Seuraava lomakohde

10.04.2016

enjoyyourdrinkatthepoolside_302631_Gallery[1]

Olen lomien suhteen täysin sitä mieltä, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Varsinkin kun puhutaan jostain muusta kuin rantalöhöilystä. Helposti käy muuten niin, ettei saa tehtyä kaikkia niitä kivoja juttuja, joita haluaisi. Esimerkiksi viime vuoden Islannin reissusta ei olisi tullut niin upea, ellen olisi tutkiskellut reittejä, varaillut retkiä, tsekkaillut hintoja ja löytänyt niitä vähemmän tunnettuja paikkoja. Varsinkin nuo tuntemattomat paikat ovat usein niitä upeampia. En oikein “syty” perus turistihoukutuksista.

Nationalpark_Triglav_Triglavski_narodni_park

Tänä vuonna haluan lomalta täysin samaa kuin viime vuonna. Löhöilyä ja seikkailuja sopivassa suhteessa. Reissuseurakseni saan ihanan ja upean ystäväni Tian, jonka kanssa kävimme joulukuussa New Yorkissa ja viime syksynä Varsovassa. Tiedossa mummoutuneiden sinkkutyttöjen reissu. Hih.

Tarkkaa suunnitelmaa kohteesta emme ole vielä tehneet ja tämänkin postauksen mietinnät voivat vielä muuttua, mutta tällä hetkellä ajatuksissa siintää Slovenia. Pähkinänkuoressa siellä on edullista ja upeita luontonähtävyyksiä. Olen kuullut maasta niin paljon positiivista ja haluan mennä sinne ennen kuin suuret turistimassat löytävät sen.

soca_river_

Toinen viikko olisi ihanaa loikoilla rauhallisella uima-altaalla meren äärellä cocktail kädessä (inspiskuva postauksen alussa). Kuulit oikein. Uima-allas meren äärellä. Tämä hienohelma ei pidä siitä, kun hiekkaa on joka puolella, aallot lyö naamaan ja iho on suolainen. Euroopassa taitaa kuitenkin tällaiset kohteet (lue oma villa tai pieni hotelli) olla melko tyyriitä ja on varmasti tyydyttävä vähempään. Filippiineillä se toteutui loistavasti. Kaikki vinkit otetaan siis vastaan.

Mitä lomasuunnitelmia teillä on? Olisiko teillä vinkata mistään uudesta kivasta tai vanhasta klassikkokohteesta?

  • Tupu

    Sloveniaa suosittelen ehdottomasti 🙂 Ljubljana, Bled, tippukiviluolat, Piran… Niin paljon hienoja paikkoja!

    • Miia

      Joo todella! Niin paljon kivoja paikkoja ja sopivan pieni maa, että kerkeää näkemään paljon . 🙂

  • Kielo

    Oioioi! Slovenian vinkkejä odotellaan täälläkin korvat höröllä. Haluaisin niin päästä käymään siellä. Minulla ei ollut juuri minkäänlaista mielikuvaa maasta ennen viime kevättä. Slovenian mm-jääkiekko-ottelua (!) katsoessani rupesin huvikseni googlettelemaan, että minkälainen maa on kyseessä. Ja voi mitä kuvia kuvahaulla löysinkään. Kertakaikkisen upeita maisemia. Ne on kyllä omin silmin päästävä vielä näkemään.

    • Miia

      Itsekään en tiennyt tästä maasta mitään, kunnes tuttavapariskuntani kävi siellä. Tämä ihana pari reissaa niin paljon, että jos he sanovat paikan olevan upea, se todella sitä on. 🙂

  • Niina/Oh so many reasons

    Ihania kuvia! Slovenia voisikin olla potentiaalinen kesän matkakohde jos siellä näyttää tuolta! 🙂 Toisaalta hyväksitodettu Italia, Toscana, viinitarhat ja ruoka houkuttelee, vaikka siellä on tultu käytyä monesti. 🙂

    • Miia

      Ymmärrän niin täysin tuon Italian kutsun, koska itsekin voisin mennä sinne aina vaan uudelleen ja uudelleen. Niin suuri maa, että näkemistä on vaikka kuinka paljon. Omat lempparit tosin löytyvät Garda-järven alueelta ja Sisiliasta. Ehkä toinen viikko vietetäänkin siellä. 😉

  • Elina

    Minä lähdössä enskuun lopussa Dubliniin pidennetyks viikonlopuks 🙂 Ensmäinen reissu yksin! Vähän jännittää, miten enkku taipuu, kun ei hirveesti oo tullu harjoteltua. Onneksi kumminkin tapaan siellä ystävän, tosin hänetkin ensimmäistä kertaa ja hänen äidinkieli on englanti, joten not worry! 😀 Naurulla selviää pitkälle..

    Mukavaa reissua sulle!

    • Miia

      Ooh! Ihanaa reissua Elina! 😀 Siellähän sitä kieltä sitten oppii. Varmasti reissukärpänen purasee ja suunnittelet uutta reissua jo piankin. 🙂

  • Anna

    Moikka!
    Tel Aviv – aivan todella hieno kohde, upeita historiallisia nähtävyyksiä, upea rantalomakaupunki, tajuttoman hyvää ruokaa, kulttuuria jne. jne. Nousi yhdeksi lempparireissukohteeksi!
    http://lifewithanna.com/2015/07/24/shalom-tel-aviv-shalom-israel/
    Anna

    • Miia

      Heips Anna! Tuo onkin sellainen erikoisuus, että joku päivä haluan tuonne mennä. Ystäväni Tia on juuri käynyt tuolla, joten tuskin sinne päädymme tällä kertaa. Kulttuuri on kuulemma hyvinkin mielenkiintoinen – varsinkin Jerusalemissa.

  • Tiia

    Olen asunut kaksi vuotta Sloveniassa ja oli kerrassan ihana paikka! Paljon nähtävää, vaikka pieni maa onkin. Mahdollisuuksia löytyy paljon. Pääsee myös hyvin naapurimaihin kokonsa ansiosta, jos niissä haluaa piipahtaa 🙂

    Mukavaa reissua teille!

  • Miikkali

    Sloveniassa tosiaan nähtävää riittää, Ljubljana, Piran, Lipican valkoiset hevoset, tippukiviluolat, viinitilat eikä esim Italian Triestekään ole kaukana.

  • Mari

    Oletko käynyt Madeiralla? Seuraava reissuni suuntautuu luultavasti sinne! Madeira mielletään usein vähän varttuneempien matkakohteena, mutta todellisuudessa Madeira on monipuolinen kohde. Siellä voi löhöillä hotellin uima-altaalla tai patikoida ympäri saarta aivan upeissa maisemissa. Lavedoilla patikoimalla näkee ja kokee upeita maisemia ja elämyksiä..

  • Ellen

    Suosittelen myös Unkaria ja Balatonjärveä! Budapestiin lentää erittäin edullisesti ja helppo idea mahdollisesti esim. vuokrata auto ja kiertää järven ympäri! Myös junalla pääsee hyvin!
    Rannat ovat yleisesti nurmikkoa (joten hiekasta ei haittaa :-D) Hintataso erittäin edullinen vielä! Ja jos viinistä tykkää alueella on mahtavia viinitiloja!

  • Henrika

    Ah, ilahdun aina kun kuulen että joku lähtee Sloveniaan. Maalla on aina oma paikkansa minun sydämessäni, sillä tein siellä yhden harjoitteluni ja asuin siellä 3kk. Saitkin jo hyviä vinkkejä aiemmissa kommenteissa. Suosittelen autovuokrausta, tosi näppärä kulkea ympäriinsä koska maa on niin pieni 🙂

    • Miia

      Joo ehdottomasti auto. ? Vappuna alkaa reissusuunnittelu.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram