KAUNIIN MEIKIN SALAISUUS, JOSTA MONI EI PUHU

26.07.2021

Jos tykkäät testailla eri sävyjä meikissä, niin oletko huomannut, että joskus meikki tuntuu todella onnistuneelta ja joskus ei. Joissakin meikeissä itselleen tulee todella nätti olo ja toisissa taas ei. Et ole ehkä saanut kiinni, että mistä tämä johtuu.

Syitä voi tietenkin olla monia, mutta erilaisia lookkeja päivittäin meikkaillessani olen huomannut, että syy tähän löytyy usein käytetyistä väreistä. Tietyt sävyt imartelevat juuri sinua ja toiset sävyt taas jotain toista henkilöä.

MIKSI OIKEAT SÄVYT OVAT NIIN TÄRKEITÄ?

Vastaus tähän on, että oikeat sävyt imartelevat kantajaansa parhaiten. Sinulle tulee kiva fiilis. Onhan meikin pääasiallinen tarkoitus arjessa kuitenkin korostaa meidän kauniita piirteitä eikä muuttaa niitä. Meikin oikea sijoittelu on tietenkin tärkeä ja siitä puhutaan paljon, mutta tärkeät värit unohdetaan usein. Meikin kokonaisuus ja värit ovat se asia, jolla sain asiakkaani hihkumaan, että olenpas minä nätti!

Jos haluat löytää juuri omat sävysi meikissä, niin kurkkaa näihin postauksiin:

HUOM! Poikkeus vahvistaa säännön. Itse kuulun siihen koulukuntaan, että valitsen pääsääntöisesti aina meikattavalle keltaiseen taittavan meikkivoiteen, koska meillä kaikilla on ihossa keltaisuutta. Itsellänikin on punaiseen taittava iho, mutta käytän silti keltaiseen taittavaa meikkivoidetta, koska punaisen kanssa saatan näyttää läkähtyneeltä ja ihoni punaisuus korostuu.

MIKÄ SÄVYVALINTOIHIN VAIKUTTAA JA EI VAIKUTA?

  • Kaikista tärkeintä on valita meikin värit oman ihon sävyn mukaan. Liian lämpimät sävyt voivat tehdä viileän vaaleista kasvoista väsyneen näköiset ja taas liian kylmät sävyt oliivisen lämpimistä kasvoista sen näköiset, että oltaisiin käyty äidin meikkipussilla (yllä olevan videon kuva). Kesällä viileän vaalealle iholle saattaa toimia lämpimät sävyt paremmin, mutta sekin on tapauskohtaista.
  • Silmän väri ei vaikuta sävyvalintoihin, mutta vastaväreillä pystyy korostamaan silmän eri sävyjä, kuten alla olevassa kuvassa.

LUE LISÄÄ: Mikä luomivärisävy millekin silmän värille?

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Andreea Ali (@aliandreeamakeup) jakama julkaisu

P.S. Samanlaiset värivalinnat pätevän myös hiusten ja vaatteiden valintaan.

Huomaatko kumpi sävymaailma on itselleni imartelevampi postauksen ensimmäisessä kuvassa?

  • Jenna

    Ihana postaus jälleen 😍 Pakko kysyä että teetkö vielä meikkejä asiakkaille? Olen jo kauan haaveillut ammattilaisen tekemästä meikistä, olisi kiva nähdä uusia näkökulmia ja saada vinkkejä muutenkin 🌞 ja nimenomaan sinun tekemä meikki kiinnostaisi 😊

    • Miia Johansson

      Helou ja kiitos! 😍 Valitettavasti en enää tee meikkikeikkoja. 😔 Mutta ei sitä koskaan tiedä, jos taas joku päivä aloitan ne uudelleen.

  • e

    Heippa, kysymys ei varsinaisesti liity postauksen aiheeseen… 🙂

    Olen keväästä asti käyttänyt “meikkipohjana” Alga Maris -merkin sävyttävää aurinkovoidetta ja pitänyt siitä kovasti – SPF sekä kevyt peitto ja sopiva sävy kaikki samassa. Lopputulos on luonnollinen ja tuotteen pystyy lisäämään kasvoille nopeasti, vaikka muuten ei haluaisikaan meikata.

    Olen jäämässä nyt syksyllä äitiysvapaalle ja mietin mitä vastaavaa tuotetta voisin käyttää talvella. Olen kiinnostunut nimenomaan luonnonkosmetiikan versioista, mutta mietin olisiko paras vaihtoehto sävyttävä voide, BB- vai CC-voide vai kenties se, että ostan vain lisää Alga Marista ja käytän sitä vuoden ympäri? Osaatko auttaa tässä “ongelmassa”?

    Kiitos kovasti jo etukäteen. 🙂

    • Miia Johansson

      Helou 😊 Miksi et käyttäisi tuota tuotetta myös talvella, jos se on sulle just täydellinen. 😍

  • Anna

    Tuo meikkivoiteen sävyn valinta on kyllä jännä juttu. Itse olen ollut aika pitkään hukassa sen sävyjen suhteen, sen huomasin kun kokeilin hiljattain vanhempia tuotteitani, mutta viime syksynä löysin mielestäni tähän mennessä parhaan sellaisen sävyn, joka sulautuu ihoon tosi hyvin, on siis “huomaamaton”. Tää on The Ordinarylta ja on punaiseen taittava sävy, P 1.2 tai P 1.1. Kokeilin heiltä ihan vain testatakseni myös neutraalia tai keltaiseen taittaavaa, ja keltaiseen taittava näytti aivan kamalalta. Neutraali ehkä menettelisi joissain tilanteissa. Muiltakin merkeiltä olen testaillut tämän syksyn löydön jälkeen ja punaiseen taittavat sulautuvat yleensä iholleni paremmin.

    Omasta ihostani en ole kuitenkaan ollut tai ole vieläkään aivan varma, kumpaan se taittaa vai onko neutraali, tiedän kyllä miten sitä kotioloissa testataan, mutta en ole ammattilaisella käynyt. Kerran liikkeeseen mennessäni myyjä sanoi minut keltaiseen taittavaksi ihan kysymättäni. Itse olen kyllä enemmän taipuvainen punaiseen taittavaksi tai neutraaliksi. Voihan toki olla, että taitava ammattilainen saisi meikkivoiteen kuin meikkivoiteen näyttämään hyvältä, mutta itse en kyllä aio hetkeen koskea keltaiseen taittaviin meikkivoiteisiin, kun oon noin hyvän sävyn löytänyt. Jäin vain tuota sun loppuosassa olevaa lausetta miettimään.

    Kiitos postauksista myös loman aikana. Oot nähnyt hurjasti vaivaa. Mukavaa loman jatkoa!

    • Miia Johansson

      Joo nää on ehdottomasti makuasioita myös ammattilaisten keskuudessa. 😊 YSLn kansainvälinen meikkitaiteilija Celine Bearneart (joka kävi Suomessa) ja tunnettu meikkitaiteilija Bobbi Brown on mun kanssa ns. samaa koulukuntaa, mutta oon törmännyt moneen myös, jotka on tarkkoja pohjasävystä. Se myös riippuu tietenkin ketä meikkaa ja mihin. Esim kuvauksissa käytin miehille hyvin usein punaiseen taittavaa meikkivoidetta. Keltainen näyttää usein linssin läpi todella keltaiselta miehillä.

      Pääasia, että itse viihtyy ja tykkää. ❤️ Ja on myös totta, että tämäkin voi johtua käsialasta.

  • Karo

    Sinun blogisi ansiosta olen tämän alkanut tiedostamaan ja huomaan itselläni olevan vaalea punaiseen taittava iho, jonka vuoksi viileät sävyt sopivat paremmin. Kuitenkin luomiväripaleteista ja huulipunista on välillä vaikea itselläni erottaa mitkä ovat niitä viileitä sävyjä ja mitkä lämpimiä. Lisäksi toisinaan haastetta meikkaamisesta tekee sen että osaisi valita sekä luomivärin että huulipunan itselle imartelevaksi ja tämän lisäksi vielä toisiinsa sointuviksi ettei niiden välille tule ristiriitaa.

    • Miia Johansson

      Joo se on totta, että valinta ei ole helppoa. Noista postauksista, joihin on linkit tässä postauksessa niin löydät esimerkkipaletteja ja punia kylmälle ihon sävylle. Koitan myös aina muistaa postauksissa kirjoittaa kenelle mikäkin sävy sopii eli täältä saa vinkkejä. Pian on tulossa postausta uusista luomiväripaleteista, joista myös kerron kenelle ne sopii. Eli meikä mandoliini täällä tekee sen työn mahdollisimman hyvin, että valinnat osuisi nappiin. ❤️

  • Soile

    Huulipunan sävyyn viitaten..oma ongelma oikean sävyn löytämiseen on, että huuleni ovat mielestäni siniseen vivahtavat ja tuntuu, että kaikki punat näyttää huulilla lilaan taittavilta. Punia jo kymmeniä ja tuntuu että aina vikaostos😔

    • Miia Johansson

      Ääh.. onpa kökköä! 😬 Ja nyt kun ei varmaan kaupoissakaan myyjät testaa punia huulille. 😔

    • Merja Salminen

      Itselläni sama juttu. Olen keksinyt käyttää huulilla ”pohjustuksena” valokynää, jolla saan taitettua tuon sinisyyden/lilan sävyn kaikista huulipunista. Huulipunan oikea pohjustusaine ei riitä minulla tähän.

      • Miia Johansson

        Loistava idea 😍

  • ML

    Itse luokittelisin itseni melko neutraaliksi. Suonet ovat sekoitus sinistä ja vihreää, eikä kumpikaan sävymaailma (kylmä tai lämmin ole katastrofi), mutta imartelevampia ovat kuitenkin mielestäni lämpimään taittavat sävyt. Olen ollut joskus pari kertaa meikattavana ja molemmilla kerroilla meikkaaja on aloittanut kylmillä sävyillä, mutta sitten pyyhkinyt pois ja vaihtanut lämpimiin eli ilmeisesti ovat havainneet saman asian 🙂 Olen tosi vaalea iholtani, joten sävyjen tummuusasteiden kanssa pitää miettiä myös, omaan silmääni voimakkaat, lämpimät sävyt näyttävät tunkkaisilta kasvoillani.

    Kuten aiemmin oli kommentoitu, myös itselläni on vaikeuksia tunnistaa sitä, onko sävy kylmä vai lämmin. Joten aivan huippuidea, että kerrot kumpi on kyseessä! Ja plussaa, jos löytyisi meikkejä myös luonnonkosmetiikan puolelta. Olen etsiskellyt persikkaista luomiväriä luonnonkosmetiikasta, mutta omiin silmiin ei ole osunut, saa vinkata, jos sinä (tai joku lukija) tietäisi sellaista 🙂

    • Miia Johansson

      Joo, toivotaan, että luonnonkosmetiikan puolelle tulisi lisää ihania sävyjä luomiväreissä. 🙂

    • heidick

      Tää oli kuin mun kynästäni! Itsellä myös tummuusaste vaikuttaa sävyn sopivuuteen, vaikka en kyllä tiedä, voiko se pitää paikkansa ja onko se vain minun silmissäni. Olen itsekin vaalea ja ehdottomasti liian tummat sävyt, oli se sitten kylmän tai lämpimän sävyinen, on ihan ehdoton no no. Syvyyttä voi silmiin, esim tummempaa luomivakoon, mutta ei todellakaan paljon ja silloin sävyn pitää ehdottomasti olla neutraali, jos tummempaa laittaa.
      Tästä mun mielestä puhutaan aivan liian vähän. Ajatellaan, että neutraalit sopivat helposti jompaan kumpaan kategoriaan, mutta mielestäni se ei kyllä mene niin.

      Itsellä myös vaikeuksia tunnistaa sävyistä, ovatko ne kylmiä, neutraaleja vai lämpimiä, ja tulee huteja todella paljon.

      • Miia Johansson

        Joo ja ns. neutraaleja sävyjä eli ruskeita on kanssa todella paljon erilaisia. Niistä viileämmät sopii yhdelle ja lämpimämmät toiselle. Erityisesti niistä voi olla todella hankalaa löytää itselleen sopivia. Mutta itselleen sopiva aurinkopuuterisävy sopii aina myös kevyeksi luomiväriksi. 🙂

  • Maikki

    Ihana postaus jälleen 🥰 Saisiko vinkkiä mistä löytyisi tämmöinen ruskeille silmille täydellisesti sopiva ” ametistin sävyinen violetti”? 😊

    • Miia Johansson

      Helou! 😊 Nyt en osaa varmaksi sanoa. Ulkomailta löytyy helpommin, mutta Suomessa Jeffree Star paleteissa voisi olla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram