KAIKKIEN AIKOJEN SUOSITUIMMAT POSTAUKSET x 5

27.10.2021

Siitä on melkein päivälleen kuusi vuotta, kun julkaisin ensimmäisen meikkitutoriaalin. Tämä tapahtui Youtubessa, koska silloin ei ollut vielä Instagram-stooreja. TÄSTÄ pääset tähän todella noloon ja jollain tavalla myös suloiseen urani alun videoon.

Vaikka aikaa on kulunut, niin silti työni tuottaa joskus harmaita hiuksia luovuuden puolella. Tämä viikko on pitkään aikaan taas yksi hankalimmista. Kuvasin kahteen postaukseen kuvat valmiiksi, ja kun aloin selailemaan kuvia koneella, niin totesin, että ne joutavat samoin tein roskakoriin. Siksi oli nopeasti keksittävä postausidea ja päädyin kirjoittamaan tämän postauksen. Viikottainen uusien ideoiden luominen ei ole missään nimessä helppoa, mutta silti rakastan työtäni. Suurin motivaation lähteeni on se, ettei teidän tulisi enää tehtyä hutiostoksia ja löytäisitte täältä ne parhaat tuotevinkit. 

Tässäpä siis Google Analyticsin mukaan kaikista suosituimmat postaukset blogissani. Valitettavasti analytiikka on ainoastaan tammikuusta 2019 lähtien, koska siirryin silloin omalle alustalleni Ellestä.

1. KIRKKAIMMAN YKKÖSSIJAN OTTAA “MIIAN SUOSIKIT”

“Miian suosikit” -sivusto on niin suosittu, että se vetelee parhaimpien postauksienkin ohi mennen tullen. Suosikit sivuille pääsee suoraan blogin etusivun linkistä (sekä TÄSTÄ) ja sieltä löytää ne kaikista ihanimmat tuotteet, joita suosittelen.

Idea Miian suosikeihin lähti siitä, että sain ja saan edelleenkin päivittäin kyselyjä, että mikä olisi paras ripsari, meikkivoide, kosteusvoide tai vaikkapa kasvovesi. Päätin tehdä sivuston, josta vastaukset löytää nopeasti ja sieltä näkee myös sopiiko se omalle ihotyypille.

On ollut ihan super ihanaa seurata kuinka moni on tullut jättämään myös omat arvionsa tuotteista.

2. CURLY GIRL METODI LUONNONKOSMETIIKALLA

Vuosi 2019 oli kiharoiden hiusten aikaa. Metodi on sinänsä vanha tapa hoitaa kiharaa hiusta, mutta Suomen hiusskenen (erityisesti meidän amatöörien) tämä räjäytti vasta pari vuotta sitten.

Itse olin yksi niistä henkilöistä, jotka eivät edes tienneet omien hiusten olevan näin kiharat, joten innostuin metodista ja metodin helpommista muunnelmista toden teolla.

Tämä on siis kaikkien aikojen suosituin postaukseni ja vetää edelleenkin päivittäin lukijoita.

Postaukseen pääset TÄSTÄ.

3. KUINKA SAADA TÄYDELLINEN IHO

2019 0li myös vuosi, jolloin aloin opiskelemaan ihonhoitoa yhä enemmän ja sillä tiellä olen edelleen. Todella simppeli ihonhoidon postaus on vetänyt jättimäisiä lukijamääriä ja myös tuhannet teistä ovat oikeasti saaneet itselleen paremman ihon. Nykyään tosin olen sitä mieltä, että täydellisyyttä on turha tavoitella, koska me olemme jo sitä. Mutta parempi iho tuo aina buustia itsetuntoon ja muutenkin kivaa fiilistä.

Täydellisen ihon postaus löytyy TÄSTÄ.

4. KUINKA PEITTÄÄ TUMMAT SILMÄNALUSET?

Tämä on varmasti yksi kysytyin kysymys, jonka olen blogihistorian aikana saanut.

Helppoon tummien silmänalusten peittämisoppaaseen pääset TÄSTÄ.

5. KAKSI PARASTA ITSERUSKETTAVAA

Viime vuonna testasin suuren läjän itseruskettavia ja totesin, että niin moni niistä haisee ällölle tai ei levity kauniisti. Olin todella yllättynyt siitä kuinka paljon huonoja ja vaikeasti käytettäviä itseruskettavia markkinoilla onkaan. Itse haluan kauniin tasaisen rusketuksen purkista helposti ilman mitään tiktok-temppuja.

Näinpä päädyin kirjoittamaan postauksen nimeltään: Suuren vertailun tulos: Kaksi parasta itseruskettavaa.

  • Heidi

    Miian suosikit on ihan huippu! (Niin kuin tämä koko blogi!). Aina kun olen ostamassa jotain meikki- tai ihonhoitotuotetta menen ensin Miian suosikkeihin katsomaan mitä sinä olet suositellut ja mitä muut ovat siihen kommentoineet. Eikä koskaan ole mennyt metsään, luotan suosituksiisi niiden pohjalta teen itse valinnan! Kiitos siis että jaksat tehdä blogi- ja insta-postauksia!

    • Miia Johansson

      Ihan superihana kuulla! Kiitos! 😍 Pitääkin taas päivittää suosikit sivustoa.

  • Minna

    Olisi joskus hauska nähdä semmoinen “recreate” -postaus missä teet vanhat lookkisi uudestaan nykyisellä kädenjäljelläsi!

    • Miia Johansson

      Joo! Pitää kaivaa joku teinikuva. 😆

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram