IHONHOIDON UPEITA MUUTOKSIA x 3

24.03.2021

iho ennen ja jälkeen

*Sisältää mainoslinkin.

Teitä on Instagram-kyselyn mukaan jo tuhansia, jotka ovat saaneet avun ihonhoitovinkeilläni. Tiesittekö, että ihonhoidon opiskeluni lähti liikkeelle *Twistben ihonhoidon verkkovalmennuksesta ja sen jälkeen innostuin opiskelemaan lisää. Suuri osa työpäivistäni onkin sen jälkeen mennyt tiedon etsimiseen. Toisella nimellä sitä kutsutaan kai opiskeluksi.

Olen halunnut pitää kaiken yksinkertaisena, koska ihonhoito ON yksinkertaista. Tärkein tehtävä on tukea oman uskomattoman ihomme toimintaa ja antaa ihon tehdä tehtävänsä. On kuitenkin hyvä muistaa, että ihonhoito on ihomme terveydessä vaan jäävuoren huippu. Kehomme on suuri kokonaisuus ja ihoon heijastuu niin stressi, unen puute kuin vaikka suoliston epätasapaino. 

1. TULEHTUNEET FINNIT POIS

Postauksen ensimmäisen kuvan lukija uskoo, että kärsisi edelleen iho-ongelmista ellei olisi löytänyt blogiani.

Tässä hänen muutoksensa omin sanoin:

“Vaihdoin vaahtoputsarin *Flow Balm to Milkkiin ja aamuisin huuhtelen kasvot vedellä. Aloin käyttämään *Olivia Klein Hydra Spray Toneria. Aiemmin en käyttänyt kasvovettä, koska koin sen turhaksi. Kasvovoiteena toimii *Bybi C-caf ja epäpuhtauksiin avuksi myös *Apeiron Jojoba-Teepuuöljy. Ihon kunto on parantunut ihan älyttömästi!”

Muuten Flow Balm to Milkin kanssa helposti tukkeutuvalla iholla lisänä kannattaa käyttää *konjakkisientä tai kaksoispuhdistusta, jos iho tukkeutuu helposti. Tai valita vaihtoehtoisesti *Fiinin balmimainen putsari. Saamieni viestien perusteella joillakin Flown putsari tukkii ihoa ja veikkaan syyksi kookosta, jota on tuotteessa tosin vähemmän. On siis hyvin yksilöllistä miten eri tuotteet reagoivat eri iholla.

2. KAKSI TUOTETTA VAIHTOON JA MUUTOS ALLE KAHDESSA VIIKOSSA

Tämä muutos tapahtui alle kahden viikon aikana. Iho on selkeästi rauhoittunut ja tekstuuri on parempi. Hän myös kertoi ettei iho rasvoitu enää niin paljon.

Hän aikoo vielä vaihtaa kasvovoiteen, kun edellinen loppuu. Käytössä oli ennen Biotherm Biosource vaahtoputsari ja Lumene Deeply Purifying kasvovesi. Tilalle tuli kaksi tuotetta, jotka tekivät muutoksen. Ne ovat *Flow Balm to Milk puhdistusbalmi ja *Pure=Beauty Birch Sap Mist. Molemmat suomalaisia tuotteita.

3. KASVOJEN KIRISTYKSESTÄ JA FINNEISTÄ EROON

Näiden kuvien välillä on kaksi vuotta. Hän käytti ennen vaihdellen Vichyn, Dermocilin ja ACO:n vaahtoputsareita. Kosteusvoiteena samojen brändien voiteita tai Ceralan perusvoidetta. Naamaa kiristi lähes aina ja finnejä tuli koko ajan uusia.

Nyt hän on käyttänyt jo vuoden verran *Evolven Cleansing melttiä *konjak-sienen kera ja kasvovetenä *Olivia Hydra Toneria tai *Olivia Mineral Toneria. Kosteusvoiteena on toiminut *Weledan Skinfood tai *Skin Food light ihon tarpeen mukaan. Iho voi nyt todella hyvin.

TOISTUVA ONGELMA IHONHOIDOSSA

Nämäkin ihanat ihmiset olivat luulleet hoitavansa ihoaan hyvin. Putelissa voi jopa lukea, että se on hellävarainen, vaikka se ei sitä ole. Olen itsekin ollut geeli- ja vaahtoputsarien suurkuluttaja ja se näkyi ihossani. Olivathan ne niin helppoja ja nopeita. Liian vahvojen puhdistustuotteiden käyttäminen tulee olemaan aina se suurin ongelma.

Meidän tehtävä on siis ainoastaan tukea ihon toimintaa. Voi olla jopa yllättävää, että ihoa ei ole tarkoitus puhdistaa nitisevän puhtaaksi. Siinä vaiheessa ollaan menty jo metsään. Iholle saa jopa jäädä puhdistuksen jälkeen pieni tunne, että siinä olisi päällä ohut kalvo. En tällä kertaa siis mene tarkemmin ihon biologiaan, koska voit lukea siitä lisää TÄSTÄ.

Ihonhoito on siis lopulta todella yksinkertaista. Putsari, kasvovesi ja kosteusvoide oman ihotyypin mukaan. Eri ihotyyppien postaukset löydät TÄSTÄ.

  • Päivi

    Oisko keinoja maskin vuoksi tulleeseen. Ihon epäpuhtauteen? Tyttäreni kärsii tästä. Töissä on maski oltava koko ajan

  • Hanna

    Moikka! Aiheeseen hieman liittyen; oletko tutustunut Saaren Taika -tuotteisiin ja onko mielipidettä niistä?

  • EmppuLilli

    Minulla on pintakuiva sekaiho ja olen aiemmin käyttänyt korealaisia tuotteita ihonhoidossa ja niitähän tunnetusti saattaa kertyä useita pulloja kaappiin. Olen nyt talven aikana löytänyt blogiasi ja tullut tulokseen, että vähemmän saattaisi kuitenkin olla enemmän ihonhoidossa.

    Ostin twistbeltä kokeiluun geelimäisen kasvopesun, kosteuttavan kasvoveden ja jojoba-teepuuöljyn. Jo pelkästään viikon käytön jälkeen olen huomannut eron ihon tekstuurissa ja esimerkiksi otsan kuivuus on vähentynyt paljon. Seuraavana lähtee kasvovoide tilaukseen, jahka vanhat on käytetty pois.

    Kiitos paljon informatiivisesta blogistasi. Juttujasi on ihana lukea, ovat ytimekkäitä ja asiapitoisia <3

    • Miia Johansson

      Heippa EmppuLilli! 🙂 Hei mä oon kanssa entinen korealaisen kosmetiikan suurkuluttaja. 😀 Ja siis jipii ihana kuulla, että sun iho on nyt parempaan suuntaan! Ymmärrän täysin, että geeliputsarit houkuttelee, mutta usko pois, että sekaiholle vielä hellävaraisempi on parempi. Mä en itse entisenä korealaisen kosmetiikan suurena fanina millään meinannut päästää irti edes niistä vähemmän kuivattavista geeliputsareista, mutta suosittelen, koska iho on silloin vielä parempi. Esim Olivian geeliputsari on hellävaraisesta päästä ja hyvä akneihoiselle, mutta sekaihoiselle balmi-, öljy- tai maitomainen putsari on vielä parempia. 😀 Mutta pääasia, että sun iho on parempi.

      • EmppuLilli

        Olivian geeliputsarin juuri ostinkin kokeiluun ja katsoa saisinko tästä itselleni hyödyn. Itselläni myös on paljon epäpuhtauksia, mutta ei se ihan akneen kuitenkaan mene.

        Kaksoispuhdistus on toki itselle tuttu, mutta ehkä uskaltaudun tämän olivian putelin jälkeen testaamaan balmimaista putsaria ja alkaa kokeilemaan myös aamuisin pelkkää vesipesua.😊

        Pelottaa vain, että lähteekö kasvot kuitenkaan puhtaaksi pelkällä vedellä, mutta näinä aikoina tulee oltua niin paljon kotona, että vaikka naama jäisi lähmäiseksi, niin ei tule kuitenkaan ihmistenilmoilla liikuttua, jotta joku naaman näkisi😅

        • Miia Johansson

          Mä niin ymmärrän sun fiilikset. 🙂 Suosittelen testaamaan. Moni meistä on tottunut pesemään ihon niin kirkuvan puhtaaksi, että ihon oma suojakerroskin kärsii siinä.

  • Jasmin

    Hei! Ihana postaus. Osaatko sanoa mitään vinkkejä otsassa olevien pienten näppyjen suhteen? Eivät ole siis perinteisiä finnejä, vaan sellaisia pieniä hikinäppyjen tyylisiä. Osa ihonvärisiä ja osa punertavia. Käytössä ovat: madara cleasing milk (vain sillon kun käytän meikkiä), flow probioottinen kasvovesi, flow ruusuvesi, lumene arctic seerumi ja bybi c-caf. Välillä puhdistan ihoa madaran A-HA peel maskilla. Näpyt alkoi viime syksynä eikä loppua näy 😕 näitä sinun neuvomia tuotteita käyttänyt kesästä ja ovat auttaneet couperosaan!

    • Miia Johansson

      Heippa Jasmin! 🙂 Ainakin ensi alkuun tuli mieleen, että iho kannattaa siis pestä silti, vaikka et meikkaisikaan. 🙂 Kun en ole nyt ihan varma mistä on kyse, niin suosittelen käymään iholääkärin luona. Hän osaa katsoa mikä ihoa vaivaa ja sen jälkeen osaat hoitaa ihoa oikein. <3

  • Karo

    Minulta löytyisi vastaavanlaiset ennen ja jälkeen kuvat, mutta tuotteet meni toisinpäin eli vaihdoin luonnonkosmetiikasta synteettisiin CeraVen tuotteisiin. Minulla on herkkä iho, naama oli täynnä näppyjä ja lisäksi pitkään kiusannut POD. Kokeilin monia kuivan/herkän/POD ihon tuotteita, joita blogissakin suositeltu ja sain Twistbeltä neuvoja, mutta mikään ei toiminut. Kun vaihdoin CeraVen tuotteisiin, niin 2 päivässä naama oli rauhoittunut, nyt ei ole näpyn näppyä ja POD alkanut myös rauhoittua. Harmittaa kyllä, että ei luonnonkosmetiikasta sopivia tuotteita löytynyt, mutta pääasia, että iho vihdoin kunnossa.

    • Miia Johansson

      No onpa harmi ettei luonnon tuotteet sopineet sulle, mutta pääasia, että sun iho on nyt kunnossa. <3 Saanko kysyä, että mitä tuotteita sulla oli käytössä?

      • Karo

        Monia tuotteita olen kokeillut, mutta viimeisimpänä oli käytössä Neals Yard Remedies herkän ihon putsari ja voide, Laponien kasvovesi. On myös ollut balmiputsareita ja öljyjä käytössä ja monia voiteita kokeillut mm. Antipodes, Kolme cosmetics kehäkukkavoide jne.

        • Miia Johansson

          Oliko sulla samaan aikaan jotkin herkän ihon tuotteet käytössä? 😊

          • Karo

            Nyt en ymmärtänyt kysymystä, kaikki viimeisimpänä käytössä olleet ovat olleet herkän ihon tuotteita ja POD iholle suositeltuja. Joskus vuosi sitten kokeilin myös kuivan ihon tuotteita ja oikeastaan suurin ero oli, että pelkillä herkän ihon tuotteilla oli vaikea saada kasvot riittävän kosteutetuksi, mutta muuten oli ihan yhtä huonossa kunnossa iho.

          • Miia Johansson

            Sori.. kiiressä kirjoitin vähän oudosti. Niin, että mitkä tuotteet tarkalleen on olleet samaan aikaan käytössä piti kysyä? 😊 Kerään koko ajan dataa eri tuotteista ja miten ne käyttäytyy eri ihoilla. Ja jos huomaan jotain yhtäläisyyksiä/hankaluuksia, niin osaan suositella parempia tuotteita ja tuotekomboja eri ihoille. Erityisesti PODin kanssa kun pitää olla tosi tarkka tuotteista, niin kiinnostaa, että mitkä kaikki oli samaan aikana käytössä, kun iho oli huono. Oon auttanut paljon PODin kanssa kamppailevia ja uusi info on aina mielenkiintoista ja tosi tervetullutta. 😊

    • M

      Moi!

      Pakko oli tulla kommentoimaan, että itselläni on ihan samanlaiset kokemukset kuin Karolla! Kokeilin itsekin sekä useammat TwistBen neuvot että lukuisia lukuisia luonnonkosmetiikan herkälle iholle tarkoitettuja tuotteita ja sarjoja, mutta näppyjä puski, iho oli ajoittain hieman arkakin ja lehahteli voimakkaasti esim. pesujen jälkeen. Jotain POD -henkistä oli mullakin, vaikken diagnoosia koskaan saanutkaan.

      Lopulta päätin jättää kokeilumielessä kaiken luonnonkosmetiikan pois ja jopa kasvovedenkin kokonaan ja iho rauhoittui pikkuhiljaa. (Itselläni rauhoittumiseen meni kyllä viikkoja ellei jopa kuukausia).

      Nykyisin käytössäni on synteettiset ja hajusteettomat tuotteet: pesu L300 puhdistusmaidolla, Xyliderm-geeliä seerumiksi kasvojen kuiville alueille (=posket) ja päälle Ceraven Facial Moisturising Lotion. Tuon Xylidermin alle suihkin usein Novexpertin Magnesium Mistiä. Iho voi paremmin ja tasapainoisemmin kuin vuosiin.

      Haluaisin niin kovin käyttää pelkästään luonnonkosmetiikkaa ihonhoidossa, mutta selkeästi se ei minun iholleni sovi. Olen mm. todennut kokeilujen kautta, että omalle iholleni ainakin tällä hetkellä sopii paremmin voiteet, jotka sisältävät vähän silikonia okklusiivina, kuin paljon erilaisia öljyjä. (Epäilen jotain Fungal Acne -tyyppistä) Toki silikonin levittäminen iholle ei tunnu ajatuksena yhtä mukavalta kuin öljyjen, mutta yritän pitää pään kylmänä ja luottaa siihen, miten iho voi.

      Paljon hyviäkin neuvoja toki TwistBeltä ja sinulta Miia olen saanut (esim. vaahtoputsarin pois jättäminen, inci -listojen lukeminen…), eli tarkoitus ei ole missään nimessä mollata osaamistanne tms. Olettehan saaneet paljon upeita tuloksia aikaan monen kohdalla, arvostan työtänne kovasti! Ja missäänhän ette ole sanoneet, että vain luonnonkosmetiikkaa täytyisi käyttää. 😉

      Nyt tuli kyllä kilometrikommentti, mutta halusin kertoa oman “tarinani”, josko joku tästäkin voisi hyötyä. Luonnollisuus ja luonnonkosmetiikka on nyt niin kovasti pinnalla, että itseäni jopa hävetti aluksi ottaa synteettiset tuotteet käyttöön, ja tämähän on täysin typerää. Toivon kuitenkin hartaasti, että jossain vaiheessa voisin ottaa edes muutamia lk-tuotteita takaisin rutiiniini.

      Kiitos Miia blogistasi ja hyvästä työstä mitä teet myös sen suhteen, että yrität parhaasi mukaan auttaa ihmisiä iho-ongelmissa, mutta myös normalisoida esim. ihon tekstuuria ja murtaa täydellisen ihon “myyttiä”! (:

      • Miia Johansson

        Heippa M! <3 Ja hei ei saa missään nimessä hävetä! Synteettisessäkin kosmetiikassa löytyy hyviä juttuja ja niillä on ehdottomasti paikkansa. Ihan pääasia on, että sä oot saanu ihon kuntoon. 🙂

  • Sofia

    Haluaisin kokeilla enemmän luonnonkosmetiikkaa, mutta epäilen vahvasti sen sopivuutta itselleni. Minulla on herkkä iho ja atooppinen ekseema, käytän mielelläni hajusteettomia tuotteita. Luonnonkosmetiikassa monesti ne hajusteet sekä eteeriset öljyt tökkineet pahasti ja siksi olen enemmän synteettisen kosmetiikan puolestapuhuja. Kiinnostais siis tietää mites erittäin kuivaihoiset/atoopikot/herkkäihoiset, onko saaneet apua näistä sinun suosituksista? 🙂

  • Ansku

    Oho wau mitä muutoksia! Mullekin on ollut iso apu sun tuotevinkeistä. Toivoisin blogiin testiä/inci analyysiä uusista Erisan+ ihonhoitotuotteista 🙂 Heidän sivuilla lukee että on luonkos ja sopii herkälle, mutta kaikissa ekana ainesosana vesi, eikös se ole vähän huono..? Kiitos hyvästä blogista ja hauskoista instahöpöttelyistä katson ne aina!

    • Miia Johansson

      Heippa Ansku! 😊 Joo oon tainnut tsekata nuo Erisanin incit, mutta ei sitten lopulta kiinnostanut edes testata. Sinänsä vedessä ei ole muuta pahaa kuin se, että sen tilalla voisi olla joku oikeasti ihoa hoitava raaka-aine. Joskus se voi olla ihan ok raaka-aine pohja esim tehoaineille. Eli riippuu paljon tuotteesta. 😊

  • Heli

    Moikka! Ihanaa lukea näitä muutostarinoita, tulee niin hyvä mieli muiden puolesta 😍
    Ja hei olis mahtavaa saada sulta postaus liittyen fungal acneen. Se on ehkä vähän harvinaisempi iho-ongelma, mutta moni saattaa kärsiä siitä tietämättään.

    • Miia Johansson

      Helou 😊 Mun on rehellisesti sanottava, etten tiedä kyseisestä asiasta kuin perusteet, niin tällä tiedolla en oikein vielä osaa siitä paljon sanoa. 😔

  • Mimmi

    Moikka, mun putelit on vaihtunut sun innoittamana ja olen saanut paljon apua. Kyseessä seka iho couperosalla. Näpyt on rauhoittunut ja iho selvästi kosteampi. Kuitenkin edelleen iho jonkin verran kuiva, esim aamulla kiristää jonkin verran ja usein meikkivoide ei oikein asetu. Couperosa helottaa niin kuin ennenkin. Illalla pesuun flown balm Milk, kasvovesi Olivia klein hydra toner, seerumi Madaran infinity tai Flow probiotics, voiteena Olivia Klein hydra lotion, öljynä balm balm rosehip serum tai balmi. Kerran viikossa avokado papaya naamio kuorinta, aamulla vesipesu. Mikä siis apuna tässä kohtaa couperosan ja kuivuuden kanssa? Paras apu ihoon on ollut kesäisin ulkomaan matka jonnekin missä on kostee ilmasto.. Esim Madeiralla oli ihan kostee ilma ja ei kovin kuuma.. Iho oli ihana. Olis vaan hienoo että löytyis keinot ihanaan ihoon ympäri vuoden ihan täällä koto Suomessa. Kiitos vastauksesta 🤗 ps. Iho imee kasvovedet kuin pesusieni. Olisko joku super hellä ja extra kosteuttava kasvovesi?

    • Miia Johansson

      Heippa Mimmi! 🙂 Joo eli kuten itsekin huomasit, niin kyse on vesikosteutuksen puutteesta iholla. Kiristely on siitä jo selkeä merkki. Hydra Toner ei välttämättä ole kaikista kostuettavin kasvovesi, kun se on enemmän juuri sekaihoiselle. Flown seerumi on kyllä tosi kosteuttava tosin. En tiedä mitä sun iho tykkäisi Olivian mineral tonerista. Se on kosteuttavampi kuin tuo hydra toner. Ja Olivian hydra seerumi on kyllä mua auttanut todella paljon tuohon kiristelyyn tänä talvena ja se on tosi hyvä myös couperosaiholle.

  • SiruH

    Moi Miia!

    Myös minä olen saanut valtavasti apua iho-ongelmiini sun neuvoistasi! Olen viisikymppinen, ja ihoni on ollut koko elämäni tosi rasvainen, jopa öljyinen, mutta ohjeillasi on öljyisyys hävinnyt kokonaan, samoin pintakuivuus on hellittänyt ja laajentuneet ihohuokoset pienentyneet. Suurkiitos tästä työstä, mitä teet!

    • Miia Johansson

      Ihan super ihanaa kuulla! ❤️

  • Elsa

    Sopiiko konjakkisieni kaksoispuhdistukseen? Ostin Fiinin balsamiputsarin, mutta tuntuu että epäpuhtauksia on tullut enemmän, enkä saa kasvoja sillä puhtaaksi.

    • Miia Johansson

      Joo konjakkisieni on hyvä apu puhdistuksessa ja sen hellävaraisessa tehostamisessa. Mutta jos likaa jää tosiaan kasvoille, niin laitathan tuotteen kuiville kasvoille? 😊 Ja työstäthän tuotteen ensin huolellisesti joka puolelle kasvoja ennen kuin lisäät vettä. Hieman enemmän pitää tehdä työtä kuin vaahtoputsarin kanssa. 😊❤️ Ja ihosta ei siis tule kirkuvan puhdas, koska ihon pitää jäädä pehmoiseksi. Voisko näistä olla apua? 😊

  • Tiia

    Hei,
    Todella kiva tämä sun blogi. Itse käytän Exuviancen tuotteita ja iho on rauhottunut niillä. Olisin tiedustellut, osaatko kertoa millä tuotteilla ja miten 11-vuotiaan jo hieman rasvoittuvan ihon hoito kannattaisi aloittaa? Kyseessä tyttö. Riittääkö vesipesut ja jokin perusvoide vai miten?

  • Saara

    Mäkin tulin kyselemään tuosta konjakkisienestä.. Miten se siis käytännössä toimii balmimaisen putsarin kanssa? Balmi eka sormin kasvoille ja sit konjakkisienellä työstö?
    Mut kiitos sulle, oon itsekkin saanut suuren avun ihonhoitoon sun kautta! 🤩 Olivia Kleinin tuotteet on lemppareita, mut ainut miinus on niiden tuotepurnukoitten suunnittelu. Menee kauheesti tuotetta hukkaan, kun se putki mikä tavaraa kuljettaa on liian lyhyt. 🙁

    • Miia Johansson

      Heippa Saara! 🙂 Eli ensin levittele balmimainen putsari kuiville kasvoille ja pyörittelen huolellisesti ja niin pitkään, että meikki on kunnolla irronnut. Tämän jälkeen pois huuhtelu pyöritellen kostealla konjakkisienellä.

      Ja hei kun Olivian voide on lopussa, niin käännä purkki ylösalaisin ja säilytä sitä niin. Näin tuote valuu korkin viereen ja saat se ulos kun pyörität korkin auki. Näin saat ihan koko tuotteen käytettyä. 🙂

  • Jaana

    Hei! Mitä mieltä olet tiktokissa hypetetystä Cerave SA Smoothing Cleanserista? Laitan tähän vielä inci-listan 🙂

    AQUA/WATER, SODIUM LAUROYL SARCOSINATE, COCAMIDOPROPYL HYDROXYSULTAINE, GLYCERIN, NIACINAMIDE, GLUCONOLACTONE, SODIUM METHYL COCOYL TAURATE, PEG-150 PENTAERYTHRITYL TETRASTEARATE, CERAMIDE NP, CERAMIDE AP, CERAMIDE EOP, CARBOMER, CALCIUM GLUCONATE, SALICYLIC ACID, SODIUM BENZOATE, SODIUM LAUROYL LACTYLATE, CHOLESTEROL, PHENOXYETHANOL, DISODIUM EDTA, TETRASODIUM EDTA, HYDROLYZED HYALURONIC ACID, PHYTOSPHINGOSINE, XANTHAN GUM, ETHYLHEXYLGLYCERIN.

    • Miia Johansson

      Helou 😊 No mä en rehellisesti sanottuna ole niin expertti synteettisen ihonhoidon puolella ja oon opiskellut vaan luonnon kosmetiikan formuloita, joten en ole ehkä oikea henkilö vastaamaan tähän.

  • Marianne

    Heippa! Olen kokeillut kaikkia suositeltuja luonnonkosmetiikan tuotteita sekaiholleni ja siltikin iholle tulee päivän aikana tukkeumia, pientä näppylää otsan ja leuan alueelle. Mietin että onko kuitenkaan öljypohjaiset päivävoiteet hyviä meikin alle sekaihoiselle? Käytössä ollut apeironin ja Bybin c-kaf voiteet. Olivia kleinin kosteusemulsiota olen myös kokeillut ja tästä varsinkin tuli tukkeumia ihoon. Meinaa epätoivo iskeä kun tuntuu ettei mikään tehoa aikuisiän akneen 🙁

  • Adalmiina

    Kiitos Miia, olen saanut vinkeilläsi rasvoittuvan, punertavan ja epäpuhtauksiin taipuvan ihoni niin hyvään kuntoon, että en olisi ikinä uskonut. Olen viimeiset 17 vuotta kärsinyt em. ongelmista – en enää! Käytössäni on Flown ja Fiinin balmimaiset putsarit, pure=beautyn birch mist -kasvovesi (jostain syystä olivia kleinin mineral toner tai flown ruusuvesi eivät riittäneet tuomaan tarpeeksi kosteutta), olivia kleinin kosteusvoide ja fiinin mustaherukkaöljy.

    Merkittävimmät muutokset ovat tapahtuneet ensin kun otin kasvoveden käyttöön, ja myöhemmin vielä suuremnat em. mainittuihin putsareihin vaihtaessa. Tarpeen mukaan käytän lisäksi hyaluronihapposeerumia. Kiitos superisti sinulle, blogisi ja tuotearviosi ovat timanttia ✨

    Nyt testailen suosittelemiasi hiustuotteita mielenkiinnolla.

    • Miia Johansson

      Wau! Siis niin ihana kuulla, että et arvaakaan! <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram