LOMASUUNNITELMIA KESÄKSI

10.07.2021

Nyt on vihdoin koittanut se aika, että uskallan pitää pidempää lomaa bloggaajan työstä. Blogi ei tosin hiljene täysin, koska olen kirjoitellut lomani ajaksi valmiiksi mukavaa sisältöä teille luettavaksi ja käyn säännöllisesti hyväksymässä blogikommentit ja vastaamassa teidän kiireisimpiin kysymyksiin.

Muutamia vuosia sitten, kun päätin tehdä blogista itselleni päätyön, kirjoitin blogia ja tein some-sisältöä lähes aamusta iltaan. Oli tässä taannoin kuulemma todella upea kesä, josta mulla ei ole mitään muistikuvaa. Mieheni sanoi, että oltiin kuulemma silloin ostettu tuo meidän viilennyspöhötin, jotta pystyisin paremmin tekemään töitä. Onneksi sama tahti ei ole enää päällä.

Aion pitää lomaa noin 4-5 viikkoa, joka on aikaisempiin 1-2 viikon kesälomiin verrattuna ihan uskomatonta. Teille lomani ei kuitenkaan näyttäydy kovinkaan paljon erilaisena sinne ruudun toiselle puolelle, koska sisältöä silti tulee. Tosin IG:n tutoriaalit jäävät loman ajaksi tauolle. Paitsi koitan ehkä opetella näyttämään sitä mun oikeaa elämää Instagramin puolella, jota on niin paljon pyydetty. Katsotaan miten onnistun ja tuntuuko se omalta jutulta. Tällä hetkellä ehkä tuntuu siltä, että se on niin kaukana kaikesta siitä kauneussisällöstä, jota olen vuosia tehnyt. En siis tiedä onko se hyvä idea.

Alunperin meillä ei ollut mitään suunnitelmia, mutta kun mieheni ajatteli ilmoittautua erääseen kisaan Rovaniemellä, niin päätimme yhdistää siihen kivan Suomi-reissun.

Aloitamme reissun Tampereelta, jossa pääasiassa kyläilemme ystävien luona. Siitä matka jatkuu yhdeltä seisomalta Rovaniemelle, jossa viivymme jopa kolme yötä. Mieheni on siellä tiiviisti kiinni kisoissa, joten lähden kiertelemään kaupunkia yksin.

Rovaniemen jälkeen suuntaamme Ouluun, jossa ollaan yksi yö. Sieltä ajelemme Vaasaan ja poikkeamme matkalla luultavimmin Kalajoella, mutta olisi kiva nähdä jotain muutakin. Vaasassa vietämme kaksi yötä ja siellä meillä onkin matkan ainoa mökkimajoitus. Muuten olemme hotelleissa ja nautimme runsaista hotellien aamupaloista. Vaasan jälkeen yksi yö on vielä buukkaamatta, koska saimme vain tietylle yölle majoituksen Rauman saariston majakkaan. Tähän mielenkiintoiseen kohteeseen päättyy meidän Suomi-kierros ja suuntaamme takaisin kotiin.

Matkan varrella aiomme kiertää frisbeegolf-ratoja, sekä lisäksi kiinnostelisi kirppikset sekä upeat luontokohteet. Saa heittää ideoita, jos tiedätte jotain hieman erikoisempaa. Myös kaikki söpöt kahvilat matkan varrella ovat tervetulleita.

Suurin osa lomasta me vietetään kuitenkin kotona. Tehdään päiväreissuja ja käydään pelaamassa frisbeegolfia. Lisäksi talo pitäisi maalata ja tehdä kaikkea muutakin taloon liittyvää. Esimerkiksi siivota autotalli.

Toivon, että lomalla saisin luovuudelle taas tilaa ja syksyllä alkaisin heti paukuttamaan jotain uutta, mutta se jää nähtäväksi. Jos ei mitään suurta niin ainakin jotain pientä uutta. Uusia postausideoita on ainakin jo ihan kiva läjä.

Onko teillä mitään kivoja lomasuunnitelmia vai ajattelitteko vaan ottaa iisisti kotona? 

P.S. Postauksen kuvat ovat random otoksia puhelimeltani. Jospa kokoasin myös kesäloman kuvista jonkin kivan postauksen. Toivottavasti kuvia olisi muitakin kuin selfieitä. 😀

  • Tiia

    Vietä ihana ja rentouttava loma, suunnitelmat kuulostaa ainakin täydellisiltä. 😍

    Pakko kysyä, että muistatko mitä ripsaria sulla on tuossa ylhäältä laskettuna toisessa kuvassa (jossa olet ruusujakku päällä)? 🤩 Ja oliko luonnonkosmetiikan puolella mitään kajalia, joka pysyy hyvin sisärajauksessa vai täytyykö se hankkia synteettisten puolelta?

    Aurinkoista ja onnen täyteistä kesää, Miia! ☺️🌞

    • Miia Johansson

      Kiitos Tiia! 😍

      Mulla on tuossa MACin sinistä ripsiväriä ja siis myös irtoripset, eli näyttää siksi tuuheilta ripsiltä. 😊

      Ei oikein löydy luonnonkosmetiikan puolelta sellaista joka pysyisi sisärajassa. 😔

  • Annika

    Tervetuloa Vaasaan! Täällä kannattaa ehdottomasti tsekkaa raippalauodon silta, ja käydä saaristolais ajelulla paatilla joka menee Jannen saluunaan, siellä kalasoppa on ihan parasta 😋 kannattaa myös ravintola hjem:istä varata pöytä, sillä aivan mahtavat sapuskat. ( Sinne pääsee melkeinpä vaan pöytävarauksella) rannassa on kivoja terasseja mm. stampen, sisäsataman terassi ja faros ( hjem mukaanlukien) 🤗

    • Miia Johansson

      Ooh 😍 Kuulostaa ihanalta!

  • Nanna

    Ehdottomasti kannattaa tsekata Ohtakari! Ihanaa lomaa teille! ♡

    • Miia Johansson

      Kiitos vinkistä 😃 Tsekkaan!

  • Jenna

    Rovaniemellä kannattaa käydä ainakin Smuk shopissa ja Kesäraflalla saunomassa, uimassa ja syömässä 😊👍

    • Miia Johansson

      Kiitos vinkistä! 😍 Rollossa mulla onkin hyvin aikaa kierrellä.

  • Jenina

    Moikka, Kalajoelle jos suuntaatte niinehdottomasti suosittelen käymään Wanha aapiskukko nimisessä kahvilassa. Tosi hieno paikka!

    • Miia Johansson

      Kiitos vinkistä 😃

  • Tiia

    Suosittelen käymään Oulun ja Kalajoen välissä Raahessa. Kaunis kesäkaupunki, jossa luontokohteena kaunis Raahen saaristo ja merenranta, jonne pääsee risteilemään ja ihastelemaan maisemia. Lisäksi saaristossa on tietääkseni mahdollisuus yöpyä isokraaselin saaressa luotsituvalla. Pakkahuoneen museo ja kruununmakasiinin museo ovat mielenkiintoisia paikkoja myös. Vanhassa Raahessa keskustassa ihana 1800-luvulle vievä kahvila Langin kauppahuone, jossa myös majoitusta. Vanhasta Raahesta löytyy myös vanhan tavaran kauppa onnen aika, jossa kannattaa vierailla. Ja löytyy myös se frisbeegolf-ratakin. 🙂

    • Miia Johansson

      Oi kuulostaa niin ihanalta! 😍 Harmi, että ollaan jo varattu majotukset sieltä suunnalta.

  • Neitikesäheinä

    Rovaniemellä kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan auringonlaskua Kuninkaanlaavulle. Niin upeat maisemat❤️ ravintoloista suosittelen Gustavia, joka on ollut alle vuoden auki ja on päässyt jo suomen top 50 ravintolaa-listauksen sijalle 15. Ihanaa lomaa teille😍

  • Helena

    Kalajoelta n. 15 min. autolla etelään kannattaa käydä Himangalla sellaisessa kahvilassa kuin Kievarila Kissankello. Ihanan maalaisromanttinen paikka, jossa voi samalla tutustua söpöihin kotieläimiin! Kuplavohvelit on myös herkkua <3 Mukavaa lomaa!

  • Tuuli

    Oulussa on ihana ja persoonallinen Tähtitornin kahvila😍 ihan keskustan tuntumassa. Ja jos ravintolaan haluaa syömään, niin Sokeri-Jussin Kievarissa on loistavaa ruokaa, ihana miljöö ja mielenkiintoinen tarina sen paikan historiasta.

  • Rosa

    Oulu-Vaasa -välillä ehdottomasti hienoimmat paikat on Kalajoki, Ohtakari sekä Fäboda. Seitsämän sillan tie on hieno, ja Pietarsaaressa on muistaakseni muutama visiitin arvoinen kirppis. Kokkola on myös hyvä kirppiskaupunki.

  • Kirsi

    Hei
    Oulussa ehottomasti kannattaa käyä torilla. Siellä on myös tori-polliisi ☺️. Sitten Turkansaari on kiva kotiseutumuseo. Ainolan-puisto on kiva paikka kävellä.
    Kivaa lomaa 🌸🌼

  • Jenni Hänninen

    Ihanaa lomaa Miia! Nauti ja rentoudu 🙂

  • Jonna

    Hailuodossa kannattaa käydä kun Oulussa olette🍀

  • Hilla

    Mitäs jos kuvaisitkin arkea enemmän sun talo-sometilille? Se, kun on muutenkin vähän hiljaisempi ja itse seuraajana koen, että talo+arki olis parempi kombo, kuin meikki/ihonhoito+muut arkiset asiat tän ulkopuolelta. Kunhan nyt vain idean heitin. Ymmärrettävää, jos vain yleisesti oman arjen kuvaaminen ei oo se sun juttu 😊

    • Miia Johansson

      Joo, ihan hyvä idea. 😊 Mietintään.

  • Tiia

    Rovaniemellä Luontokeskus Pilke tarjosi kahdelle aikuiselle muutaman tunnin viihdytyksen sadekelillä, kun viimeksi siellä pysähdyttiin 🙂 jos oot luonto/metsäihmisiä, kannattaa ehdottomasti käydä! Ehkä enemmän lapsille suunnattu, mutta kivaa tekemistä ja tietoutta. Ja Ohtakari on upea paikka! Kokkolassa on myös idyllinen puutaloalue Neristan, käsittääkseni Suomen vanhimpia?

  • Sanna

    Vaasan ja Rauman väliltä Närpiöstä kahvila Cornelia on suloinen pikkukaupungin pikkukahvila. Aivan pikkuisen keskustasta etelään Lind’s Kök on persoonallinen kasvihuoneravintola. Myös Närpiön keskustan Red&Green-hotellin ruokaa on kehuttu. Närpiössä on saa kasvihuonekasviksia monesta paikasta, oma suosikki löytyy Pjelaxin kylästä Bäcklidvägeniltä, sieltä saa herkullisia helmitomaatteja, kurkkuja ja muitanin tompskuja. Skrattnäsvägeniltä taas löytää chilit ja paprikat. Pikkuisten jääkaappimyymälöiden kohdalla on kyltit, rohkeasti katsomaan mitä kyltin kohdalta myydään 🙂
    Vaasasta kun ajelee rantatietä pitkin etelään, voi nautiskella maisemista jotka ovat vt8 paremmat. Jos siis haluaa fiilistellä eikä posottaa eteenpäin. Kasitiellä Merikarvian kieppeillä kahvila Köffi on hyvä taukopaikka. Tai siis aikalailla ainoa Kristiinankaupungin aakkosbaariin jälkeen.

  • Merja

    Tervetuloa Ouluun! Harmi kun olette vain yhden yön, koska täällä on paljon kaikkea kivaa. Nallikari beach on upea, Koivurannan kahvila( ihana vanha puutalo puutarhoineen) Oulujoen varressa hurmaa varmasti. Kirppiksistä keskustan Sagasecondhand on pieni ja kiva, samoin suurikokoinen Järkikirppis käymisen arvoinen. Yksityisen pitämä (5€ maksu) frisbeegolf rata Pikkaralassa tai sit lukuisia kilpailujakin pidetyssä Toppilan radalla voitte käydä heittelemässä. Tori rannasta olis kiva pyöräillä Pikisaaren sieltä siltoen yli Nallikariin. Toppilan salmen ja Merikosken siltojen kautta takaisin tori rantaan. Täällä kaikki pyöröilee ja maisemat on upeat! Pyörän vuokraus tai hotellipyörät kehiin. Mukavaa lomaa teille 🥰

  • Iidu

    Ihanaa lomaa! Saanko udella mistä tuo ekan kuvan mekko on? 🙂

    • Miia Johansson

      Joo, se on Bilal Bongilta ostettu ja niitä taitaa vielä olla jäljellä. 🙂

  • Carita

    Ohtakarille myös suositus!

    Ihanaa lomaa!

  • Ennia

    Ihanaa lomaa! Kaunis mekko kolmannessa kuvassa, sopii sulle niin hyvin 😀 onkohan mekko mistä?

    • Miia Johansson

      Helou ja kiitos! 😊 Itseasiassa tuo on jump suit. Ostin juuri viime viikolla Mangosta. 😃

  • Markit

    Hei; Ei ole mitään kysyttävää!☀️. Ajattelin kertoa muutamista tuotteista, joita olen ostanut suositustesi pohjalta 😀.
    Dr Bonner’ s nestesaippua on aivan loistava! Saunassa jopa karhealla sienellä pesen eikä tarvitse lotrata kosteusvoiteella sen jälkeen. Ihme tuote! Iho tuntuu ” natisevalta”, vaan ei olekaan kuiva. 3 viikkoa nyt testattu, joten pakko uskoa. Jää ostoslistalle!!!👏
    Frank Body Original Coffee kuorintajutska. No ihan 63 v meni ja läträs tällaista kropalle. En tiedä, tapahtuiko ihme, mutta ymmärrän, jos joku haluaa hypätä järveen/mereen ja putsata sinne kaffearomit. Kaikkea pitää kokeilla ja olihan tämä lysti juttu 😄. Laitan toisenkin kerran ja juon kaffet pääl 😆.
    Vaaleanpunainen Kokostar kasvonaamio. Tämä todellakin pehmensi ihoa. Jää myös ” paheeksi” kuten sitä kutsuit. On ihana tuoksu. Enkä tätäkään olisi ilman sinua ikinä ostanut!
    Maybelline sky high vedenkestävä ripsari. Tulihan siitä hienot ripset ja pysyy tooooodella hyvin. Lähti kuitenkin Huxleyn puhdistusöljyllä, joka taas jätti tosi pehmoiset posket. Tätä et ehkä ole suositellut…🤔
    Laponie puhdistusmaito, ei huono sekään, hyvä perusputsaukseen.
    Ei siis ole huonosti mennyt ostoksissa 😊.
    Toivotan vielä oikein rentouttavaa lomaa!☀️.
    Ja varmaan tiedät, että Turku on kaunis kesäkaupunki, johon kannattaa aina poiketa reissulla. Täällä kaikki on lähellä
    🤗.

    • Miia Johansson

      Ihania juttuja oot löytänyt! 😍 Ja joo, Turku on kyllä ihana. Oon ollu siellä paljon työreissuilla ja haluan tulla kyllä ihan lomailemaankin. 😃

  • Annica

    Ajelkaa Kalajoelta Kokkolaan, siellä ohtakarin vattajan hiekkarannat (paremmat mitä kalajoella :D)
    Kokkolassa kivoja kahvila/ruokapaikkoja: Kruunuvpudintalo by Hastro Kettu
    Nera Garden
    Burgervillage meripuistossa
    Ja todella spessu kahvila Saha ykspihlajassa (siellä muuten ensi viikolla ykspihlajan kulttuuriviikot, jossa monen moista ohjelmaa 🙂 )

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram