Työskentely ulkomailla – Kaikki ei aina mene putkeen

03.07.2012

Jatketaanpa vielä muutama päivä ulkomailla työskentelyn saloista. Työskentely ulkomailla on antoisaa myöskin sen takia, että vastoinkäymisiltä ei voi välttyä. Kaikesta oppii.

Ryanairin kurssi oli todella rankka. Jos haluat heille töihin, on kurssilla opiskeltava todella paljon ja kovassa tahdissa. Heidän toimistusjohtaja sanoi silloin, että miehistön jäsen on kuin sitruuna – puristetaan se tyhjiin ja heitetään pois. Tämä kertoo paljon Ryanairin yrityskulttuurista. Itse työn tekeminen on varsinkin aluksi rankkaa. Päivät ovat noin 11 tuntia pitkiä ja palaat joka päivä kotiin rättiväsyneenä.

Yöllinen koulutusvisiitti lentokoneeseen

Väsyneitä lentotädin alkuja

Omaa tukikohtaa harvoin saa päättää ja he lähettävät sinut kurssin jäljeen siihen maahan mihin itse haluavat. Meidän koko kurssi lähetettiin Stanstediin, lähelle Lontoota. Stansted on Ryanairin tukikohdista yksi suurimmista ja siellä on todella kova kuri. Itse en pitänyt paikasta lainkaan.

Saimme hankittua asunnoksemme vanhan, pienen rivitaloasunnon lähellä lentokenttää Bishop’s Stortford nimisestä kylästä, missä suurin osa työntekijöistä asui. Kämppämme vilisi hämähäkkejä, se oli todella kallis ja siellä oli kylmä.

Hämähäkkejä vilisejä kämppä

Kyseinen kämppä ulkopuolelta – keltainen ovi oli meidän

Olimme jo maksaneet kurssista, olleet ilman palkkaa yli kuukauden ja saavuttuamme Britteihin lentokenttäkulkuluvat eivät olleet valmiina ja emme pystyneet aloittamaan töitä. Odottelimme Briteissä lupia kämppikseni kanssa noin kuukauden verran. Rahat olivat loppumassa. Jokaisen emännäksi haluavan tulee tehdä viiden vuoden taustatutkimus lentokenttäkulkuluvan saamiseksi ja se paperisota on pitkä ja tuskainen Ryanairilla. Ryanairilta ei siihen saanut tuskin mitään apua ja aina kun soitin ja kysyin luvan valmistumisesta minulle oltiin todella inhottavia. Useilla meidän kurssilaisilla loppui rahat kesken ja he joutuivat luovuttamaan ja lähtemään muihin töihin.

Meille ei myöskään kerrottu, että uuteen tukikohtaan on muutettava heti kurssin jälkeen. Aikaa Suomen kämpästä eroon pääsemiseen jäi siis vain yksi viikonloppu.

Kauhutarinoita Ryanairilla työskentelystä on paljon. Jokainen käy läpi oman helvettinsä tämän firman vuoksi. Silti en vaihtaisi kokemusta mihinkään ja jopa suosittelen hakemista tähän firmaan. Kokemus on kaiken kaikkiaan niin upea ja tämän työn takia olen saanut muissa lentoyhtiöissä töitä. Hankin Ryanairilla myös esimieskokemusta, joten ilman sitä en varmasti olisi tämän hetkisessä työssäni.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram