OLISIKO JO AIKA MENNÄ HAMMASLÄÄKÄRIIN?

20.01.2021

Oletko milloin käynyt viimeksi hammaslääkärissä? Tiedätkö mitä kaikkea hoitamaton suu voi aiheuttaa? Hoidatko sittenkään hampaitasi oikein?

Tämän postauksen on tarkoitus rohkaista sinua vihdoin varaamaan se aika hammaslääkäriin ja myös hoitamaan hampaitasi oikein aamuin ja illoin. Kaikki alkoi omasta hammaslääkärikäynnistäni.

MITÄ TAPAHTUI, KUN MENIN VIHDOIN HAMMASLÄÄKÄRIIN

Olen aina ollut siinä uskossa, että hampaani ovat vaan todella hyvät ja minun ei tarvitse niitä kovinkaan paljon miettiä. Kunhan vaan huitaisen nopean hampaiden pesun aamuin illoin ja lankaan hampaat ehkä kerran viikossa, jos vaan muistan. Noh, voin sanoa, että näin “hyvähampaisena” tämä ei todellakaan riittänyt.

Vihdoin noin viiden vuoden tauon jälkeen päätin varata itselleni kunnallisesta hammashoitolasta ajan.

Reikien suhteen olin edelleen päässyt yllättävän helpolla, sillä löytyi vaan yksi reikä vanhan paikan takaa. Tämä paikka hoidettiin ensikäyntini jälkeen. Tältäkin olisi luultavimmin vältytty, jos olisi hoitanut hampaitani oikein.

Mutta ensikäynnillä makasin suuhygienistin penkissä yli tunnin! Suussani oli paha ientulehdus. En ollut hoitanut hampaitani oikein enkä tietenkään käynyt hygienistillä tarpeeksi usein. Tässä postauksessa haluankin kertoa mitä kaikkea tämä sitten voi aiheuttaa. Eli vaan se, ettei viitsi varata aikaisemmin aikaa ja ei jaksa hoitaa hampaitaan voi johtaa johonkin paljon pahempaan.

MIHIN HUONO HAMMASHYGIENIA VOI JOHTAA PAHIMMILLAAN?

Tutustuin aiheeseen Suomen hammaslääkäriliiton sivuilla ja haastattelin myös Porvoon hammashoitolan aivan ihanaa hammalääkäriä Johanna Pellistä.

Kuten omalla kohdallani, niin huono suuhygienia johtaa yleisimmin ientulehdukseen ja hampaiden reikiintymiseen. Lisäksi huono suuhygienia on riskitekijä myös sepelvaltimotautiin ja voi olla sydän- ja aivoinfarktin taustalla. Eli viimeistään tässä vaiheessa toivon, että kuuntelet.

Suomen hammaslääkäriliiton sivuilla sanotaan: “Suun kroonisten infektioiden on todettu liittyvän myös varusmiesten hengitystieinfektioiden yleisyyteen ja tiheyteen, vauvojen alhaiseen syntymäpainoon ja keuhkokuumeiden määrään vanhuksilla.”

Hammaslääkäri Johanna Pellinen kertoo: “Mikäli ientulehdusta ei hoideta, tulehdus pitkittyy eli kroonistuu ja se johtaa  vuosien varrella parodontiitin syntyyn. Parodontiitti tuhoaa vähitellen hampaiden kiinnityskudoksia eli tulehdus saa aikaan niiden kiinnityskudosten tuhoutumisen, jolla hammas on kiinni hammaskuopassa. Samalla hammaskuoppa madaltuu tulehduksen aiheuttaman luun tuhoutumisen myötä. Parodontiitin edetessä vuosien aikana hampaat alkavat vähitellen heilua ja lopulta ne irtoavat.”

Parodontiitti ylläpitää elimistössä matala-asteista tulehdusta, joka edistää myös sydänsairauksien kehittymistä. Tulehtunut ienkudos voi olla jopa kämmenen laajuinen. Ientaskuista bakteerit pääsevät verenkiertoon, joten suun tulehduksilla on hyvä mahdollisuus levitä myös muualle kehoon. Itse herättelen potilasta usein niin, että jos kädessä olisi kämmenen kokoinen haava, hoitaisitko sen? Ientulehduksen aiheuttama kipu on ihon haavan tulehdusta kivuttomampaa ja siksi ihmiset eivät todennäköisesti reagoi siihen samalla tavalla kuin näkyvämpään tulehdukseen. Yleensä ihmiset ihmettelevät ienverenvuotoa tai pahanhajuista hengitystä. Nämä ovat lähes aina ientulehduksen aiheuttamia oireita.”

Suomen hammaslääkäriliiton mukaan suurella osalla aikuisia on suussaan jonkin asteinen krooninen tulehdus. Pahimmillaan suun tulehdukset voivat aiheuttaa esimerkiksi verenmyrkytyksen tai sydämen sisäkalvon tulehduksen. Eli sillä mitä teet kylppärissäsi aamuin illoin on aivan järisyttävän suuri merkitys yleisterveyteen.

MITEN HOIDAT HAMPAITASI OIKEIN?

Olen kuullut tästä niin monta eri versiota, että kysyin kunnon ohjeet hammaslääkäri Johanna Pelliseltä. Lisää tietoa löytyy myös Suomen Hammaslääkäräliiton sivuilta.

  • Pese hampaat aamuin illoin fluoripitoisella hammastahnalla. Fluorin määrä tulisi olla aikuisilla 1450 ppm (part per million)
  • Puhdista hammasvälit hammaslangalla/hammaslankaimella/hammasväliharjalla kerran päivässä (mielellään juuri ennen hampaiden pesua)
  • Hampaiden pesuaika on 2min. Jos hammaskiveä/plakkia kuitenkin kerääntyy harjausajasta huolimatta, pese 3-4min per kerta. Miian vinkki: kannattaa ainakin alkuun ajastaa koko homma, koska pari minuuttiakin on yllättävän pitkä aika.

Johanna kehottaa myös kiinnittämään huomiota harjaustekniikkaan. Hammasharjaa tulee käännellä hammasväleihin ja pestä myös ikenen päältä. Yhden hampaan kohdalla on hyvä viipyä minimissään kahden sekunnin ajan. Iltaisin hammastahnaa ei tarvitse huuhdella suusta pois, riittää kun sylkäisee vaahdon suusta. Näin fluori saa lisäaikaa vaikuttaa suussa yön yli.

Johanna kehottaa myös tarvittaessa käyttämään fluoritabletteja tai/ja ksylitolituotteita. Ksylitoli ehkäisee happohyökkäyksen syömisen/juomisen jälkeen. Kannattaa kiinnittää huomiota ksylitolin määrään, yleensä se vaihtelee 30-97% välillä. Mikäli narskuttelet hampaita öisin (toiset jopa päivisin), kannattaa valita happohyökkäystä ehkäisemään ksylitolipastillit. Kaikille ei kuitenkaan sovi ksylitoli sen laksatiivisen vaikutuksen vuoksi.

KUINKA USEIN HAMMASLÄÄKÄRISSÄ PITÄISI KÄYDÄ?

Hammaslääkäri Johanna Pellinen sanoi, että jokaiselle potilaalle määritellään yksilöllinen tarkastusaikaväli. Yleisimmin se on hänen mukaansa kuitenkin kahden tai kolmen vuoden välein. Näiden välissä potilas saatetaan ohjata myös suuhygienistin luo.

MITÄ TEHDÄ, JOS PELKÄÄ KÄYDÄ HAMMASLÄÄKÄRISSÄ?

Itseäni jännitti niin paljon, että toisella käyntikerralla pääsi jopa itku, mutta ainakin täällä meillä Porvoossa on aivan loistava hammashoito. Minua kohdeltiin ja hoidettiin niin hyvin, että olisin voinut ihan senkin vuoksi tirauttaa kyyneliä. Kokemusta on myös Helsingin kunnallisesta ja sielläkin olen aina saanut hyvää hoitoa.

Ikävä kyllä moni on kuullut (ja turhaan) niin pelottavia tarinoita, että jo niidenkin vuoksi alkaa pelkäämään hammaslääkärissa käyntiä. Voin sanoa lohdutukseksi, että itseltäni on poistettu kaikki neljä viisauden hammasta ja niiden poisto sujui todella helposti. Nyt viime viikolla minulta paikattiin yksi reikä ja puudutus eikä itse poraaminen sattunut tippaakaan.

Hampaat on kuitenkin pakko hoitaa jossain välissä ja mitä enemmän hammaslääkärillä käyntiä pitkittää, niin sitä vaikeampi voi tilanne suussa olla. Eli rohkaisen ehdottomasti varaamaan ajan, jos viime kerrasta on jo aikaa.

Hammaslääkäri Johanna Pellinen ohjeistaa myös, että paras ohje hammaslääkäripelkoiselle on hoitaa hampaitaan hyvin, jotta ientulehduksilta, paikkauksilta ja suuremmilta toimenpiteiltä vältytään. Tarkastuksissa kannattaa käydä myös säännöllisesti, koska useimmat suun vaivat ovat oireettomia. Hammashoitopelko kannattaa mainita jo aikaa varatessa, koska toimenpiteet on mahdollista tehdä myös esilääkityksessä.

Onko täällä muita, jotka ovat viivyttäneet hammaslääkärissä käyntiä liian pitkään? Entä onko sellaisia esimerkkitapauksia, jotka rohkaisisivat kaikkia hoitamaan hampaitaan paremmin?

  • Emppis

    Itse olen aika fanaattinen omien hampaideni kanssa. Rakastan suun hoitamista, enkä ikinä jätä hammasvälien harjausta iltaisin väliin. Koen hampaiden hoidon niin tärkeänä osana rutiineja, samoin kuin ihoa pitää hoitaa niin samalla lailla suuta hoidetaan. Vuosiin ei ole ollut reikiä tai ientulehdusta. Minua motivoi hoitajien ja lääkärien ylistävät kommentit aina kuinka hyvin olen hoitanut suuni ja hampaani.

    • Miia Johansson

      Siis niin ihana kuulla ja motivaation lähde on hieno ja voit olla kyllä hampaistasi ihan todella ylpeä. 🥰❤️

  • Katja

    Kävin vuosi sitten hammaslääkärissä kunnallisella. En yhtään muistanut milloin viimeksi olisin sitä ennen käynyt. Kauhukseni kuulin, että edellinen kerta oli ollut raskausaikana 11 vuotta sitten. Pelkäsin isoa hammasremonttia, mutta tarve oli ainoastaan hammaskivenpoistolle. Ilmeisen hyvä purukalusto meikäläisellä, mutta jatkossa koitan muistaa käydä vähän säännöllisemmin 😁

    • Miia Johansson

      Hih.. mutta näin se aika menee. 🥰 Ja onneksi pääsit helpolla. Oot hoitanut hyvin sun hampaita. 👌

  • Charming Nails

    Minä kävin vuosi sitten kunnallisella puolella, en muista miksi, halusinko vaan että tarkastetaan vai meninkö suoraan hammaskiven poistoon. No, sitähän oli runsaasti ja poistettiin kahteen otteeseen. Suu oli todella kipeä ja hellä sen jälkeen ja sain kyllä kunnon saarnan hampaidenhoidosta. Hyvä että sain, hammashoitaja oli tosi kiva ja antoi oikein hyviä neuvoja. Lankaus ennen harjaamista ja mielellään sellaisella hammasväliharjalla. Hampaidenpesu aamuin illoin ja suuvettä voi käyttää.

    Myönnän että olin laiskasti hoitanut hampaita ja kuvitellut kaiken olevan hyvin koska ei mulla ikinä ole ollut yhtään reikää. Siltikin hammashuolto oli pielessä mutta nyt osaan tehdä sen oikein. Hoidan hampaat 2x päivässä ja käytän mieluummin apteekin suuhygieniatuotteita.

    Vaikka kärsin, itkin ja pelkäsin siinä penkissä, tuloksena oli puhtain suu ikinä, se tunne oli uskomaton! Hampaat myös valkaistuivat kun kaikki kökkö oli poissa! Kuopiossa sai jonottaa pitkään kunnalliselle puolella, mutta täällä pikku kylässä pääsi melkein heti ja hoito oli ykkösluokkaista! Kävin vielä hammaslääkärin paikkeilla tarkastuksessa ja kaikki oli ok. Kannattaa oikeesti huollattaa sun suu koska ei se kunnallisella puolella ole kallista 🙂

    • Miia Johansson

      Ihana tarina ja muuten hyvä pointti, että kunnallisella se on vielä niin edullista, joten ehdottomasti vaan hoitoon. ❤️

      • Hml

        Moi ja kiitos mukavasta blogista! 🌺

        Erittäin tärkeä aihe ja ihanaa vaihtelua ainaisille valkaisu asioille (ei siis sinun blogissa vaan yleisesti hampaista puhuttaessa aiheet pyörivät yleensä tehokaimman valkaisun ympärillä🤷‍♀️).
        Mukava myös kun olit haastatellut hammaslääkäriä! Stooriin sulle meinasin kirjoittaakin, että nyt kuulostaa vähän yhden ihmisen ajatuksilta, kun sanoit että suuhygienisti ohjeisti 5min harjauksen koska vähempi ei riitä… 🙂 Hammaslääkäriliiton sivuilta ja käypähoitosuosituksesta löytyy ne tutkitut faktat eikä kenenkään omat mielipiteet, niin tässä tekstissä tulikin tosi hyvin asiat esille! 😊

        Yhden asian nostan nyt esille varsinkin kun puhuit myös uusimmassa postauksessasi omasta yrittämisestäsi ja tienaamisesta.
        Mietin, että miksi kaikissa muissa asioissa kannustetaan tukemaan pienyrittäjiä, ostamaan paikallista ja pitämään oman kylän yritykset kunnossa, mutta hammaslääkäristä tai suuhygienististä puhuttaessa kannustetaan vain jonottamaan kunnalle. 🤔

        Oliko teillä Porvoossa hammaslääkäriin kanssa puhetta kuinka pitkät jonot heillä on ja kuinka ylityöllistettyjä ovat kun kaikki kuntalaiset pitäisi hoitaa ja tulijoita on, mutta resursseja ei? Vai onkohan Porvoossa niin hyvä tilanne, että jonoja ei ole juurikaan päässyt tulemaan ja resurssit riittävät?
        Monella paikkakunnalla Suomessa tilanne hammashoidossa oli ruuhkautunut jo ennen koronaa saatikka sen jälkeen. Ja kyllä, meidän verorahoilla pyörivät kunnallinen toiminta ja jokainen sitä on oikeutettu käyttämään, mutta niin pyörii Suomessa moni muukin asia ja silti kannustetaan käyttämään myös yrittäjien tarjoamia palveluja.

        Itse en ole yrittäjä ja kokemusta löytyy niin asiakkaana kuin työntekijänäkin sekä kunnalliselta että yksityiseltä puolelta. Tätä kuitenkin pohdin, kun nousee monesti esille kuinka kannattaa vaan ajoissa varata aika ja jonottaa kunnalle. Vai onko siellä pääkaupunkiseudulla yksinkertaisesti yksityisten tarjoamat hammashoito palvelut niin paljon kalliimpia ettei niitä siitä syystä haluta käyttää?

        • Hml

          Oho, kommenttini meni vahingossa toisen henkilön kommentin perään. Tarkoitus oli laittaa ihan oma kommentti 😊

  • Liilatar

    Erittäin hyvä kirjoitus, kiitos tästä!
    Olen ammatiltani pappi ja olen siunannut haudan lepoon parikin ihmistä, joilla hampaiden hoitamattomuus on lopulta eskaloitunut yleisverenmyrkytykseen ja (ennenaikaiseen) kuolemaan. Se on karua kertomaa, mutta totta.
    Itsekin kävin pari viikkoa sitten tarkastuksessa ja otin taas kerran sähköhammasharjan käyttöön. Mikähän siinäkin muka on niin vaikeaa.. Luulisi, että on paljon helpompaa pestä sillä kuin nylkyttää käsikäyttöisellä 🤣.

    • Miia Johansson

      Huih! 😟 Joo, luin asiasta ja tuo kuolema tuli myös esiin tässä aiheessa. Harvinainen, mutta tosiaan mahdollinen. 😟❤️

  • Marjut

    Hyvä kirjoitus ja hienot vastaukset hammaslääkäriltä 😷 Kiitos Miia, kun otit asian puheeksi blogissasi. Hampaista ja suun terveydestä tulisi puhua enemmänkin ja varsinkin siitä, kuinka se vaikuttaa myös yleisterveyteen. Myös yleisterveys vaikuttaa suun terveyteen. Näillä asioilla on kaksisuuntainen vaikutus toisiinsa. T. Suuhygienisti 🦷😷

  • Sofia

    Kävin alkusyksystä hammaslääkärissä ja suuhygienistille pitäisi mennä. Koronan takia he ottavat yhteyttä asiakkaaseen, eikä toisinpäin. Ei ole nyt 5kk myöhemmin kuulunut vielä kutsua…
    Jonotin täällä Keski-Suomessa tuota hammaslääkäriaikaani 9kk. Eli varasin ajan viime vuoden alussa ja syksyllä pääsin.

    Joten mun vinkki: kannattaa varata aika NYT eikä joskus ehkä ensi viikolla, koska joissain kaupungeissa törkeet jonot!

    • Miia Johansson

      Ihan suuuuperhyvä vinkki!! 😍

  • Maarit

    Hyvä postaus ja tärkeää tietoa. Tiedän nuo asiat, mutta hyvä kerrata. Motivoi hoitamaan hampaita paremmin. Ja hammaslääkärin aika on tilattu kunnalliselle😀. Tosin puolen vuoden jono tarkistukseen😏

    • Miia Johansson

      Jeee! Huippua, että motivoi ja myös oot varannut ajan. 😍 Vaikka jono onkin pitkä, niin eka askel on otettu. 🥰

  • Evelyn

    Tää just, pieni teko – iso merkitys.
    Itse lopetin hammaslääkärissä käynnin kun täytin 18, koska tuli maksulliseksi. Myös hammaslääkärien pelottelu ja painostus on ollut kamalaa jo pienestä pitäen. Kerran jopa puraisin hammaslääkäriä sormesta (olin silloin 7 v) koska hän oli todella ilkeä.
    Sitten myöhemmin kävin vain jos oli särkyä ja joka kerta sain noottia lääkäriltä. Jäärä kun olin en uskonut, ennenkuin tuli se viimeinen särky. Mikään lääke ei auttanut ensihätään ja tuntui että toinen puoli päästäkin tippuu kohta irti. Menin häntä koipien välissä hammaslääkäriin (sain kiireellisen ajan) ja itkin hammaslääkärille että pelkään näitä käyntejä kovasti, en halua saarnaa vaan haluan että pidetään yhdessä mun hampaat kunnossa. Lääkäri oli lempeä ja kiltti, ei saarnannut. Hammasta ei voinut enää pelastaa. Halasin vielä käynnin jälkeen koska olin helpottunut että hän oli niin ystävällinen. Tämän käynnin jälkeen sain monta vuotta tupla puudutuksen, nykyään pärjään yhdellä jos tarvetta (kipu herkkä ihminen.) Eilen kävin vastaanotolla ja meinasin nukahtaa! Koskaan en ole ollut niin rentoutunut 😂 Vieläkin saman hammaslääkärin olen saanut pitää ❤ Hampaita hoidan paljon paremmin ja säännöllisesti 😊

    • Miia Johansson

      Ihana tarina! ❤️ Eli loppu hyvin ja kaikki hyvin. Ihanaa, että edelleen käyt samalla lääkärillä. 😍

  • Anne

    Just tiistaina varasin päivystysajan, kun hammasta sattui pureskellessa. Olin aivan varma et nyt on iso reikä. Hammaslääkärissä selvisi, että hammas on haljenut juureen asti ja on poistettava, koska ei voida enää pelastaa. Syynä ikivanha paikka ja hampaaseen kohdistuva rasitus. Viimeksi olen käynyt tarkistuksessa viisi vuotta sitten, nyt on varattu sekin. Kannattaa mennä heti jos on mitään kipua hampaissa!

    • Miia Johansson

      Huih! 😟 No mutta hyvä, että nyt saat hampaan kuntoon tai siis sen pois ja kivun pois. ❤️

  • Sirpa Vattula

    Ihanaa…tätä olen odottanut.

  • Janina

    Heippa!

    Aivan ihanat uudet ja selkeät sivut 👌🏻 Itse tykkään eniten siitä että tuotteista pääsee suoraan sivulle mistä näitä voi ostaa/tilata 😊

  • Marika

    Hei

    Mä tykkään käydä hammaslääkärissä koska sen jälkeen on aina niin puhdas olo 😊 Nyt en ole pariin vuoteen käynyt, pitääkin mennä. Kiitos muistutuksesta

  • Milla Kähkönen

    Hei! Aivan mahtavan kattava ja hyvä sivusto! Säästää paljon aikaa, kun voi suoraan katsoa suosikit listalta, mistä sinä erityisestä pidät, sillä luotan ammattitaitoosi. Ihailen sitä kuinka perehtynyt olet inci listojen raaka-aineisiin. Olen ottanut jo aiemmin paljon vinkkejä sinulta ihonhoitoon/ meikkaukseen! Ja olenpas ostanut myös suoristusraudan, mitä olet suositellut. Ikuisena hyvän ripsivärin metsästäjänä olen blogistasi saanut hyviä vinkkejä, mitkä lähtee seuraavaksi kokeiluun. Kiitos hyvästä ja kattavasta blogista kaiken kaikkiaan 😍

  • Alina

    Hyvä kysymys! Täällä ilmoittautuu yksi, joka on venyttänyt nyt turhan pitkään käyntiä hammaslääkärillä, syynäni on ollut pelko. Se on saanut itseni välttelemään ajan varaamista jo jonkin aikaa. Kiitoksia tästä muistutuksesta ja rohkaisusta! Etsin hammaslääkärin Tampereen seudulta pikimmiten.

    • Miia Johansson

      Mä siis niin ymmärrän sua! <3 Pakko sanoa, että saman pelon takia peruin tarkastuksen. Juurihoito kun ei ollut mitään kivaa, mutta siltäkin olisi varmasti välttynyt, jos olisin langannut hampaita säännöllisesti ja käynyt tarkastuksissa. 🙁

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram