Tyttöjen juttuja

29.04.2014

Meidän jengiMeidän jengi.

Viime vuoden puolella olin kolmen pojan kanssa reissussa Miamissa, josta voi lukea mm. TÄÄLTÄ. Kaikki loputkin Miami-postaukset löytyvät ‘Yhdysvallat‘-kategoriasta. Tänä vuonna taasen suuntasin Filippiineille kahden tytön kanssa. Onkin tärkeää kenen kanssa reissuun lähtee. Ainakin omalta osaltani on helpompi olla sellaisten ihmisten kanssa reissussa, jotka ovat tottuneita matkaajia. Mielestäni on myös tärkeää, että reissussa uskaltaa tehdä omia juttuja, jos toiset haluavat suunnata jonnekin muualle. Itsenäisiä matkaajia ryhmä täysi – niin sen pitääkin olla.

Mitä tytöt sitten reissussa tekevät? No ihan niitä samoja juttuja kuin pojatkin. Olettekin jo lukeneet paljon Filippiini postauksia, joten sieltä selviää mitä tytöt tekevät. Katselemme nähtävyyksiä, käymme retkillä, juhlimme ja rentoudumme. Shoppailu on kuitenkin se kiva juttu, mitä tyttöjen kanssa saa tehdä aivan rauhassa. Manilan osio olikin hyvin shoppailupainotteista ja Boracayn D’mall:ltakin löytyi jotain. Ei tosin kovinkaan paljon – tarjolla oli melkein ainoastaan krääsää ja matkamuistoja.

Muutama hassu merkkiliike saarelta myös löytyi. Hyvin yllättävää, että saarella oli TOMSin liike. Sieltä lähtikin mukavat popot mukaan 45 eurolla. Saarella voikin keskittyä täysin rentoutumiseen ja tyttöjen shoppailutkin voi melkein unohtaa, koska tarjolla ei tosiaankaan ole paljon mitään.

Olen tosin tässä viimeaikoina ajatellut, että voisi reissuilla jättää nuo shoppailutkin hieman vähemmälle. Ei se tavara kaupoissa ostamalla lopu ja aina sitä haluaa vaan kaikkea lisää. Omat kulutustottumukset ovat jo mietityttäneet pitkään. Tosin shoppailu on kivaa ja pitää tehdä asioita mistä tykkää. Vai mitä mieltä olette?

Sotkuinen hotellihuoneTyttöjen kanssa kun lähtee reissuun on pieni hotelli huone kolmen tytön tavaroille usein melko pieni, mutta sopu sijaa antaa. Tässä ehkä kämppämme pahimmillaan.

Boracayn yöMe tytöt ja Kanadalaisvahvistus Chelsee, johon ystävystyimme hotellilla.

Shoppailua BoracayllaD’mall ostoskeskus, josta epätoivoisena etsimme kivoja vaatteita. Laihoin tuloksin.

Toms kengätUudet lempparikengät. Sopii vaikka minkälaisten vaatteiden kanssa. Tällaisia kivoja juttuja voi löytää tyttöjen reissulla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram