Miia Johansson

Toimiva ja turvallinen ripsiseerumi

*Sisältää mainoslinkin.

Se hetki, kun Virve sanoi IG-stoorissaan, että tätä ripsiseerumia ruotsalaiset ostaa kuin hullut, niin päätin samoin tein ostaa tämän *Xlash seerumin kokeiluun. Alla olevat kuvat kertovat, että se todella toimii. En voisi olla enemmän innoissaan, vaikka en ole vielä edes testannut seerumia täyttä 30 päivää.

VAARALLISIA AINEITA?

Moni Suomessa myytävä ripsiseerumi sisältää prostaglandiinijohdannaista ja tuo prostaglandiini on siis glaukoomalääke. Tämän lääkeaineen sivuvaikutus on ripsien kasvu, mutta myös silmäluomien tummuminen, kutina sekä muut paikallisoireet. Lisäksi tällaisen seerumin pitkäaikaiskäyttö on riski, sillä tutkimustuloksia ei ole riittävästi. Ruotsi on yksi niistä maista, joissa kosmetiikassa ei saa olla prostaglandin johdannaista.

Toki Prostaglandiinin johdannainen todellakin kasvattaa ripsiä – siitä on omakohtaisia kokemuksia. Ripseni olivat viime vuoden lopulla niin ihanan pitkät, mutta ne myös tippuivat pois tukoittain. Onkin siis hyvin vaikea löytää oikeasti toimivaa ripsiseerumia, joka ei sisällä tätä haitallista ainesosaa, joka on myös hankala tunnistaa inci-listasta. Tässä löytämässäni seerumissa ei tätä haitallista ainesosaa ole.

Omista huonoista ripsiseerumikokemuksista voit lukea TÄSTÄ.

TOIMIIKO TÄMÄ?

Kyllä – olen käyttänyt nyt seerumia tarkalleen 18 päivää ja tuloksia näkyy jo nyt. Ripseni ovat vahvemmat sekä tuuheammat. Pituuttakin on tullut lisää, mutta ei niin paljon ainakaan vielä, kuin tuota lääkeainetta sisältävän seerumin kanssa. En tosin oletakaan mitään yliluonnollisia ripsiä, koska en tiedä onko se edes mahdollista tällaisen lääkeaineettoman seerumin kanssa.

Aloitin tämän uuden seerumin kokeilun kuukausia edellisten epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen, joten ennen kuvassa ripseni ovat täysin luonnollisessa tilassa – ei kovin pitkät. Käytin näissä molemmissa kuvissa samaa ripsivärikomboa, jota olen käyttänyt jo pitkään. Voit kurkata sen TÄSTÄ.

P.S. Atopiani on usein ärtynyt kaikista ripsiseerumeista, mutta tämän kanssa ei ainakaan vielä ole niin käynyt.

Tilaa
Notify of
guest

32 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Sirpa
Sirpa
5 years ago

Mahtavaa! Kiitos vinkistä!
Voiko tätä käyttää ripsien pidennysten kanssa? Olisi kiva aloittaa käyttö kun ne vielä on, jotta olisi kunnon ripset kun niistä luopuu.

Riina
Riina
5 years ago

Saako tätä mistään Suomen kaupoista?

Salla Luukkonen
Salla Luukkonen
5 years ago

Mahtavaa! Onko tuo xlash pro vaan isompi pullo mut samaa ainetta?😀

joshua
joshua
5 years ago

Elevenin sivuilla lukee näin: “Xlash ja Xlash Pro -tuotteissa on sama sisältö, mutta eri pakkauskoko ja erilainen ulkonäkö”

Karita
Karita
5 years ago

Olisi hienoa jos kuva olisi otettu samasta kuvakulmasta, yhtä läheltä ja sama meikki/tuotteet niin voisi nähdä oikeasti eron.

Hansu
Hansu
5 years ago
Reply to  Miia Ezen

Minunkin mielestä ero on jo nyt selkeä ☺️

Sannaka
Sannaka
5 years ago

Minusta tuo on hieman väärin kirjoitettu, että prostaglandiini olisi vaarallinen aine, jos se on oikeasti glaukooman hoidossa käytetty lääkeaine. Se ei tee siitä suinkaan vaarallista, mutta se ei kuulu ripsiseerumeihin. Tai ainakin itse näin sairaanhoitaja miellän lääkeaineella ja vaarallisella aineella olevan hienoinen ero. Vääriin tarkoituksiin käytettynä monestakin aineesta toki tulee haitallinen, jopa vaarallinen, mutta nyt tästä jää käsitys että prostaglandiini on vaarallinen aine, jopa glaukooman hoidossa.
Itselläni tutkittiin glaukooma – epäilyä keväällä ja seuranta jatkuu yhä, mutta en kyllä päässyt kaikessa googlettelussa vielä kaikkiin lääkeaineisiin asti. Hirvittää toki ajatus loppuelämän lääkityksestä, kun on niin herkät silmät muutenkin. Ei siinä ripsien kasvu paljon lohduttaisi 😊

Marika
Marika
5 years ago

Laitatko kuvaa jonnekin kun kuukausi on takana 🤗

Liilatar
Liilatar
5 years ago

Kiitos vinkistä! Tilasin tuon Pro- tuotteen joka siis on samaa ainetta, mutta eri kokoinen puteli. Minulla on ollut ripsipidennykset kesän ajan, mutta niiden huoltaminen tulee järjettömän kalliiksi. Päätin laittaa niistä säästyvän summan matkatilille.. Muutenkin ahistun pidennyksistä, minulla ne on kauniit muutaman päivän, mutta sitten alkaa jo näyttää typeriltä.

Tiina Kärkäs
Tiina Kärkäs
5 years ago

Kiitos tästä, tämä lähtee kokeiluun! Itse käyttänyt nanolashia, jolla kyllä ripset kasvanut ihan huimasti, mutta juurikin tuota luomien tummumista olen huomannut, ja nyt tämän luettuani myös ne tukoittain tippuneet ripset johtuvat siis seerumista! 😱 Ja satunnaista kirvelyä, mutta atopiaa myös täällä vaivana.

Lumi
Lumi
5 years ago

On se jännä juttu, että aina kun jostain tuotteesta postaat, niin se myydään samantien loppuun! Noh, täytyy odottaa, että tuotetta tulee lisää ja tilata sitten. 🙂 Sama juttu sen kasvonaamion kanssa, sitä ei ole tullut vieläkään lisää.

Liilatar
Liilatar
5 years ago
Reply to  Lumi

Hei Lumi
Katsoin juuri niin on sitä Xlash prota jäljellä. On siis sama tuote, mutta erinäköinen pakkaus ja siinä on enemmän. Itse tilasin sen..

TeijaH
TeijaH
5 years ago

On hyvä muistaa, että seerumien vaikutus kestää yleensä niin kauan kuin niitä jaksaa käyttää. Itse kokeilin pari kuukautta kotimaista BTB13-seerumia ja havaitsin tuuhentumista, joka varmaan johtui ripsien eliniän pidentymisestä. Aikani käytettyäni aloin unohdella seerumin ja vähitellen se jäi pois. Johtui varmaan eniten siitä, että vain harvakseltaan tuli meikattua silmiä. Kun sitten joskus taas meikkasin, huomasin sulkasadon käyneen ripsirivistössä 🙂

Tiksu
Tiksu
5 years ago

Hei! Voiko seerumia käyttää kulmakarvoihin ja onko siitä edes mitään apua? 2000-luvun alussa tuli nypittyä kulmakarvat viivoiksi ja pohdin, että pystyykö kulmakarvojen kasvua mitenkään enää elvyttämään.

Tuuli
Tuuli
5 years ago

Hitsi kun tämä postaus ei tullut pari viikkoa aikaisemmin. 🙂 Itselläni on irronnut tosi paljon ripsiä viimeisen vuoden aikana ja olenkin epätoivoissani yrittänyt jo vaikka mitä. Laveran seerumi on ollut jo jonkun aikaa käytössä, se ehkä auttaa vähän. Tilasin pari viikkoa sitten Facebookissa paljon mainostetun Ame Pure -seerumin, joka oli kallis. Parin viikon käytön jälkeen en huomaa mitään eroa. :/ Tämän sinun testaamasi laitan siis seuraavaksi listalle, jos tuo kallis tökötti ei ala toimimaan.

Jaana
Jaana
5 years ago

Onko tämä seerumi luonnonkosmetiikkaa?

Tuuli
Tuuli
2 years ago

Moi!

Tätä seerumia ei valitettavasti voi sanoa turvalliseksi. Tuote sisältää Dechloro Dihydroxy Difluoro Ethylcloprostenolamidea, joka on prostaglandiini johdannainen.

T

Jutta
Jutta
7 months ago

Hei! Olen käyttänyt nyt 4kk Lenoites merkkistä ripsiseerumia, joka on toiminyt loistavasti, mutta pigmentti erot silmäni ympärillä ovat alkaneet häiritsemään. Mietin lähtevätkö ne ikinä? Jos lopetan seerumin käytön, jääkö pigmentti silmien ympärille loppuiäksi.