitotuotteilla. Tämä auttaa siihen pahimpaan. Tämä on oma valintani ja lääkeaineita en ilman asiaan kuuluvaa ammatillista taustaa voi suositella.

Kärsivällisyyttä silti tarvitaan tämän pahimman ihovaiheen parantumisessa ja yksi tärkeä asia on välttää hieromista tai raapimista, koska silloin paranemiseen tulee heti takapakkia ja kuljet suoraan lähtöpisteeseen. Pahimpaan turvotukseen auttaa kylmähaude ja sitä käytinkin ahkeraan varsinkin aamuisin. Se auttaa myös kutinan hillitsemiseen. Jos tila menee todella pahaksi, niin kannattaa mennä lääkäriin ja saat mahdollisesti antibiootin tulehdusta varten.

Kaikista tärkeintä akuutin tilan jälkeen onkin hoitaa ihoa mahdollisimman hyvin. Itse aion jatkaa näillä tuotteilla, mutta lisätä joukkoon kosteuttavan seerumin. Tällä hetkellä, kun kirjoitan tätä ja ihoni on lähes parantunut on pakko sanoa, ettei kasvoni ole ikinä tuntuneet näin pehmeiltä ja tasapainoisilta. Mitä tahansa rankempia tai tavallisempia iho-ongelmia sinulla onkaan niin suosittelen ottamaan yhteyttä Twistbe:n upeisiin ja osaaviin naisiin tai shoppailla heidän sivuiltaan suoraan oman ihotyypin mukaan*.

Näiden ohjeiden mukaan ihoni parani muutamaa pientä kuivaa kohtaa lukuunottamatta viidessä päivässä!

EDIT 9.12.2020. En ole tämän postauksen jälkeen kärsinyt enää atopiasta ja kaikki on hyvän ihonhoidon ansiota. Olen siis ollut ilman atooppisia lehahduksia nyt melkein kaksi vuotta. Tämä hetken ihonhoitorutiineistani voit lukea TÄSTÄ. Ota kuitenkin huomioon, että tällä hetkellä ihoni on taas vahva ja jotkut tämän hetken tuotteista saattavat kirvellä, jos atopia on pahassa vaiheessa. Tämän postauksen tuotteet olivat sellaisia, jotka eivät kirvelleet edes pahan atopian kanssa. 

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.

Tilaa
Notify of
guest

53 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Laru
Laru
5 years ago

Itse olen ollut atoopikko lapsesta asti ja apteekin perusvoiteet on tulleet vuosien aikana hyvin tutuiksi. Nyt aikuisiällä satunnaisesti ilmaantuva ihottuma on keskittynyt kasvojen alueelle ja sen hoidossa olen todennut että omalle iholleni vähemmän on enemmän ja ihon on tärkeää saada olla ilman mitään ylimääräisiä aineita 🙂 olen kokeillut tuotteita myös luonnonkosmetiikan puolelta, mutta tällä hetkellä käytän ainoastaan tuota mainitsemaasi avenen silmänympärysvoidetta ja muun ihonhoidon kosmetiikan (pl. meikin puhdistus) olen jättänyt pois ja iho on yhtä hyvä ellei parempikin kuin monilla eri tuotteilla läträämisen jälkeen. Suosittelen muitakin kuivaihoisia kokeilemaan sopiiko vähempi hoitaminen omalle iholle!

Anni
Anni
5 years ago

Moi! Suosittelen kokeilemaan La Roche-Posay Toleriane Ultra Eye -silmänympärysvoidetta, jos Avene ei miellytä. LRP on myös apteekkisarja ja tässä sy-voiteessa on sama idea, kuin Avenen versiossa (allergiselle ja herkistyneelle iholle sopivat ainesosat ja kaikki ylimääräinen jätetty pois), mutta itse pidän LRP:tä hoitavampana ja ravitsevampana. Myös INCI on parempi. Kannattaa käydä pyytämässä apteekista näyte!

JenniH
JenniH
5 years ago

Moi.
Minulla tuon kaltainen silmien turvotus ja punaisuus tuli laveran luomiväristä. En alkuun osannut sitä epäillä niin testasin uudestaan ja kyllä se oireet aiheutti. Ostin myös avenen silmänympärysvoiteen mutta se ei vajaa vuosi sitten pelastanut tilannetta.

Kiitos tästä ihanasta blogista. On ihana oppia sinun kautta uusia asioita kauneuden hoidossa näin yli 40 vuotiaana.

Jenni
Jenni
5 years ago
Reply to  Miia Ezen

En ole saanut selville mikä niin pahat oireet aiheutti.

Jenni
Jenni
5 years ago

Moi! Mulla oli ihan vastaavanlaiset ongelmat silmien ympärillä ja etenkin silmen alla. Googlettelin hulluna mikä voisi auttaa tuohon ja Avenen silmänympärysvoide tulikin monessa esiin. Siispä ostin tätä, mutta mulla se ei auttanut tilannetta yhtään. Päin vastoin. En tiedä miksi näin oli, mutta se kirvelyn määrä tuon rasvan kanssa oli järkyttävää. Enpä ole sen jälkeen testannut sitä uudelleen 🙂

Päivi Haapalehto
5 years ago
Reply to  Jenni

Hei. Oletko kokeillut koskaan Nu Skinin tuotteita? Poikani sai 20 vuotiaana niistä avun kuivaan ihonsa ja on ollut niin tyytyväinen. Ja on paljon muis muita tyytyväisiä käyttäjiä.Toki ruokavalio edellä kannattaa ihoa hoitaa.
Autan sinua mielelläni,jos haluat kokeilla tuotteita.

Riikka Forsman
Riikka Forsman
5 years ago
Reply to  Miia Ezen

Minulla NuSkinin kasvojenhoitolaite ja/tai -aineet laukaisivat vuosi sitten järkyttävän atopian ja vielä ruusufinnin siihen päälle. Iho ei ole vieläkään parantunut kunnolla!
Olin myös todella pettynyt NuSkinin suhtautumiseen antaessani palautetta.

Elina
Elina
5 years ago

Itselläni auttaa edellä mainitun ihonhoidon lisäksi se, että olen hetken aikaa eli vaikka muutamia päiviä meikkaamatta ja annan ihon hengittää. Iho rauhoittuu jotenkin kun meikki ei ole sen päällä.

Anna
Anna
5 years ago

Mun ikisuosikki sy-voide on Frantsilan silmänympärysvoide 😊 valitettavasti herkistyin ruusulle niin en pysty sitä enää käyttämään ja täysin yhtä hyvää korvaavaa en oo vielä löytäny mut nyt käytössä just toi Antipodes ja se on kyl yks parhaista mitä oon käyttäny 😊

Nanna
Nanna
5 years ago

Onko kaikki sulfaatit yhtä pahoja/vältettäviä? Apteekkikosmetiikassa käytetään paljon MIPA-Laureth Sulfatea ja luomutuotteissa näkee taas Sodium Coco Sulfatea. Täysin sulfaatittomia tuotteita on hyvin vaikea löytää. Oma ihoni on tykästynyt ACOn Caring Shower Oiliin, jota käytän myös kasvojen puhdistukseen, mutta siitäkin löytyy tuo MIPA… Talvikaudella en ole päässyt kokeilemaan kun on uutuustuote, mutta näin keväällä ainakaan parin viikon käytön jälkeen ei tunnu kuivattavan, kun iho on muutenkin parempi.

Nanna/Kultainen Kynsilakka-blogi
Nanna/Kultainen Kynsilakka-blogi
5 years ago

Heii <3 Täällä kans yks atoopikko, mulla tosin on nyt ihottumaputki kestänyt lähes viime kesästä asti. Oon riisunut ihonhoidon täysin minimiin ihottumakausina, kaikista eniten iho (ja silmäluomet) on tuntuneet tykkäävän Avenen XeraCalm Balmista. Atooppisen ihon ongelmissa luotan apteekin tarjontaan, vaikken muuten siellä niin "shoppaile". Täällä tosin ei ole kortisonilta, allergialääkkeiltä tai muilta hoitovoiteiltakaan vältytty.

Ohis
Ohis
5 years ago

Takrolimuusivoide on ollut korvaamaton apu lapseni erittäin pahasti reagoivan atooppisen ihon hoidossa. Seitsemän vuotta meni perusvoiteiden ja muiden kikkailujen (ml. tuubisiteet) kansa pelleillessä ja ihan riittävän monta kertaa tuli antibiootteja vaativa tulehdus raapimisen myötä. Takrolimuusivoiteella iho rauhoittuu muutamassa päivässä ja iho on ollut sileä ja pehmeä – ensimmäistä kertaa lapsen elämän aikana.

Jos oireet ovat lievät ja menevät ohi parin päivän hoidolla, niin ei todellakaan kannata lähteä shoppailemaan lääkereseptiä lääkäriltä. O_o

Proviisori
Proviisori
5 years ago

Hei Miia. Olen saanut blogistasi moni kauneudenhoitoon liittyviä vinkkejä, kiitos siitä. Nyt haluaisin kuitenkin hieman kommentoida tätä takrolimuusiasiaa.

Takrolimuusi kuuluu kalsineuriinin estäjiin, jotka estävät T-lymfosyyttien toimintaa, jotka puolestaan ovat osallisena syövän synnyssä. Teoriassa on siis mahdollista, että takrolimuusien käyttö saattaisi aiheuttaa ihosyöpää. Tämä pelkästään teoreettinen pohdinta on ollut perusteena U.S. Food and Drug Administrationin viittauksessa, johon itsekin viittasit.

Yhteyttä ei ole kuitenkaan osoitettu tutkimuksin. Sen sijaan, kliinisiin tutkimuksiin, joissa on selvitetty takrolimuusin tehoa ja turvallisuutta, on osallistunut yhteensä yli 20 000 potilasta. Näiden tutkimusten mukaan takrolimuusin käyttö ei lisää riskiä sairastua ihosyöpään.

Iholla on immunologinen muisti. Hoitamaton atooppinen ihottuma lapsella saattaa johtaa aikuisiällä astman ja uusien allergioiden syntyyn. Tästä on tällä hetkellä jonkun verran viitteitä ja asiaa tutkitaan parhaillaan. Rikkoutunut iho on aina myös infektioportti, joka olisi ensisijaisesti hoidettava. Lisäksi atooppinen ihottuma heikentää elämänlaatua.

Runsas ja ristiriitainen tieto tästä sairaudesta hämmentää ihmisiä, ja toivoisin näissä lääkeainepostauksissa kriittisyyttä käytettävien lähteiden ja niistä tehtävien johtopäätösten suhteen.

Mii
Mii
5 years ago

Heippa! Oletko vaihtanut nyt Skin foodin tähän Light-versioon? Minulla on nyt Skin food käytössä, mutta tuntuu kevääksi/kesäksi liian raskaalta päiväkäyttöön. Mietin tätä Light-versiota korvaavaksi. Onko tuotteiden koostumuksessa ja käyttömukavuudessa paljon eroja? Entä incissä?

Minnni
Minnni
5 years ago

Moikka Miia! Olisiko antaa vinkkiä millaista meikkiä tuon kuntoiseen ihon laittaa kun pakko on jotakin laittaa kun on asiakaspalvelijana töissä?
Eikä sairasloma ole vaihtoehto..
Ja iso kiitos näistä vinkeistä mitä kannattaa kokeilla kun iho lehahtaa noin!

Päivi Haapalehto
5 years ago
Reply to  Minnni

Hei. Oletko kokeillut koskaan Nu Colour meikkejä? Siellä on aivan loistava sävyttävä päivävoide,joka on mineraaliöljytön,eli kosteuttaa ja hengittää hyvin iholla. Sekä antaa ihanan luonnollisen peittävyyden.

Fina
Fina
5 years ago

Rohkea ja inhimillinen veto julkaista tämän artikkelin kasvokuva. Hyvä Miia! Näin atoopikkona sain tästä jutusta vertaistukea ja tunsin jopa iloa – vaikkei tätä ihotautia tietenkään kenellekään soisi. Kiitos rehellisestä ja autenttisesta bloggauksesta.

Suski
Suski
5 years ago

Mä niin näen punaista kun Tacrolimusiinivoidetta parjataan syöpää aiheuttavaksi. Siinä on maininta ”yhteyttä ei ole voitu osoittaa eikä poissulkea”. Kroonista ihosairautta potevana minusta on kurjaa lukea tällaista joka lietsoo hysteriaa. Se on loukkaavaa ja kroonisten ihosairauksien mitätöimistä! Tässä maassa on tuhansia ihmisiä jotka joutuvat voidetta käyttämään koska kortisonivoidetta ei voi käyttää pitkiä aikoja kerrallaan. Itse käytän ko. voidetta kortisonivoiteen jälkeen ylläpitohoitona juurikin siksi että sairaalle iholle ei kehity ajan kuluessa ihosyöpää. Toivoisin faktojen tarkistamista vaikka ihan ihotautitien erikoislääkärillä. Kiitos.

Suski
Suski
5 years ago
Reply to  Miia Ezen

Me taidamme puhua erilaisista ihosairauksista nyt. Jos sinun reaktiosi aiheutuvat käytetystä kosmetiikasta silloin mahdollisuus on jättää käyttämättä tietynlaiset tuotteet. Lääkefirmojen on pakko mainita kaikki asiat tuoteselosteessa vaikka kysymys olisi vain muutamasta tapauksesta koska siten he saavat juridisesti pestyä kätensä asiasta. Syövän syntymiseen vaikuttaa moni asia ja näiden tapausten taustaa kun ei tiedä niin en lähtisi vetämään edes johtopäätöksiä. Pakkausselosteen mukaan itselle ei välity tieto, että syövän syntyminen olisi mahdollista. Vain maininta että ”joissakin” tapauksissa on havaittu mutta yhteyttä ei ole saatu vahvistettua. Esimerkiksi tällaisella ihmisellä voi olla takana aiemmin sairastettu syöpä ja hän sairastuu toiseen syöpään. Sillon aiemmin sairastettu syöpä nostaa uuden syövän mahdollisuuden riskiä todella palon etenkin nuorella ihmisellä eikä silloin ole yksittäisellä lääkevalmisteella mitään tekemistä. Minun sairaudessani hoitamattuus voi edistää syövän kehittymistä joten lienee selvää kumpaa haluan tehdä;hoitaa sairauttani mahdollisimman hyvin ja pienentää riskiä. Sinä kerroit, että joudut työsi puolesta altistamaan itsesi kosmetiikalle joka aiheuttaa reaktioita. Itse näen tuonlaisen toiminnan huomattavasti isompana riskinä kuin saa syöpä Tacrolimusiini voiteesta. Itse käytän luonnonkosmetiikkaa oman ja perheeni ihon hoidossa sekä meikeissä mutta silti en uhmaa tutkittua tietoa ja jätä yhtä hoitokeinoa käyttämättä joka mahdollistaa mm sen ettei ihoa ojentavat kortisonia tarvitse käyttää kuin pieni osa siitä mitä aiemmin. Luonnonkosmetiikan puolella esiintyy todella paljon ns. tutkimatonta tietoa joka perustuu jonkun somevaikuttajan tai kosmetologin mielipiteeseen. Itse luen myös kosmeettista kemiaa ja sitä tutkittua tietoa esim vaikuttavista aineista ja niiden vaikutuksista ennenkuin otan julkisesti kantaa asioihin joista en tiedä.

Daria
5 years ago

I’ve the same problem with my skin! One more thing that helps to calm the irritations down and put some moisture in the skin is Kiehl’s Cilantro & Orange Extract Pollutant Defending Mask (the green packaging). It helped my skin so many times!

Punahilkka
Punahilkka
5 years ago

Arbutinin silmänympärysgeeli( pipettipurkki) ja kasvovedet

Marja
Marja
3 years ago

Moikka minulla on ollut oikeastaan aina hyvä iho kasvoissa mutta nyt muutama päivä sitten alkoi luomet ja koko silmänympärys punoittamaan ja kirvelemään ajattelin kokeilla sitä sinun suositelmaasi Avenea ennen lääkäriin menoa…… Mutta mysteeri mikä tämän aiheutti

Mira
Mira
3 years ago

Hei,
Lapsellani on atooppinen todella kuiva iho. Nyt yläkoulun alettua on iho ongelmat lisääntyneet huomattavasti, epäilen jo sisäilmaongelmia. Kiinnostuin aiemmin mainitsemastasi kiwi voiteesta, mutta uskaltaakohan sitä kokeilla jos lapsi on allerginen kiwille? Tämä alkaa olla jo toivotonta, lääkärikäynti taitaa olla edessä.

Lilja
Lilja
2 years ago

Moikka Miia! Ensiksi kiitos kun jaat kokemuksia tästä vaikeasta asiasta! On jonkun verran lohduttavaa että joku ymmärtää millaista atooppisen ihmisen elämä on. Haluaisin kysyä onko sinulla pahentunut ikinä niin että iho on rutikuiva ja alkaa erittää vettä muistuttavaa nestettä? Olisiko hyviä vinkkejä miten hoitaa tilanne? Tämä on pahin ikinä mitä minulla on ollut sitten lapsena.

Johanna
Johanna
1 year ago

Kiitos tästä postauksesta! Itselläni ongelmaa eniten silmänympärysiholla.

Laitatko kaura-tyrni seerumia myös silmänympärysiholle silmänympärysvoiteen päälle?