Tyttöjen reissu Kööpenhaminaan

05.06.2017

Jokainen osaa varmasti suunnata matkoillaan niihin perusnähtävyyksiin, jotka Kööpenhaminan kohdalla ovat Pieni Merenneito -patsas, tivoli, yllä olevassa kuvassa näkyvä Nyhavn ja upeat linnat sekä kirkot. Meidän tyttöporukka halusi nähdä paikallista elämää, syödä hyvin ja shoppailla. Turistirysätkin kyllä kierrettiin, mutta hyvin nopeasti.

HUOM! Vinkit Kööpenhaminaan reissaaville postauksen lopussa. 

Meidän reissun poppoo koostui kuudesta tytöstä vaikka ydinporukkaan taitaa kuulua noin kymmenen tyttöä. Tunnemme toisemme jo kolmannelta luokalta ja aina yhdeksänteen luokkaan asti olimme “kimpassa”, lauloimme, koimme iloa ja surua sekä tutustuimme naapuriluokan poikiin. Kaksi tytöistä on edelleen yhdessä yläasteen ihastuksensa kanssa. Aika huikeeta – eikö? Mikä meistä teki spesiaalin oli se, että meidän luokalla oli vain tyttöjä.

Vaikka vuosia on vierähtänyt ja itse olin pitkään pois tämän ihanan porukan kuvioista, niin koen edelleen samojen hauskojen juttujen jatkuvan siitä mihin ne jäivätkin. Tytöt näyttävät mielestäni kaikki vielä samanlaisilta kuin yläasteella, mikä ei kyllä ulkopuolisen silmin taida olla ihan näin. Ohan tässä vierähtänyt se 20 vuotta.

Kööpenhaminan reissu oli todellista rentoutumista. En muistakaan milloin olisin nauranut viimeksi niin paljon. Söimme ihanissa kahviloissa ja ravintoloissa. Joimme viiniä ja jopa tequilaa, vaikka joka ilta sänky kutsui jo viimeistään puolen yön aikaan. Kaupungissa olisi riittänyt tutkittavaa vaikka kokonaiseksi viikoksi.

Tulin takaisin Suomeen noin viikoksi tekemään ahkerasti töitä, koska edessä on heti toinen reissu. Lähdemme Ruusumiehen kanssa Chicagoon tänään, kun tämä postaus tulee blogiini. Ja nämä molemmat reissut ovat niin ansaittuja. Kovaa työtä on nyt tullut tehtyä noin vuosi. Opiskelin itselleni elämäni ensimmäisen tutkinnon (meikkaaja-maskeeraaja) ja vaihdoin samoin tein alaa. Te, jotka ette ole vielä kurkanneet yritykseni nettisivuille, niin näette ne TÄÄLTÄ.

Oletteko te käyneet Kööpenhaminassa? Mitkä oli ne teidän suosikkinähtävyydet, ravintolat tai tekemiset?

VINKIT KÖÖPENHAMINAAN:

  • Paikallista elämää ja hyviä ravintoloita sekä kahviloita löytyy Vesterbron alueelta.
  • Pyörän vuokraus kannattaa, koska silloin näkee kaupungin tärkeimmät nähtävyydet päivässä.
  • Souls-ravintola keskustan ulopuolella tarjoaa herkullista vegeruokaa kohtuulliseen hintaan.
  • Shoppailijoille kansainvälisiä ketjuja löytyy pääostoskadulta sekä Fisketorvet-ostoskeskuksesta. Nyhavn alueen ympäriltä löytyy taas tanskalaista designia ja kivoja putiikkeja.
  • Meikkiharrastajien suosima Sephora löytyy Fredriksberg centretistä, jonne pääsee keskustasta kätevästi metrolla. Pienempi Sephoran piste löytyy pääkadun varrella olevasta Magasin tavaratalosta.
  • Perusnähtävyyksistä Tivoli on upea iltasella, muttei nyt rehellisesti sanottuna perus huvipuistoa kovin paljon kummoisempi. Live Big Band “maksoi takaisin” kalliin sisäänpääsymaksun.

P.S. Seuraavassa postauksessa katsotaan, mitä Köpiksestä tarttui ostossaaliiksi. 😉

  • Eeva

    Moi!
    Ensinnäkin Onnittelut valmistumisen johdosta.
    Sitte Kööpenhamina on tuttu -60 luvulta Malmössä asuessani,joskin taitaa olla muuttunut niiltä ajoilta paljonkin.Ihanaa Chicagon matkaa.

  • Micu

    Miten ihania kuvia, Miia!
    Toivon todella, että päästään matkaan uudelleenkin, kuten luvattiin Köpiksessä <3

    Oot ihan paras!!!

  • Maija

    Köpis on aina yhtä ihana! Mikä on tuo herkullinen brunssipaikka, mikä kuvissa näkyy? 🙂 Suuntaamme kuukauden päästä Köpikseen ja brunssit on meidän juttu.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram