Voi naurahdus ja hampaiden kiristys

05.04.2014

Lippulappusia, tippiä ja seuraa johtajaa. Siitä on matka Manilasta Boracayn saarelle tehty. Eli hyvin organisoitu ja helppo turisteille, mutta kyllä välillä suomalaista nauratti ja välillä hampaitakin kiristi. Mitä ihmettä siis?

Lensimme Air Asian edullisilla lipuilla Manilasta Kaliboon (meno-paluu 70 euroa matkalaukkuineen). Jo lennolla myytiin lippuja Kalibon kentältä aina Boracaylle ja omaan hotelliin asti. Tämän matkan hinta oli 520 pesoa eli vaivaiset 8 euroa. Kalibon lentokentällä oli myynnissä myös muiden firmojen lippuja ja ne näyttivät halvalta, mutta niihin ei sisältynyt ympäristömaksua, joka kuitenkin kaikkien pitää maksaa.

Matka jatkui Kalibon kentältä parin tunnin bussimatkalla. Maisemat olivat huikeat ja vaihtelevat näinkin lyhyellä välimatkalla. Kun saavuimme satamaan niin siitäkö lippulappusten rumba alkoi. Paitoihimme teipatut kuljetusfirman tarrat eivät riittäneet vaan satamassa ilmoittautuessamme saimme muistaakseni ensin tarkastuslipun, ööh ja toisen ja kolmannen. Menin laskuissa sekaisin. Joka nurkassa oli joku pyytämässä lippua ja velehtelematta yhdessä kohtaa viiden metrin välein. Tämä ei nyt sinänsä ole mikään outous Filippiineillä. Samanlaista koomista työllistämistä näkee niin Manilassa kuin lentokentilläkin.

Matkalla KaliboonFilippiinien lentokentillä ei ole näyttöjä, joista näkee lennon tilanteen. Sitten kun kone saapuu ja on valmis, niin silloin pääsee kyytiin. Infoa tulee kyllä kuulutusten kautta niille, jotka saavat siitä jotain selvää. 😀 

P1040999-001Reissulaiset Tytti ja mä matkalla Boracaylle.

KaliboMatka jatkuu kohti Boracayn saarta. Jippii!

Satamassa laukkumme nappasivat laukkupojat. Luulin heitä tietenkin sataman työntekijöiksi ja sitä he varmasti olivatkin, mutta hyvin röyhkesti he komensivat: “Tip, tip, tip!” Yksi vei laukun veneelle, toinen nosti sen veneeseen, toinen nosti pois ja kaikki halusivat osansa lompakkoni sisällöstä. Tämä oli ehkä ärsyttävintä koko reissussa vaikka myönnettävä on, että hyvin filippiiniläiset järjestivät kuljetuksen Kalibon kentältä eteenpäin. Eipä tarvinnut itse paljon miettiä mihin nyt ja mistä ostan seuraavan lipun – menimme vain mihin meitä käskettiin.

Satamasta matkamme jatkui lyhyellä 15 minuutin venematkalla kohti kaunista Boracayn saarta. Boracayn satamassa oli vastassa ketkäs muutkaan kuin hanakasti tippiä pyytävät pojat. Argh! Meni hermo! Sen yhden ainoan kerran. Onneksi minibussi vei meidät hotellille ja suumme loksahtivat auki kun näimme rantanäkymät. Nyt alkoi loma!

VINKKI: Kun matkustat pois Filippiineiltä, tulee lentokentillä maksaa joku ylimääräinen maksu/vero/mikälie. Manilan kentällä se oli jopa 550 pesoa (käteisenä), joten älä tuhlaa loppuja rahojasi ennen lentokenttää.

Kuljetus Kalibosta BoracaylleVenekuljetus Boracayn saarelle. Ihan kohta ollaan perillä – ihan kohta!

BoracayTätä kannatti odottaa!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram