TÄMÄN TOIVON TEILTÄ SYNTTÄRILAHJAKSI

Täytän tänään 40 vuotta. Mulla ei ainakaan sisäisesti ole 40-vuotias olo, koska mä uskonkin, että me kaikki ollaan mieleltämme se sama parikymppinen nuori iästä huolimatta, mutta ehkä asteen suuremmalla elämänkokemuksella sekä rauhallisemmalla menolla.

En voi ikinä sanoa, että ikä toisi viisautta. Olen tavannut niin viisaita nuoria, että ihan hämmennyn. Kaikki riippuu ihmisestä ja onko valmis opettelemaan uusia asenteita sekä pitämään itsensä nykymaailman menossa mukana. Mä ainakin koitan ja oonkin opetellut paljon uutta viimeisen vuoden aikana ja oppinut ymmärtämään ja hyväksymään asioita ihan eri tavoin. Olen joutunut menemään syvälle itseeni ja muuttamaan syvälle pinttyneitä asenteita monessa asiassa, kuten naisvihassa, antirasismissa, kehorauhassa, ihmisoikeuksissa ja monessa muussa asiassa. Tällä hetkellä kutsun itseäni näissä asioissa opiskelijaksi. Ennen olin naureskelija – kyllä, olin hitaasti valumassa omaan tiiviiseen kuplaani ja nauroin kaikelle uudelle.

ENSIMMÄINEN TOIVEENI ONKIN: Ala seuraamaan @emminuorgamia, @irenenaakkaa sekä @jennipupulandiaa. Kun teet tämän, niin pidä mieli avoimena.

Sitten ihan muuhun aiheeseen. Tein lentoemännän työtä kymmenen vuotta. Rakastin sitä ja ikävä on takaisin. Rakastin mun kollegoita ja matkustajia.

MUTTA yksi asia, joka seurasi mua ihan jokaiseen lentoyhtiöön oli ihmisten itsekkyys. Sitä inhosin. Kaikessa ajateltiin omaa napaa. Kummasti joidenkin kohdalla siitä omasta navasta tulikin se tärkein asia, kun nenän pisti lentokoneen ovesta sisään. Onneksi tämä oli pieni vähemmistö, mutta silti.

Huomaan sitä itsekkyyttä monessa paikassa – jopa Facebookin keskusteluissa, joissa en käy enää koskaan. Myös blogissani ja saamissani yksityisviesteissä tämä on ongelma. Joku pahoittaa mielensä sisällöstäni. Toisen mielestä postaus ei kyllä ollut yhtään häntä varten. On täysin mahdotonta tehdä kaikkia miellyttävää sisältöä. Sen tiedän. Mutta kaikki ei olekaan jokaisen napaa varten. Jos joku ei ole oma juttu tai sen vuoksi pahoittaa mielensä liian usein, niin sisältöni ei ole sinua varten.

TOINEN TOIVEENI ONKIN: Jos et pidä sisällöstäni ja se ei ole juuri sinua varten, niin lopeta seuraaminen. En pysty tekemään sisältöä juuri sinulle. 

Seuraavaan asiaan olen varmasti syyllistynyt usein – nimittäin toisten neuvomiseen. Tämä pitää vaan tiedostaa niin pahimmasta neuvonantajan roolista pääsee varmasti eroon. Silti tekee kovasti mieli sanoa asiassa jos toisessakin miten se onnistuisi paremmin. Neuvojasta se tuntuu oikeasti vaan siltä, että vilpittömästi haluaa auttaa. Neuvon saajaa se voi ärsyttää tai siitä voi jopa tulla todella paha mieli.

Tuttujen kesken tai miksi ei somessakin olisi tärkeää tukea ja kunnioittaa toista. Onko muutenkaan kiva olla se, joka tietää aina paremmin?

Ongelma tässä blogi- ja somemaailmassa tämä on siksi, että neuvojen saaminen on hyvin kuluttavaa. Tulee sellainen olo, että no tehkää te sitten. Tämä ei välttämättä linkity vain yhteen kommenttiin vaan pahemmaksi sen tekee, kun neuvoja tulee satoja.

Jos jokin postaukseni ei miellytä tai haluat neuvoa miten jonkin asian voisi tehdä paremmin, niin ymmärrän – haluat ehkä vilpittömästi auttaa. Samalla asetat itsesi ylemmäksi neuvoillasi. Lisäksi neuvo on hyvin usein moite. Tietenkin riippuu täysin asiayhteydestä ja myös viestin sävystä. Asiasta voit oppia lisää @jennipupulandia IG:n kohokohdissa nimeltään neuvominen.

KOLMAS TOIVEENI ONKIN: Haluaisin kovasti jatkaa työtäni, mutta en pysty, jos saan viikottain viestiä asioista, miten ne voisi tehdä paremmin. Miettikää, jos joku tuttu tulee neuvomaan vaikka lasten kasvatuksessa niin kuinka pahalta se tuntuu. Jokainen kasvattaa lapsensa varmasti parhaalla mahdollisella tavalla. Mä teen kanssa parhaani mun työssä. Mutta mä en saa sitä neuvoa yhdeltä tutulta, vaan kymmeniltä tai jopa sadoilta ihmisiltä. Se on todella raskasta. Niin toiveeni on. Älä neuvo, pliis. Haluan jatkaa työtäni voiden psyykkisesti hyvin.

SUURIN TOIVEENI: Se, että nämä kaikki kolme toivetta toteutuvat. Koska jos näin käy, niin pystyn tarjoamaan teille mielenkiintoista ja erityisesti positiivista sisältöä. Saan paljon viestejä sairaspedillä makaavilta henkilöiltä, jotka sanovat, että saavat sisällöstäni iloa ja voimaa. Jos voin auttaa edes yhtä ihmistä tällä tavoin, niin pliis älkää dropatko mun tunnelmaa. On hirmuisen vaikea hymyillä ja vitsailla stooreissa, kun on juuri lukenut neuvon miten voisin tehdä jonkun asian paremmin. Toinen taas valittaa, ettei tykännyt uusimmasta postauksesta, koska sitä ja tätä. Ja kolmas ihmettelee ja naureskelee, kun kaikessa mennään nykyään niin pitkälle ja mitään ei enää uskalla sanoa. 

P.S. Mä rakastan myös tätä työtä ja teitä! <3