Miia Johansson

VALITSEMANI IHONHOITOTUOTTEET ALENNUKSESSA

*Sisältää mainoslinkin.

Tämähän on todellinen kauneusbloggaajan unelma, että saa valita tuotteita alennukseen. Koitin valita kosmetiikkaa laidasta laitaan ja myös sellaisia klassikoita, jotka sopivat monelle.

*TÄSTÄ löydät kaikki suosikkini eli ale-tuotteet listattuna Twistben sivuilla, sillä mukana on myös tuotteita IG-stoorini puolelta. IG-stooreissa esittelin tuotteita, jotka ovat olleet todellisia löytöjä Twistben valikoimasta. Koodilla SUPERMIIA saatte valitsemistani tuotteista -15% alennuksen 19.9.2021 saakka.

Yhteensä ale-tuotteita on 17 kappaletta eli onnen numeroni verran. Kaikki tuotteet löytyvät myös suosikeistani, josta voi lueskella niistä lisää.

LEMPPARI KASVOJENPUHDISTUSTUOTTEET

Balmimainen putsari on hellävarainen, poistaa tehokkaasti meikin ja pitää ihon hyvässä kunnossa. Tarvittaessa puhdistuksen apuun voi helposti tukkeutuva ihotyyppi ottaa *konjaksienen tai kaksoispuhdistuksen.

HUOM! Jos et ole käyttänyt balmimaista putsaria aikaisemmin, niin se laitetaan kuivalle iholle. Tuotetta työstetään hetki kunnes kaikki meikki on sulanut. Tämän jälkeen lisätään vasta vettä ja sitä pyöritellään hetki kasvoilla ennen kuin tuote pestään kokonaan pois. Hellävarainen puhdistus vaatii sen pari sekuntia enemmän aikaa, mutta se on se arvoista. Hellävarainen ihon pesu on oman ihonhoitoni yksi suurin salaisuus. 

UUSIA SUOMALAISIA KASVOVESIÄ

On aivan mieletöntä, että Suomessa on niin monta upeaa luonnonkosmetiikan brändiä. On täysin mahdollista tehdä koko ihonhoitorutiini kokonaan suomalaisilla tuotteilla, jotka ovat vielä huippulaatuisia. Jo tovin markkinoilla olleet Fiinin suihkuteltavat kasvovedet ovat yksinkertaisilla raaka-aineillaan ihoa helliviä ja tasapainottavia. Käytänkin näitä kahta kasvovettä hieman sekaisin omien muuttuvien ihotarpeideni mukaan.

  • *Fiini Naturally Ruusu-Kaura kasvovesi herkälle ja kuivalle iholle pehmentää ihoa glyseriinin ja hyaluronihapon voimin. Ruusuvesi ja kaurauute taas rauhoittavat ihoa. Aivan täydellinen muutaman raaka-aineen tuote.
  • *Fiini Naturally Rosmariini kasvovesi rasvoittuvalle ja epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle nimensä mukaisesti tasapainottaa ihoa ja hillitsee talin tuotantoa.

Kai muuten tiesit, että laadukas kasvovesi on todella tärkeä tuote ihon kosteustasapainoa ajatellen ja näin myös pitämään pintakuivuuden poissa. Ja se laitetaan suoraan iholle – ei pumpulin kautta. 

SUPERKOSTEUTTAVA SEERUMI

Tämä *Olivia Klein Hydra Serum oli viime talvella pintakuivan ihoni pelastus. Pintakuivuuden merkkejä ovat esimerkiksi ihon kiristely ja rasvoittuminen.

Kosteutuksen lisäksi tämä tuote rauhoittaa ärtynyttä ja punoittavaa ihoa, jota erityisesti viileämmillä ilmoilla saattaa esiintyä. Loistava raaka-ainekokonaisuus muutenkin, jos joku haluaa kurkkia INCI-listan puolelle.

YKSI ENITEN SUOSITTELEMISTANI KOSTEUSVOITEISTA

Alla oleva kuva kiteyttääkin hyvin tämän loistavan kosteusvoiteen ominaisuudet. *Olivia Klein Hydra Lotion on varma valinta seka- ja rasvaiselle iholle. Voide imeytyy nopeasti eikä kiiltele iholla.

Sopii loistavasti myös miehille.

LUE MYÖS: Miesten ihonhoito – helppoa ja laadukasta

KUIVAN IHON PELASTUS

Kun mikään kosteusvoide ei auta, niin ensimmäisenä pitää katsoa aina putsarin ja kasvoveden puoleen. Jos ihoa putsaa liian vahvoilla tuotteilla ja kasvovesi ei kosteuta, niin tämäkään voide ei ole ratkaisu. Mutta jos muu ihonhoito on kunnossa ja silti tuntuu ettei mikään kasvovoide riitä, niin on aika kääntyä *Bybi Babe Balmin puoleen, joka on koostumukseltaan öljyisen balmimainen.

Käytin tätä keikoilla todella kuivalle iholle, jos tuntui ettei mikään meikkivoide oikein istunut asiakkaan iholla nätisti.

IHONHOITO UUDELLE TASOLLE

Jos olet muuten jo tutustunut tapaani lähestyä ihonhoitoa, niin kasvoöljyt vievät sen vielä uudelle tasolle. Tässä on kaksi lemppariani hieman erilaisiin ihon tarpeisiin:

  • *Fiini Naturally Kaura-Tyrni öljyseerumi on loistava suomalainen kasvoöljy, josta hyötyy moni ihotyyppi. Niin herkkä, sekaiho, atoopikko kuin myös kuiva ja ikääntyvä iho.
  • *Apeiron Jojoba-Teepuuöljyä löytyy kylppäristäni aina. Se on loistava tuote epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle ja käytänkin sitä, jos jostain syystä kasvoille on tullut enemmän finnejä.

Tiesithän, että löytyy monta syytä miksi kasvoöljy ei joillain imeydy. Yleisimmät syyt ovat: kasvoöljy ei sisällä hyvin imeytyviä raaka-aineita, muu ihonhoito ei ole alla kunnossa ja kasvoöljyä laitetaan liikaa eikä painella iholle. 

HUOM! Kasvoöljyt tulevat aina ihonhoitorutiinissa viimeisenä, vaikka putelissa lukisikin seerumi.

Onko näistä jokin tuote teidän suosikki? 

Itse pidän näitä ihonhoidon yksinä tärkeimpinä tuotteina. Toki pitää ottaa huomioon oman ihon tarpeet.

P.S. Luomivärit on tehty uudella *Wet n Wild Color Icon luomiväripaletilla nimeltään Camo-flaunt. Huulissa olevan punan valmistus on valitettavasti lopetettu.

Tilaa
Notify of
guest

23 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
ingalsinlaura
ingalsinlaura
3 years ago

Mikä on sopiva määrä käyttää puhdistusbalmia kasvojen puhdistukseen? Esim toi Fiinin mustaherukka. Tästä postauksesta onkin paljon tuotteita jo käytössä!

Katri
Katri
3 years ago

Hei, ihanaa kun olet Miia olemassa kun sun kautta oon tutustunut ihan uusiin tuotteisiin mun kuivalle iholle. Ilman sua en olisi löytänyt Bybiä tai Olivia Klein tuotteita jotka on aivan huippu tuotteita. 😊
Muutenkin sun videot on aina yhtä kiva katsoa. Joka viikko odotan että koska tulisi uusi meikki tuto😊

Netta
Netta
3 years ago

Moikka! Käytän suosittelemiasi tuotteita (pesen yleensä luonkos öljykakulla, toisen kerran bybin maitomaisella putsarilla, päälle olivia klein mineral toner ja öljy päälle) mutta silti huomaan ihoani kiristelevän. Aamuisin pelkkä vesipesu. Minulla on aina ollut rasvoittuva iho, etenkin meikin alla, mutta muutoin olen atoopikko ja muu iho rutikuiva. Nyt kun olen vaihtanut ihonhoitorutiineja (no ehkä vuosi sitten siis), kasvoni kaipaavat vain lisää ja lisää kosteutusta. Mitähän teen väärin? Tämä atooppinen iho muualla, kasvot rasvoittuvat hämmentää suuresti. Joskus kun laiskottaa, niin pesen meikin 2x maitoputsarilla. 🙂 ja vaikka miten kosteutan, niin meikin alla sitten rasvoittuu herkästi.

Netta
Netta
3 years ago
Reply to  Miia Johansson

Lisään vesikosteutuksen reilulla kädellä taputtelemalla iholle sormin (suihkutan kasvoille ja taputtelen), sitten kosteusvoide (eco by herbina yövoide) ja lopuksi öljy, en anna ihon kuivua välissä. Nyt tilaan balm balm ruusunmarjaseerumia. 🙂

Netta
Netta
3 years ago
Reply to  Miia Johansson

En muista merkkiä, näytepakkaus kalliista öljystä (tuskin kovin hyvä inci). Mitä seerumia suosittelisit? 🙂

Netta
Netta
3 years ago
Reply to  Miia Johansson

Mitä kosteuttavaa seerumia suosittelisit? 🙂

Hilllma
Hilllma
3 years ago

Moi! Minkälaista tuo Bybin Babe balm on verrattuna Bybin Night nutrition voiteeseen? Night nutrition on mun kuivalle iholle liian kevyttä niin pohdin toimisiko Babe balm paremmin?

Hilllma
Hilllma
3 years ago
Reply to  Miia Johansson

Kiitos vastauksesta! Pesen kasvot Luonkosin öljykakulla ja sen jälkeen puhdistusmaidolla (useita pikkukokoja auki niin vaihtelee mitä niistä käytän:D). Voiteen alle Olivia Kleinin hydra spray toneria ja nyt kuivilla ilmoilla lisäksi Holika holikan Good cera toneria (näitä kerrostan tarpeen mukaan), jotain niasimiidia sisältävää seerumia (merkki vaihtelee, tää on ainut, joka pitää epäpuhtaudet kurissa) Bybin Bakuchiol boosteria sellaisenaan ja siihen päälle juuri nyt tuota Bybin Night nutritionia.

Oon koittanut lukemattomia muita komboja, eri öljyjä yms. mutta reseptivapaiden voiteiden ulkopuolelta on ollut vaikeaa löytää itselle sopivia, ei allergisoivia ja riittävästi kosteutta ja rasvaa sisältäviä tuotteita.. täytyy tuota Babe balmia testata!!

Eeva
Eeva
3 years ago

Moi Miia!
Katoin toin sun ig-videon tänään,jossa kerroit joistakin meikkivideoista et nämä meikin esittelijät eivät tiedä tai tiedosta meikkien sisältöä.
Mä muistaakseni oon joskus maininnut katsoneeni vuosia sitten erään dokumentin missä the body shopin perustaja Anita Roddick(kuollut 2007)kertoi miten meikkifirmat huijaa ihmisiä esim.kauniilla pakkauksilla ostamaan kalliita tuotteita ja tuoteselosteet on harhaanjohtavia.
Mä niin arvostan sun rehellisyyttä kun kerrot suoraan mitä ne sisältää.Teet tosi hyvää työtä avaamalla monien silmät näkemään mitä kaikkea meille tuputetaan.KIITOS MIIA.

Oona
Oona
3 years ago

Riittääkö tuo Apeiron Jojoba-Teepuuöljy yksinään yöksi vai kaipaako se yövoiteen rinnalleen?

Hanna
Hanna
3 years ago

Todella hyvä ja selkeä postaus! Kiitos monista hyvistä vinkeistä, useat sun suosittelemat tuotteet käytössä. Susta on ollut iso apu ihonhoidon saralla, ihanaa syksyä sulle! 🤍

Martta
Martta
3 years ago

Moi. Toi Fiini kaura putsari on mun lemppari. Tajusin jossain vaiheessa, että mulla pitää (meikatessa) käyttää kaksoisputsausta tän kanssa. Muuten iho kukkii.

Miun iho on hyvin kuiva, mutta samalla erittäin herkästi tukkeutuva. Korona-aika on menny testaillessa hitaasti kaikkea mahdollista ja mahdotonta. En voi (minun yhden ihmisen empiirisen tutkimuksen mukaan 😆) käyttää mm. kookosöljyä, joten vähän on ollu haasteita ihonhoidon kanssa. Nyt alkaa olla pikkuhiljaa kartotettu mikä toimii ja mikä ei.

Sinun vinkistä päädyin sillon aikanaan Twistbeelle. Onneksi päädyin, koska hyö oovat olleet korvaamaton apu tässä prosessissa.

Kiitos siis kovasti kaikista vinkeistä! Teet tosi tärkeetä työtä ❤