Julkkiksia lennoilla

08.10.2012

I spotted the Airbus of Foo Fighters last summer. It was actually parked next to us.

Kyllä! Kuuluisatkin ihmiset lentävät normaaleilla reittilennoilla. Ja yksityisillä jeteillä. Joillakin heistä on jopa omat lentokoneet. Olen nähnyt paljon suomalaisia julkkiksia, mutta myös kansainvälisisiä julkkiksia on mahdollista bongata.

Itselläni kyydissä oli kuuluisa jalkapalloilija ZIDANE. En tosin silloin tiennyt kuka hän on. Hän oli lennollani Marseillesta Madridiin. Keskityin enemmän siihen että kaikki istuisivat ja lopettaisivat kuvien ottamisen, jotta pääsisimme lähtemään.

Pilottikolleegani lennolla oli kerran MADONNA. Kyse oli kuitenkin yksityisestä jetistä. Tässä pienemmässä konetyypissä ei ollut lentoemäntää, joten kaverini joitui näyttämään Madonnalle henkilökohtaisesti kaikki turvallisuuteen liittyvät seikat. Tämä tehdään myös silloin, kun matkustajia on vähemmän.

Kolleegallani oli kerran kyydissä VICTORIA BECKHAM. Tämä oli vielä Ryanairin lento!

Julkkiksia kohdellaan aivan samanlailla kuin muitakin matkustajia ja kaikki säännöt koskevat myös heitä. ALEC BALDWIN potkaistiin American Airlinesin lennolta viime vuonna, kun hän ei sammuttanut kännykkäänsä silloin kuin piti. TÄSSÄ tarina.

JOHN TRAVOLTAlla on oma Boeing 707 -lentokone ja hämmästyttävät 5000 lentotuntia alla. Hän lentää itse! Vain vertailun vuoksi lentoemännän vuosittainen maksimi lentotuntimäärä on 900 tuntia ja emot lentävät kuitenkin työkseen. TÄSSÄ lisää kuvia hänen “harrastuksestaan”.

This guy is passionate about flying.

Yes, famous people do fly commercial aircrafts as well. And private jets. Some of them even have their own planes. I’ve seen a lot of Finnish celebrities, but international celebrities can be spotted as well.

I’ve had a famous footballer ZIDANE on my Ryanair flight Marseille-Madrid. Well, I didn’t even know who he was. I was just trying to make people sit and stop taking pictures with him.

My pilot colleague had MADONNA on his flight. Well, he used to fly for a corporate airline. He said that in this kind of small aircraft they didn’t even have flight attendants, so he had to do the manual safety demonstration for her personally.

My colleague had VICTORIA BACKHAM onboard. And it was a Ryanair flight!

They are treated like everyone else on flights. Last year ALEC BALDWIN got thrown off an American Airlines flight, because he wouldn’t switch off his mobile before take off. HERE‘s the story.

JOHN TRAVOLTA has  got his own Boeing 707 and impressive 5000 flying hours. Just to compare. A flight attendant can have up to 900 flying hours per year and that’s their full time job. HERE‘s some pictures and a story about this guy’s passion.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram