EROON IHO-ONGELMISTA: LUKIJOIDEN ONNISTUMISIA

02.06.2020

Eroon pinatkuivuudesta ja finneistä

*Sisältää mainoslinkin.

PÄIVITETTY 26.10.2023

Te olette saaneet niin upeita muutoksia ihoonne ja siinä onkin suurin syy miksi rakastan työtäni. Saan teiltä viikottain yksityisviestiä siitä kuinka teidän iho ei ole koskaan ollut niin hyvä kuin nyt. Olen todella otettu, että luotatte osaamiseeni ja siksi opiskelenkin ihonhoitoa kokoajan lisää. Kaikista ainutlaatuisinta on saada raporttia teidän tuloksista ja kuinka olette ohjeideni avulla onnistuneet. Näin myös opin kokoajan enemmän, että mikä toimii milläkin iholla. Bloggaajan omalla iholla tuotteiden testaaminen on kuitenkin hyvin rajallista, koska ihotyyppejä on niin monia.

Kaksi rohkeaa lukijaa lähetti minulle kuvat tätä postausta varten ja kerronkin tässä miten he ovat onnistuneet saamaan ihonsa kuntoon.

EROON PINTAKUIVUUDESTA JA FINNEISTÄ

ENNEN: Marikalla on sekaiho, joka rasvoittui vahvasti otsalta. Hän kärsi aikaisemmin pintakuivuudesta, rosaceasta ja otsa oli hänen sanojensa mukaan kuin perunapelto. Hän on kokeillut lukuisia apteekin tuotteita ja mm. Lumenen voiteita ja Clarinsin uusimpia tuotteita.

TILANNE NYT: Kuvistakin sen huomaa, että tilanne on nykyään täysin erilainen ja Marikan iho on upea. Jälkeen kuvassa ei siis ole kuin hieman peitevoidetta silmien alla ja nenän pielissä. Ennen kuvassa on meikkivoidetta. Iho on tasainen ja pintakuivuus on poissa.

MARIKAN KÄYTÖSSÄ OLEVAT TUOTTEET, JOITA SUOSITTELEN:

EROON PAHASTA ATOPIASTA

ENNEN: Niina kärsi ennen pahasta atopiasta, kuten alla olevasta kuvasta näkee. Kasvot olivat ennen todella kuivat ja epätasaiset. Atopia oli pahimmillaan silmien ympärillä, joka aiheutti jopa silmäluomien turpoamista. Hän oli tottunut pesemään kasvot pelkällä vedellä, mutta laadukas kasvovoide oli kyllä käytössä.

TILANNE NYT: Niina alkoi seuraamaan ihonhoitorutiiniani, jonka näytin Instagram stooreissa (itselläni on myös atopia). Hän muistelee, että muutokseen meni noin pari viikkoa, mutta vasta nyt myöhemmin tajusi kuinka paha tilanne tosiaan olikaan. Hän sanoi, että ehdottomasti suurimman eron on tehnyt hellävaraisen putsarin käyttö, kosteuttava kasvovesi ja laadukas silmänympärysvoide.

NIINAN KÄYTÖSSÄ OLEVAT TUOTTEET, JOITA SUOSITTELEN:

Eroon atooppisesta ihottumasta

Oletteko te saaneet apua iho-ongelmiin blogistani? Mikä tuote tai rutiinin muutos on ollut teillä käänteen tekevä?

P.S. Näissä molemmassa onnistumistarinoissa on ollut oleellisena osana se yksinkertainen asia, että iho pestään nyt hellävaraisella putsarilla ja sille annetaan vesikosteutusta oikeasti laadukkaalla kasvovedellä sekä lukitaan vesikosteutus ravitsevalla kasvovoiteella, jossa on mukana hyviä öljyjä. Tässä ihonhoidon alkeet kiteytettynä. On oikeasti väliä mitä raaka-aineita tuotteissa on.

  • Markit

    Heippa; Onpa mukavaa nähdä, että on ihan oikeasti väliä, mitä tuotteita käyttää. Etenkin kun välillä on epäilee, koska itsellä en saa mitään niin näkyvää aikaa tuotteita vaihtamalla. Mutta joskus on kyllä se liian pieni nahka kasvoilla, niin olen nyt suosituksiasi ruvennut hankkimaan 😂. Taas tuo Evolve ja Bybi tuli vastaan, niin pakko niissä on jotain olla. Sitä kun mietin, että saako koskaan sellaista pysyvää muutosta aikaan vai pitääkö aina vaan lotrata kaikkea nassuun? Taitaa kyllä olla niin, että vanhetessa iho vaan ohenee entisestään ja vaatii hoitamista.
    Oli kiva saada tytöistä kuvat. Tsemppiä heillekin tällä kasvojen hoitamisen tiellä!🌹

    • Miia Johansson

      Heippa Markit! 🙂 Ei oikein mitään pysyvää saa ilman, että joka päivä hoitaa ihoaan. Ja hellävarainen putsari, kosteuttava kasvovesi ja laadukas kosteusvoide tosiaan riittää. Eli ihan se perus setti, jolla saa suurimman muutoksen.

      Ja on totta, että kun ikää tulee lisää, niin iho ei enää tuota samalla tavalla talia ja sen vuoksi kasviöljyt ovat siihen loistavia. Lisäksi jos iho tuntuu yhtä kokoa liian pieneltä, niin se tarvitsee vesikostuetusta eli kosteuttavan kasvoveden. 🙂

  • Lila

    Mulla ei ole lähikuvia ihostani silloin ennen kun se oli huonossa kunnossa, mutta oot auttanut myös mua todella pajon! Suuri kiitos siitä ja kaikista muistakin meikkivinkeistä! Sun juttuja on aina kiva seurailla 🙂

    • Miia Johansson

      Niin ihana kuulla! <3

  • Charming Nails

    Kiitti nobebeauty alekoodista, oon tykästynyt Luxien siveltimiin ja vihdoinkin 213:sta tuli lisää, piti heti laittaa tilaus menemään 😉 Itsellä on ihoon auttanut vesikosteutus, hellävaraisemmat putsarit, säännöllinen kuoriminen/kuoriva neste tms. koska kuorinnan laiminlyönti tekee omasta ihosta sellaisen parkkiintuneen ja ikääntyvän näköisen. Oikeestaan millään rasvoilla ei ole niin paljon merkitystä kuin noilla edellämainituilla, vaikka toki käytän seerumit, voiteet yms yms 🙂

    • Miia Johansson

      Joo, se 213 on kyllä sellainen helppo sivellin, jolla saa melkein minkälaisen meikin vaan. <3

      Ja joo, hyvä huomio tuo kuorinta. 🙂 Niissäkin kannattaa mielummin suosia entsymaattista kuorintaa eikä kuoria liian usein. Noin kerta viikossa on jees - riippuu tietenkin myös ihotyypistä.

  • Mervi

    Ensinnäkin kiitos todella informatiivisesta blogistasi! Löysin tänne muutama viikko sitten ja olen siitä lähtien suorastaan ahminut postauksiasi, ihastuin päätäpahkaa tapaasi kertoa asioista realistisesti ilman mitään hokkuspokkuksia.

    Haluaisin kysyä sinulta vielä mielipidettäsi suosituksiesi väliltä; löysin parhaat vinkit rasvoittuvalla iholle -postauksestasi sekä parhaat ihonhoitotuotteet sekaiholle -postauksestasi aivan älyttömän ihania tuotteita, joita haluaisin lähteä pikkuhiljaa kokeilemaan ihoni kunnon parantamiseksi. Minulla on pintakuiva sekaiho, joka on taipuvaisempi rasvaisempaan suuntaan. Pintakuivaan ihoon kiitos postaustesi aion nyt kokeilla lempeämpää putsaria, mutta lisäksi haluaisin hommata hyvän kasvoveden ja -öljyn. Onnistuin löytämään kaikista aina kahta eri tuotetta jotka seikkailevat blogissasi, ja siksi ajattelin jos osaisit kertoa niiden eroista ehkä tarkemmin tai kumpi olisi ehkä suositeltavampaa hankkia. 😀

    Eli putsareissa;
    Flow Cosmetics Balm to Milk Cleanser
    vai
    Evolve Gentle Cleansing Melt

    Kasvovesissä;
    Eco by Sonyan tasapainottava kasvovesi
    vai
    Bybin Mega Mist

    Öljyissä;
    Nourish London Radiance kasvoöljy
    vai
    Fiinin kaura-tyrni öljy

    Kiitos kovasti jos jaksat vastailla näinkin pitkään viestiin ja mukavaa kesää!

    • Miia Johansson

      Heippa Mervi ja ensinnäkin tervetuloa mukaan jengiin! <3 Kiva kuulla, että mun jutut on herättänyt sun mielenkiinnon. Tosi hyvä kysymys! 🙂 Putsareista rasvaiselle iholle on parempi Flow Cleanser, kasvovedestä sekaiholle Eco by Sonya (jos tarvitsee superkosteutusta niin sitten Bybi) ja öljyistä valitsin Fiinin. Ja ehdottomasti vastailen - oon täällä teitä varten. <3

  • Taija

    Mä olen myös oppinut sulta paljon ihonhoidosta ja löytänyt kauttasi Twistben 😀

    Mun Ihon kunto on parantunut, ei se koskaan ihan huono ole ollut. Mulla on herkkä kuivahko sekaiho ja couperosaa nenällä ja poskissa. Putsarin vaihto on auttanut paljon. Vuosikausia käytin geeliputsaria. Nyt en tarvitse edes kaksoispuhdistusta.

    Mulla on sekä Flown että Evolven balmit. Tykkään molemmista, mutta ehkä Flown putsarista enemmän. Suurin juttu on ollut kunnon kasvovedet, flown ruusukasvovesi ja Unnan Varpu hoitovesi ja sitte kasvoöljy 😍 Fiinin Kaura-tyrniöljy on mun suosikki. Haluaisin jonkun vartaloöljynkin 😁
    Kiitos ❤️

    • Miia Johansson

      Heippa Taija! 🙂 Joo, mullakin ehkä tuo Flow menee Evolven ohi, mutta mulla onkin sekaiho, niin flow on siihen parempi. Flow kyllä myös emulgoituu paremmin.

  • Tupu

    Tästä sun blogista ja IG-storeista ei muuta saakaan kuin hyviä neuvoja!! 😉 TwistBen löysin sun blogin kautta ja ne tuotteet ovat loistavia👌Niin ihonhoitoon kuin meikkaukseen oon saanut sulta hyviä vinkkejä. Varsinkin poskipunan ja peitevoiteen käytöstä 🙂 Kasvoöljy on ollut sellainen tuote, jota parempaa yövoidetta ei ole. Sitä kokeilin ekaa kertaa sun suosituksesta ja koukkuun jäin. Siirtyminen hellävaraisiin putsareihin auttoi ihon pintakuivuuteen. Jatka vaan samaan malliin👌 🙂

    • Miia Johansson

      Kiitos Tupu! 🙂 Joo, kasvoöljyt on kyllä uskomattomia. Olin tosi ennakkoluulonen niitä kohtaan ennen. Mutta ne on kyllä tehny mulla suurimman eron vielä tässä loppuvaiheessa. Eka tosiaan oli putsarin vaihtaminen ja kasvovesi, joka teki sen suurimman eron.

  • Starmii

    Ihania onnistumisia! Itsekin yritän vähitellen vaihtaa hellävaraisempiin ja hoitaviin tuotteisiin mutta yritän malttaa käyttää myös vanhoja pois kun en niitä haluaisi heittää menemäänkään.

    Tilasin testerin tuosta Evolven cleansing meltistä ja se oli vähän hämmentävä kokemus. Käyttöohjeissa lukee että pyyhittävä liinalla tai vanulapulla, mutta onko pakko? Pelkästään vedellä ei tunnu huuhtoutuvan mutta tuntuma voi pettää…? Käytätkö vielä (ainakin joskus käytit) kaksoispuhdistusta? Tuosta meltistä jää niin rasvainen tunne että tavallaan tekisi mieli vielä pesaista se pois mutta onko se tarpeen?

    • Nina

      Minä olen alkanut pyyhkiä vanulapuilla Evolve Cleansing Meltin, koska vedellä huuhtoessa lavuaari menee ikävän näköiseksi tästä. Ja iho jää tosiaan varsin öljyiseksi. Emulgoin aineen kosteilla käsillä ja sitten vanulla pyyhkiminen, lopuksi vielä Konjac Spongella jämät pois kasvoilta.

    • Tarja

      Mä käytän evolvea näin: kuivalle iholle hyvin pyörittelee kunnes meikki tms lähtenyt liikkeelle. Sen jälkeen kostutan kädet lämpimllä vedellä (tai suihkuta kasvot Evolven hydration mistillä) ja jatkan pyörittelyä (lisään vettä/mistiä käsiin/kasvoihin tarvittaessa) kunnes koko bslmi on maitomaista ja sit vaan huutelen pois ja suihkuta lisää evolven mistiä ja painelen kasvoille. Oon huomannut, että Öljyputsareista jää vähän eri tuntuma iholle kun esim vaahdosta tai geelistä. Ite ajattelen sitä ominaisuutena.

      • Miia Johansson

        Joo juuri näin. 🥰 Ja sekaiholla voi sitten lopuksi vielä puhdistaa esim maitomaisella putsarilla, niin ei varmasti jää iholle mitään. Flow on tosin parempi sekaiholle.

  • Hansu

    Hei Miia! ☺️
    Sinun kautta oon kokeillut ja ottanut käyttöön eka flown mustikkaputsarin, sitten kun se loppui niin Evolven cleansing meltin. Kummastakin oon tykännyt, mutta enemmän ehkä flowsta. Se onki seuraavana ostoslistalla!

    Sinun kautta oon myös löytänyt TwistBe:n verkkokaupan ja sinun suosituksesta tilasin sieltä antipodesin sy-voiteen. (Ja kaikkea muutakin… 😅😂)
    Aina välillä on kiva kokeilla uusia juttuja niin tuntuu, et sun suositukset on sellaisia turvallisia hankintoja, kun täyttävät ainakin Miia-kriteerit 👍 Ei olekaan tullut juuri mitään hukkaostoksia. Ennen tuntui että kaikki oli niitä 🙈

    • Miia Johansson

      Voi kiitos Hansu! <3 Hih.. Miia-kriteerit. Ne tosin onkin aika tiukat kriteerit. 😀

  • Tiia

    Kiitos näille rohkeille naisille, jotka antoivat luvan julkaisuun. On erittäin mukava nähdä muidenkin onnistumisia. Näistä tulee itsellekin hyvä fiilis.

    • Miia Johansson

      Joo, kiitos myös omasta puolestani. <3

  • Outi

    Tosi monta tuotetta noista onkin jo käytössä ja hyväksi havaittuja! Miten se nyt menikään, että missä välissä tuo seerumi laitettiin? Ja eikö öljy laitetakin kosteusvoiteen jälkeen?

    • Miia Johansson

      Heippa Outi! 🙂 Helpoin se on ehkä ajatella siinä järjestyksessä, että ensin tulee kevyin tuote ja viimeiseksi kaikista tuhdein. Eli kasvovesi, seerumi, kosteusvoide ja lopulta öljy. 🙂 Vaikka öljyssä lukisi öljyseerumi, niin se laitetaan silti viimeisenä.

  • Sanna

    Kyllä, juurikin sun vinkkien ansioista ihoni kunto on parantunut huomattavasti. Aloin käyttämään kunnon putsaria ja kosteuttavaa kasvovettä, sekä laadukkaita öljyjä. Otsassani oli aiemmin paljon vaaleanpunertavia finniarpia ja nämä kaikki lähes kadonneet. Mulla oli myöskin aika sitkeä suunympärysihottuma, jota sitäkään ei ole ollut sen jälkeen kun aloitin käyttämään näitä laadukkaampia ihonhoitotuotteita 😊

    • Miia Johansson

      Siis wau! Ihan mielettömiä tuloksia! <3

  • Jonna

    Heippa!

    Haluaisin kysyä että onko tuo flow ruusuvesi jotenkin erityinen. Olen nähnyt myös edullisempia luonnonkosmetiikan ruusuvesiä, jotka eivät sisällä turhia aineita. Voivatko ne olla yhtä hyviä? Esimerkkinä Alteya Organics ruusuvedet ? 🙂

    • Miia Johansson

      Heippa Jonna! 🙂 Hyvä kysymys. Valmistajat voivat ostaa eri raaka-aineiden tuottajilta tai tai tehdä itse ruusuvettä. Näissä on eroja. Paras mahdollinen raaka-aine on luomusertifioitu. Lisäksi tuotteessa on hyvä ottaa huomioon sen säilöminen, tuoreus, pakkausmateriaalit ja valmistusketju. Jos siis haluaa parasta mahdollista. Muitakin hyviä toki löytyy kuin Flow, joten suosittelen tutustumaan brändin sivuilla näihin edellämainittuihin asioihin ja miten ne on otettu huomioon. Lisäksi onhan Flow tietenkin suomalainen brändi ja suomessa valmistettu. <3

  • Noora

    Täälläkin sinun ansioista iho parantunut reippaasti. Itsellä on hormoninäppyä ja ihon kuntoon vaikuttaa huomattavasti kuukauden aika. Ensiksi otin käyttöön tuotteita sinun suosituksesta ja niillä jo iho lähti paranemaan. Sitten ostin vielä twistben ihonhoitoanalyysin ja parin tuotteen vaihto, niin on edelleen paremmassa kunnossa. Käytössä olevia tuotteita tällä hetkellä Olivia Klein hydra spray toner, evolven cleansing melt ja apeironin jojopa teepuuöljy koko kasvoille. Haasteena tällä hetkellä finneistä jääneet arvet, jotka paranee (liian) hitaasti 😉 mutta paranee kuitenkin.. Kiitos Miia vinkeistä ja avusta, niillä on oikeasti ollut tosi iso merkitys <3 ja meikkivinkkejä olen myös ottanut käyttöön 🙂

    • Miia Johansson

      Heippa Noora! 🙂 Hei aivan loistavaa! Joo, oma iho on ihan super tärkeä huomioida ja tuo Hydra Toner on loistava epäpuhtaalle iholle. <3 Laitan tähän muille seka- ja rasvaisen ihon tuotteista postauksen vielä. 🙂

      https://miiajohansson.com/2020/03/11/parhaat-ihonhoitotuotteet-sekaiholle/

    • E~

      Arpien hoitoon suosittelen kokeiluun the ordinaryn sinkki + niasiiniseerumia. Itsellä on tosi vaalea iho, ja hiljalleen ilmestyvät finnit jättävät rumia jälkiä, ja nämä jäljet pilaavat ns. hyvän ihon vaikutelman, vaikka finnejä itsessään ei olisikaan kerralla paljon. Ordinaryn seerumi on auttanut tässä, ja jäljet katoavat huomattavasti nopeammin.

  • Salla

    Mun hormonaaminen akne on alkanut viimeisen 6kk aikana parantua huomattavasti. Sun neuvot on auttaneet paljon, kiitos Miia!
    Mulla suurimmat muutokset tapahtui, kun otin päivittäin käyttöön Apeironin teepuuöljyn ja Fiinin kaura-tyrniöljyn. Laitan siis molempia öljyjä joka ilta, kosteusvoidetta en oikein kaipaa, sillä öljyn alle olen kerrostanut Whamisan kasvovettä reilusti. Putsaan meikit pois hellävaraisesti Luonkosin kakulla. Ja tietty tää aurinko auttaa myös ☀️

    • Miia Johansson

      Heippa Salla! Wauuuu! Ihan huikeaa! <3

  • Kerttu

    Mulla sit taas toisenlainen kokemus. Ostin loppuvuodesta sun silloin suosittelemana (kerroit silloin näistä) Bybin Mega Mistin ja bakuchioilin, vaikka ne oli aivan liian kalliit mun tän hetkisiin tuloihin nähden (hoitovapaalla) ja yhtään mitään muutosta ei mun ihossa tapahtunut. Ei mitään. Oon ollut tosi pettynyt ja en kyllä uskalla enää ostaa mitään tällaisia tuotteita vaan sen perusteella mitä netissä joku sanoo, ilman että on nähnyt mun ihoa 😔.
    Oon jo kohta 37-vuotias ja kärsin todella pahoista itsetunto-ongelmista jo mun ihonkin takia ja tuntuu, että näytän ikälopulta 😔. Haluaisin niin kovasti kokeilla vielä näitä muita varmasti laadukkaita tuotteita, mutta se ei ole mahdollista tällä hetkellä, koska en uskalla enää ostaa näin kalliita tuotteita jos joudunkin pettymään taas.
    Tuntuu, että tämä on ihan toivotonta saada tätä ihoa ikinä kuntoon 😔.
    Kiitos kuitenkin kivasta somesta ja blogista!

    • Miia Johansson

      Voi ei Kerttu! ❤️ Onko sulla mikä putsari käytössä ensinnäkin. Se on se kaikista tärkein asia. Laita mulle vaikka viestiä, niin autan. Itseasiassa puhuin juuri tällä viikolla ihonhoidon asiantuntijan kanssa ja hän sanoi, että Koronan tullessa on tajunnut ettei enää tarvitse nähdä asiakkaan ihoa vaan ihan asiakkaan oireiden perusteella pystyy auttamaan. Mä olen tässä samaa mieltä. Mutta tietenkin blogissa on hieman eri juttu, kun en pääse henkilökohtaisesti auttamaan. Pitäisi siis tietää mitä tuotteita sulla on käytössä ja minkälainen iho sulla on. ❤️

      • Kerttu

        Kiitos ❤️ ottaisin kyllä kaiken avun vastaan!
        Mihin siis laitan sulle viestiä?

        • Miia Johansson

          Voit laittaa mulle viestiä Instagramissa tai sähköpostitse. 😊

          Pakko kuitenkin sanoa vielä tähän, että teen poikkeuksen sun kohdalla, koska muuten saan henk koht konsultointipyyntöjä satoja niin kuin yhdessä vaiheessa kävi ja vastasin yötä päivää viesteihin. Blogissa on kaikki tieto saatavilla, kun hieman tutkii sivupalkin kategorioita. Tämä ei siis ole missään nimessä sitä etten haluaisi auttaa, mutta mun aika on kuitenkin rajallinen. 😘❤️

  • Milou

    Sulfaatittomaan putsariin vaihdoin, kun olet siitä puhunut, ja se on tosiaan auttanut, iho ei ole niin kiristävä pesun jälkeen. 🙂
    Ja itse asiassa vaihdoin samalla myös sulfaatittomaan shampooseen ja se auttoi hiuspohjan kuntoon etenkin kylmään vuodenaikaan.

    • Miia Johansson

      Ihan huippua! 🥰 Ja tosiaan näinkin pienellä pääsee todella pitkälle.

  • Niina

    Moi! En ikinä kommentoi mitään juttuja, mutta nyt on pakko. Tuntuu ihan uskomattomalta, että en ole pitkään aikaan tarvinnut enää kortisoonivoidetta kun opin hoitamaan kasvoja ja kaulan alutta oikein. Kaiken a ja o tuntuu olevan kasvovesi. Kaikkee sitä oppii vielä 36 vuotiaana. 😅 Iso kiitos kaikista vinkeistä mitä olet jakanut.
    T.atoopikko

  • Saritäti

    Öljyputsari ja riittävä määrä kosteutta varsinkin meikin alle. Iho on upeassa kunnossa ja rypyt tasoittuneet. Ei voi kun kiittää kaikista ohjeista!

  • Laura K

    Kasvovesi on tehnyt ihmeitä, joten kiitos, että jankutat sen tärkeydestä ❤️ Myös curly girl – metodiin sopivat tuotteet ovat parantaneet hiusten kuntoa. Kiitos, kiitos, kiitos🤗

  • MerviElisa

    Hei Miia! Olen 40+ ja mulle on yllättäen tullut tosi iso ongelma tukkeutuvan ja näppyläisen otsan kanssa. Mulla ei ole ikinä ollut oikein mitään näppyjä eikä tosiaankaan näin paljon näppyjä kuin nyt. Ikääntyvä iho kenties.. 🙄 Ajattelin panostaa vihdoinkin kunnon putsariin, mutta suosittelisitko mulle tuota Evolvea vai tätä FLOW COSMETICS BALM TO MILK putsaria? Kasvovedestä mulla on käytössä Olivia Klein Hydra toner ja kosteusvoiteen ajattelin nyt samalla päivittää ehkäpä tuohon Olivia Kleiniin myös. Kiitos kivasta blogista ja inspiroivista meikkivideoista Instassa ☀️

    • Miia Johansson

      Heippa! 😊 Flow on parempi iholle, joka tukkeutuu.

      On myös hyvä muistaa, että ihonhoidolla on kuitenkin rajallinen vaikutus ihoon. Hormonit, stressi ja ruokavalio vaikuttaa vielä enemmän. Mutta hellävaraiseen putsariin vaihtaminen VOI tehdä ihmeitä ja on monelle tehnytkin. 😘

  • Nipsu

    Itsekin atoopikkona kiinnostaisi laadukas ihonhoito, mutta näissäkin esitellyissä tuotteissa oli kauraa sekä kiiviä, joille olen allerginen. Myös kaikille pähkinöille olen allerginen. Mitähän tuotteita minun kannattaisi harkita kokeilevan?

    • Miia Johansson

      Sä voisit tsekata Olivia Kleinin tuotteiden incejä, jos niissä ei olisi. 😊❤️ Ja Luonkosin öljykakkujen incit kannattaa myös tsekata.

  • Outi

    Tässä yhteydessä haluan kiittää sinua Miia muutamasta meikkivinkistä:

    Vaikka minulla on melko hyvä iho, en ole aiemmin voinut ajatellakaan, että meikkipohjaksi voisi riittää vain sipaisu peitevoidetta silmänalusiin ja nenänpieliin. Suurimpana syynä ehkä se, että poskipuna on mulle must ja puuterinen sellainen ei tartu ilman pohjameikkiä. Vinkistäsi tilasin kuitenkin Tony Molyn voidemaisen poskipunan ja sehän on ihan loistava eikä tosiaan tarvi laittaa sen lisäksi kuin vähän peitevoidetta silmien alle ja nenänpieliin! Kesämeikkini helpottui ja keveni huimasti 😊

    Toinen loistotuote on ollut Novexpertin Lip Up -huulikiilto, se oli ihan ehdoton suosikkini nyt ❤️

  • Terhi

    Hei! Onko minulta mennyt ohi ohjeet/tuotteet suurihuokoiselle iholle? Niitä olen yrittänyt metsästää blogistasi. Ihan huippuja vinkkelä sinulta saa ja innostusta meikkaamiseen. Kiitos kun olet ❣️

  • Laura

    Mun täytyy sanoa, että omat kokemukset tuosta evolven putsarista on aika päinvastaiset. Mulla kasvot tuntui sen jälkeen kiristäviltä ja muutaman käyttöpäivän jälkeen alkoi tulla vastaavia oireita kuin muutama vuosi sitten, kun mulla puhkesi POD. Sen jälkeen en ole uskaltanut putsaria enää käyttää ja siirryin takaisin tuttuun “sulfaattiputsariin”. Ehkä siinä on sitten joku ainesosa, joka herkistää mun ihoa. Aiemmin olen käyttänyt jotain korealaista öljyputsaria ja sekin jätti itsellä vähän kiristävän tunteen. Ehkä sitten uskaltaudun tekemään seuraavia kokeita kun vanha putsari loppuu.

  • Anna

    Ostin suosituksestasi Fiinin mustaherukkakasvoöljyn ja ehkä tyhmä kysymys, mutta jäin miettimään, onko sitä turvallista laittaa kasvoille meikin alle aurinkoisina päivinä? Ja laitanko öljyn Mossan aurinkovoiteen spf 30 ennen vai jälkeen? Olen saanut rasvoittuvan ihoni todella paljon paremmaksi vinkeilläsi, kiitos! ❤️

    • Miia Johansson

      Joo, on turvallista. 😊 Siinä ei ole mitään ainesosia, jotka olisi huonoja auringossa. Mä teen itse niin, että annan sen mun normi ihonhoidon imeytyä ja sitten laitan aurinkovoiteen päälle. Toki Mossaa voi käyttää ihan perus kasvovoiteen sijasta, jos se riittää. 😊

  • Venla

    Olen pikkuhiljaa tuote kerrallaan tässä jo vuoden-parin ajan kokeillut suosituksiasi omassa ihonhoidossa ja muutamia pysyviä suosikkeja onkin löytynyt 😍
    Ostin pari kuukautta sitten tuon Fiinin Kaura-tyrniöljyn ja siitä on kyllä ollut harmi todeta, että omalle atooppiselle iholle siitä ei ollut hyötyä. Ostin siihen kaveriksi sitten aiemmin hyväksi toteaman Bybin Strawberry Boosterin niin alkoi iho kiittää.
    Opiskelijana minulla ei ole mahdollisuuksia ostaa noita laadukkaita tuotteita niin usein kuin haluaisin enkä kaikkia, joista tykkäisin. Olen tehnyt kompromisseja ja valinnut itselle pari tärkeää, hyvää tuotetta (Evolven puhdistusbalmi, kasvovesi ja öljy) ja sitten “pihistellyt” muissa (silmänympärys- ja kasvovoide ihan vaan kaupasta).
    Olen blogistasi ja instastasi kuitenkin saanut paaaljon hyviä ideoita ja tuotesuosituksia, olet ihan mahtava 😍

  • Anu

    Mulla oli evolven putsari käytössä, tykkäsin tuotteesta mutta iho ei. Iho ei kiristänyr, mutta finnejä tuli koko ajan lisää. Lopulta luovuin tästä ja olen vielä matkalla etsimässä sopivampia tuotteita.

    • Miia Johansson

      Heippa Anu! 😊 Joo, Evolven putsari on parempi kuivalle iholle ja sekaiholle saattaa tarvita toisen putsarin eli kaksoispuhdistusta. Flow parempi sekaiholle.

    • Leena

      Pakko kommentoida tähän että minullakin tuli kamala finniongelma kun vaihdoin näihin putsareihin. Ensin Evolve, sitten Flow. Kaksoispuhdistus oli koko ajan käytössä. Olin jo epättoivoinen kun alkuun iho tuntui alkvana voida paljon paremmin näiden myötä. Sitten aloin puhdistaa tuon balmin pois musliiniliinalla ja voi kääk mikä määrä liinaan jäi meikkovoideputsarisotkua!Ei mikään ihme että iho kukki. Nyt käytän tuota musliiniliinaa joka ilta ja tukkeumaongelma on helpottanut. Suosittelen!

  • Mape

    Itsellä couperosaa ja ajottain rosaceaa poskissa. Ja todella kuiva iho. Valitettavasti luonnonkosmetiikka ei ole auttanut ja jopa balmit räjäytti ihon. Ainoa mitä jäi käyttöön oli Flow probioottikamomilla kasvovesi. Loistava. tuote, joka kosteuttaa& rauhoittaa ärtynyttä ihoa. Olen palannut osittain synteettiseen kosmetiikkaan . Blogisi on siitä huolimatta ihanan innostava & informatiivinen. Kaikilla ei riitä pelkkä luonnonkosmetiikka ja minä kuulun siihen ryhmään näköjään. Kivaa kesää !!

  • Noora

    Hei! Ostin ihon hoitoon tuon konjac-sienen. Onko vinkkejä miten säilyttää sitä käytön jälkeen?

    • Miia Johansson

      Heippa Noora! 🙂 Mä roikutan sitä pyyhkeen vieressä naulakossa vai miksi sitä sanotaan. 😀

  • Sonja

    Olen saanut vinkeilläsi ihon paljon parempaan kuntoon eikä iho enää kiristelee kuin ennen. Ihanaa! Meikin kanssa minulla on kuitenkin edelleen ongelmia. Nimittäin minulla on suuret ihohuokoset nenässä ja poskissa ja meikkivoide jämähtää näihin ihohuoksiin hetki meikin levittämisen jälkeen. Näyttää todella rumalta. Onko vinkkejä miten saada meikki pysymään paremmin?

  • Hilla

    Onneks lähdin itekin sun suosituksesta rohkeasti kokeilemaan uusia tuotteita, vaikkakin tuotteiden päivitys teki loven lompakkoon. Kiitos sinun, eksyin TwistBen maailmaan! Mutta paras kohde mielestäni tuhlata rahaa, on oma hyvinvointi! 🥰 Ihonhoitorutiineja ja tuotteita muuttamalla pääsin eroon seuraavista: talvella atooppinen ihottuma luomilla, pintakuivuus, röpelöiset poskiset. Lisäksi huomattavaa helpotusta (vaikka en kokonaan päässyt eroon) : kasvojen ja etenkin poskien punoitus (todella herkkä iho), t-alueen rasvoittuminen ja hormonaaliset näpyt. Käytössä itsellä juuri nyt: Flow cosmetics balm to milk cleanser iltaisin (ilman meikkiä vain acon puhdistusmaito), aamuisin herkän ihon konjac-sieni, Flow kamomilla kasvovesi (flown ruusuvesi ja bybin mega mist ollu myös käytössä aiemmin), Apeiron tasapainottava päivävoide, Fiini kaura&tyrni öljyseerumi, Bybi bakuchiol boosteri, Antipodes Kiwi seed oil silmänympärysvoide, Apeiron jojona teepuuöljy. Ja lisäksi kuorintana Bybin smooth&soothe scrub ja V10 plus water based peeling (ainoa jota en oo löytäny sun kautta 😄). Iso kiitos Miia sulle mun naaman pelastamisesta! 💕 Uskalsin lähteä kokeilemaan, kun sain sellasen kuvan, että meidän kasvoilla on hyvin samanlaiset ongelmat. 😂 Oon ihan super iloinen, että sijoitin rohkeasti omaan ihooni!

    • Hilla

      Hups, parit kirjoitusvirheet eksy joukkoon, mutta you get the point. 😂

    • Miia Johansson

      Oi ihana kuulla, että voin olla avuksi 🥰

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram