Miia Johansson

SATOJA VIESTEJÄ PÄIVÄSSÄ – MIKSI EN ENÄÄ VASTAA KAIKKIIN?

Vielä pari viikkoa sitten olin ylpeä siitä, että vastasin aivan kaikkiin saamiini blogi- ja Instagram-viesteihin. Teidän iho- ja meikkiongelmien ratkominen on ollut todella mielenkiintoista ja palkitsevaa, koska olette onnistuneet saamaan upeita tuloksia. Se on kuitenkin alkanut viemään ajastani noin neljä tuntia päivässä. Tähän liittyy suurempikin ongelma kuin ajan käyttäminen: henkinen hyvinvointini.

Viime viikonloppuna mieheni sanoi, että olen tiuskinut hänelle jo vähän aikaa. En oikein tiennyt siihen syytä, koska en normaalisti ole sellainen. Sen kuitenkin tiesin, että jos ihminen on muille inhottava, niin hänellä on huono olla. Tänään myönnän, että minun on huono olla. 

Olen jo vähän aikaa tuskaillut sitä, että työni on todella yksinäistä ja tiedän sen olevan yksi pieni syy, mutta yhtä asiaa en ollut tajunnut: Teen töitä KOKO AJAN! 

Kun herään aamulla, vastaan heti saamiini Instagram-viesteihin noin parin tunnin verran. Kun päiväni vihdoin lähtee käyntiin, vastaan viesteihin joka käänteessä: koiran kanssa lenkillä, matkalla ruokakauppaan, matkalla kaupungille, istuessani vessassa (!), työpäivän tehtävien lomassa ja siis tuntuu, että puhelin on kädessä kokoajan. Ja sehän on! Kun illalla lopettelen töitä, jatkan viesteihin vastailua pitkin iltaa. Ennen kuin käyn nukkumaan vastaan viesteihin ja vastaan niihin vielä puolen yön aikaan ennen kuin suljen silmäni. Ja tämä toistuu joka päivä – hyvin paljolti myös viikonloppuisin.

Vuosi sitten Thaimaan lomalla en oikeastaan muuta rannalla tehnytkään, kun vastasin teidän viesteihin. Haluan tehdä kaikkeni, jotta voisin auttaa teitä. Olen liian kiltti.

Ystäväni ja blogikollegani Erika Naakka herätti minut siihen, että olen töissä koko ajan. Jopa hänkin on huomannut, että olen nykyään aika vittuuntunut. Olen hiljaisempi, kireä ja pienetkin asiat ärsyttää – tuntuu, että maailma on minua vastaan, vaikka minähän tässä olen maailmalle vihainen. Erika tosiaan sai minut tajuamaan, että tässä sitä nyt ollaan – hyvin tiiviissä suhteessa puhelimeni ja teidän viestien kanssa. Kaikki pyörii teidän viestien ympärillä, mutta nyt on myönnettävä: En enää pysty siihen. 

Se, että olette ottaneet minut niin avosylin vastaan somessa ja täällä on ollut todella ainutlaatuista. Olen nöyränä tämän kaiken edessä. Teen sisältöä täydestä sydämestäni ja käytän sen suunnitteluun ja luomiseen paljon aikaa. Vaikka bloggaaminen ja Instagram stoorien tekeminen voi näyttää helpolta, niin sitä se ei ole. Jos se olisi helppoa, niin kaikki olisivat vaikuttajia. On kuitenkin muutama asia, jotka olen jostain syystä erityisherkkänä ihmisenä ottanut todella raskaasti. Ne ovat seuraavat viestit, joita saan päivittäin: Miksi et tee koskaan näin? Miksi teet aina näin? Voisitko mielummin tehdä näin? Ja nämä koskevat siis erinäisiä asioita työstäni ja taiteestani. Tiedän, ettei kukaan tarkoita näillä viesteillä hitustakaan pahaa, mutta ajatelkaapas siltä kantilta, että saisit omalle työpaikallesi tälläisiä viestejä ihan joka päivä noin kahden vuoden ajan. Olisitko rikki? Varmasti tulisi sellainen olo, että olet huono, et osaa ja muut osaa paremmin. Lytätty olo.

Syy ei siis TODELLAKAAN ole teissä vaan siinä, ettei oma pää enää kestä. Tiedän, että haluatte minulta kaikenlaista sisältöä ja siksi laitatte näitä viestejä. Nämä viestit ovat samalla myös todella arvokkaita, koska teitä varten tätä teen. Kertomalla nämä fiilikseni saatan ampua myös itseäni nilkkaan, koska varmasti aina joku suuttuu. Niin kuin nykyajan sisällön ymmärtämisessä on tapana. Haluan kuitenkin kertoa rehellisesti (kuten blogini kaikki sisältö on), että miksi lopetan satoihin Instagram-viesteihin vastailun ainakin toistaiseksi. Oman henkisen hyvinvoinnin ja ajankäytön järkeistämisen vuoksi. Blogikommentteihin ja Instagram-kuvien kommentteihin vastaan edelleen parhaani mukaan.

On ollut ihanaa, että pääsen niin lähelle teitä lukijoita ja sehän tässä hommassa onkin parasta. Eräs some-ammattilainen ehdotti, että palkkaisin itselleni community managerin, jos nyt oikein muistan tämän nimikkeen. Eli henkilön, joka vastaa puolestani viesteihin. Se menee kuitenkin hieman hankalaksi, sillä hänen pitäisi tietää paljon meikeistä, meikkaamisesta ja ihonhoidosta. Vuosia kerryttämäni tieto olisi hankalaa siirtää toiselle ja en tiedä näettekö tekään siinä mitään arvoa, että joku toinen vastaisi puolestani.

Eniten aikaa vievät kysymykset koskevat teidän jokaisen henkilökohtaista ihonhoitoa ja meikkaustottumuksia. Teidän auttaminen on ollut todella ihanaa, mutta tämä ns. palveluni on ollut täysin ilmainen (ihan omasta halustani). Joskus autan todella pitkälle, luen käyttämienne tuotteiden inci-listaa, etsin syyn huonolle iholle ja suosittelen parempia tuotteita. Käyttämäni aika menee kuitenkin usein hukkaan, kun saan vastauksen: “Kokeilen nyt ensin tätä omaa tapaa.” Se on todella lannistavaa, koska näen kuinka metsään siinä mennään ja oma aikani meni täysin hukkaan. Ehkä jatkossa teen ihonhoidon tai meikkauksen analysoinnin maksusta (villi heitto), kunhan olen käynyt ensi vuonna aloittamani ihonhoidon koulun Formula Botanicassa ja tietoni on taas uudella tasolla. Tähänkään mennessä en ole antanut vinkkejä kuin vaan helppoihin ihonhoidon ongelmiin, joissa tiedän taitoni riittävän.

Blogini on täynnä vinkkejä, joita kokoan sen mukaan mitä ongelmia suurin osa ihmisistä kohtaa. Postauksieni avulla on todella moni teistä oppinut meikkaamaan ja saanut ihonsa kuntoon oikeaoppisella ihonhoidolla. Sivupalkin kategoriat on täynnä mielenkiintoisia juttuja ja Googlestakin löytyy juttuni todella helposti kirjoittamalla nimeni ja ongelmasi. Kokeile Googlesta vaikka: Miia Johansson atooppinen iho. Näin teen itseasiassa itsekin, kun pyydätte apua johonkin ongelmaan. Googletan siis omaa sisältöäni ja linkkaan niitä teille.

Jatkossa tulen käyttämään enemmän aikaa mielenkiintoisen sisällön luomiseen ja opiskeluun sekä itsestäni huolta pitämiseen. Mietin myös kuumeisesti uutta yritystä tähän rinnalle, mutten vielä tiedä mikä se voisi olla.

Toivon siis sydämeni pohjasta, että ymmärrätte. Jatketaan hauskoilla jutuilla, pysytään positiivisina ja pidetään itsestämme huolta. Lisäksi tervetuloa kommentoimaan tänne blogin puolelle. <3

Tilaa
Notify of
guest

121 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Elina
Elina
5 years ago

Terve päätös, muistetaanpa kaikki pitää huolta myös omasta jaksamisesta muiden hyvinvoinnin ohella. Kaikkea hyvää sinun loppuvuoteesi ja ensi vuoden koitoksiin, seuraan blogin puolella matkassa mukana kuten tähänkin asti. 🙂

Sh
Sh
5 years ago

Teet ihan oikein kun pidät itsestäsi huolta ja annat itsellesi edes vähän vapaa-aikaa. Ei kukaan muukaan (lääkärit, kampaajat, jne) tee ilmaiseksi noin paljon työtä, vain auttaakseen jotain tuikituntematonta. Ja sitten loppujen lopuksi joku muu saa siitä palkan joko tuotteen myynnin tai palvelun avulla.

Minusta parasta olisi jos työpäivän loputtua jätät työpuhelimen työhuoneeseen ja otat oman puhelimen illaksi käyttöön jolla voit tehdä mitä haluat.

Erika
5 years ago

<3

Anne-Maria
Anne-Maria
5 years ago

Hyvä päätös! Oma hyvinvointi ja jaksaminen on kaikista tärkeintä.

Katja
Katja
5 years ago

Tärkeä päätös ja oivallus! Jaksamisen kannalta on olennaista huomioida omat voimavarat. Sekä yrittäjän oikeus vapaaseen! Sillä se myös yrittäjillä on, vaikka esim. kunnan töissä on helpompi ikään kuin jättää työ päivän päätteeksi ja viettää vapaa-aikaa. Entäpä, jos irrottaisi työsi omaan puhelimeen(mikäli siis on samassa paketissa eli puhelimessa tällä hetkellä on kaikki?). Näin saisit jätettyä työsi ja pidettyä vapaata. Voimia!

Terkkari
Terkkari
5 years ago

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/12/10/aivot-ovat-viisaat-ne-ajavat-itsensa-burnoutiin-jos-stressi-jatkuu-liian?utm_source=facebook-share&utm_medium=social

Tässä hyvä artikkeli sun blogikirjoitukseen liittyen. Tiedän kokemuksesta, mitä on tehdä sosiaalisena ihmisenä töitä yksin, olla tunnollinen ja kiltti ja venyttää omia rajoja ja lopulta uupua.
Kukaan ei rajoja voi laittaa paitsi ihminen itse. Voimia ja viisautta sulle tehdä oikeita päätöksiä! ❤️

Jenni
Jenni
5 years ago

Oikea päätös! Olet niin sydämellinen ihminen ja ainakin itse saan jo blogista ja instatutorialeista niin paljon, että en voisi edes kuvitella, että sinun pitäisi vastailla kaikkiin viesteihin ❤️ Kiitos, kun pidät blogia!

Heini
Heini
5 years ago

Hyvä Miia<3 Pidä huolta jaksamisestasi ! Hyvin voit laittaa dm:t pois käytöstä, tärkeillä asioilla olijat tavoittaa sut kyllä muutakin kautta 🙂

Piia
Piia
5 years ago

Haleja <3 Hyvä, että pysähdyt ajoissa.

Kaisa
Kaisa
5 years ago

Todella hyvä päätös Miia! Sulta saa niitä hyviä vinkkejä ja neuvoja ihan katsomalla stooreja ja lukemalla näitä tekstejä. Kiitos niistä! Jatka siis näitä niin me lukijat ja katsojat ollaan enemmän kuin tyytyväisiä ja onnellisia ❤️ JA vaikket jatkaisi näitäkään niin nyt jo niin hyvä ja kattava paketti tietoutta ja taitoa, että näilläkin pärjätään mainiosti. Kiitos, että olet rehellinen. Arvostan.

Lauraaa
Lauraaa
5 years ago

Kyllä mulle on tärkeämpää saada sulta inspiraatiota hienoihin meikkeihin, kuin että jaat kosmetologin palveluita ilmaiseksi sen hinnalla että oot väsynyt joka varmasti näkyy siinä insta/blogi sisällössä! Eli ihmiset vaan rohkeasti kosmetologien palveluita käyttämään ihan maksusta ja Google laulamaan, sä voit ihan todellakin hyvällä omallatunnolla keskittyä siihen taiteelliseen puoleen tässä työssä 🙌

Erika
Erika
5 years ago

Hei! Hyvä että heräsit tähän ennen ku palat loppuun koko hommaan. On myönnettävä, että vittuuntuneisuus paistaa joskus sun videoiltakin ja toisinaan meikit toistaa samaa kaavaa vaikka sävyt saattavatkin hiukan vaihtua.

Tsemppiä jatkoon, muista tehdä tota duunia nimenomaan myös itsellesi! 😊

Nina
Nina
5 years ago

Todella fiksu päätös! Ota vaan kaikki tarvitsemasi aika itsellesi ja koita rentoutua! En oikeastaan ymmärrä niitä ihmisiä, joiden mielestä tämä voisi olla huono juttu ja jotka voisivat haukkua sinua tästä.

Itselleni tämä aihe on ajankohtainen, sillä jouduin viikko sitten sairauslomalle paniikkihäiriöiden ja uupumuksen vuoksi. Aloin itsekin tiuskimaan ja annoin sen edetä siihen saakka, että saatoin olla iloinen yhdessä hetkessä, mutta pian saatoin raivostua jostain ihan pienestä asiasta. Onneksi sinä et ole vielä mennyt tähän saakka!

Jos olet tähän mennessä tehnyt paljonkin ilmaista työtä, ala vaan pistämään pieniä maksuja vastausta kohden. Luulisin, ettei sen jälkeen vastauksiasi sivuuteta “kokeilen tätä omaa keinoani ensin”. Itse olen aina ollut iloinen, kun/jos olet vastannut minulle edes jotain pientä.

Emma/thebeautysquares
Emma/thebeautysquares
5 years ago

Ymmärrettävää ja järkevää. Olen aina ollut yllättynyt, kun olet vastaillut viesteihini, en ole sitä osannut edes odottaa. Olet palvellut yleisöäsi oman hyvinvointisi kustannuksella, hyvä että sinulla on ystävä ja mies, jotka huomauttivat. Toivottavasti sinulle jää nyt aikaa muuhunkin ja fiilikset kohenee 🙂

Maikku
5 years ago

Sinä itse vain tiedät, mikä sulle on parasta ♥ Terveys ja oma hyvinvointi on kaikkein tärkeintä, hyvä että olet pysähtynyt kuuntelemaan itseäsi ja johonkin pitää vetää raja.

Ihanaa joulunaikaa Miia, muistathan levätä ♥

Senna
Senna
5 years ago

Word! Tosi hyvä päätös, itseään pitää kuunnella, kaikkea tarvitse ehtiä tai suostua tekemään. Tällainen rajanveto on hyvä tehdä.
Kiitos kivasta ja inspiroivasta blogista ja IG-tilistä ja ihanaa joulun odotusta sinulle.

Eeva
Eeva
5 years ago

Ihan oikea päätös pidä itestä huolta.
Aivot ja kroppa tarvii lepoa.
Niinkuin eräs kardiologi sanoi mulle viime kesänä et vaikka labra arvot ja ekg ovat hyvät niin kroppa kertoo totuuden,vika löytyi sydämestä.

Nanni
Nanni
5 years ago

Ymmärrän. Oikea päätös <3

Ninni
5 years ago

Voi ihana Miia! Tää oli hyvä kirjoitus ja ainakaan mä en halua, että palat loppuu ja ihan vaan sen takia, että haluat auttaa ja olet kiltti <3 Annan tätä kautta ISOIMMAN halin ja toivon, että pidät itsestäs hyvää huolta. On vaan yks meikki- Miia <3

Sini
Sini
5 years ago

Tärkeän oivalluksen olet tehnyt! Ja toi työn määrä, minkä oot tehnyt ilman korvausta, huh huh! Itsellä ei ole tullut oikeasti mieleenkään, että laittaisin viestiä, ja pyytäisin henkilökohtaista apua ongelmiin, koska ajattelen, ettei se ole korrektia. Olet kuitenkin todennäköisesti kaiken tiedon jo jossain muodossa jakanut blogissa 🙂

Voisin nyt kuitenkin tässä kysyä yhden ehkä vähän hassun jutun, kun kerran kirjoittamaan aloin 😀 ostin siis sellaisen konjac-sienen, joka tuli sun yhdessä boksissa. Teinkö jotain väärin, kun se meni todella nopeasti sellaiseksi, että siinä oli vaan ikäänkuin kuori jäljellä ja sisus ihan ontto? Vai meneekö se joka tapauksessa vanhetessaan sellaiseksi?

Kati
5 years ago
Reply to  Sini

Moikka Sini! Vastaan Miian puolesta 💕 Konjac sienen käyttöikä on tyypillisesti m. 2-3kk ja se menee ikäänkuin hauraammaksi vanhetessaan. Näin siis meillä olevien “aitojen” The Konjac Sponge Companyn sienten kanssa. Konjaceja on toki joka lähtöön, kuten kaikkia tuotteita eli riippuu varmasti myös sienestä jonka ostit. Jos se sattuu olemaan meiltä TwistBeltä niin laita vielä meille tarkempaa tietoa kuinka kauan kesti yms – tai jos ei ole meiltä niin kysy ostopaikastasi 🙂

Sini
Sini
5 years ago
Reply to  Kati

Kiitos vastauksesta! 🙂

Ei siis todella kestänyt niin kauaa, kuin sanoit sen kestävän (kuukauden ollut ei-päivittäisessä käytössä) ja käyttöohjeitakin mielestäni noudatin. Tuote on kyseisen yrityksen, mutta ei ole teiltä ostettu, joten kysäisenpä tilaamastani paikasta!