VAUHDIKAS ELÄMÄ ENNEN BLOGGAAJAN TYÖTÄ

Elämäni koki todellisen U-käännöksen noin viisi vuotta sitten. Niihin aikoihin aloitin kirjoittamaan “vakavasti” kauneusblogiani ja pian sen jälkeen aloitin myös meikkaaja-maskeeraaja opinnot.

Olen tyyppinä melko sosiaalinen, vaikka kaipaankin ajoittain omaa tilaa ja rauhaa. Etenkin tarvitset oman kodin, jossa rauhoittua. Olen tehnyt töitä kotoota käsin nyt jo useamman vuoden, vaikka siinä sivussa tein viikottain myös keikkatöitä meikkaajana. Kun viime vuoden alussa tein päätöksen jättää meikkaajan työt kokonaan suuren työmäärän vuoksi, niin työstäni muodostui totaalinen vastakohta siihen mitä tein aikaisemmin ennen vuotta 2016.

Yllä oleva kuva on otettu Ranskassa vuoden 2006 vuoden kieppeillä, jolloin tein edellisen suuren muutoksen elämässä. Takana oli avioero silloisesta miehestäni ja kaipuu takaisin ulkomaille oli kova.

Olen kuvassa keltaisessa paidassa. Edessäni nojailee yksi mukavimmista ranskalaisista kapteeneista ikinä ja takanani käsiään kannattelee puoliksi katalaani ja puoliksi puolalainen ystäväni Marta, jonka kanssa on suunnitelmissa taas nähdä heti koronaepidemian jälkeen. Itseasiassa suunnitelmat on nähdä meidän koko jengillä, jonka näette postauksen ensimmäisessä kuvassa. Katalaani Sergi, espanjalainen Jose ja ystäväni Marta (katalaaneille on tärkeää, ettei heitä sanota espanjalaisiksi).

Vuonna 2006 hain Ryanairille töihin ja Italiassa käymäni koulutuksen jälkeen asemapaikkani oli ensimmäiset kolme kuukautta Stansted lähellä Lontoota. Se oli aivan kamala paikka olla töissä. Onneksi sain pian siirron Marseilleen Etelä-Ranskaaan, jossa suurin osa matkustamohenkilökunnasta asui kaupungissa nimeltään Aix-en -Provence. Kyseisen paikan ajatteleminen saa hymyn huulille ja ihon kananlihalle ihanista muistoista.

Tässä kuvassa kippistelemme täysin sääntöjen vastaisesti univormuissa, kunnes pomomme sai kuulla asiasta. Kyseinen paikka tarjosi ilmaiset juomat koko illan, jos menisimme sinne univormut päällä. En enää ikinä edes kehtaisi tehdä tätä, mutta se oli silloin.

Kaipaan ihmisiä. Kaipaan tätä ihanaa yhteishenkeä. Tässäkin kuvassa on ystäväni Marta, italialainen Fabio, ranskalainen Sofia ja Bosnia & Hertzegovinasta kotoisin, nykyinen portugalilainen Samanda. Pääosin porukka oli Espanjasta, Italiasta ja Portugalista. Meitä skandeja oli vain pari. Klikkasin erityisen hyvin espanjalaisten kanssa ja usein olinkin ainoa “muun maalainen” heidän porukassaan.

Olen mieleltäni seikkalijaihminen, vaikka viimeiset viisi vuotta olenkin nauttinut paikallaan olemisesta. Korona on luonnollisesti vetänyt minut täysin neljän seinän sisään ja sen vuoksi olenkin alkanut kaipaamaan näitä hetkiä Ranskassa. Lopulta uskon, että kaipaan enemmän jotain ihanaa yhteisöä, johon kuulua kuin matkailua. Kaipaan paljon ihmisiä ympärilleni ja ehkä hitusen ulkomailla asumista.

Kaipaan kaveriporukoita, joiden parissa voin olla oma itseni. Jostain syystä Suomessa se on ollut omalla kohdallani todella vaikeaa. Sinänsä jännä juttu, sillä ulkomailla asuessani olin aina se outo suomalainen. Suomessa kuitenkin olen kokenut kiusaamista niin työyhteisössä, koulussa kuin ystäväporukoissakin. Olen aina ollut se, joka tekee erilaista työtä ja reissaa paljon. Ulospäin suuntautunutta persoonaani on myös haukuttu tekopirteäksi. Etelä-eurooppalaisella mittakaavalla persoonani on taas rauhallinen.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kaipaan yhteenkuuluvuutta.

Työ Ryanairilla oli todella rankkaa. Kun aloitin, työaikataulu näytti aina samanlaiselta: Kuusi päivää aamuvuoroja ja kaksi päivää vapaata. Tämän jälkeen kuusi päivää iltavuoroa ja kolme päivää vapaata. Näin pystyit laskemaan vaikka kahden vuoden päähän oletko vapaalla, kun paras ystäväsi menee naimisiin. Työpäivät alkoivat viiden kuuden aikaan aamulla ja kestivät noin kolmeen tai neljään. Iltavuorolaiset aloittivat sitten siitä ja jatkoivat noin klo 23-24 asti. Emme koskaan jääneet kohteeseen, vaan kääntö kesti 25 minuuttia ja olimme jo matkalla kohti Marseillea. Tämä on Ryanairin busineksen yksi ydin, että miehistö nukkuu aina kotonaan ja näin hotelleja ei tarvita.

Asiakkaat olivat myös täysin erilaisia kuin Suomessa lentäessäni.

Olen vienyt koneellisen villejä polttariporukoita Lontoosta Bratislavaan ja en muista, että kukaan olisi istunut, kun renkaat osuivat maahan. Se oli täysin mahdotonta, kun brittimiehet joivat, riehuivat, kourivat ja roikkuivat hattuhyllyistä kuin suuret gorillat.

Kerran matkustajalla meni Marokon lennolla kuppi nurin ja hän alkoi kuristaa toista asiakasta. Siinä riehumisen tohinassa sai muutama muukin asiakas turpiinsa. Lentokone on aika pieni paikka, jos joku alkaa riehumaan. Päädyin todistamaan tapahtunutta marokkolaiseen poliisilaitokseen ennen kuin veimme noin neljä tuntia lentokoneessa paahtuneet vihaiset matkustajat seuraavalla lennolla Ranskaan.

Mitä vähemmän ihminen oli lentolipusta maksanut, niin sitä enemmän hänellä oli siitä valitettavaa. Tai siltä se ainakin tuntui. Sitä ei voitu käsittää, että miksi edes vesi ei ollut ilmaista. Ymmärrän sen Ryanairin yritysmallin kautta, mutta en muuten. Ei muuten miehistökään saanut ilmaista vettä tai edes ruokaa. Mukana piti aina olla omat vedet ja omat ruoat. Ideana oli päästä halvalla paikasta A paikkaan B. Ainoa missä ei säästelty oli turvallisuus.

Kymmenen vuoden lentourallani mitään vakavaa ei ole sattunut itse lentokoneille, mutta ihmiset ovat riehuneet ja saaneet sairaskohtauksia senkin edestä. Turvallisuudesta on Euroopassa todella tarkat säädökset ja miehistöllä hyvät koulutukset. Ryanairilla matkustamohenkilökunnan esimies kysyi aina ennen vuoron alkua jokaiselta turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Jokainen kohta piti muistaa ulkoa sanasta sanaan. Oli kyse sitten sydänkohtauksen saaneesta lentäjästä, tulipalosta lentokoneen sisätiloissa tai leivän kannikkaan tukehtuvasta matkustajasta. Nopea ja rauhallinen toiminta oli kaiken a ja o.

Asuin Ranskassa kaksi vuotta. En ikävä kyllä ystävystynyt siellä paikallisten kanssa ollenkaan vaan hengasin ainoastaan työkavereideni kanssa. Tosin silloinen poikakaverini oli ranskalainen ja hänen kauttaan tutustuin paikallisiin. Esteenä oli vaan kielimuuri, sillä ranskan kielen taitoni alkoi kehittymään vasta erottuamme. Lisäksi ranskalaiset naiset olivat oman kokemukseni mukaan ihan omaa kastiaan – he eivät yksinkertaisesti olleet kiinnostuneita kaveeraamaan ulkomaalaisten kanssa. Aix:issa inhottiin erityisen paljon amerikkalaisia ja käsitykseni mukaan näin taisi ainakin silloin olla ympäri Ranskan – ehkä edelleen? Netflix-sarja Emily in Paris toi paljon muistoja mieleen. Kun puhuin siis ystävieni kanssa englantia, niin se saattoi usein olla jo syy käryileville katseille.

Asuminen oli Ranskassa kallista. Maksoin 15 neliön yksiöstäni 600 euroa kuukaudessa (15 vuotta sitten) ja kyse ei edes ollut suurkaupungista. Toki Aix-en-Provence tunnetaan pikku Pariisina ja yliopistokaupunkina sekä on muutenkin aivan ihana turistikohde. Palkkani oli aluksi noin 1300-1500 euroa kuukaudessa, joten rahaa ei todellakaan jäänyt paljon tuhlattavaksi. Sähkökin oli aivan käsittämättömän kallista, koska talvella pientä yksiötäni lämmitti vain pieni sähköpatteri, joka oli kallis pikku pirulainen. Onneksi ruoka ja viini oli edullista niin ravintoloissa kuin kaupoissakin.

Loistava säästökeino oli tiistai iltojen bileet, kun yhdessä irkkubaarissa oli koko illan naisille ilmaista sampanjaa ja kuuluisassa yökerhossa Le Mistralissa ilmaista viinaa naisille koko illan. Yökerhon nimi tulee Provencen alueen tunnetusta kylmästä tuulesta Le Mistralista, joka heitteli paljon myös meidän lentokoneita. Juhliminen oli elämässäni silloin hyvin tärkeässä roolissa.

Elämä Ranskassa alkoi toistaa samaa tuttua kaavaa: töitä, juhlimista ja retkiä rannalle. Ajoittain juhliminen meni jo hieman yli ja löysin itseni ties mistä jatkoilta seuraavana aamuna. Yökerhot menivät muutenkin kiinni vasta seitsemän aikaan aamulla.

Oli aika kääntää katse kohti Suomea. Pääsin töihin lomalentoyhtiö TUIlle ja silloin se todellinen reissaaminen vasta alkoi. Veimme lomalaisia Thaimaahan, Karibialle, Kap Verdelle ja Kanarian saarille. Teimme paljon töitä sekamiehistönä pääosin skandien ja muutamien brittien kesken, kuten yllä olevassa kuvassa.

Voi kuulostaa hauskalta, että kaukokohteessa oltiin pääsääntöisesti aina kolme yötä, mutta se tarkoitti unirytmin muuttamista pari kertaa viikossa. Uima-altailla loikoilua hienoissa hotelleissa, juhlimista, kuntosalia, retkiä kohteissa, mutta samalla unettomuutta, väsymystä ja ei minkäänlaista elämää Suomessa. Kun saavuin kotiin, pesin vaatteet ja nostin ne suoraan pyykkinarulta matkalaukkuun.

Se oli todellinen elämäntapa, jota tein kolme vuotta aina talvisin. Kesäisin hankin itselleni työn Suomesta ja olin hetken paikoillaan.

Tämä oli vain nopea välileikkaus vuosista 2006-2016. Päädyin jossain välissä myös pieneen ruotsalaiseen lentoyhtiöön töihin. Juonsin myös television soita ja voita -ohjelmaa, jonka kautta päädyin apulaistuottajaksi Maikkarille. Juonsin jopa yhden jakson rantalentistä sijaistaen Maisa Torppaa. Lopulta siirryin seuraavaan lentoyhtiöön eli Norralle, jossa viihdyin yli neljä vuotta. Norran ihania ihmisiä on kova ikävä ja siellä koin myös todellista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Matkustajatkin olivat paljon rauhallisempia ja noiden neljän vuoden aikana en päätynyt kuin kerran pahaan sanaharkkaan. Tämä tapahtui romanialaisen TV-tähden kanssa, joka oli todellinen diiva. Lentokoneessa kun kaikista tärkeintä on matkustajien turvallisuus ja jos sitä kyseenalaistaa tai toimii sen vastaisesti, niin henkilökunnan on pakko puuttua.

Kun tällä hetkellä päivän upeimmat hetket liittyvät siihen, että käyn ulkona lenkillä ja kuuntelen jotain podcastiä, niin kyllähän näitä seikkailuja tulee todella kova ikävä. Kaikkia niitä upeita hetkiä ulkomailla ihanien kollegoiden kanssa. Tässä kuvassa vuokrasimme Thaimaassa pienen veneen osan miehistön kesken. Mukana oli myös yksi parhaista ystävistäni, silloinen kämppis Helsingin Krunikasta.

Se mitä kaipasin näinä vauhdikkaina vuosina oli oma rakastava mies. Ja mieheni on nyt parempi kuin osasin kuvitellakaan. Meidän keskinäinen kunnioitus, huumori ja ystävyys ovat vailla vertaansa. Tämä on mielestäni kestavän parisuhteen resepti. Ihminen on jännä otus, kun se muistelee hyviä menneitä aikoja, mutta ei aina osaa arvostaa tätä hetkeä.

Nuo ajat olivat upeita, mutta niissä oli myös hyvin paljon ikäviä asioita ja epävarmuutta. Muutaman U-käännöksen ja tuhansien lentojen jälkeen kaikki on nyt hyvin.