*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.
Värianalyysi ja kesä – oletko saanut tämän tuloksen, muttet tiedä miten edetä meikkien ja vaatteiden kanssa. Tässä parhaat vinkit meikkitaiteilijalta sekä värikonsultilta.
MEIKKIPOHJA JA VÄRIVUODENAJAT
Meikkipohjaan liittyen on kaksi koulukuntaa. Toiset käyttävät meikkipohjassa viileitä sekä roosan sävyjä ja toiset taas kaikille keltaiseen taittavia tai melko neutraaleja meikkivoiteita. Itse kuulun jälkimmäiseen, sillä lämmin meikkivoide peittää lähes jokaisen kasvojen iholla esiintyvän punaisuuden ja jokaisen ihossa on keltaisuutta, koska ihomme sävy muodostuu sinisestä, keltaisesta ja punaisesta.
Hyvin usein jos iholle laittaa punaiseen taittavan meikkivoiteen, niin kantaja näyttää hieman läkähtyneeltä ja punaisuus on vaikea peittää. Tähänkin toki on poikkeuksia.
Meikkivoide levitetään aina ohuelti ja siksi se ei muuta kasvoja keltaiseksi. Se vaan neutraloi ja rauhoittaa kasvojen ihon. Esimerkiksi kuvan asiakas on kesä, mutta iho silti yllättävän lämmin. Olen huomannut, että ihon pohjasävyä on hyvin usein vaikea nähdä suorilta käsin. Vain kankaat paljastavat sen.
Peitevoiteissa tosin käytän usein viileitä sävyjä, koska ne kirkastavat kesän ihoa juuri sopivasti ja ovat loistava kombo lämpimän meikkivoiteen kanssa.
TÄÄLTÄ löydät suosittelemiani meikkivoiteita
TÄÄLTÄ löydät suosittelemiani peitevoiteita
HUULIPUNAT KESÄLLE
Kesän huulipunasävyjä yhdistää raikkaus ja viileys, mutta mukaan mahtuu myös marjapuuromaisia puuterimaisia sävyjä. Tässä parhaat löytöni, joista löytyy varmasti jotain jokaiseen makuun.
- 1. *Bobbi Brown Watermelon on sävy, josta kesät saavat taatusti kohteliaisuuksia, sillä se on niin nappi sävy. Koostumus on perinteinen huulipuna, joka ei kuivata huulia.
- 2. *IsaDora Sugar Crush on loistava sävy vaalealle kesälle. Se taittaa hieman kevääseen ja siksi sopii myös vaalealle keväälle. Koostumus on kevyt ja sävyssä niin pinkkiä kuin hieman korallisuutta.
- 3. *Wet n Wild Pinky Ring on todella vahvasti pinkki sävy ja taittaa siksi talven puolelle. Koostumus on huulia kosteuttava.
- 4. *Milani 130 Lingerie on erityinen vadelmainen sävy, jota on vaikea löytää. Upea ja pehmeä kesän sävy.
- 5. *MAC Red Rock on intensiivinen ja vahva matta sävy. Tämä on loistava valinta, kun etsit klassisen viilen punaista huulipunasävyä.
- 6. *MAC Lasting Passion on raikkaampi versio ja upean hehkuva sävy esimerkiksi kesän juhliin.
Käytän kaikkien viileiden huulipunien kanssa samaa *MAC rajauskynää sävyssä Cherry.
- 7. *Kjaer Weis Intimate huulikiilto sisältää runsaasti luonnon raaka-aineita ja pehmeä mauve sävy antaa huulille sävyä juuri sopivasti.
- 8. *Maybelline Gummy Bear huulikiilto on kaikista kevyin ja yksinään antaa ihan hitusen nudea sävyä. Kuvassa on mukana *pitkäaikainen lemppari nude rajauskynäni Max Factor Mauve Moment, jota tykkään laittaa kevyesti ja häivyttää huulikiillon avulla.
POSKIPUNAT KESÄLLE
Käytän ainoastaan voidemaisia poskipunia, koska ne ovat huomattavasti pysyvämpiä ja kuulaampia. Tässä kesän sävyvalikoimassa kaikki taittavat viileälle puolelle, vaikka osa sävyistä näyttää kädellä lämpimältä.
- *Makeup Revolution Blossom Rose Pink on pehmeä mauve sävy hauskassa moussemaisessa muodossa. Sävy on hieman vahvempi ja siksi paras viileälle kesälle.
- *Nudestix Juicy Melons on täydellinen sävy pehmeälle kesälle. Siis aivan täydellinen! Pehmeys on tärkeä asia pehmeän kesän sävyissä ja tämä sama toistuu myös meikeissä.
- *Kjaer Weis Happy on kirkas pinkki sävy erityisesti viileälle kesälle. Osta mukaan *kotelo tuotetta varten.
- *Alima Pure Blossom on viileä, mutta mukana on hitusen korallimaisuutta. Todella kiva vaalealle kesälle, joka taittaa kevääseen.
- *IsaDora Soft Pink on loistava sävy, jos et ole tottunut poskipuniin ja paras pehmeälle kesälle. Myös aivan ihana pehmeälle syksylle. (valmistus lopetettu)
LUOMIVÄRIT KESÄLLE
On hyvin vaikea löytää luomiväripaletteja, joissa on pelkästään viileitä sävyjä. Lisäksi monet saattavat näyttää viileiltä, mutta testattaessa ne ovat joko liian kirkkaita tai vahvoja kesälle. Kesälle sopii loistavasti kevyet ja puuterimaiset sävyt.
- *Bare Minerals Heathered paletissa on kevyitä sävyjä vaalealle kesälle. Koostumukset eivät ole niin pigmenttisiä, joka on hyvä asia erityisesti aloittelijalle, mutta myös kevyitä sävyjä kaipaaville kesille. Tummin sävy on loistava pehmeään luomivärirajaukseen.
- *Nyx Vintage Jeans Baby sisältää upeita neutraaleja sävyjä ja tummempia sekä sinisiä sävyjä suosittelen käyttämään rajauksessa. Muutama lämminkin sävy löytyy ja ne tuovat kivaa vaihtelua viileyteen. Kun kokonaisuus on kunnossa, niin myös kesä voi lähteä testailemaan lämpimiä sävyjä pienissä määrin. Se tuo kivaa kontrastia.
VASTUULLISET VAATTEET KESÄLLE
Ostan itse vain käytettyjä tai vastuullisia uusia vaatteita. Siksi uusien vaatteiden kohdalla suosittelen lämpimästi *IVALO.COM valikoimaa. Kokosin tähän upeita löytöjä kesälle.
Vastuullisia mekkoja kesän sävyissä:
1.*Lyhyt raikkaan sininen mekko 2.*Mintun vihreä mekko (joissain kuvissa näyttää tosin hieman lämpöiseltä) 3. *Röyhelömekko 4. *Pellavamekko (löytyy useina kesän sävyinä) 5. *Värikäs pastellimekko 6. *Puuterisen sininen mekko 7. *Valkoinen paitamekko 8. *Pinkki mekko
Vastuullisia paitoja kesän sävyissä:
1.*Korsettimainen valkoinen toppi 2.*Suomalaisen Rivan sininen ribbitoppi 3. *Röyhelö kauluspaita 4. *Pinkki kauluspaita 5. *Puhvihihainen paita 6. *Raikkaan sininen kauluspaita 7. *Hihaton paita (löytyy itseltäni ja on yhdessä tämän postauksen kuvassa) 8. *Savun sininen takkipaita
Koska vastuullinen muoti on arvokasta, niin edullisemmista vaihtoehdoista suosittelen *Lindexin valikoimaa, sillä tämä yritys tekee jo yllättävän paljon vastuullisuuden eteen.
- *Sininen minimekko
- *Lyocell neulemekko
- *Valkoinen röyhelömekko
- *Pinkki maksimekko
- *Pehmeän puuvillainen kauluspaita
Toivottavasti tästä oli apua. Työstän tällä hetkellä samanlaista postausta myös keväälle, syksylle ja talvelle.
Kiitos julkaisusta! Tällaista olen kaivannut, kun olen analysoitu pehmeäksi kesäksi! Miten näet aurinkopuuterin käytön? Monet aurinkopuuterit ovat aika lämpimän sävyisiä. En ole tottunut käyttämään (vielä) poskipunaa, mutta ehkä pitäisi antaa uusi mahdollisuus tämän tekstisi innoittamana. 🙂
Hei tosi hyvä kysymys! 😀 No periaatteessa aurinkopuuteri ei ole viileän ihon sävyn juttu, koska se tuo iholle aina lämpöä ja on siis omien sävyjen vastainen. Mutta tämä on tosi makuasia. Itse käytän silloin tällöin. Vähän harmahtavampi aurinkopuuteri olisi se oikea sävy, mutta se menee jo enemmän contouringin eli varjostuksien puolelle. Ja varjostusten paikka on sitten taas eri mitä aurinkopuuterin. Jos harmahtavan sävyn laittaa poskien päälle, niin se voi kesälläkin näyttää likatahralta.
Tässä postaus aurinkopuuterin ja varjostusten eri sijoittelusta (tosi vanha postaus, mutta kuvat näyttää erot hyvin):
https://miiajohansson.com/2018/05/varjostuksen-ja-aurinkopuuterin-ero/
Mä oon kesä
Jee huippua 🥰 Samoin minä.
Kiitos tästä 😍 mut on analysoitu vaaleaksi kesäksi, joten tästä oli tosi paljon hyötyä. Haluan kyllä tulla vielä sun analyysiin.
Mikä valkoinen sävy on paras kesälle? Ihan kirkas, puhdas valkoinen?
Oi tervetuloa ❤️ Kesän valkoinen on joo sellainen super kirkas paperin valkoinen.
Kiitos, tästä on tosi paljon apua, kun meikki- ja vaatesuositukset tulee samassa paketissa!
Kiitos upeasta postauksesta! Laitan varmasti tilaukseen ainakin poskipunan ja huulipunan. Entä millainen on kesälle paras sävy hiuksiin?
Heippa Mimmi 🙂 Kesän hiussävyt on kaikki viileitä ja vaaleita. Aina platinablondista tummempaan tuhkan vaaleaan, joka mulla on.
Mahtava koonti. En malta odottaa talven vastaavaa! 🤗
Heippa! Kiitos tästä! 😍 Voisitko lisäksi vinkata, mikä oli sun IG:n stooreissakin vilahtanut kesälle sopiva nude huulikiilto Zaolta?
Heippa Jenni 🙂 Joo, se on tämä:* https://adtr.co/k3ou3l Tuo on tällä hetkellä loppu, mutta hyvin samanlainen luonnonkosmetiikan kiilto ja ehkä jopa parempi koostumukseltaan ja myös riittoisuudeltaan on tämä Lily Lolon kiilto: * https://adtr.co/5qvlzj
Hei. Onko talvesta tulossa vastaava sisältöinen tietopaketti?
Heippa Katja 🙂 Joo, on tulossa. Koitan saada kaikki ulos ennen juhannusta.
Mä olen joskus saanut tuloksen “talvi” mutta mulla oli silloin mustat hiukset. Mielenkiinnolla odotan postausta olisinko edelleen sitä, ainakin olen viileä mutta esim nämä kesän värisävyt eivät ole sitä mitä tykkään käyttää. Muutoinkin pukeudun yleensä vaan mustaan. Mutta postaus oli mielenkiintoinen ja hyödyllinen, ja mukava vähän verrata mielessä sitä mitä ehkä olisi 🙂
Heippa 🙂 Näin värianalyysin näkökulmasta hiukset ja erityisesti värjätyt hiukset ei vaikuta tulokseen. Siksi analyysin ajaksi peitetäänkin hiukset ja analyysissä ollaan ilman meikkiä. Eli analyysin tarkoitus on siis tuoda esiin niitä sun omia kauniita piirteitä. Toki juurikin kesästä voi tehdä enemmän talven oloisen värjäämällä hiukset tummemmiksi ja tekemällä vahvemman meikin. Mutta usein se silti näyttää raskaalta näin värianalyysin näkökulmasta. Haluan kuitenkin sanoa, että mieltymykset on sitten täysin eri asia ja myös tärkein asia näissä jutuissa. Siksi koen, että nämä kaksi on tosi tärkeää erottaa toisistaan. <3
Kiitos, tämä oli tosi hyvä ja kattava 🤩
Omasta mielestäni minulle sopivia värejä oli tässä postauksessa. Esimerkiksi valkoinen ei kuitenkaan minulle sovi mitenkään päin (vaikka tykkäisin valkoista käyttää), eikä esimerkiksi pehmeä, vaalea keltainen. Tässä olleiden sopivien värien lisäksi minulle käyvät monet ns.jalokivivärit.
Minulla ei ole todellakaan valitettavasti varaa värianalyysiin, mutta värit kiinnostavat ja ovat aina kiinnostaneet todella paljon. En kuitenkaan itsessäni osaa nähdä mikä vuoden aika olisin, joissakin muissa ihmisissä sen näkee helpommin mielestäni. Ihoni on todella ultra vaalea ja hiukset alkuperäiseltä sävyltään sellaiset perinteiset suomalaiset, hiekansävyiset, häivähdyksellä punapigmenttiä. Kuitenkin, olen vuosien varrella värjännyt hiuksia sekä punaisella, viileällä ruskealla, lämpimällä ruskealla, vaalealla jne ja aina ihmiset luulevat väriä omaksi alkuperäiseksi hiusten väriksi ja saan kehuja.
Mielenkiinnolla jään seuraamaan postaulsia, josko oppisin mikä oikein olen.
Heippa Jpn 🙂 Ehkä tuosta aikaisemmasta postauksesta vois olla sulle hyötyä, jossa näkyy kaikkien vuodenaikojen sävyt ja enemmän infoa värinalayysistä. <3
https://miiajohansson.com/2024/05/varianalyysi-kaikki-mita-olet-halunnut-tietaa/
Ja muuten mitä tulee valkoiseen, niin siitäkin, kuten jokaisesta väristä löytyy ihan jokaiselle oma sävy. .Mutta se on tietenkin eri asia, että tykkääkö ja viihtyykö värissä itse. 🙂
Kiitoskiitoskiitos! 🥰🥰 Olen kesä, kait viileä kesä 🤔 ja nämä sävyt just mulle. 😍Tykkääntykkääntykkään. 😍
Jee 🥰 ihana kuulla!
Olipa hyviä vinkkejä! Mä olen itse joku kesätyypeistä, mut vaikea oikein sanoa että mikä. Tässä olleiden vaate-ehdotusten perusteella sanoisin, että sulla on soft summer (eli aika pehmeitä värejä, ei kovin kylläisiä). Mulle käy näistä vain pari sävyä kasvoja vasten, joten oon miettinyt, että oonko kuitenkin true summer.
Mut mulla on luonnostaan sit hiuksissa punapigmenttiä 😃 Ennen kaikkia nuoruuden värikokeiluja valokuvissa näkyy tuhkainen pohja, jossain kohtaa hentoa kultakuparia, ja kesäisin se oli ihan vaalea. Vaikka mulle tulee punasävyisiä pisamia, niin ihon ja suonten sävystä tiiän, että oon kylmäsävyinen. Eli mielenkiinnolla oottelen, että mitä ehdotuksia laitat kevät-tyypille!
Lopuksi sanon, että mulle käy tietyt kupariset sävyt hiuksiin. Oon tajunnut, että mun kannattaa yhdistellä lämpimiä ja kylmiä sävyjä, esimerkiksi hoitavilla sävytteillä. Pelkkä lämmin hiusväri “pesee” mun ilmeen, ja liian tummat kylmät saa sit kalpeaksi ja väsyneen näköiseksi. Joku kampaaja mulle kerran sano, että aika harvalle tasainen kylmä tai lämmin väri käy hiuksiin, ja että pestävillä sävytteillä saa ihmeitä aikaan.
Oispa kiva, jos jaksaisit sit näihin alatyyppeihin paneutua joskus 😊
Olitkin jo bongannut tuon toisen postauksen, jossa puhun värianalyysista ja alakategorioista. 🙂 Erityisesti meikissä kaikki kesän sävyt sopii kaikille kesille. Tietenkin jos haluaa hifistellä, niin sekin on mahdollista – laitoinkin tähän kesän postaukseen aina viitteen siitä, jos tietty sävy on erityisen hyvä vaikka pehmeälle tai vaalealle kesälle. Itse kuitenkin suosittelen käyttämään kaikkia sävyjä, sillä hyvin monella se menee muuten liian vaikeaksi ellei tosiaan ole aikaa ja mielenkiintoa sukeltaa todella syvälle värien maailmaan. Suurin osa ei edes tiedä kahteen jaollisesta, että sopiiko lämpimät vai kylmät sävyt. <3
Ja mitä tuli kampaajan kommenttiin niin näin värianalyytikkona täysin viileät sävyt sopivat loistavasti niin kesälle kuin talvelle. Mitä olen huomannut viileäsävyisistä asiakkaistani, niin lämpö hiuksissa ei jotenkin istu, kun meikki ja vaatteet on valittu omasta paletista. Siis jos haluaa mennä ihan niillä itselleen parhailla sävyillä värianalyysin näkökulmasta. <3
Todella mielenkiintoinen postaus kesän väreistä. Sain monta hyvää meikki- ja vaatevinkkiä jotka sopivat erinomaisesti pehmeälle kesälle. Kiitos!
Ihana kuulla 😍 kiitos!
Mitä mieltä oot MACin Ruby Woo -sävystä, kun sitä joskus aikoinaan markkinoitiin kaikille sopivana sävynä? Kehtaako sitä vaaleana kesänä käyttää? 😅
Heippa 🙂 Mulla ei valitettavasti ole juuri nyt tuota sävyä, jotta voisin vertailla ja testata. Mutta ehdottomasti vaan käyttöön. Päaäsia, että sulla on kiva fiilis siinä sävyssä. <3
Talvi haluaa myös kattavan esityksen kuten jo kesästä on.
Heippa Aulikki 🙂 Kirjoitinkin tämän postauksen loppuun, että nämä ovat tuloillaan.
Mä olen väreiltäni kesä, vaikka mulla on punaruskeat hiukset. Vaatteissa mulla on aina sinistä, mintunvihreetä tai pinkkiä. Farkunsininen on aina paras. En koskaan käytä mustaa.
Entä kesälle sopivat sävyt hiuksiin jos kasvot on punakat..
Kesälle sopii aina viileät sävyt niin hiuksissa kuin vaatteissakin huolimatta ihon pintasävystä eli on kasvot punakat tai ruskettuneet. 😊