Miia Johansson

LUONNOLLISET VARJOSTUKSET – KAKSI ERI TAPAA

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.

Aurinkopuuteri, varjostus, poskipuna ja highlight laitetaan karkeasti ajateltuna samaan kohtaan kasvoista, vaikka niiden oikein asettelulla onkin lopputuloksen kannalta suuri merkitys luonnollisen ja tasapainoisen meikin saavuttamiseksi. Tärkeää on siis, että ne sulautuvat kauniisti keskenään eikä kukaan pysty kunnolla erottamaan mistä poskipuna alkaa ja mihin varjostus loppuu.

SAUMATON JA KUULAS LOPPUTULOS VOIDEMAISILLA TUOTTEILLA

Suosin kasvomeikissä lähestulkoon pelkästään voidemaisia ja nestemäisiä tuotteita, sillä ne häivyttyvät helposti, näyttävät luonnollisilta sekä pysyvät hyvin.

Muistan, kun maskeerauskoulun aikana opettaja koitti tyrkyttää voidemaista poskipunaa ja en testannut niitä kertaakaan koulun aikana. Siis kertaakaan! Nyt en muita käytäkään.

TUMMEMMALLA MEIKKIVOITEELLA VARJOJA

Voidemaisia tai nestemäisiä aurinkopuutereita ja varjostustuotteita on Suomen markkinoilla melko vähän. Lisäksi itse tykkäisin käyttää tähänkin luonnonkosmetiikkaa, koska ihoni voi aina tasapainoisemmin, kun käytän luonnon meikkejä.

Tajusin vasta pari viikkoa sitten, että miksi en ole yksinkertaisesti käyttänyt tähän kevyttä meikkivoidetta. Näin maskeeraajakollegani tekevät tehdessään kauneusmeikkejä. Ammattilaiset nimittäin käyttävät kasvoilla eri sävyisiä meikkivoiteita valojen ja varjojen luomiseen.

Olen nyt innostunut käyttämään *Lumene Liquid Bronzerin sijasta meikkivoidetta, koska tämä Lumenen tuote kuluu niin nopeasti ja tulee sillä tavoin melko kalliiksi. *Evolven Climate Veil superkevyet meikkivoiteet sävyissä Medium ja Deep ovat loistavia vaalean ihon muotoiluun. Ja tietenkin ihania tummemmalle iholle kevyeksi meikkivoiteeksi, joihin ne on siis alunperin tarkoitettu.

KAKSI ERI TAPAA MUOTOILLA KASVOJA

Olen aikaisemminkin tehnyt postauksen siitä meitä eroa on aurinkopuuterilla ja varjostuksilla. Näillä kahdella on tosiaan ero. Toisella tuodaan varjoja (jotka ovat harmaampia) ja toisella auringon lämpöä (sävy on lämpimämpi).

AURINKOPUUTERI (TÄSSÄ TAPAUKSESSA NESTEMÄISESSÄ MUODOSSA)

Aurinkopuuterilla tuodaan kasvoille lämpöä ja sitä laitetaan niihin kohtiin, mistä aurinko luonnollisesti ruskettaa. Alla näet havainnollistavan kuvan.

Lisäksi lämpöä tuodaan leuan alle ja ehkä myös kaulalle ja dekolteelle tuomaan lookkiin tasapainoa. Tähän olen käyttänyt nyt *Evolven Climate Veil sävyssä Medium, joka on selkeästi lämmin. Sopii ruskettuneelle vaalealle tai hieman tummemmalle iholle.

Jos aurinkopuuteria vie poskiluun alle varjostuksen paikkaan, niin se voi näyttää helposti oranssilta raidalta poskella. 

VARJOSTUKSET

Varjostuksilla tuodaan nimensä mukaisesti varjoja alla olevan kuvan mukaan. Tähän valitsen *Evolven Climate Veil sävyssä Deep, joka on paljon kylmempisävyinen kuin Medium. Jostain syystä sitä ei tuossa “käsikuvassa” huomaa. Sopii ruskettuneelle vaalealle tai tummemmalle ihon sävylle. Tämä on sitten superpigmenttistä, jos on tottunut käyttämään Lumenen Liquid Bronzeria.

Jos varjostukset laittaa kuin aurinkopuuteri eli posken päälle, niin saattaa helposti näyttää siltä, että poskella on jokin harmaa likatahra. Sävyillä ja sijoittelulla on siis väliä. 

Kumpaa sä suosit enemmän? Aurinkopuuteria vai varjostuksia? 

P.S. Tähän tekniikkaan toimii tietenkin mikä tahansa tummempi meikkivoide. Koostumus tietenkin vaikuttaa siihen kuinka helposti tuote levittyy, joten suosin tässä kevyempiä ja “litkumaisempia” meikkivoiteita.

Tilaa
Notify of
guest

24 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Maarit
Maarit
3 years ago

Aurinkopuuteria. En ole koskaan käyttänyt varjostuksia enkä osaakaan.

Laura Kaasinen
Laura Kaasinen
3 years ago

Mulla oli aiemmin hirveä fiksaatio että haluan oppia tekemään kunnon contouringit, mutta sitten loppujen lopuksi oon kuitenkin kokenut helpommaksi tuoda väriä kasvoille aurinkopuuterilla 😅.

Oona H
Oona H
3 years ago

Hei! Kuinka oaljon tummempi tuo Evolven uusi medium sävy on verrattuna siihen Light-Medium sävyyn? Näitähän on nyt useampi? Pitää heti testata näitä vinkkejäsi! Evolven tuotteet ovat pelastaneet ihoni, sun kautta löysin tän brändin ja tykkään kyllä aivan mielettömästi Cleansing Meltistä, hydrating kasvosuihkeesta, 360 voiteesta ja hyaluronihappuseerumista. Joten nämä climate veilit menevät kyllä myös testiin!

Jennie
Jennie
3 years ago

Voiko laittaa kumpaakin? Tai itse käytän aurinkopuuteria ja se toimii, mutta tekisi mieli saada poskiin vähän myös muotoa..

Tiia
Tiia
3 years ago

Kiitos vinkistä käyttää tummempaa meikkivoidetta aurinkopuuterina! 😍 Itsekin olen tykästynyt Lumenen bronzeriin, mutta tuskailen sen nopeaa loppumista. Houkuttaisi kyllä testata myös se Alima Puren mineraali aurinkopuuteri, mutta saankohan sen häivytettyä yhtä kauniisti… 😊

Katariina
Katariina
3 years ago

Moikkis!

Vaikuttaako muuten kasvojen muoto siihen mihin kohtaan varjostukset ja esim. poskipuna laitetaan?😊

Tiina
Tiina
3 years ago

Hei, mikä tuo ihana punainen raikas huulipuna?

Elina
Elina
3 years ago

Hei! Olisiko sun mahdollista tehdä ohjeistusta siitä, miten kosmetiikka (kasvojen hoitotuotteet sekä meikit) säilyvät parhaiten näillä kovilla helteillä? Itse huomasin, että muutama vuosi sitten hellejakson myötä jotkin luonnonkosmetiikan voiteeni menivät pilalle.

Magritte
Magritte
3 years ago

Lumenelta on ilmestynyt Instant Glow -sävyseerumi/meikkivoide sävyssä Deep. Olen pohtinut, että tämä voisi käydä myös aurinkopuuterin asemasta. Litrahinta olisi ainakin edullisempi kuin siinä Lumene nestemäisessä aurinkopuuterissa.

Nalana
Nalana
3 years ago
Reply to  Miia Johansson

Olen nähnyt kahden suomalaisen bloggaajan käyttävän tuota (toinen oli ehkä Meikkimuija) ja molemmat ovat kehuneet toimivaksi. Oli muistaakseni pigmenttisempi, mutta oikein hyvin häivyttyvä.

Mirka
Mirka
3 years ago

Kiitos Miia taas tästäkin postauksesta ❤️ Sulta saa niin hyviä vinkkejä aina. Ennen en todellakaan olisi tajunnut näiden eroa
Aurinkopuuteri on mun valinta! Ja hei, tykkään sun luonnollisesta tyylistä 👌🏻

KaisaL
KaisaL
3 years ago

Ostin vasta n.kk sitten ekan aurinkopuuterin. Ennen lätkin vasn lilylolon meikkipohjan ja se oli siinä. Nyt oon opetellu tuolla aurinkopuuterilla vähän tuomaan väriä kasvoille (ostin sen sun suositteleman physicians formulan vaaleimman. Joku contour-varjostukse ja valot ja kaikki kauhistuttaa. Poskipunaakaan en osaa käyttää luomiväristä puhumattakaan,vaikka houkuttelisi hirveästi. Täytyisi ensin opetella peittämään tummat silmänaluset,mutta en vieläkään ole saanut aikaiseksi hankkia neutraloijaa. Ehkä joku päivä.