VIIMEINEN KAUNEUSBOKSI BY MIIA JOHANSSON – TULOSSA MYYNTIIN!

17.05.2022

On aika sanoa hyvästit yhdelle aikakaudelle. Kauneusbokseja on ollut aivan ihana tehdä ja te olette rakastaneet niitä. Mutta nyt on aika siirtyä eteenpäin ja tehdä jotain uutta ja kivaa. Mysteeriboksien aikakausi on nyt omalta kohdaltani ohi ja siirrymme kohti entistä kestävämpää tulevaisuutta.

Kuitenkin ennen uutta aikakautta 1.6.2022 klo 12:00 NobeBeautyn verkkokauppaan tulee myyntiin tämä ainutlaatuinen kauneusboksi. Jälleen kerran olen miettinyt boksin sisällön tarkoin kivaksi kokonaisuudeksi ja mukana on ainoastaan suosikkituotteitani. Pakko muuten mainita, että sain mukaan myös yhden Suomeen saapuvan uutuuden, josta ette ehkä ole vielä kuulleet mitään.

Tämä viimeinen ja viides kauneusboksi on mielestäni aivan ihana kokonaisuus kesään. Ennen myyntipäivää tulen kertomaan täällä mun sivuilla tarkemmin tuotteista tietenkään paljastamatta täysin sisältöä.

Boksin hinta tulee olemaan 59,90€ eli kympin enemmän kuin edellisinä kertoina. Boksin sisällön arvo on tällä kertaa yli 160€ ja tuotteita boksissa tulee olemaan 8 kappaletta. Kaikki tuotteet ovat täysikokoisia myyntikappaleita.

Koska olette rakastaneet bokseja niin paljon, niin bokseja tullaan myymään suurempi määrä kuin koskaan ennen.

Nyt on siis viimeinen mahdollisuus ostaa mun viimeinen mysteeriboksi, joka on kuvan mukaisesti aivan ihana kesäinen yllätys. 

  • Ansku

    Ihanaa💕💕💕 tällä kertaa aion saada boxin!!!😻😀

    • Miia Johansson

      Joo heti vaan klo 12 valmiina. 😍 Valmiiksi Nobelle rekisteröityminen ei myöskään haittaa, niin osoitetiedot on valmiina ja niiden naputteluun ei mene aikaa, koska ostoskori ei varaa boksia. Eli sama kuin joka puolella muuallakin. 😊

  • Jelena

    Tuleeko tähän joku tuote josta saa valita itselleen sopivimman? Kuten viime boksissa peitevoide. Viimeksi sain boksin ostettua, tosin mietin voiko asiaan vaikuttaa että otin erisävyisen peitevoiteen kun se joka suosittelit.

    • Miia Johansson

      Heippa Jelena! 🙂 Boksista tulee lisää tietoa lähempänä. Kaikkia peitevoidesävyjä oli viimeksi riittävästi, joten siihen ei vaikuttanut saiko boksin. 🙂 Oltiin nimenomaan varauduttu suurella määrällä mun suosittelemia peitevoidesävyjä.

  • Hanna

    Pakko tulla sanomaan vaan et aivan tajuttoman upea kuva! 😍

    • Miia Johansson

      Oi wau kiitos ja kiitokset kuvaajalle eli Sanna Keräselle ja kukista vastaavalle Inbloom Helsingille. 🥰

    • Päivikki

      Ihan samaa mieltä; huikea kokonaisuus siis värimaailma, kukat & Miia🤩 – jonka taitava valokuvaaja on vanginnut kuvaan.

      Yritän tällä kertaa onnistua näpyttelemään hitaine nakkisormineni boksin.

  • Jenni Fröberg

    Hei! Kuinka iso osa boxen tuotteista on luonnonkosmetiikkaa?

    • Miia Johansson

      Heippa Jenni! 😊 Tätä ei ole vielä paljastettu. Infoa tulee lisää pian.

  • Hanna

    Heippa!

    Mahtaakohan mukana olla aurinkosuojaa?

    • Miia Johansson

      Loput paljastukset boksista tulee pian IGn puolelle ja maanantaina kaikki koostettuna tänne blogiin. 😊

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram