VALITSEMANI IHONHOITOTUOTTEET ALENNUKSESSA

13.09.2021

*Sisältää mainoslinkin.

Tämähän on todellinen kauneusbloggaajan unelma, että saa valita tuotteita alennukseen. Koitin valita kosmetiikkaa laidasta laitaan ja myös sellaisia klassikoita, jotka sopivat monelle.

*TÄSTÄ löydät kaikki suosikkini eli ale-tuotteet listattuna Twistben sivuilla, sillä mukana on myös tuotteita IG-stoorini puolelta. IG-stooreissa esittelin tuotteita, jotka ovat olleet todellisia löytöjä Twistben valikoimasta. Koodilla SUPERMIIA saatte valitsemistani tuotteista -15% alennuksen 19.9.2021 saakka.

Yhteensä ale-tuotteita on 17 kappaletta eli onnen numeroni verran. Kaikki tuotteet löytyvät myös suosikeistani, josta voi lueskella niistä lisää.

LEMPPARI KASVOJENPUHDISTUSTUOTTEET

Balmimainen putsari on hellävarainen, poistaa tehokkaasti meikin ja pitää ihon hyvässä kunnossa. Tarvittaessa puhdistuksen apuun voi helposti tukkeutuva ihotyyppi ottaa *konjaksienen tai kaksoispuhdistuksen.

HUOM! Jos et ole käyttänyt balmimaista putsaria aikaisemmin, niin se laitetaan kuivalle iholle. Tuotetta työstetään hetki kunnes kaikki meikki on sulanut. Tämän jälkeen lisätään vasta vettä ja sitä pyöritellään hetki kasvoilla ennen kuin tuote pestään kokonaan pois. Hellävarainen puhdistus vaatii sen pari sekuntia enemmän aikaa, mutta se on se arvoista. Hellävarainen ihon pesu on oman ihonhoitoni yksi suurin salaisuus. 

UUSIA SUOMALAISIA KASVOVESIÄ

On aivan mieletöntä, että Suomessa on niin monta upeaa luonnonkosmetiikan brändiä. On täysin mahdollista tehdä koko ihonhoitorutiini kokonaan suomalaisilla tuotteilla, jotka ovat vielä huippulaatuisia. Jo tovin markkinoilla olleet Fiinin suihkuteltavat kasvovedet ovat yksinkertaisilla raaka-aineillaan ihoa helliviä ja tasapainottavia. Käytänkin näitä kahta kasvovettä hieman sekaisin omien muuttuvien ihotarpeideni mukaan.

  • *Fiini Naturally Ruusu-Kaura kasvovesi herkälle ja kuivalle iholle pehmentää ihoa glyseriinin ja hyaluronihapon voimin. Ruusuvesi ja kaurauute taas rauhoittavat ihoa. Aivan täydellinen muutaman raaka-aineen tuote.
  • *Fiini Naturally Rosmariini kasvovesi rasvoittuvalle ja epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle nimensä mukaisesti tasapainottaa ihoa ja hillitsee talin tuotantoa.

Kai muuten tiesit, että laadukas kasvovesi on todella tärkeä tuote ihon kosteustasapainoa ajatellen ja näin myös pitämään pintakuivuuden poissa. Ja se laitetaan suoraan iholle – ei pumpulin kautta. 

SUPERKOSTEUTTAVA SEERUMI

Tämä *Olivia Klein Hydra Serum oli viime talvella pintakuivan ihoni pelastus. Pintakuivuuden merkkejä ovat esimerkiksi ihon kiristely ja rasvoittuminen.

Kosteutuksen lisäksi tämä tuote rauhoittaa ärtynyttä ja punoittavaa ihoa, jota erityisesti viileämmillä ilmoilla saattaa esiintyä. Loistava raaka-ainekokonaisuus muutenkin, jos joku haluaa kurkkia INCI-listan puolelle.

YKSI ENITEN SUOSITTELEMISTANI KOSTEUSVOITEISTA

Alla oleva kuva kiteyttääkin hyvin tämän loistavan kosteusvoiteen ominaisuudet. *Olivia Klein Hydra Lotion on varma valinta seka- ja rasvaiselle iholle. Voide imeytyy nopeasti eikä kiiltele iholla.

Sopii loistavasti myös miehille.

LUE MYÖS: Miesten ihonhoito – helppoa ja laadukasta

KUIVAN IHON PELASTUS

Kun mikään kosteusvoide ei auta, niin ensimmäisenä pitää katsoa aina putsarin ja kasvoveden puoleen. Jos ihoa putsaa liian vahvoilla tuotteilla ja kasvovesi ei kosteuta, niin tämäkään voide ei ole ratkaisu. Mutta jos muu ihonhoito on kunnossa ja silti tuntuu ettei mikään kasvovoide riitä, niin on aika kääntyä *Bybi Babe Balmin puoleen, joka on koostumukseltaan öljyisen balmimainen.

Käytin tätä keikoilla todella kuivalle iholle, jos tuntui ettei mikään meikkivoide oikein istunut asiakkaan iholla nätisti.

IHONHOITO UUDELLE TASOLLE

Jos olet muuten jo tutustunut tapaani lähestyä ihonhoitoa, niin kasvoöljyt vievät sen vielä uudelle tasolle. Tässä on kaksi lemppariani hieman erilaisiin ihon tarpeisiin:

  • *Fiini Naturally Kaura-Tyrni öljyseerumi on loistava suomalainen kasvoöljy, josta hyötyy moni ihotyyppi. Niin herkkä, sekaiho, atoopikko kuin myös kuiva ja ikääntyvä iho.
  • *Apeiron Jojoba-Teepuuöljyä löytyy kylppäristäni aina. Se on loistava tuote epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle ja käytänkin sitä, jos jostain syystä kasvoille on tullut enemmän finnejä.

Tiesithän, että löytyy monta syytä miksi kasvoöljy ei joillain imeydy. Yleisimmät syyt ovat: kasvoöljy ei sisällä hyvin imeytyviä raaka-aineita, muu ihonhoito ei ole alla kunnossa ja kasvoöljyä laitetaan liikaa eikä painella iholle. 

HUOM! Kasvoöljyt tulevat aina ihonhoitorutiinissa viimeisenä, vaikka putelissa lukisikin seerumi.

Onko näistä jokin tuote teidän suosikki? 

Itse pidän näitä ihonhoidon yksinä tärkeimpinä tuotteina. Toki pitää ottaa huomioon oman ihon tarpeet.

P.S. Luomivärit on tehty uudella *Wet n Wild Color Icon luomiväripaletilla nimeltään Camo-flaunt. Huulissa olevan punan valmistus on valitettavasti lopetettu.

  • ingalsinlaura

    Mikä on sopiva määrä käyttää puhdistusbalmia kasvojen puhdistukseen? Esim toi Fiinin mustaherukka. Tästä postauksesta onkin paljon tuotteita jo käytössä!

    • Miia Johansson

      Hmm.. mitenkähän osaisin sanoa. 😬🤔 Oliskohan mulla vajaa teeöusikallinen. En kyllä osaa sanoa. Käytössä sen huomaa aika hyvin, että mikä riittää.

  • Katri

    Hei, ihanaa kun olet Miia olemassa kun sun kautta oon tutustunut ihan uusiin tuotteisiin mun kuivalle iholle. Ilman sua en olisi löytänyt Bybiä tai Olivia Klein tuotteita jotka on aivan huippu tuotteita. 😊
    Muutenkin sun videot on aina yhtä kiva katsoa. Joka viikko odotan että koska tulisi uusi meikki tuto😊

    • Miia Johansson

      Oi miten ihana kuulla ja kiitos! 😍 Keskiviikkona taas meikkaillaan.

  • Netta

    Moikka! Käytän suosittelemiasi tuotteita (pesen yleensä luonkos öljykakulla, toisen kerran bybin maitomaisella putsarilla, päälle olivia klein mineral toner ja öljy päälle) mutta silti huomaan ihoani kiristelevän. Aamuisin pelkkä vesipesu. Minulla on aina ollut rasvoittuva iho, etenkin meikin alla, mutta muutoin olen atoopikko ja muu iho rutikuiva. Nyt kun olen vaihtanut ihonhoitorutiineja (no ehkä vuosi sitten siis), kasvoni kaipaavat vain lisää ja lisää kosteutusta. Mitähän teen väärin? Tämä atooppinen iho muualla, kasvot rasvoittuvat hämmentää suuresti. Joskus kun laiskottaa, niin pesen meikin 2x maitoputsarilla. 🙂 ja vaikka miten kosteutan, niin meikin alla sitten rasvoittuu herkästi.

    • Miia Johansson

      Heippa Netta! 🙂 Et välttämättä tee mitään väärin. Ihoon vaikuttaa hyvin paljon myös kaikki muu kuin ihonhoito. Onko sulla tullut elämään muutoksia? Stressiä tai elintapamuutoksia. Nämä vaikuttaa enemmän kuin ihonhoito.

      Mutta jos muutoksia ei ole tullut, niin tässä muutama vinkki. Jos ihoa kiristelee ja se rasvoittuu niin se on usein merkki pintakuivuudesta, johon auttaa usein vesikosteuden lisääminen. Eli miten käytät kasvovettä? Suihkutteletko suoraan kasvoille ja painelet iholle? Voit laittaa myös usemamman kerroksen, joka voi jo yksinään auttaa. Voit myös kokeilla ihon puhdistamista pelkällä öljykakulla. Itselläni siis aikalailla saman kuuloinen iho kuin sulla. Tämän postauksen seerumi oli juurikin tähän ihan loistava ratkaisu. Siinä VOI olla ratkaisu.

      Ja lisääthän aina öljyn, kun kasvot ovat vielä kasvovedestä hieman kosteat? Myös hyvän kosteusvoiteen lisääminen voisi auttaa, koska siitä iho saa lisää vesikostuetta. Ensimmäisenä tuli mieleen Laponien kosteusvoide. 🙂

      • Netta

        Lisään vesikosteutuksen reilulla kädellä taputtelemalla iholle sormin (suihkutan kasvoille ja taputtelen), sitten kosteusvoide (eco by herbina yövoide) ja lopuksi öljy, en anna ihon kuivua välissä. Nyt tilaan balm balm ruusunmarjaseerumia. 🙂

        • Miia Johansson

          Mikä öljy sulla on nyt käytössä? 🙂 Ja mielummin sinuna tilaisin kosteuttavan seerumin tähän ongelmaan. <3 Toki ei tuosta laadukkaasta öljystäkään haittaa ole.

          • Netta

            En muista merkkiä, näytepakkaus kalliista öljystä (tuskin kovin hyvä inci). Mitä seerumia suosittelisit? 🙂

          • Netta

            Mitä kosteuttavaa seerumia suosittelisit? 🙂

          • Miia Johansson

            Heippa Netta! 🙂 Tämän postauksen seerumi on esim tosi hyvä pintakuivuuteen.

  • Hilllma

    Moi! Minkälaista tuo Bybin Babe balm on verrattuna Bybin Night nutrition voiteeseen? Night nutrition on mun kuivalle iholle liian kevyttä niin pohdin toimisiko Babe balm paremmin?

    • Miia Johansson

      Heippa Hilllma! 🙂 Byb Babe Balm on huomattavasti raskaampi, koska on balmi eikä kosteusvoide. Eli Babe Balmissa on enemmän kasvivoita ja öljyjä. Tosin niitä löytyy myös Night Nutritionissa. Mitä sä laitat voiteen alle ja miten peset kasvot?

      • Hilllma

        Kiitos vastauksesta! Pesen kasvot Luonkosin öljykakulla ja sen jälkeen puhdistusmaidolla (useita pikkukokoja auki niin vaihtelee mitä niistä käytän:D). Voiteen alle Olivia Kleinin hydra spray toneria ja nyt kuivilla ilmoilla lisäksi Holika holikan Good cera toneria (näitä kerrostan tarpeen mukaan), jotain niasimiidia sisältävää seerumia (merkki vaihtelee, tää on ainut, joka pitää epäpuhtaudet kurissa) Bybin Bakuchiol boosteria sellaisenaan ja siihen päälle juuri nyt tuota Bybin Night nutritionia.

        Oon koittanut lukemattomia muita komboja, eri öljyjä yms. mutta reseptivapaiden voiteiden ulkopuolelta on ollut vaikeaa löytää itselle sopivia, ei allergisoivia ja riittävästi kosteutta ja rasvaa sisältäviä tuotteita.. täytyy tuota Babe balmia testata!!

        • Miia Johansson

          Kannattaa muuten sekoittaa tuo boosteri kasvovoiteeseen tai laittaa se kasvovoiteen päälle. Näin saat myös kasvovoiteen imeytymään paremmin, koska boosteri on täynnä pelkkää öljyä. 🙂

          Ihosi on siis ilmeisesti sekaiho vai mikä onkaan ihotyyppisi? Nyt pitäisi ensin miettiä, että mistä tuo kuivuus johtuu. Jos kuitenkin noin paljon hyviä öljyjä sulla käytössä, niin kääntäisin katseen tuonne vesikosteutuksen puoleen.

  • Eeva

    Moi Miia!
    Katoin toin sun ig-videon tänään,jossa kerroit joistakin meikkivideoista et nämä meikin esittelijät eivät tiedä tai tiedosta meikkien sisältöä.
    Mä muistaakseni oon joskus maininnut katsoneeni vuosia sitten erään dokumentin missä the body shopin perustaja Anita Roddick(kuollut 2007)kertoi miten meikkifirmat huijaa ihmisiä esim.kauniilla pakkauksilla ostamaan kalliita tuotteita ja tuoteselosteet on harhaanjohtavia.
    Mä niin arvostan sun rehellisyyttä kun kerrot suoraan mitä ne sisältää.Teet tosi hyvää työtä avaamalla monien silmät näkemään mitä kaikkea meille tuputetaan.KIITOS MIIA.

    • Miia Johansson

      Heippa Eeva! <3 Joo, kauneusbusiness on jättimäinen business ja suurimmalla osalla firmoista on pääasiallisesti mielessä se paljon vuoden lopussa jää viivan alle rahaa. Onneksi on niitäkin firmoja, jotka oikeasti tekee laadukkaita tuotteita, jotka ihan oikeasti hoitaa meidän ihoa ja tietty samalla tämä firma tekee ansaitusti sillä rahaa.

  • Oona

    Riittääkö tuo Apeiron Jojoba-Teepuuöljy yksinään yöksi vai kaipaako se yövoiteen rinnalleen?

    • Miia Johansson

      Heippa Oona! 🙂 Tähän on vaikea sanoa yksiselitteistä vastausta, koska se niin riippuu siitä mitä sun iho vaatii. Mutta voi siis ehdottomasti riittää pelkästäänkin. Sen näkee testaamalla. 🙂

  • Hanna

    Todella hyvä ja selkeä postaus! Kiitos monista hyvistä vinkeistä, useat sun suosittelemat tuotteet käytössä. Susta on ollut iso apu ihonhoidon saralla, ihanaa syksyä sulle! 🤍

    • Miia Johansson

      Ihan superia kuulla, että oon voinu olla avuksi! <3 Ihanaa syksyä sullekin! 🙂

  • Martta

    Moi. Toi Fiini kaura putsari on mun lemppari. Tajusin jossain vaiheessa, että mulla pitää (meikatessa) käyttää kaksoisputsausta tän kanssa. Muuten iho kukkii.

    Miun iho on hyvin kuiva, mutta samalla erittäin herkästi tukkeutuva. Korona-aika on menny testaillessa hitaasti kaikkea mahdollista ja mahdotonta. En voi (minun yhden ihmisen empiirisen tutkimuksen mukaan 😆) käyttää mm. kookosöljyä, joten vähän on ollu haasteita ihonhoidon kanssa. Nyt alkaa olla pikkuhiljaa kartotettu mikä toimii ja mikä ei.

    Sinun vinkistä päädyin sillon aikanaan Twistbeelle. Onneksi päädyin, koska hyö oovat olleet korvaamaton apu tässä prosessissa.

    Kiitos siis kovasti kaikista vinkeistä! Teet tosi tärkeetä työtä ❤

    • Miia Johansson

      Oi miten ihana kuulla! <3 Kookosöljy on kasvoilla joo monella seka- ja rasvaisella iholle ihoa tukkiva, mutta jos sitä on vähemmän tuotteessa niin ei sekään kaikilla. Nää on tosiaan niin yksilöllisiä, mutta oon superonnellinen, että tiedät mikä toimii just sun iholla. 😀

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram