Työskentely ulkomailla – Italia

02.07.2012

Heippa taas! Tänään muistelot jatkuu ja nyt päästään kurkkaamaan miltä työskentely Italiassa tuntuu.

Lähdin ensimmäiseen työhöni ulkomaille Garda järvelle Pohjois-Italiaan, Peschiera del Garda nimiseen kylään. Työskentelin animaattorina/turistien viihdyttäjänä isolla leirintäalueella noin 12 hengen tiimissä. Tiimiläisiä oli Briteistä, Italiasta, Hollannista, Suomesta ja Itävallasta. Olin aluksi melko ujo ja työ tuntui siksi rankalta. Joka ilta tuli esiintyä ison yleisön edessä ja päivisin vetää vaikka minkämoisia urheiluturnauksia, lasten mini clubia ja aerobicciä. Mitään kokemustahan mulla ei mistään ollut. Mottona oli “Just do it!” Vedin myös kanoottiretkiä. Enpä ollut koskaan kanootillakaan melonut. Onneksi surffikurssin vetämiset jätettiin pojille.

Hirveintä oli rannalla istuminen ja vuokrata polkuveneitä. Joo, kuulostaa kauhealta.. auringossa, rannalla, mutta sitä se tosiaan oli. Se oli tylsää ja lisäksi turistit olivat melko inhottavia, jos polkuveneitä ei ollut vapaana. Työpäivät olivat noin 9-11 tuntia ja kuusi päivää viikossa. Työ oli fyysisesti rankkaa, mutta myös henkisesti kuluttavaa.

Kuitenkin palkka oli nuorelle kesätyöntekijälle melko hyvä. Ilmainen asunto (työmaa barakissa, joka kuhisi hämähäkkejä), alennuksia leirintäalueen ravintoloista ja 700 euroa käteistä. Järjestämämme showt olivat mielettömiä ja olo oli kuin näyttelijällä konsanaan. Pääsin esiintymispelostani eroon kerta heitolla. Tapasin aivan mielettömän ihania ihmisiä ympäri Eurooppaa ja näin vapaapäivilläni paljon eri Pohjois-Italian kaupunkeja. Työn rankkuudesta huolimatta – suosittelen tätä jokaiselle nuorelle. Ole kuitenkin varoivainen nykypäivänä. Sinisilmäisiä suomalaisia vedetään helposti linssiin.

Kuvia ei ole tarjolla, koska ikäväkseni minulla ei silloin ollut kameraa. Lisään tähän kuitenkin toisen lyhyemmän jaksoni Italiassa. Kävin nimittäin Ryanairin matkustamohenkilökuntakurssin (onpa pitkä sana) Italian Bergamossa. Se kesti noin viisi viikkoa.

Aikaisemmassa postauksessa on tietoa miten voit päästä Ryanairille tai muihin lentoyhtiöihin töihin. Tässä kuvamateriaalia kurssiajasta Italiassa.

Kämppikseni Kaisan kanssa Italian kämpässämme.

Tulevia lentoemäntäkolleegoja

Ensimmäinen univormun sovitus

Ahkeraa opiskelua

Vapaa-aikaa kurssilaisten kanssa

Ehdottomasti parasta pizzaa mitä olen ikinä syönyt!

Mahtavat maisemat Bergamon vanhasta kaupungista.

..ja lisää opiskelua..

Italia voitti jalkapallon maailman mestaruuden

..niin.. Italia siis voitti..

Safety demon harjoittelua

Lisää vapaa-aikaa.. viikonloppureissu Garda järvelle

..lisää opiskelua..

Huomenna kurkataan asioihin, jotka eivät menneet kurssin aikana ihan putkeen. Kaikki tämä näyttää niin hauskalta, mutta vastoinkäymisiä oli paljon.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram