Nesteet lentokenttien turvatarkatuksessa

28.01.2014

Olin tänään hieman hämilläni TÄSTÄ Iltalehden uutisesta ja koin tarpeelliseksi myös työni puolesta ottaa selvää asiasta. En siis ymmärtänyt ollenkaan mitä uutta asiassa on. Facebookin perusteella en ollut ainoa, joka asiaa ihmetteli.

Edelleen lentomatkustaja saa viedä turvatarkastuksen läpi litran kokoisen pussukan, joka voi sisältää erinäisiä purkkeja sisällöltään maximissaan 100ml nestettä. Kunhan muistat vain pakata KAIKKI nesteet pieneen pussiin, etkä unohda yhtään mitään nesteitä laukun sisälle. Nosta siis erillinen nesteitä sisältävä pussukka samaan malliin (erikseen) hihnalle.

Jos kuitenkin unohdat nesteitä laukkusi sisälle, sinut ohjataan lisätarkastukseen. Tämä saattaa aiheuttaa pientä viivästystä matkasi tekoon.

Lisätietoa ja hyviä neuvoja löydät Finavian tiedotteesta. Muistetaanhan, että hyvä nyrkkisääntö nesteen määritykselle on: “Jos sitä voi levittää veitsellä, se on nestettä.” Näin kertoo Finavian turva-asiantuntija Jari Amnell. Ja pidetään myös ne lentolaukut oikean kokoisina, niin silloin kiittää myös iloinen lentotäti. 😉

Yksityisjetillä lentämistäTässäpä Miikkulainen noin 5 vuotta sitten matkustajana Venezuelasta Dominikaanisiin. Ja nyt korvat hörölle! Ei muuten millään ihan tavallisella reittilennolla vaan yksityisellä jetillä (noh, propellien kanssa, mutta silti). Näin myös (harvoin) voi miehistöä kuljettaa paikasta paikkaan. Ja ei muuten ollut nesterajoituksia. 😉 Enkö ollut huikea muotisensaatio? hih

  • Dahlia

    Minä luulen, en muuten ole yhtään varma, mutta esitän veikkausken: ONko vauvanruuat saaneet ennen olla kassissa ja niitä ei ole ollut tarve läåivalaista erikseen kuten muita nesteitä? En tiedä, aika monta kertaa olen minäkin kyllä jo minigrip pussiin nesteet poakannut (omani ja miehen kun sillä tuppaa olemaan vähemmän kuin minulla niin kultisti saan sulloa pari rasvaa siihen pussukkaan).

    • Miia

      Niinpä.. enpä usko että vauvan ruoat ovat saaneet olla laukun sisällä ennenkään. Noh, 3 miljoonaa on kuitenkin nyt käytetty johonkin uudenlaiseen turvatarkastukseen. Toivotaan, että se ajaa asiansa ja lentäminen on vielä turvallisempaa. 🙂

      • Dahlia

        Pakko tulla takaisin, juuri oli uutisissa. Ne vauvanruuat ja erikoisruokavalion ruuat on saanut ennen kuljettaa isommissa pakkauksissa. Läpivalaistaan siis kyllä, mutta ne ovat saattaneet olla isommassa kuin 100ml paketissa. Ennen sai tuoda isompia pakkauksia kunhan oli avaamaton alkuperäispakkaus 🙂

        Mihin se 3 miljoonaa meni, sitä en tiedä 😀

        • Miia

          Ahaa! 🙂 Hyvä tietää. Sitä kolmea miljoonaa edelleen itsekin ihmettelen. Onpa jännä kuinka tarkkaa vauvan ruoka-asiatkin voivat olla ja sitten useimpien lentoyhtiöiden business luokassa on oikeat veitset. Puhumattakaan laseista, jotka ovat rikkoutuessaan hengenvaarallisia.

  • Sannis

    Niinnoh, tuo säädöshän ei olekaan ollut voimassa kun vaan 10 vuotta ja silti joka kerta kuulee aina ihmettelyä, että no miks tällasia pitää tehdä 😀 Sit on taas turvatarkastuksen sedät ja tädit ilosia. Mua ainakin ottais niin päähän aina siinä kohti, saatikka sit jos ois joku kiireinen bisnesmatkustaja.

    Mulle kävi CDG:llä silleen, että unohdin litran Evianin kouraani ja turvatarkastukseen tullessa missään ei näy roskakoria. Yritin kysyä asiaa kehnolla ranskallani ja turvatarkastaja papatti vaan ohjaten mut takasin jonoon edelleen pullo kädessäni ja yritin tunkea sitä jo sillekin sanoen niin ranskaks kun englanniksi, että “ota sinä sitten tämä, tee sillä jotain”. Herra otti pullon, länttäs sen mun laariin, missä oli mun muut nesteet siististi pussissa ja pisti läpivalaisuun, istu ite laitteen taakse ja ohjas mut erilliseen tarkastukseen, että “sulla on liikaa nesteitä” 😀 Katoin sitä, että ei herramunjee nyt oo todellista ja kun selitin tilanteen naiselle, joka tarkasti mun laukun, niin sekin alko nauraa ja heitti ranskaks jotain sille miehelle. Kivoja hetkiä Pariisissa siis. 🙂

    • Miia

      Voi ei! Siellä taitaa olla herra vähän kyllästynyt työhönsä. Mahtaa hänellä olla joka ikinen päivä töissä vaikeaa. :/

  • karoliina

    Hei!

    Olen lukenut blogiasi ja olen menossa nyt flyben matkustamohenkilökunnan haastatteluun. voisitko antaa joitain vinkkejä minulle? miten kielitaito testataan? mihin haastattelussa tulisi varautua? millaiset vaatteet yms olisivat parhaimmat 🙂 suuri unelma olisi päästä lentoemännäksi! Kiitos 🙂

    • Miia

      Heippa! Hienoa kun pääsit haastatteluun. 🙂 Kysymyksiisi on vaikea vastata, koska en toimi firman edustajana ja en tiedä miten rekrytointi Flybella tehdään. Itse tulin firmaan vuokrauksen kautta, joten veikkaan haastatteluni olleen melko erilainen. On siis vaikea sanoa, miten kielitaitoa tällä kertaa testataan. Harjoittele vaikka vastaamaan yleisiin hastattelukysymyksiin niin englanniksi kuin ruotsiksikin (esim. Miksi sinut pitäisi valita? Minkälainen on hyvä lentoemäntä? Miksi haluat lentoemännäksi?). Suosittelen siistiä pukeutumista, kuten pukeutuisit toimistotyöhön. Kaikkein tärkeintä on, että olet oma itsesi ja annat oman persoonasi näkyä. Tsemiä haastatteluun! 🙂

      • Karoliina

        Kiitos vastauksesta! Tuon tyyppistä itsekin ajattelin 🙂 englanti sujuu kyllä vaivattomasti mutta ruotsi hiukan hirvittää. Mutta kiitos! 🙂

        • Miia

          Se ruotsi kyllä hirvittää varmasti meitä monta. 😉 Hyvin se menee! Tsemppiä!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram