“Oho! Ootpa sä eri näkönen ilman meikkiä!” On kommentti, jonka olen saanut moneen kertaan elämäni aikana. Ja näinhän se menee. Meikin kanssa olen tietynlaisen kauneusihanteen mukainen, mutta ilman meikkiä en ehkä niinkään. Kaikki on tietenkin katsojan silmissä.
ULKONÄÖN KOMMENTOIMINEN
Olen itse koittanut totutella meikittömyyteen, mutta se yllättää tuttavat ja ystävät usein niin suuresti, että itselläni tulee meikittömyydestä todella epämukava olo. Siksi näyttäydyn kaikille mielummin meikin kanssa.
Tässä siis taas yksi syy miksi kenenkään ulkonäköä ei pitäisi kommentoida millään tapaa. Kehuja saa tietenkin aina antaa, mutta itseasiassa olen niistäkin hieman eri mieltä. Omalla kohdallani liiat kehut aiheuttavat paineita ja sen, että aina pitäisi olla jotenkin tip top. Mitäs sitten, jos joku päivä ei olekaan niin upea ja kaunis (kauneusihanteiden mukaisesti)? Mitä mieltä itse olette tästä? Omalla kohdallani ottaisin kaikista mieluiten kehuja kaikesta muusta paitsi ulkonäöstäni.
Mielestäni ulkonäöllä ei pitäisi olla mitään painoarvoa ja pahoittelen jo nyt, jos tällä postauksella aiheutan jollekin paineita tai häiritsen jonkun kehorauhaa. Ootko meinaan ajatellut tätä: Jos ystäväsi vaikka haukkuu omassa kehossaan jotain tiettyä asiaa, niin siihen alkaa kiinnittämään ihan turhan suurta huomiota myös omassa kehossaan. Tästä alkaa vertailu muihin ja useimmiten aivan turha pohdinta. Tällainen vaikuttaa myös todella vahvasti äiti-lapsisuhteessa, jos äiti haukkuu omaa ulkonäköään.
MEIKITTÖMYYTEEN TOTUTTELU
Olen alkanut käymään salilla aikaisin aamulla ja sinne ei tietenkään ole mitään järkeä meikata, koska en halua herätä vielä aikaisemmin. Mutta en tietenkään tuomitse niitä, jotka näin tekevät. Jokaisen pitää saada olla juuri sellainen kuin itse haluaa. Jos meikittömyys on epävarmuus ja meikillä tulee parempi olo, niin siihen ei saisi ikinä puuttua. Se ei ole kenenkään muun kuin tämän ihmisen oma asia.
Ja tietenkään ei meikkiä käytetä vain siksi, että se peittäisi epävarmuudet. Se on asuste, itseilmaisun keino, luovuuden ilmaiseminen ja rentouttava hetki omia kasvoja maalaillen. Syitä on monia.
Olen itse koittanut treenata mieltäni niin, että mulle on ihan sama mitä ihmiset mun ulkonäöstä ajattelee. Tämä ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertaista. Varsinkaan, kun on tottunut näyttämään itsensä aivan eri näköisenä meikin kera. Minuahan ei moni edes tunnista ilman meikkiä, vaikka en sitä paljon edes käytäkään. Instagram-kyselyni mukaan noin 40% teistä ei ihmettele, ettei mua tunnisteta ilman meikkiä.
Ihan rehellisiä kun ollaan, niin kai sitä kaipaa jonkinlaista hyväksytyksi tulemista myös. Ilman meikkiä olen seinäruusu, mutta meikin kanssa saan katseita niin miehiltä kuin naisilta. Olenkohan yksin ajatusteni kanssa?
KENEN VUOKSI MEIKKAAN?
Sitten tähän aiheeseen, jota mietin oikein kunnolla, kun hyvä ystäväni, bloggaaja Erika Naakka kirjoitti postauksen: “Minä meikkaan vaan itseäni varten” – enpä usko. (lukekaa!)
Olin aluksi täysin sitä mieltä, että meikkaan itseäni varten, koska nautin siitä minkä muutoksen saan aikaan. Nautin meikeistä. Sillä on mieltä piristävä vaikutus.
Mutta kun asiassa menee oikeasti syvemmälle. Mietippä, jos olisit maailman ainoa asukas, niin meikkaisitko. Minä en. Keskittyisin kaikkeen kivaan mitä maapallomme tarjoaa.
Päätänkin siis tämän Erikan loistaviin sanoihin: “Jos kaikki myöntäisivät itselleen ja toisilleen sen tosiasian, että syy tulee ulkopuolelta ja että ulkonäöllä on, halusimme sitä tai emme, valtava rooli yhteiskunnassamme, sen merkitys saattaisi vielä jonain päivänä hälvetä. Ehkäpä.”
Puhut asiaa! Olen aina meikkaavan äidin lapsi. Hän myös moitti jatkuvasti monia ulkonäköönsä liittyviä asioita. Itse meikkaan aina, jos poistun kotoa roskakatosta tai pyykkitupaa kauemmas. Ja olen ajatellut, että meikkaan itseäni varten. Mutta totta on, etten meikkaisi, jos olisin maailmassa yksin.
Äitini jaksoi aina puhua, miten hän on liian pitkä. Että sisko käski nuorena tansseissa pysyä takana, “kun olet niin ruma”. Yritin joskus puhua äidilleni näistä epävarmuuksista, joita hän istutti minuun jo nuorena. Hän sanoi (närkästyneenä), ettei KOSKAAN moittinut minun ulkonäköäni… Ei niin, mutta esim. pituusasia kolahti, koska olen sentilleen saman mittainen (siis emme edes ole kovin pitkiä, 173cm).
Menin joskus (flunssassa, ennen korona-aikoja) lähimarkettiin ilman meikkiä ja se oli kamala reissu. Luimuilin hyllyjen takana ja toivoin, ettei kukaan naapuri tai tuttu näe minua. Olin TOSI tietoinen “kamalasta ulkonäöstäni”.
Vaikka meikkaaminen on parhaimmillaan kivaa ja luovaakin, ei sen pitäisi olla pakollista ennen kotoa poistumista. On aika surullista, etten 50-vuotiaana ilkeä mennä kauppaan sellaisena kuin olen! Vaikka se on vain parinkymmenen minuutin “vaiva” aamuisin, itse asia menee syvemmälle. Joskus ajattelen, että miehillä on (tässä kohti) helpompaa. Mutta miksei naisillakin voisi olla?
No jep!! Juuri näin! Olisi niin kivaa huoletta joku päivä mennä vaikka töihin täysin ilman meikkiä ja joku päivä täydessä tällingeissä niin suurissa ripsienpidennyksissä, että otsaa kutittaa. Ilman mitään kommentteja tai kauhisteluja laidasta laitaan.
Puhutteleva teksti. Paljon olen itsekin miettinyt näitä asioita ja olen sun kanssa samoilla linjoilla ulkonäön kehumisesta.
Saan meikattuna ja tälläytyneenä kehuja ulkonäöstäni. Yleensä vastaan näihin, että sehän on vain meikkiä. Olen laittautumattomana mielestäni todella eri näköinen (huonolla tavalla). Kehut, joita olen saanut luonteestani, huumorintajustani ja osaamisestani, tuntuvat paljon paremmilta, koska niillä asioilla on suurempi merkitys minulle. Ulkonäköön kohdistuneet kehut aiheuttavat myös sen, etten halua näyttäytyä juuri kenellekään ilman meikkiä. Eli kuten kirjoititkin: kehut aiheuttavat paineita. Tiedän, että tämä on hullua, mutta tuntuu että aiheutan pettymyksen, jos jonain päivänä menenkin “rumana” ihmisten ilmoille. Eikä tämä “meikkipakko” ole vain oman mieleni tuotosta: puolisen vuotta sitten mies, jota tapailin, lausui melkoisen kommentin. Eräänä aamuna kun olin meikkaamassa, hän tuli katsomaan ja totesi: “No niin, nyt tulee sustakin taas ihmisen näköinen.” Tämän jälkeen kynnys näyttäytyä yhtään kenellekään ilman meikkiä kasvoi taas entisestään.
Nautin meikkaamisesta, mutta tuskinpa minäkään sitä tekisin, jos olisin ainoa ihminen maailmassa. Ainakaan päivittäin. Mutta huvin vuoksi varmaan joskus, koska tosiaan tykkään siitä puuhana ja kosmetiikka on aina kiinnostanut minua paljon.
Huh, pahoittelen pitkää avautumista.
Kiitos blogistasi, olet ollut suuri apu niin ihonhoidossa kuin meikkiasioissakin <3
Kai laitoit jätkän äkkiä mäkeen!
Kyllä, heivasin tyypin sittemmin, tuli niin monta ns. red flagia.
Tuossa kommentissa ei eniten vaivannut se, että minä loukkaannuin, vaan se, että hän ylipäätään pystyi sanomaan noin inhottavasti toiselle ihmiselle. 🙁
Voi eiii mikä kommentti! 😭 Ja mulla on niin samoja fiiliksiä kuin sullakin. Meikkaaminen on kivaa, mutta joskus se tuntuu pakolliselta pahalta.
Tuttua minullekin. En jaksaisi enkä ehtisi meikata, mutta se on pakko vain jaksaa. Olen joskus erehtynyt ilman meikkiä leikkipuistoon ja pari eri tyyppiä kysyi olenko sairas?! Saan myös heti sairaslomaa jos käyn lääkärissä ilman meikkiä, kevyellä meikillä en helposti saa.. Joten todellakin näytän oikeasti sairaalta ilman väriä naamassa.
T.blondi
Myös minä näytän flunssaiselta, nenä punoittaa ja tummat silmänaluset kroonisesti lapsesta lähtien. En tiedä, tottuuko tähän “henkisesti”- siis luomunaamaan, jolla olen aina arjessa. Olen sattumalta jo 14- vuotiaana päättänyt, etten meikkaa kouluun. Nyt 36- vuotiaana työelämässä en ole koskaan ollut meikissä työajalla. Tämä on mahdollista mm. siksi, ettei työssäni ole ulkonäöllä merkitystä, “lookini” ei ole olennainen, en myy mitään. Mitä neutraalimpi olemus, sitä paremmin työn sisältöasiat hoituvat. Kovin monella tuskin on samaa “vapautta” työssä.
Kun meikkaa ylipäätään vain 1- 2 krt/ kk, se on tosi, tosi eri kokemus, kuin jos pitäisi pinnistellä peilin edessä velvollisuudesta päivittäin.
Entä miehet/ miesoletetut? Epätasa- arvo elää tässäkin. Kauhisteleeko kukaan koskaan, onko miespoliitikolla pensselit ojennuksessa ja näkyykö huokoset? Mutta jos Marin, Saarikko tai Kiuru vetäsis luonnontilassa ruutuun, niin johan some räjähtäisi.
Heippa Wella! Jeps, nyt puhut asiaa!
Voin samaistua ajatuksiisi. Itse aloitin meikkaamisen normaalia myöhemmin, 8-luokalla muistaakseni. Mutta siitä lähtien meikkaus on ollut itselle rutiinia ja meikattuna olen ns. “oma itseni”..
Vaikka nykyään käytettävien meikkien määrä kasvoilla on vähentynyt luonnollisempaan suuntaa niin töihin ja muihin menoihin tulee laitettua vähintään ripsari ja meikkipohja. Itsellä jo pelkkä ripsari tekee huomattavan eron ulkonäköön, saatikka sitten rajaukset ja meikkipohja ;D Meikattuna tuntee itsensä kauniiksi.
Oon pohtinut sitä itse, että miten pelkkä ripsari voi vaikuttaa niin suuresti omaan ulkonäköön? Tuntuu siltä, että useampi tuntemani henkilö ei muutu miksikään olipa hän meikillä tai ilman. Ja itseäni harmittaa myös kommentit mitä ainakin nuorempana sain kun joku sattui näkemään ilman meikkiä, kuinka ei meinaa tunnistaa samaksi jne..
Kun sipaisee ripsaria naamaan niin olokin muuttuu jotenkin skarpimmaksi 😀
Minä kyllä voin suorilta käsin myöntää että meikkaan koska olen silloin nätti edes jollain tapaa. Ilman meikkiä mulla ei ole kulmakarvoja, ihossa on punaisuutta ja olen vaan niin vaatimattoman näköinen. Kun asuin kaupungissa, meikkasin aina aamuisin enkä vienyt edes roskia ilman meikkiä. Siitä olen opetellut pois että kun muutin tänne maalle uudelle paikkakunnalle ( tänne Tiilikkajärven lähelle ), missä ehkä enemmistö on meikittä, niiin opettelin olemaan enemmän ilman meikkiä.
Että ihmiset tottuu että ai tuo näyttää tuolta mutta nyt se on meikannut. Äkkiä siihen oppi mutta olo oli vähän orpo meikittä. Sitten otin ripset ja kulmapigmentoinnit niin se auttoi meikittömyyteen ja on edes jotenkin ihmismäinen olo.
Nythän mulla ei ripsiä enää ole mutta kulmat on ja ne tuo jotain ryhtiä muuten lakananvaaleaan naamaan.
En tarkoita että kaikkien pitäisi meikata ja meikittä on vaatimattoman näköinen, ei ole tosiaankaan jos on siunattu hyvillä piirteillä. Minua ei ole ja rakastan meikkaamista, varaan työaamuihinkin 30 -45 min meikkiä varten, olkoonkin nudemeikki aina töihin 🙂
Nuorempana meikkasin lähes päivittäin, ainakin kouluun/töihin mennessäni. Nykyisin en meikkaa juuri lainkaan, paitsi kulmat laitan aina. Onnekseni olen saanut hyvän ihon jonka kanssa ei ole ollut ongelmia ja nyt vanhemmiten (57v.) olenkin keskittynyt lähinnä hoitamaan ihoani entistä paremmin. Toki jos on juhlia mielestäni laittautuminen kuuluu asiaan ja silloin minäkin meikkaan. Nyt korona aikana sekin on jäänyt. Omaan itsetuntooni meikkaamattomuus ei ole vaikuttanut, saan usein kehuja hyvästä ihostani . Monta hyvää vinkkiä olen saanut sinulta ihonhoitoon liittyen.
Heippa;Tässäpä olikin mietittävää. Olen kehunut ulkonäköäsi usein. Sinulla on välillä huippukuvia, joissa kokonaisuus taustasta lähtien on ollut mielestäni erityisen onnistunut ja silloin olen kyllä niitä kehunut. En ole ajatellut, että meikittömänä olisit vähemmän kaunis. Minun ajatuksissani kauneus lähtee sisältä päin ja pitkään sinua seuranneena sinulla Miia on se. Kauneutta ovat ne ajatuksesi ja mielipiteesi, jotka ovat minulle välittyneet.
Ja kyllä, laittaudun itseäni varten! Muistan monet sairauslomat, kun harmipäivänä menin suihkuun, pistin punaiset vaatteet päälle, meikkasin ja Aarikan killuttimet korviin. Tein sen vain itselleni, mielialani parani huomattavasti ja tunsin itseni terveemmäksi, mikä oli tosi tärkeää. Siinä tilanteessa on piristystä jostain etsittävä, vaikka olisin se maailman ainoa asukki.
Jonkinlaista terapiaa sekin kotona neljän seinän sisällä, pihalle ei kyynärsauvojen kanssa jaksanut mennä.
Vahvuus olla meikitön/meikattu lähtee itsestä. Ikä tuo varmuutta olla sellainen kuin on. Jos ei hyväksytä, entä sitten?
Olen ollut se seinäruusu nuoruudessani, mutta onneksi siihen aikaan ulkonäköpaineet olivat pienemmät. Olen kasvanut vahvaksi, koska on tullut kaikenmoisia sairauksia, joten meikki/meikittömyys ei tosiaan määritä minua mitenkään.
Eikä se määritä Miia sinuakaan.
Ymmärrän kyllä Erikan pointin ja sinunkin Miia. Minulle meikkiä tärkeämpää on se, että tukka on nätisti ja vaatteet ehjät ja puhtaat ( äidin oppi mennyt selvästi perille ja tuli tosi vanha olo 😂). Enkä viitsi tarhapöllöä peilistä katsoa.
Jokainen siis tehköön tavallaan, kunhan itsellä on hyvä olla.
Omalla kohdallani koronan tuoma etätyömahdollisuus on muuttanut suhdetta meikkiin ja meikkaamiseen paljon. Ihoni on aina ollut suurin murheenkryyni, sillä siinä on runsaasti teini-iän aknen jättämiä arpia, nykyistä hormonaalista aknea, couperosaa, pigmenttimuutoksia, välillä oireileva POD yms. sillisalaattia. Olen aina kokenut, että minun täytyy meikata ihoni ”normaaliksi”, ja tähän ”normaaliin” verrattuna luonnontilassa oleva ihoni on jotain aivan hirveää.
Etätöiden alussa jatkoin vielä meikkaamista entiseen malliin, mutta jossain välissä kyllästyin, kun tajusin että eihän meillä edes pidetä kameroita päällä palavereissakaan. Hiljalleen se meikkaaminen jäi kokonaan, ja aloin tottumaan meikittömään naamaan. Ennen huomasin vain ihoni virheet, mutta äkkiä silmä tottui niihinkin, enkä oikeastaan huomaa niitä enää. Tiedän kyllä, että ihoni näyttää samalta kuin ennen, mutta kontrasti meikittömän ja meikatun välillä ei ole enää mielessäni niin suuri.
Kokeilin huvikseni yhtenä päivänä meikkaamista, mutta täytyy sanoa, että en pitänyt näkemästäni. Ihoni oli kummallisen näköinen ja värinen, ripsiväri näytti siltä kuin silmistä kasvaisi mustia tikkuja, luomiväri ja aurinkopuuteri näyttivät joltain lialta iholla. Oli siis pakko pestä naama ja palata luonnontilaan 😃
Voi olla, että jonain päivänä vielä innostun uudelleen meikkaamisesta, mutta tällä hetkellä tuntuu hyvältä ja luontevalta olla näin. Suurin muutos on tapahtunut pääni sisällä, mutta en ole myöskään huomannut, että meikittömyys olisi herättänyt muissa ihmisissä mitään negatiivisia reaktioita.
Ulkonäöllä on ihan liikaa merkitystä nykypäivänä. On paljon asioita, joihin itse ei voi vaikuttaa. Itselläni ulkonäköpaineet alkoivat aknesta, josta kärsin yli kymmenen vuotta. Sain kuulla kommentteja, että enkö voi tehdä iholleni jotain. Tein varmasti kaiken mitä voin ja osasin. Silloiset aknen hoito-ohjeet eivät vaan olleet niin hyviä kuin nyt. Itsetuntoni mureni tuona aikana, koska tiesin ihoni näyttävän kamalalta. Iholleni tehtiin aivan liian voimakkaita käsittelyjä ja niistä on aiheutunut lisäharmeja. Tänä päivänä ihoni on onneksi parempi. Kiitos Miia neuvoistasi. Mutta ilman meikkiä minäkään en tänä päivänä ole juuri koskaan. Meikkaan sekä itseäni että muita varten. On hyvä, että nykyisin näytetään myös meikittömiä kuvia ja kuvien muokkaus on vähentynyt. Samoin on hienoa, että vaatemalleina on nykyisin kaiken ikäisiä ja näköisiä malleja. Varmasti nämä asiat vähentävät ulkonäköpaineita. Kenenkään itsetunto ei saisi kärsiä ulkonäön takia.
Ihan hyvä aloitus, mutta…miksi joka paikassa, joka käänteessä, työyhteisöissä, sosiaalisissa kohtaamisissa ym. niputetaan se, että ulkonäkö on yhtä kuin fiksu, järkevä, osaava ja pätevä tyyppi. No ei todellakaan ole !
Meikki ei sulje näitä asioita pois, mutta ei myöskään näitä ominaisuuksia ilmanmuuta tue. Mikä ulkopuolinen taho olettaa, että meikki on yhtä kuin HUOLITELTU ulkonäkö, mielestäni huoliteltu ja meikattu on kaksi eri asiaa.
Hyvin harva nainen voi suoraan sängystä lähteä töihin (on ammattikysymys), siis tekemättä yhtään mitään ulkonäköönsä. Tehdastyössä varmaan voi, asiakaspalvelussa ehkä ei?
Varmaan on myös niin, että toisen täytyy käyttää enempi kosmetiikkaa kuin toisen, ollakseen huolitellun näköinen. On myös naisia, jotka näyttävät hyvältä (freesiltä) myös täysin ilman meikkiä. Itse en pysty arvaamaan tai päättelemään, onko meikillinen tai meikitön nainen fiksu tai vähemmän fiksu.
Ulkonäön kehuminen on yhtä vaikea laji kuin hauskana oleminen, se joko uppoaa tai sitten todellakaan ei. Vaikea laji, joten itse en sitä harrasta lainkaan. Olen toki monesti kertonut, jos jollakin on kiva pusero, kengät tai laukku, sekin on toki vain mielipide, mutta ei niin riskaabeli kuin ulkonäköön puuttuminen.
Mukavaa Joulun odotusta!
Kiitos tästä tekstistä! Olen samaa mieltä siitä, että ulkonäön kommentointi (myös ne kehut) pitäisi jättää sanomatta.
Anorektikon läheisenä olen tajunnut, että kaikki painoon/kehoon liittyvä kehuminen lisää huonoa suhdetta kehoon. Jos joku on laihtunut, älkää siis kommentoiko sitä mitenkään. Kehuun sisältyy se piiloviesti, että lihavampana et ole kehujen arvoinen.
Moi, ei liity tähän postaukseen, mutta mitä tuotetta suosittelisit herkälle mutta epäpuhtaalle iholle? iho kutisee herkästi etenkin otsan alueelta ja punoittaa mutta siinä on myös paljon finnejä. nyt on ollut käytössä apeiron puhdistusmaito mutta sen jälkee iho kutisee todella paljon
Heippa! 😊🤔 Mä mietin, että tuossa Apeironissa todella herkälle iholle voisi syyllinen olla hajusteet tai kalium sorbaatti.
Tässä linkki herkän ihon postaukseen, jossa kaksi eri putsaria ja sopivat molemmat kaikille ihotyypeille.
https://miiajohansson.com/2021/11/herkan-ihon-hoito-luonnonkosmetiikalla/
etsin siis puhdistustuotetta
Ihana postaus tärkeästä aiheesta! Itsekin yritän opetella pois meikkaamisen ”pakollisuudesta”, mutta en kyllä vielä rohkene muuta kuin kauppaan tai lenkille, jossa tuskin törmään tuttuihin. Itsekin saanut noita kommentteja, että ”näytätpä erilaiselta ilman meikkiä” tai ”eihän sinua meinaa tunnistaa”, joten niistä jäänyt jotenkin huono fiilis ja tunne, että ei uskalla näyttää itsestään tätä ”toista puolta”. Sitten taas jos en yhteissaunassa tai mökkireissulla halua olla ilman meikkiä, niin sitäkin ihmetellään. Tulee vähän olo, että mikään ei ole oikein.
Pidän itseäni suht nättinä, mutta en tosiaan meikittä vastaa tyypillistä kauneusihannetta. Tykkään meikata ja laittautua. Usein oikein laittautuneena saan paljonkin kommentteja ulkonäöstä, ihasteluja ja hämmästelyjä. Minusta ne tuntuu oikein kivalta, mutta tulee olo, että en täysin ansaitse niitä, koska olen ”huijannut” ulkonäön meikillä, pidennyksillä ja vaatteilla. Joskus en kehtaakaan laittautua niin paljon kuin haluaisin, että en näytä ”liian hyvältä”.
Nämä ajatukset voi kuullostaa hassulta, mutta naisiin kohdistuu aika hurjia oletuksia ulkonäön suhteen, joita miesten on ehkä vaikea edes käsittää. Ainakin itse olen jättänyt useinkin asioita tekemättä tai stressannut tätä aihetta. Onneksi vanhemmitem pikku hiljaa vähemmän kuin nuorena.
Kiitos sinulle, kun jaat ihania meikillisiä ja meikittömiä kuvia. Ne on ollut se mitä itse juuri kaipaa someen ja toivottavasti olisi yhä tavallisempaa näyttää molempia puolia.
Moi! Musta on siis aivan ihanaa, että sua näkee somessa ilman pakkelikerrostakkin ne verkkarit jalassa! Ite oon saanut luottoa omaan ulkonäköön, kun oon huomannut muidenkin kasvojen punoittavan ja muillakin olevan joskus näppyjä. Ja siis sulla on myös kauniita ajatuksia!
Kaiken ydin on mielestäni ihmisen itsetunto. Jos se on kunnossa niin kaikki muukin on – meikillä tai ilman🙂 Itse koen itseni kauniiksi sekä meikillä että meikittömänä, eri tavoin vain. Eikä minua haittaa kehut, liittyivät ne sitten “tehtyyn” kauneuteen tai luonnolliseen minuun- mutta pärjään ilmankin. Tavoiteltavaa on mielestäni löytää onni ja hyvä olo aina sisältä päin, omasta itsestä, sekä olla vapaa yhteiskunnan normeista ja ihanteista – meillä jokaisella on siihen mahdollisuus. Olen 45-vuotias- ikä on tuonut mukanaan rauhan ja viisauden monen asian suhteen.
Meikkaan itseäni varten. Kotona välillä meikkailen huvin vuoksi ja kaupungille tai töihin voin lähteä ilman meikkiä ja ei paljoa kiinnosta muiden mielipiteet.
Itsestä on ainakin kiva jos joku sanoo että onpa sulla kiva meikki/ hiukset /vaate/ laukkukivasta enkä koe siitä mitään stressiä ,että aina pitäisi olla joka karva ojennuksessa.
Nykyään vaikuttaa siltä että kaikesta pitää loukkaantua ja keneltäkään ei mitään eikä mistään saisi kysyä. En sitten tiedä onko tämä joku nuorempien ongelma nykypäivänä. Yhdessä asiassa olen samaa mieltä ja se on ihmisen paino/koko, josta ei tarvitse kysellä taustalla kun ei tiedä onko sairauksia jne. Ja lopuksi, ketään ei kiinnosta miltä joku toinen näyttää, kaikki vaan ajattelee sitä miltä itse näyttää.
Ei tämä ole nuorempien ongelma vaan opimme ymmärtämään asioita, kun kehitys kehittyy. Kuten sitä mitä naisilta vaaditaan. Ymmärrän, että se voi tuntua siltä, että kaikesta suututaan, mutta nykypäivänä osataan ottaa erilaiset ihmiset huomioon täysin erilailla tai ainakin osataan puuttua epäkohtiin, jotka on aikaisemmin vain lakaistu maton alle.
Ja ikävä kyllä kaikkia kiinnostaa erityisesti se miltä nainen näyttää. Mediassa sen näkee päivittäin. Meikittömänä oleminen pitäisi olla normaalia ei rohkeaa. Mitä jos Sanna Marin ilmestyisi joku päivä haastatteluun ilman meikkiä. Siitä kiinnostuisivat kaikki! Ja ei – naisella ei ole mikään velvollisuus meikata tiettyyn työhön.
Monessa asiassa voi joku tuntua itselleen ihan ok jutulta tai jopa kivalta, mutta on hyvä ajatella asiaa niin päin, että jos joku kokee sen ahdistavaksi (ilmeisesti en ole ainoa), niin näitä olisi hyvä ajatella toisen näkökulmasta.
“Meikittömänä oleminen pitäisi olla normaalia ei rohkeaa.”
Opettele käyttämään pilkkua!
Varmasti viesti menee perille myös ilman pilkkua?
Menee, Miia. 💛Olen pahoillani, että joillakin on jostain syystä tarve olla ilkeitä. Hyvä teksti, ja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Kiitos.
<3
Hyvä ja merkittävä aihe, osuu myös omalle kohdalle. Olen saanut usein kuulla olevani inhottavalla äänensävyllä sanottuna tosi kalpea tai sairaan näköinen, jos en ole meikannut. Usein meikkaan punoittavaa atooppista ihoa ”piiloon”, että kasvojen iho kiinnittäisi mahdollisimman vähän huomiota. Ja se on tosi inhottavaa ja surullista. Toki tykkään enemmän piirteistäni meikattuna, mutta atopian kannalta en haluaisi edes meikata niin usein.
Kerran parikymppisenä opiskelijana menin juhliin, jossa miespuolinen tuttava totesi spontaanisti, että en meinannut tunnistaa sua, kun näytit niin hyvältä. Olin siis meikannut aika vahvasti, ja normaalisti en meikannut luennoille tms lainkaan. Naurattaa vieläkin tuo kommentti 😀
Edelleen normaalissa arjessa en meikkaa, mutta juhliin meikkaan aina. Ajattelen että se on sellainen leikki, samoin kuin korkokengät ja juhlavaatteet. Välillä on hauskaa leikkiä kaunista, mutta en ota paineita ulkonäön suhteen arkisin. En ajattele, että naamassani olisi mitään vikaa ilman meikkiä.
Todella hyvä kirjoitus. Itse en ole ilman meikkiä minkään kauneusihanteen mukainen, vaikkakin pidän ihostani ja hyvinvoinnistani huolta. Todella kalpeana pienetkin punoitukset korostuvat kasvoilla huomattavasti, puhumattakaan kulmakarvoistani jotka ovat sekä olemattomat että ihan eri paria keskenään.
Meikkaan varmaankin ennen kaikkea siksi etteivät muut kiinnittäisi huomiota näihin kauneusvirheisiini, sen myötä toki olen myös itsevarmempi. Varsinkin punoittavia kasvoja pidetään helposti merkkinä jonkinlaisesta epäsiisteydestä, enkä halua antaa sellaista vaikutelmaa kenellekään.
Ihon punoittavuus ei kyllä saisi olla merkki epäsiisteydestä, mutta toki ymmärrän sun fiilikset. ❤️ Tämäkin on sellainen asia, jonka pitäisi muuttua. Ihon punaisuus on täysin normaalia ja sitä on hyvin monella meistä.
Tärkeä aihe ja tätä on tullut myös paljon pohdittua. Kiitos että kirjoitit. Nykyään kun näkee somessa näitä täydellisiä kasvoja, tatuoituja kulmakarvoja ja tekoripsiä, niin tulee kyllä näin 35v:llekin paineita. Mutta oon opetellut nyt tykkäämään omista meikkaamattomista kasvoistani, varsinkin nyt kun olen saanut ihoni kuntoon. Omat kulmakarvat on muuten hyvät mutta tosi vaaleat ja joudun kestovärjäämään niitä parin viikon välein koska väri myös haalistuu tosi nopeasti. Mutta ne kyllä kehystää hyvin kasvoja. Myös ripsiä värjään kerran kuussa. Ripsien taivutus ja ripsigeeli korostaa meikittöminä päivinä silmiä ja laitan niitä myös esim. kylpylään 😀 Ja yks tosi tärkeä on itseruskettava, päivettyneet kasvot näyttää vaan niin paljon paremmalta. Paljon helpommalla pääsee kun vaan oppii pitämään omista kasvoista ja on mahdollisimman paljon joko ilman meikkiä tai tosi kevyellä meikillä, esim. meikkipuuteri, ripsari ja kulmageeli. Muuten kyllä rakastan meikkaamista ja töihin tulee meikattua enemmän sekä tietysti viihteelle lähtiessä.