Etelä-Islannin helmet

22.07.2015

IMG_20150712_204257

Turisteille suosisitellaan yleensä juurikin niitä paikkoja, joissa kaikki muutkin turistit käyvät. Itse olen jo melko pitkään kammoksunut juurikin tällaisia paikkoja. Toki niissä käyn, mutta ne eivät saa minussa aikaan mitään suurempia tunteita. Islannissa turistien suosima Golden Circle oli toki hieno, muttei niin hieno kuin Etelä-Islannin kauniit vesiputoukset ja upea Jökursarlonin jäätikkölaguuni. Siinä ne tuli siis mainittua. Etelä-Islannin helmet.

IMG_20150712_203011 IMG_20150712_202825 P1070629

Etelä-Islannissa minuun teki suuren vaikutuksen nopeat maiseman muutokset. Aivan hetkessä upean vihreä lampaiden valloittama viheriö muuttui sammaleen peittämäksi laavakentäksi. Sitä oli silmänkantamattomiin. Voin vain kuvitella mikä näky se oli joskus satoja vuosia sitten, kun laava valui kohti merta hohkaavan oranssina vyörynä.

IMG_20150712_201340

Tämä laavakenttien tuoma karu luonto muistutti elokuvia. Ehkä juuri siksi, kun kaikki näytti niin epätodelliselta. En osaa edes nimetä mitään elokuvaa tämän mukaan. Vai olisiko Taru sormusten herrasta? Kaikki se pimeys, mutta myös vihreä luonto liplattavine puroineen. Tosin Islannin “purot” eivät kovinkaan lipattaneet, vaan ne pauhuivat. Vuorilta laski alas huikeita vesiputouksia, joista ei voinut matkan varrella ajaa ohi. Ne olivat niin näyttäviä, että ne näki jo kauas tielle.

IMG_20150712_202733 IMG_20150712_195103

Eteläinen tie johti meidät myös kohti Euroopan suurinta jäätikköä. Edessämme näkyi valtavia jäätikön kiellekkeitä, jotka laskivat ikuisina kohti vuoren rinnettä. Luulimme jo ajavamme Jökursarlonin jäätikkölaguunin ohi, mutta saapuessamme paikalle tajusimme, että tämän ohi ei voi ajaa. Se oli niin uljas näky. Sillan ali menevässä virrassa lipui jättimäisiä jääkimpaleita kohti meren aaltoja. Vuorille päin katsoessa näimme rauhassa uinuvan järven, joka oli täytetty veneen kokoisilla jääkimpaleilla. Näkymä oli rauhallinen. Kun pilviverhot riisuutuivat vuorien ympäriltä, oli näkymä lähes hypnoottinen. Niin sanoi paikallinen veneretkimyyjäkin, joka ihmetteli maisemaa lumoutuneena. Hän sentään asui siellä, mutta oli silti myyty. Hän ei uskonut, että on parempaa paikkaa maailmassa asua.

IMG_20150712_200329

IMG_20150712_200608 IMG_20150712_200719

IMG_20150712_202205 IMG_20150712_202308

VINKIT:

  • Jälleen kerran ohjaan Islantiin matkaavat kurkkaamaan islantilaisen bloggaajatytön postaukseen Etelä-Islannista. Sieltä löydätte loistavan Google maps -kartan, josta näkyy kaikki matkan varrelle osuvat nähtävyydet. Pääset sinne TÄÄLTÄ.
  • Jos mietit mitä kerkeät tekemään Islannin matkan aikana, niin ota huomioon, että Islanti on yllättävän suuri maa. Meidän kuuden päivän retkellä kerkesimme näkemään hyvin kaikki perusnähtävyydet ja siihen päälle vielä tämän Etelä-Islannin pyrähdyksen. Veikkaan, että noin 9-10 päivää olisi minimi, jos haluat kiertää koko maan ja tehdä vielä jotain siinä matkan varrella. TÄSSÄ oma matkasuunnitelmamme.
  • Veneretki Jökursarlonin jäätiköllä kannattaa ottaa ehdottomasti TÄÄLTÄ, koska kyseinen firma käyttää pieniä kumiveneitä, joihin mennään kahdeksan hengen ryhmissä. Näin pääset lähelle paukkuvaa jäätikköä, joka ikävä kyllä hupenee päivä päivältä. Kuulet retkellä myös paljon mielenkiintoista informaatiota. Näimme retkellä myös söpöjä hylkeitä ja jäätiköstä tippuvia jättimäisiä lohkareita.
  • ÄLÄ MISSAA! Seljalandsfoss-vesiputouksen vieressä aivan parin sadan metrin päässä on Gljúfabúi-vesiputous, joka on mielestäni vielä hienompi, koska se laskee kallioden sisään. Postauksen ensimmäiset kuvat ovat sieltä. Huomasin monen turistin jättävän tämän väliin ja teki mieli sanoa, että kävelkää nyt ihmeessä tuo hiekkatien pätkä tuonne harjanteen taakse.

 

IMG_20150712_202043 IMG_20150712_201812

P.S. Täällä Etelä-Islannin mustalla rannalla näkee erikoista basalttikiviseinämää ja Lunneja! Kuka tietää mitä ne on?

*Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu Samsungin Galaxy S6 Edge -puhelimella.

  • Juuli

    Aivan mahtava tuo toiseksi viimenen kuva :O Ja lunnithan on sellasia kirjavanokkasia lintuja 😉 (Tämän oon oppinu lapsena Enid Blytonin Seikkalujen meri kirjasta ;D)

    • Miia

      Moikka Juuli! 🙂 Tuo on niin ihana kuulla, että on jotain jäänyt noin vahvasti mieleen lapsuusajan kirjoista. Itse olen saamassa kohta ensimmäisen kummilapsen ja tämä täti meinaa ostaa hänelle satukirjoja ja toivottavasti pääsen niitä itsekin hänelle lukemaan. 🙂 Lunnit oli muuten yllättävän pieniä. Luulin niitä niin paljon suuremmiksi.

  • Heini

    Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Olen käynyt Islannissa 2006 4 yön reissulla, joka oli ehdottomasti liian lyhyt reissu. Unelmissani haluaisin koluta ihanat luonnon nähtävyydet. Kiitos ihanasta blogista. Kuvat lievittävät hieman intoani lähteä Islantiin. Lensittekö muuten suorilla lennoilla vai vaihdoitteko pohjoismaiden kautta? Oman minilomalla tein juuri golden cirklen, kaupungin kierroksen sekä sinisen laguunin uimisreissun. Hyvää kesää ja hauskoja reissuja.

    • Miia

      Heippa Heini! Me lennettiin suoraan Helsingistä Reykjavikiin, koska lennot olivat niin edilliset. Päälle 200 euroa per pää. Olet nähnyt ihan kivoja juttuja Islannista. 🙂 Jos suuntaat Islantiin vielä joku päivä uudelleen, voit suunnata suoraan kohti Etelää. Harvalla neljän päivän minilomalla muuten näkee noin paljon.

  • Sanna I Siveltimellä

    On se kyllä huikean näköinen maa, wau! Ihania kuvia ja varsinkin nuo jäätikkökuvat, ihan jäätäviä ;DDD Kiitos näistä vinkeistä. Menee jemmaan jahka joskus tuonne pääsen 🙂

    • Miia

      On kyllä joo erilainen paikka. 🙂 Tietysti ainahan sitä lähtis mielummin lämpimään, mutta jostain kumman syystä ei haitannu vaikka oli vilponen.

  • Joanna

    Miia! Tekisitkö lähiaikoina postauksen miten meikkaat sun kulmakarvat? Kiitos! 🙂

    • Miia

      Moikka Joanna! Tätä on kyselty niin paljon, joten pitäähän se toteuttaa. 🙂 Laitan listalle.

  • Anne

    Oi lunneja, ovat ykkösenä listalla mun ensi vuodelle vihdoinkin suunnitellulla Islannin reissulla, nähtävyydet tulee sit kakkosena. Saitteko lähikuvia lunneista?

    • Miia

      Moikka Anne! Mulla ei ollut zoomi-linssiä mukana, joten ei onnistunut. Siellä ne olivat mustalla rannalla noin 20 metrin korkeudessa nurmikolla pesien. Tekivät pieniä pyrähdyksiä merelle. Todella söpöjä! 🙂

  • Anna Kotkasta

    Mie haaveilen Islannin reissusta, mutta en usko että sellaista päästään toteuttamaan lähivuosina ainakaan. Tuo luonto on jotain aivan ainutlaatuista, ja olisi aivan mieletöntä päästä paikan päälle. Upeita kuvia.

    • Miia

      Ehkä joku päivä. Lennot eivät ainakaan hinnoilla ole pilattu. 🙂 Toisin majoitus on hiukkasen hintavaa. :/

  • Islantiin on joskus aivan pakko päästä. Mielummin aika pian. 🙂 Upeita kuvia!

    • Miia

      Nyt on lennot ainakin olleet kohtuuhintaisia. 🙂 MOnet sanovat, että talvellakin on hienon näköistä, mutta kyllä itse lähtisin heinä-elokuussa, kun on mahdollisimman lämmin.

  • Tiina

    Olipa hauska päätyä tänne, kun juuri on varattu majatalot ihan samoilta huudeilta! Itsellänikin inspiraationa oli ton saman islantiblogin valmis ajosuunnitelma, koska siinä riittää nähtävää ja tekemistä. Nyt ku olet viime kesän konkari, oliko matkan varrella jotain ässää ruokataukopaikkaa, pikkukylää tai muuta käytännön elämää helpottavaa mitä sulle jäi mieleen mutta siinä linkkaamassasi ajokartassa ei ole? Varattiin nääs tolle etelärannikolle monta päivää että ehitään joka murikalle 😀 Kiitos omasta matkakertomuksestasi!

    • Miia

      Oi vitsit! Oon ihan kade! 🙂 Etelä-Islanti oli niin upeaa aluetta. Mielestäni voitti Golden Circlen turistirysät mennen tullen. Toivottavasti kelit suosii. Kurkkasitko kaikki postaukseni kategoriasta Islanti? http://www.miikkulaisen.com/category/islanti/ Siellä on pienia vinkkiejä. Ravintoloita tai muutenkaan asutusta on aika harvakseen Etelä-Islannissa, joten suosittelen syömään silloin kun ravintola on kohdalla. 😉 Islanti on yksi mun ehdottomista lemppareista ja lähtisin uudestaan ihan milloin vain.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram