Koko meikki viidellä tuotteella

12.04.2019

Teiltä saa aina aivan loistavia postausideoita ja nyt tehdäänkin toivepostauksena helppo meikki vain viidellä tuotteella. Oli todella vaikea päättää, että mitä jätänkään pois, koska kokonaisvaltaiseen meikkiin tarvitsee kuitenkin muutaman tuotteen lisää. Jos vaikka kulmakarvat olisivat tuuheammat tai kasvot vähemmän laikukkaat ja punaiset, niin homma olisi jo huomattavasti helpompaa.

1. MEIKKIVOIDE

Mietin pitkään, että valitsisinko meikkivoiteen vain peitevoiteen. Jos ihossa on peitettävää pääsääntöisesti vaan kasvojen keskiosissa, niin silloin valitsisin peitevoiteen. Päätin käyttää pitkäaikaista meikkivoidelemppariani, joka on paksua ja pigmenttistä. Tällä Milanin Conceal + Perfect 2in1 meikkivoiteella* saa peitettyä niin ihanasti punaisuuden ja ohuella kerroksella jälki on kuin toinen iho. Tämä on myös yksi parhaista meikkivoiteista pintakuivalle iholle. Kirjoitin enemmän kyseisestä meikkivoiteesta TÄSSÄ. Itse käytin sävyä Light Natural 00, joka on sellainen aika perus sävy suomalaiselle talvi-iholle.

2. POSKIPUNA

Tätä kohtaa en skippaa meikkaamisessa koskaan, koska poskipuna tuo kasvoille eloa ja raikkautta. Pidän voidemaisista poskipunista ja varsinkin tällainen kylmään päin taittava sopii loistavasti meille vaaleille suomalaisille. Tässä meikissä käytin Lumene Nordic Girl! Cheeky Lip & Cheek punaa sävyssä 3. Laitoin sitä myös vähän huulille. Saatavuus esim. Stockmann.

3. KOLMIULOTTEISUUTTA KASVOILLE

Voin sanoa, etten ole mistään löytänyt näin loistavaa palettia, jossa on aurinkopuuteri sekä varjostus ja vielä se kuuluisa valo, josta aina puhun. Kyseessä on Physicians Formulan Bronze Booster Highlight & Contour -paletti. (Saatavuus valikoidut Citymarketit ja Cocopanda*). Laitan valoa yleensä peitevoiteella kasvojen keskiosiin, koska se tekee ilmeestä niin kirkkaan, mutta tämä onnistuu myös vaalealla puuterimaisella tuotteella (merkkasin kohdat kuvaan). Lisäksi saatan laittaa valoa nenän pieliin ja nasolabiaalijuonteisiin. Varjostukset menevät poskiluun alle ja tällä kertaa tein varjostusta myös luomelle ja hieman leuan alle. Varjostuksia käytän usein pelkästään juhlameikissä. Aurinkopuuteria lisään lähes aina ja sen levitysohjeet löydät TÄSTÄ.

4. RIPSARI

Nythän olisi muodikasta jättää ripsari pois, mutta mielestäni se sopii vaan tietyn tyylin kanssa. Me tavis suomalaiset ollaan tälle trendille ehkä väärä kohdeyleisö. Ripsissä käytin ehdotonta suosikkiani Kicksin Flirty Extensionia*.

5. KULMAKARVAT

Ollappa tuuheat kulmakarvat, mutta ei ole. Sen vuoksi tätä kohtaa en voi skipata. Jos minulla olisi tuuheat kulmakarvat, niin luultavimmin pelkkä kulmakarvageeli riittäisi. Tällä kertaa käytin NYXin kulmakarvakynää*.

Tällaiselle meikki-intoilijalle tämä olikin suoraan sanottuna haaste. Yksi ylimääräinen täysin näkymätön tuote olikin pakko lisätä mukaan ja se on luomivärin pohjustusvoide Wet n Wildilta*, koska ilman sitä ei mikään luomiväri pysy kauniina koko päivää.

Päätinkin tehdä tästä haasteen, jonka heitän Nude-blogin Erika Naakalle. Haluan nähdä miten hän suorittaa tehtävän.

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.

  • minnis

    Meikki jäi vähän pliisuksi kun sinulla on aina niin upeat luomivärit! 🙂 Mutta ei viidellä tuotteella toki saakaan ihmeitä aikaiseksi, niinhän se menee.

    • Miia Ezen

      Heippa Minnis! Joo olet oikeassa, mutta tässä hyvin näkee ettei ole oikein mitään oikotietä näissä meikkiasioissa. 🙂

  • Lotta

    Kiva postausidea!

    Mutta laskisin varjostus-korostuspaletin useammaksi tuotteeksi kyllä koska käytit siitä kahta eri pannua eli korostusta ja varjostusta. Eli kuuden tuotteen meikki (tai siis seitsemän tuotteen meikki, koska käytössä oli myös luomivärinpohjustusvoide). Harmittaa aina kun tehdään tällainen raflaava otsikko, jota teksti ei tuekaan. (Esim. viiden tuotteen meikki onkin seitsemän tuotteen meikki tai Iltalehden vakiaiheet “säästä työttömänä miljoonapotti” ja tekstissä ilmeneekin, että sen saavuttaaksesi et pärjääkään työttömyystuella vaan säästössä olisi jo oltava asunnon käsirahaa vastaava summa…)

    Toivottavasti Erika ottaa haasteen kirjaimellisesti (tai muuttaa otsikon tarvitsemiaan tuotteita vastaavaksi).

    Selvennökseksi: tällä postauksen logiikalla olisi kannattanut käyttää paletteja, jos paletin sävyjä ei lasketa erikseen. Esimerkiksi kasvopaletilla, jossa on kiinteämeikkivoidenappi, peitevärinappi, puuterinappi, korostusnappi, poskipunanappi, aurinkopuuterinappi ja varjostusnappi voisi saada hyvän meikkipohjan “yhdellä tuotteella”. Kun silmämeikin tekee luomiväripaletilla, saisi lisäksi moniulotteisen silmämeikin “vain yhdellä tuotteella”. “Kahdella tuotteella” olisi siis jo saanut todella kivan meikin eikä kulmakarvoihinkaan menisi yhtä tuotetta jos jommastakummasta paletista löytyisi sopiva puuterimainen väri kulmiin…

    Ei ole tarkoitus mollata sinua, Miia, vaan hieman vain harmittaa aina törmätä näihin postauksiin, joissa sisältö ei vastaa otsikon lupausta.

    • Miia Ezen

      Helou Lotta! 🙂 No joo.. periaatteessa joo. Mutta ei nyt tarkoitus tässä ollut kuitenkaan sun mieltä pahoittaa. 🙁 Voit jättää vaikka kokonaan tuon paletin pois, niin silloin meikki on tehty neljällä tuottella. 🙂

  • Petu

    Tavallaan tuossa yhdessä on kolme tuotetta eli kohta 3. Jos joutuisit siinäkin käyttämään vain yhtä niin minkä valitsisit?

    • Miia Ezen

      Heippa Petu! 😀 No joo näinhän se menee. Ottaisin tuosta paletista tuon “valon”, koska ainakin poskipunalla saa raikkautta ilmeeseen. Tai sitten vaan peitevoiteen kokonaan tuon paletin sijasta, jolla toisin valoa iholle. Mutta kun on jo niin peittävä meikkivoide, niin mielummin tuon kasvoille vähän kolmiulotteisuutta. 🙂

  • Ansku

    Kaunis meikki😊 onko silmänalusiin käytetty vain meikkivoidetta?

    • Miia Ezen

      Heippa Ansku! 🙂 Meikkivoiteen lisäksi tuota vaalea mattasävyä paletista. Kyseessä on melko peittävä meikkivoide.

  • Markit

    Ups 😄; Pitkän matikan aikoinani lukeneena en tajunnut tuolla tavalla laskea tuotteita kuin jotkut ja olen niin tyhmäkin, että yhden rasian, olkoon sinä vaikka sata eri nappia, lasken yhdeksi tuotteeksi 😂! Ja toisaalta luomivärin pohjustusta ei tarvitse edes laskea, koska eihän meikin tarvinnut kestää 🙂.
    Tämä oli minulle loistava postaus, koska vähemmälläkin pärjää. Kiitos siitä, on nätti.
    Ollaan hei iloisia, kun saadaan neuvoja ilmaatteks. Minua kun taas harmittaa minusta turhanaikainen saivartelu. Mutta jokaisella saa olla oma mielipiteensä, tämä nyt on minun.
    Ja kyllä Lotta pointtisi ihan ymmärrän, iltapäivälehdet todellakin tekevät otsikoita, ja juttu voi olla ihan muuta.
    Iloista loppuviikkoa!

    • Lotta

      Luomivärinpohjustusvoide ei tietysti ole näkyvä, mutta kyllä se silti muuttaa meikkiä: luomivärinpohjustaja tasoittaa luomen sävyä, mikä vaikuttaa yleisilmeeseen virkistäväksi. Luomivärin alla se taas sekä saa luomivärit näkymään kirkkaammin että luomivärit pysymään paikoillaan.

      Toisin sanoen ilman luomivärinpohjustusvoidetta yleisilme on eri: joko näyttää väsyneemmältä tai jos luomivärejä käytetään niin epäsiistiltä kun luomivärit kasautuvat luomivakoon.

      Mitä sitten? No sitä että jos haluat näyttää samalta kuin Miia, niin näillä numeroiduilla tuotteilla et pärjää vaan tarvitset sen ylimääräisen eli luomivärinpohjustusvoiteen.

      Vähän sama kuin jossain mainostettaisiin herkullista ruokaa, jonka saa aikaan vain parilla ainesosalla. Teet perässä, muttet saa yhtä herkullista ruokaa aikaan, koska itse asiassa ohjeessa käytettiinkin lisäksi jotain muutakin, jota ei laskettu mukaan koska “ei se näy lopputuloksessa vaikkakin se saa muut maut loistamaan”.

      Ja ei, tämä ei ole mikään sydämen asia minulle vaan kommentoin kun huomasin, etten saanutkaan tästä toivomiani uusia vinkkejä näyttää hehkeältä vain parin askeleen voimin.:)

      • Miia Ezen

        Hih.. no aina en voi onnistua näiden postausten kanssa. 😂 Ja faktaahan on se, että kaunis ja tasapainoinen meikki vaatii hieman enemmän kaltaisellani naamalla kuin vain paria tuotetta. Käyttämäni pohjustusvoide on läpinäkyvää ja se ei vaikuta lookkin millään tavoin. Ainoastaan pysyvyyteen. Eli tämän keskustelunkin ansiosta huomaa, että se on vaan meikkiä ja mitään oikotietä ei ole. 😅 Kivaa viikonloppua kaikille!

  • Laura

    Miksi et käytä enää amorinkaarella hohdepuuteria/valoa? Eikö se ole enää in, eli trendikästä?

    • Miia Ezen

      Heippa Laura! 🙂 Tässä postauksessa käytin vain viittä tuotetta ja hohdepuuteri ei mahtunut mukaan. 😀 Ja muissa postauksissa tosiaan huulipuna ulottuu amorinkaarelle, joten hehkua ei edes näkyisi sen alta. Tässä postaus siitä miten teen nykyään huulimeikkini: https://miiaezen.com/2019/03/21/hollywood-tahtien-helppo-huulimeikki/

  • Eveliina

    Heippa!
    Ihme nipottajia täällä tänään liikenteessä. Ajatushan oli että saa tehtyä nopean, simppelin ja nätin meikin ilman miljoonaa eri tuotetta. Minusta Miia onnistui toteuttamaan tämän 🙂
    Miia: mua kiinnostaa tuo trendi josta mainitsit, että ei ole muotia köyttää ripsaria? Olisko jotain inspiraatiokuvaa tms tähän 😅

  • Ansku

    Raikas “natural” meikki 🙂 Tällänen meikki on hyvin pitkälti mun arki meikki, varsinkin kiireessä!

  • Minna

    Hei Miia! Mistä sä löydät noin kivoja korviksia (puuhelmi- ja sulkakorvikset)?
    terv. Minna

    • Miia Ezen

      Heippa Minna! 🙂 Unohinkin tähän laittaa. Eli tämän ja edellisen postauksen korvikset on Aarikan.

  • Minna

    Välillä, kun olen vähentänyt puuteria pois tai vain laittanut t-alueelle minun on ollut todella vaikea saada poskipuna, aurinkopuuteri ja muut vastaavat tuotteet häivyttymään. Onko tähän jotain kikkaa vai miten sinä olet ongelman ratkonut?

  • mari

    Näyttää ihan minun perusmeikiltäni töihin😁
    Koska ruskettuneella iholla kaikki näyttää kauniimmalta, kysyisinkin vinkkejä itseruskettaviin tuotteisiin.
    Tilasin vasta kicksin oman ir-geelin kasvoille,joka ruskistaa maltilla asteittain. Onkohan tämä ok tuote? Tuleeko ir ensimmäisenä, lisätäänkö vielä kosteusvoide päällimmäiseksi?
    Mari-

    • Miia Ezen

      Heippa Mari! 🙂 Itseasiassa mulla on pian tulossa ir-juttuja blogiin. Itse laittaisin ir:n niin, että teen ensin sen mun ihan persu ihohoitorutiinin ja sitten kun kaikki on lekolailla imeytyneet iholle niin laittaisin ir:n päälle. Mulla on tuo Kicksin voide vielä testijonossa. 😀

  • Emilia Koskela

    Tuo Milanin meikkivoide ei toiminut mun kasvoilla joka on pintakuiva ja jossa myös punaisuutta. Se näytti hirveältä. En tiedä johtuiko siveltimistä vai mistä mutta se näytti kamalalta. 😀

    • Miia Ezen

      Aijaa.. voihan kökkö. 😞 Miten sä levität tän voiteen? Jos voisin jotenkin auttaa? 😊

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram