Pysyvä ja helppo kajaalirajaus

18.03.2020

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.

Käytän meikeissäni melkein pelkästään pysyviä kajaaleita, koska niiden lisääminen on niin helppoa. Vain juhlameikkiin laitan voimakkaamman geelirajauksen. Nestemäisten rajauksien ystävä en ole, koska koen ne henkilökohtaisesti melko hankaliksi sekä kovan näköisiksi. Poikkeuksia tietenkin on, mutta mitä enemmän ikää tulee, niin sitä hankalemmaksi nestemäisten rajauksien kanssa työskentely menee. Juonteiden ja ryppyjen päällä se ei näytä imartelevalta ja siksi pehmeämpi kajaali on parempi vaihtoehto.

MINKÄLAINEN KAJAALI PYSYY?

Kuvassa näkyvät muovisessa varressa olevat kajaalit ovat kaikista pysyvimpiä ja pysyvät hyvin jopa silmien vesirajoissa. Esimerkiksi yläripsien alapuolelle jää usein vaalea kohta erityisesti ikääntyessä (myös allekirjoittaneelle), joka kannattaa meikatessa värittää kajaalilla ja näin ripsetkin näyttävät pidemmiltä sekä katse intensiivisemmältä. Kaikilla ei tosin pysy vesirajassa oikein mikään kajaali. Puisessa varressa olevat kajaalit eivät pysy niin hyvin ja saattavatkin päivän aikana lipua hiljalleen pois tai haalentua.

Kajaalin pysyvyyteen auttaa lisäksi kaksi muuta asiaa:

  • Alle kannattaa laittaa *luomivärin pohjustusvoide.
  • Luomi kannattaa kevyesti puuteroida ennen kajaalin lisäämistä.
  • Kajaalin voi kiinnittää saman värisellä luomivärillä. Tämä myös auttaa siihen, ettei rajaus tartu ripsentaivuttimeen.

OMAT SUOSIKKIKAJAALIT

  • Pitkäaikaisin suosikkini on edullinen *Isadoran kajaali, joista käytän eniten tumman ruskeaa sävyä.
  • *Urban Decayn kajaaleissa on ihan huikea värivalikoima. Ne myös liukuvat iholla todella helposti.
  • *Estee Lauder Double Wear -kajaali on uusin tuttavuuteni. Se on myös todella helppo lisätä, koska se on juuri sopivan pehmoinen. Ihastuin siniseen sävyyn, jonka näette silmilläni postauksen viimeisessä kuvassa.

TEROTTIMISSA ON EROA

Olen saanut niin monelta kysymyksiä, että miten teroittaa muovisessa varressa olevaa rajauskynää – on kynä tarkoitettu sitten silmille tai huulille. Tähän ei olekaan mitään sen erityisempää ratkaisua kuin hyvä teroitin. Jotkut terottimet tosiaan eivät toimi ollenkaan näihin muovisiin kyniin. Laveralla on ainakin todella hyvä teroitin, jossa on myös samassa paksummalle kynälle tarkoitettu versio. Saatavuus esim Sokos tai Ruohonjuuri.

P.S. Itse käyn melkein poikkeuksetta kajaalin reunan läpi *kynäsiveltimellä häivyttäen, jotta siitä tulee nätimpi. Häivytän joko luomivärin avulla tai ihan vaan pelkkää kajaalia puhtaalla siveltimellä.

  • Päivi

    Mikä ihanan värinen huulipuna sulla onkaan tuossa aivan alimmassa kuvassa! Sellainen vaalea nude värinen? Mikähän merkki, ja toivottavasti luonnonkosmetiikkaa, I hope!👍
    Etsinnässä nimittäin nuden sävyisiä punia luonnonkosmetiikan puolelta!

    • Miia Johansson

      Heippa Päivi! 🙂 Ei ikävä kyllä ole luonnonkosmetiikkaa. 🙁 Se on Tom For sävy Naked Ambition. Mullekin saa kertoa, jos tulee hyvä vaalea nude vastaan luonnonkosmetiikan puolelta. 😀

  • Heidi

    Wau! Etenkin toi viimeinen kuva, missä sininen rajaus: Jaksan edelleen aina ihastella miten kauniilta Miia näytät ja miten hyvin osaat meikata!💗 ja sun iho! Niin kaunis! Tuosta inspiroituneena täytyy itsekin joku päivä kokeilla tuollaisia rajauksia👍🏻 Ja jatkaa tietty määrätietoisesti ihon hyvää hoitamista😉

    • Miia Johansson

      Voi kiitos Heidi! <3 Tää on piiitkän treenin tulosta ja omasta mielestäni kehittämistä on vielä paljon. Sinänsä ihanaa, että tässä hommassa ei koskaan ole valmis. 🙂

  • Heini

    Älyttömän hyvä teroitin on ollut mulla kaikkii ”normipaksuisiin” kynii niin Linda Hallbergin mustaoranssi teroitin ! Terottaa nopeasti eikä jää kynät loputtomalle loopille pyörimään niin ettei saa vedettyä kynää rikkomatta ulos . Vielä en o löytänyt itselle sopivaa kynää sisäkajaaliksi, valuu aina rumasti alaluomille melko nopsaan päivänmittaan 😩 Pitää kokeilla toi double wearin kynä jos pysyisi paremmin! Muuten tosi hyviä omia suosikkeja on UDn ja Hallbergin kynät 😌

    • Miia Johansson

      Joo totta! Hallbergin kynä ton kanssa tosi hyviä! 😀 Ja hyvä vinkki tuo terotin. <3

    • Minna

      Hallbergin meikkikynät on myös tosi hyviä, pigmenttisiä ja kestäviä! 🙂

  • Ilona

    Oon aivan rakastunut rajauksiin viimeinkin, kun teen ne sinun ohjeitasi noudattaen! 😍

    • Miia Johansson

      Wau! Ihana kuulla 🥰

  • Joshua

    Mulla on ollut nyt käytössä pohjustuksna Wet n Wild ja rajauksena Kat Von D:n tattoo liner. Ennen tuo pysyi ilman pohjustustakin, mutta nykyään vaatii aina pohjustuksen. Kun yritän tehdä tuon nätin häivytetyn rajauksen luomivärin kanssa, ei häivytys pysy. Vaikkakin alla on pohjustus ja luomet puuteroitu..

    • Miia Johansson

      Heippa Joshua! 🙂 Onko sulla iho muuttunut jotenkin, jos nykyään sama tuote vaatii enemmän vai onko koostumus muuttunut. Ja siis onpa jännä ettei häivytys pysy! :O Pysyykö sulla muuten luomivärit kuitenkin?

      • Joshua

        Uskoisin, että mulla on iho muuttunut. Roikkuvat luomet sen varmasti suurimmilta osin aiheuttaa. Luomivärit muuten pysyy jotenkuten.

  • Minttu

    Käytätkö IsaDoran kajalista sävyä drk brown vai bronzing brown?

    • Miia Johansson

      Dark brown 😊

  • Ks

    Moi
    Saako esittää postaustoiveen? Nyt kun kevätaurinko alkaa taas tulla näkyviin, niin haluaisin kuulla sinun suosituksia hyvään suojakertoimelliseen kosteusvoiteeseen? Vai onko niistä edes mihinkään?

  • Tiia Arjanne

    Moikka!

    Kun laitan rajauksen yläluomelle ”vesirajaan”, se ei pysy, vaan pian on väri alaluomilla. Voiko ”vesirajaa” pohjustaa millään, että pysyisi. Minulla on kyniä: Clarins, Mac, ja vahamainen Blasco. Olen kokeillut myös Lumenea.

    • Miia Johansson

      Heippa Tiia 🙂 En ehkä pohjustaisi tai no voihan sitä kokeilla. Itse oon kiinnittänyt tuotteen saman värisellä luomivärillä. Ei se aina mullakaan pysy, mutta esim Isadoran vedenkestävä on ollut yksi parhaista. Geelimäiset on parhaita tähän. Mulla ei ole kokemusta noista sun käytössä olleista. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram