MITÄ MULLE KUULUU?

Olen todella kiitollinen, että blogini on saavuttanut sellaisen aseman, että itse kauneussisältö kiinnostaa. Itseasiassa se on aivan todella ihanaa, että luette mielummin viidestä parhaasta kosteusvoiteesta kuin henkilökohtaisesta elämästäni.

Jos blogini perustuisi oman elämäni syövereihin, niin veikkaan, että lukijoita ei olisi kuin muutama omasta lähipiiristä. Tuulihousuissa ja villasukissa kotonaan pyörivä ja välillä lähikaupassa vieraileva tavan tallaaja tuskin olisi kovinkaan mielenkiintoista seurattavaa.

Joskus kuitenkin tekee mieli rustailla jotain henkilökohtaisempaa ja kurkkasin blogiini, että viime kerran “mitä kuuluu” -postauksesta onkin kohta kulunut jo melkein vuosi. Onneksi muutoksia on tullut viime vuotiseen ja pyhä kolminaisuus tietokoneen, meikkipöydän ja sohvan välillä on hieman rakoillut ja muuttunut parempaan suuntaan.

ELÄMÄNTAPAMUUTOS

Yli viiden vuoden intensiivinen blogiuran rakentaminen on tuonut mukanaan huonoja elintapoja. Pahin niistä on liikunnan puute. Nyt treenaan kolme kertaa viikossa kotijumppia Nanna Karalahden opastuksella. En olisi koskaan uskonut, että jaksan jumpata kotona, mutta näin on vaan käynyt ihanan yhteisön myötä ja kunto on kasvanut todella paljon. Jumppia on takana jo yli kaksi kuukautta!

Treenit ovat alkaneet tuntua siltä, että minä maailman epäurheilullisin ihminen jopa odotan niitä innolla. Tavoite on se, että muutan jokaisen elämän alueen yksi kerrallaan. Sitten kun hyvä tapa on jäänyt päälle, niin otan seuraavan muutoksen opeteltavaksi.

Seuraava muutos onkin sitten säännöllinen ruokailurytmi, joka onkin yllätyksekseni ehkä jopa vaikeampi kuin säännöllinen urheilu. Se vaatii vaan suunnitelmallisuutta. Muuten ruokailuni ovat melko hyvässä jamassa ja en aio elää elämääni minkään dieettikulttuurin matkassa tai kieltää itseltäni jotakin.

En ole koskaan päässyt näin pitkälle elämäntapamuutoksessa ja siksi olen päättänyt päästä maaliin asti. Tavoite on saada kokonaisvaltaisesti hyvä fiilis kroppaan. Aion myös käydä verikokeissa tsekkaamassa, että kaikki on hyvin. Pakkohan sitä on näin yksityisyrittäjänä pitää huolta yritykseni ainoasta tärkeästä henkilöstä.

MITÄ TAPAHTUU TULEVAISUUDESSA?

Aion ehdottomasti opetella elämään enemmän tässä hetkessä ja olla ajattelematta liikaa tulevaa, koska elämä tapahtuu juuri nyt. Kuitenkin olen persoonaltani sellainen, että rakastan suunnitella uusia juttuja ja tarvitsen uusia haasteita.

Fakta on se, että työni on henkisesti melko raskasta. Ei ajottaisten ilkeiden viestisumien takia vaan sen takia, että kuvaan itseäni joka ikinen päivä. Miten ihmeessä oman naaman kuvaaminen voi sitten olla niin vaikeaa?

Kun sitä omaa naamaa tuijottaa valokuvissa joka päivä, niin ainakin minä alan olemaan aivan ylikriittinen oman ulkonäköni suhteen, joka ei omasta mielestäni tee pääkopalleni kovin hyvää. Ulkonäöllä kun ei ole yhtään mitään merkitystä, joten siksi on koen itse tylsäksi kamppailla tämän asian kanssa lähes päivittäin. Ikääntyminenkin on niin kaunista, mutta nuorta 20-vuotiasta ihailevassa maailmassa se on vaan välillä todella vaikea hyväksyä omaa vanhenevaa naamaa. Ehkä pystytte samaistumaan? Vaikka puhun aina siitä kuinka paljon rakastan vanhenemista, niin silti ei se ole aina niin helppoa eikä tapahdu omalla kohdallanikaan vaan niin ihanan automaattisesti.

Ja tämähän on sellainen asia, jonka pitää ehdottomasti muuttua, mutta tietyt kauneusihanteet on kaiverrettu meihin niin syvälle sisimpään. En tiedä olenko henkisesti niin vahva ihminen, että olen yksi niistä tyypeistä viemään tätä asiaa eteenpäin. En siis tiedä olenko henkilö, joka bloggaa kauneudesta eläkkeelle asti, vaikka ehdottomasti sitä tarvitaan tässä yhteiskunnassa. Mediassa pitäisi esiintyä kaiken ikäisiä ja värisiä henkilöitä, jotta jokaisella olisi samaistumispintaa.

Se mitä olen alkanut rakastaa somessa on erilaisuuden hyväksyminen, positiivisuus ja huumori. Toivon, että teille tulee aina ihana fiilis, kun katsotte vaikka meikkitutoriaalejani IG-stooreissa. Tällaisella asenteella osaan aina rakastaa itseäni juuri sellaisena kuin olen.

Rehellisyyden nimissä olenkin etsinyt koko ajan jotain toista työtä, jota haluaisin tehdä. Yrittäjyydestä ja sen tuomasta vapaudesta (ja vastuusta), en kuitenkaan luovu. Kuten vuosi sitten jo kirjoitin, niin kaipaan työhöni ihmisiä tai edes vähintään jotain muuta kuin koneen äärellä istumista.

Viime päivinä olenkin alkanut tutustumaan asuntosijoittamisen maailmaan. Päätin alkaa opiskelemaan sitä ja ottaa selvää voisiko se olla juttuni. Salaa pienessä päässäni olenkin toivonut, että toisesta Instagram-tilistäni voisikin tulla joku päivä se johtotähti. Tämä tili on @miiajiitalo.

Mutta ei siis nyt mitään hätää, että bloggaamisen lopettaisin. Ei tästä bloggaajasta ihan hetkessä tule mitään itse tehtyä asuntosijoitusmogulia. Alan opiskelemaan asiaa ja selvitän, että olenko tarpeeksi motivoitunut hyppäämään remppahaalareihin aina kerta toisensa jälkeen. Tällä hetkellä kyllä kädet ihan syyhyää innosta ja asenne on se, että miksi en minä, jos muutkin. Sama asenne oli silloin, kun alotin bloggaamisen. Ei se tarvitse muuta kuin alan opiskelua ja raakaa työtä.

Ja muuten kyseessä ei ole mikään neljänkympin kriisi, vaan olen aina ollut tällainen. Joku pyysikin, että kirjoittaisin elämänkertani tänne blogiin. Tähän mennessä takana on aika vauhdikas elämä, joten jos se kiinnostelee, niin voin koittaa käännellä muistinipukoita ja kaivaa esiin kaikki nykyistä elämää vauhdikkaammat vuodet.

Tällaista siis tällä kertaa ja seuraavassa postauksessa taas jotain piristävää kauneuslöpinää. Kaikista eniten toivon, että kauneusjutut tuovat teille iloa ja inspiraatiota ihan jokaisena viikkona.