BLOGIN JA YRITYKSENI TULEVAISUUS

15.06.2022

Olen henkilö, joka tarvitsee alituisesti uutta inspiraatiota. Blogini on ollut siihen erinomainen alusta ja olen päässyt luomaan yhtä Suomen suurinta yhden naisen kauneusmediaa niin täällä sivuillani kuin myös Instagramissa.

BLOGIN TULEVAISUUS

Nyt olen kuitenkin tullut siihen pisteeseen, että on aika muuttaa asioita. Yksinkertaisesti ideat ovat melko lopussa. Olen kirjoittanut jo melkein kaikesta mahdollisesta mikä liittyy meikkeihin ja ihonhoitoon. Löydät sivupalkin kategorioista tai hakusanalla blogistani vastauksen melkein mihin vaan kosmetiikkakysymykseen. Monesta aiheesta olen kirjoittanut jo moneen kertaan. Blogini on nimittäin päivittynyt tauotta noin seitsemän vuotta ja joka viikko noin 3-4 kertaa.

Noin 70% blogini kävijöistä tulee Googlen hakukoneen kautta. Vain vajaa 10% tulee tänne suoraan ja loput sitten eri some-alustojen kautta. Ajallisesti blogi vie työajastani kaikista eniten. Valokuvien tekeminen, kirjoittaminen sekä mahdollisten mainoslinkkien muodostamiseen menee kaikkineen aina parista tunnista lähes yhteen kokonaiseen työpäivään. Ainoastaan siis yhden postauksen tekeminen! Se on työajallisesti erityisen suuri panostus.

Vähäisten ideoiden ja ajankäytön vuoksi olen tehnyt päätöksen, että blogini päivittyy enää noin kerran viikossa. Postaukset koitan tehdä sellaisiksi, että selkeästi niihin on nähty aikaa ja vaivaa. Eli laatu tulee korvaamaan määrän. Tai ainakin toivon näin, mutta se riippuu täysin siitä saanko inspiraatiota johonkin uuteen vai onko kaikki jo sanottu?

MIHIN SITTEN KESKITYN TULEVAISUUDESSA?

Olen saamassa pian liiketilan, josta alan rakentamaan unelmien vintage-vaatekauppaa. Siellä tullaan myymään laadukkaita entisajan aarteita ja spessuja löytöjä. Vaatteet tulevat olemaan nykyaikaisia persoonallisella vintage twistillä, mutta mukaan mahtuu myös mielenkiintoisia Second Hand -löytöjä, jotka ovat siis uudempaa tuotantoa. Tulen myymään vaatteita Instagram-stoorien puolella ja kerran kuukaudessa järjestän pop upin, johon näillä näkymin tulee ennakkoilmoittautuminen. On ollut aivan ihana nähdä kuinka moni teistä on kauttani innostunut vintage-muodista ja huomannut kuinka uskomatonta laatua on vaatteissa ennen tehty. Ne eivät olekaan mitään vanhoja likaisia rättejä.

Käytettyjen vaatteiden myymisessä katteet eivät aina ole kovinkaan suuret ja upeiden vaatekappaleiden löytäminen asettaa omat haasteensa. Tämän vuoksi vaatepuoli tulee olemaan yritykselleni pieni sivutulo ja haluan katsoa miten homma lähtee etenemään. Mutta haluan painottaa, että tämä tulee olemaan täysin pieni sivu-business ja kauneus on edelleen se pääjuttuni. Toki Instagramin puolella tulee olemaan myös vastuullista tyyli- ja muotisisältöä.

Koko idea lähti siitä, että haluan itselleni liiketilan ja lähitulevaisuudessa palkata myös työntekijän. Haluaisin kovasti ympärilleni inspiroivan tiimin, koska näin mitä vaan voi syntyä. Kauneussisältö tulee siis säilymään, mutta tulen tekemään sitä enemmän Instagramin puolella. Ja toivottavasti sisällöntuottamisessa on viimeistään loppuvuodesta apuna jokin ihana henkilö.

Toivon blogin jättämisen vähemmälle antavan tilaa ja aikaa luovuudelle, jota voin sitten kaataa Instagramin puolelle pääsääntöisesti videosisältöihin.

Instagramin puolella olettekin jo nähneet enemmän omaa elämääni. Ennen sielläkin sisältö oli lähes ainoastaan kauneussisältöä. Mutta olen huomannut, että katselijoita kiinnostaa todella paljon se ihan tavallinen elämä. Olenkin siihen pikkuhiljaa totutellut ja näytän palasia omasta elämästäni omaan tyyliin. Nyt kesän aikana se tulee olemaan matka-autoilua, liiketilan rakentamista ja repaleista yrittäjän on/off kesälomaa.

Toivon kovasti, että myös muu kuin kauneussisältöni antaisi teille inspiraatiota toteuttaa juuri sinun näköistä elämää.

  • Heini

    Ihana(a) Miia 💗 Ihan huippua! Toistaiseksi kaikki muutokset ja muut sun osalta on aina olleet kultaa ja on ollut mieletöntä seurata sua koko tää matka kauneusblogin aivan alusta tähän päivään saakka. Ihanaa kesää ☀️

    • Miia Johansson

      Voi kiitos ihana Heini! 😍 Mä en koskaan unohda, kun tulit moikkaamaan mua Sokokselle! ♥️ Ihanaa kesää myös sulle!

  • Olga

    Onnea tulevaan!
    Kiva ettet (ainakaan vielä) lopeta kirjoittamista kokonaan. Itse kuulun niihin jotka tykkäävät (somen seuraamisen lisäksi) ehdottomasti lukea. Kuvat täällä on tosi laadukkaita ja meikkausohjeet kuvineen sellaisia, että niillä onnistuu!
    Tähän blogiin on tosiaan myös helppo palata, kun kaipaa apua melkein mihin tahansa kauneuspulmaan.

    • Miia Johansson

      Kiva kuulla, että palailet vanhoihin juttuihin. <3 Mä palaan niihin itsekin usein, kun joku kysyy somen puolella vinkkiä ja sitten linkkaan jonkin postauksen. Täällä tosiaan löytyy aika hyvin mitä vaan. Mutta ehdottomasti jatkan edelleen myös tätä. 🙂

  • Ninuskainen

    Voin ainakin omasta puolesta sanoa, että 1 postaus viikossa on hyvä tahti eli edelleen kiva, kun jatkossa kirjoitat bloginkin puolelle 🙂 Olenkin miettinyt, että miten sulla paukut riittää 3-4 postaukseen viikossa eli you go girl! Aina kannattaa kuunnella sisintään ja mennä sitä kohti, joka tuntuu hyvältä <3

    • Miia Johansson

      Kiitos ihana! <3 Joo, onhan se ollut todella paljon, kun siihen sivuun tein vielä monta vuotta kolme meikkitutoriaalia viikossa Instagramiin. Nyt pitää niin sanotusti ottaa pari askelta taakse päin ja katsoa hommaa tarkemmin. 🙂

  • Minna

    Kerta viikkoon blogijulkaisu on jo paljon!! Pelästyin jo, että lopetat bloggaamisen kokonaan 😀 Itse kun en instassa ole ja olen innokas seuraajasi. Ihanaa kesää sinne!

    • Miia Johansson

      Heippa Minna! 🙂 Kiva kuulla vakkarilukijalta, että pysyt silti täällä. 🙂

    • Lempi

      Sama juttu, pelästyin ihan hirveästi, että blogi loppuu, koska itselläni ei ole mitään somea, enkä ole niistä kiinnostunut. Pelkkien kuvien ja videoiden sijaan tykkään nimenomaan rentoutua lukemalla laadukasta sisältöä. Tosi kiva siis, että blogi päivittyy kuitenkin kerran viikossa! Se on tosi hyvä määrä, koska sulla on niin monta rautaa tulessa. Paljon tsemppiä uusiin haasteisiin! <3 Mä muuten menen aina kaikille seuraamilleni nettisivuille hakukoneen kautta, niillekin, joilla käyn säännöllisesti – en tiennytkään, että normaalisti "pitäisi" mennä jotenkin suoraan..? 😀

  • H

    Hui kun säikähdin! 😀 olen seurannut blogia jo monta vuotta. Käyn välillä lukemassa vanhoja postauksia ja klikkaan itseni sivuille joka päivä katsoakseni joko uusi postaus on tullut! Ihanaa ettet lopeta, kerran viikossa on loistava postaustahti 🙂 odotan innolla myös vaateprojektia ig:n puolella, mutta kauneusjutut nappaan ehdottomasti mieluummin täältä. Jatka omaa juttua, tähänkin mennessä olet ollut ainutlaatuinen! 🙂

  • Saritäti

    Sinun sivuillasi on hyvä ihonhoitokirjasto ja ainakin itse palaan vanhoihin juttuihin aika ajoin. Ei kaikkea oppimaansa voi mitenkään muistaa, joten on hyvä päästä tarkistamaan, että missäs järjestyksessä ne tuotteet kasvoille laitettiinkaan, ja tuleeko öljy viimeiseksi vai alimmaiseksi. Kiva kun jatkat!

  • Niina

    Säikähdin jo, että lopetat blogin kirjoittamisen kokonaan. Olen jo vuosia lukenut blogiasi ja käyn päivittäin kurkkimassa, oletko kirjoittanut blogiin ☺️ On kiva lukea uusista tuotesuosituksistasi ja viimeksi eilen hain tietoa blogistasi hormonaalisesta aknesta ja siitä mitä tuotteita suosittelet. Innolla seuraan myös uutta vaatekauppaasi. Rentouttavaa kesää! ❤️

  • Markit

    Hei; Pelästysin ihan kauhiasti, et nyt tää loppuu!!😪 Mut ei loppu 👏👏👍😁. Kuulun vähemmistöön, kun päivittäin täällä blogissa lueskelen, tutkin suosituksia ja arkistoja yhä uudelleen. Taidan olla niin huterapäinen, että blogitekstisi tuntuvat jos ei uusilta niin ainakin ovat hyviä kertauksia ja muistutuksia. Mukavaa, että vielä tännekin kirjoittelet.
    Ja sekin on mukavaa, että löydät uusia kiinnostuksen kohteita ja mielekästä tekemistä.😊
    Minä pysyn täällä joka päivä niin kauan kuin kirjoitat!
    Tsemppiä uusiin juttuihin.❤

  • Eve

    Onnea Miia uusille tuulille. Kuulun myös itse niihin jotka tykkää lukea blogikirjoituksia, erityisesti sinun koska niistä huomaa intohimosi ja ammattitaitosi alaasi kohtaan. Olen saanut paljon tietoa ja oppia sinulta sekä monet tuotteet ja tekniikat löytänyt avullasi. Iso kiitos sinulle kaikesta työstäsi meidän muiden kauneuden ja hyvinvoinnin eteen. On myös erittäin hienoa että kunnioitat lukijakuntaasi ja kerrot heille rehellisesti ja suoraan ajatuksistasi ja uusista suunnitelmistasi. On niin monta blogia jotka ovat vain hiljentyneet ilman mitään selitystä. Ei olla vaan postattu mitään viikkoihin, kuukausiin jopa vuosiin. En ymmärrä tuollaista toimintaa alkuunkaan, hyvin epäkunnioittavaa seuraajia kohtaan. Ilmoittaisivat edes että nyt on aika laittaa pillit pussiin, pitää luova tauko tai vastaavaa. Mutta sinä toimit kuin aikuinen nainen, vastuullinen bloggaaja. Jatkossakin mielelläni luen blogiasi mutta ymmärrän hyvin että haluat aikaa muihinkin juttuihin. Kaikki seuraajat ei kuulu instagramiin joten on hienoa että postailet jatkossakin rauhallisemmalla tahdilla.

  • Liilatar

    Ihanaa, ettei blogi tosiaan lopu, olisin ollut haikea ja surullinen. Insta ei ole mun juttuni, joten luen vain tätä. Asiantuntevat blogisi ovat kullanarvoisia. Mutta tämä kuulostaa hyvältä päätökseltä. Hienoa, että menet kohti unelmiasi ja uusia tuulia!
    Ihanaa kesää ja lomaa! 💜

  • Eeva

    Moi Miia!
    Mä seuraan sua myös instassa ja luen plogia vaikka en nykyään paljo tänne kirjoitakaan.
    Mut ONNEA siihen vintage vaatteiden myyntiin mielenkiintoista sitä seurata.
    Mä oon jo vuosia ostanut vaatteita kirppareilta rakastan kierrättämistä ilmastonmuutoksen takia ennenkaikkea.

  • Nanni

    Täällä myös yksi lukija, joka ei ole (enää) missään sosiaalisessa mediassa eikä siten näe siellä julkaistavaa sisältöä. Ihanaa että jatkat blogia! Toivottavasti kerrot vaatekauppa-projektista myös täällä, kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! 🙂 Mukavaa kesää!

  • Päivikki

    Huh helpotus, että jatkat edelleen blogia, jonka löysin aikanaan koronakurjuuden piristykseksi. Minäkin kertaan aiempia juttujasi ja tsekkaan suosikkejasi, joista todella monet ovat löytäneet kaappiini. Onnea uuteen – muutos on aina huikea mahdollisuus🪷!!

  • Jaana

    Onnea tulevaan! Uusiutuminen vaatii aina rohkeutta ja totta, ettei se aina kaikkia miellytä. Toisaalta, pitääkseen oman elämänsä merkityksellisenä niin toiston kaava vaati luovaa ja aktiivista otetta. Passiivisuudella ja asioiden toistolla on tapana vähän pidemmän päälle tehdä meistä ihmisistä vähän apaattisia, jolloin merkityksellisyys katoaa.

    Olen itse henkilö, joka koettaa vältellä somevaikuttajien ns. omaa elämää 😁 Siitäkin huolimatta seuraan uteliaisuudella, millaisia uusia tuulia elämäsi tuo tullessaan.

    Olet opettanut paljon itselleni ihon hoitamisesta ja kauneudesta. En tiedä johtuneeko iän kautta tasapainon löytämisestä vai oman elämän merkityksellisyydestä yhdessä ihonhoidon kanssa. Less is more on auttanut minua iho-ongelmien helpottamisessa. Kiitos!

    Tsemppiä! Muista välillä hengähtää, heittäytyä katsomaan pilviä ja nauraa ystävien kanssa. Uudet asiat tarvitsevat joskus vain aikaa onnistuakseen ja useammat yöunet.

    • Miia Johansson

      Kiitos Jaana 🥰

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram