KUINKA TUODA ESIIN OMA LUONNOLLINEN KAUNEUS?

16.09.2020

Ajattelin pitkään, että tarvitsen tuuheat ripset, paksun meikkivoiteen sekä photoshopatut kuvat, jotta voin näyttää kameran edessä nätiltä. Näissä ei tosin ole mitään vikaa, mutta koen tehtäväkseni kertoa toisenlaisesta vaihtoehdosta ja miten omasta ulkonäöstä voi hiljalleen pitää tuomalla esiin omaa luonnollista kauneutta, jota ihan jokaiselta löytyy. Oman ihanuutensa esille tuomiseen löytyy nimittäin pari aika kivaa vinkkiä.

Alla oleva kuva on noin kolme vuotta sitten otettu. Siinä kasvoillani on paksusti levitetty meikkivoide, tuuheat irtoripset ja rankalla kädellä Facetunella blurratut kasvot. Lookissa ei ole yhtään mitään vikaa. Se näyttää kivalta kuvissa, mutta livenä meikki on todella vahva. Enää tämänlainen meikkityyli ei kuulu repertuaariini, mutta muualla somessa tällainen on edelleen todella suosittu.

Oikeaoppinen ihonhoito on tietenkin yksi todella tärkeistä asioista, mutta en keskity siihen tässä postauksessa. Myöskin oikea tekniikka meikkipohjan tekoon on yksi avainasia ja miten sijoitella kasvoille valot ja varjot. Meikkipohjan alkeista löydät postauksen TÄSTÄ

1. OIKEAT SÄVYT MEIKISSÄ

Se on aivan uskomatonta kuinka paljon kasvoilla vaikuttaa eri sävyt. “Väärä” poskipuna- tai luomivärisävy ei tuo esiin omaa luonnollista kauneutta vaan ne tekevät kantajansa usein väsyneen näkoiseksi. Usein tällainen henkilö voi miettiä, että tein kyllä meikin ihan oikein kaikkein tekniikkojen mukaan, mutta silti en oikein tykkää lopputuloksesta ja meikki saattaa tuntua myös hieman tunkkaiselta. Tämä pätee niin vahvaan kuin kevyeen meikkiin.

Alla näet sävyjä, jotka sopivat lämpimälle ihon sävylle. Esimerkiksi minut ne tekevät todella väsyneen näköiseksi, koska olen ihon sävyltäni kylmä. Jos kiinnostaa katsoa, että mitkä sävyt sopivat juuri sinulle niin huulipunissa, poskipunissa kuin myös luomiväreissä, niin kurkkaa nämä postaukset:

P. S. Lisäksi on tietenkin neutraalisävyinen iho, jolle periaatteessa sopii kaikki sävyt, mutta tarkemmassa värianalyysissa tällaisellekin henkilölle löytyy varmasti ne omat sävynsä.

2. HIUKSILLA ON VÄLIÄ

Sain tässä hetki sitten kuvaviestin yhdeltä teistä. Kuvassa oli henkilö itse todella kauniissa meikissä ja hän kysyi, että mikä tässä meikissä mättää. Hän sanoi, että jotenkin on tunkkainen olo ja hän ei saa kiinni siitä, että mikä asia pitäisi muuttaa. Syy ei todellakaan ollut kauniissa meikissä ja itse huomasin kanssa hänen mainitsemansa tunkkaisuuden. Syy olikin hiuksissa. Hiuksien sävy ja tietenkin myös malli on todella merkittävä osa kokonaisuutta.

Kyseisellä henkilöllä oli punaiseen taittava eli kylmän sävyinen iho, mutta hiukset olivat muistaakseni hieman oranssin punaiset tai vähän koralliin taittavat. Eli hänen hiusten sävy oli valittu lämpimän ihonsävyn värikartasta ja sieltä löytyi tunkkaisuuden syy. Myös hiusten värin valintaan voi käyttää luomiväriopastani.

Tiedän ainakin yhden kampaamotuotteita myyvän brändin, jolla on tässä täysin päinvastainen ideologia. Ihmettelen sitä kovasti, koska väriteoria ei koskaan valehtele ja miksi se olisi eri hiuksissa kuin meikissä ja vaatteissa. Kampaajat kommentoikaahan. 

Itse olen menossa kampaajalleni freesaamaan hiusteni sävyä ensi viikolla ja joka kerta oma ihon sävyni näyttää niin paljon paremmalta, kun kampaajani Miia-Maria on tehnyt hiuksiin loistavat sävyvalinnat.

3. VÄRIANALYYSI EI OLE TURHAA

Itse olen meikissä jakanut aika karkeasti kahtia sävymaailmat, jotka sopivat eri ihmisille, koska luomivärit näyttäytyvät iholla välillä hyvinkin erilailla ja pieniä sävyeroja voi olla vaikea tehdä. Lisäksi tällä kahteen jaolla pärjää jo loistavasti.

Kuitenkaan värianalyysi ei ole missään tapauksessa turhaa ja jos olet sellaisen joskus tehnyt, niin kannattaa ehdottomasti käyttää sitä kaikissa sävyvalinnoissa. Itse tykkään käyttää pukeutumisessa kylmän sävyisiä vaatteita ja olen huomannut, että ne näyttävät itselläni parhaalta ja tunnen niissä oloni parhaaksi. Myös hopeiset ja punakultaiset korut ovat huomattavasti kovemmassa käytössä kuin kultaiset.

Otathan huomioon, että kaikilla ihon tummuusasteilla on iho joko lämmin, neutraali tai kylmä. Eli nyt ei puhuta ainoastaan vaaleasta ihosta. 

  • Enna

    Värianalyysi voi myös sotkea… Mulle on tehty se muinoin, ja tuloksena oli kesä. Tunnistan kyllä itseni, koska viileät sävyt sopii hyvin niin meikeissä kuin vaatteissa. Silti moni asia sotkee. Esim. hopea ja täysin keltainen kulta ei näytä hyvältä ihoa vasten, mutta vaaleampi kulta, punakulta ja pronssi sopii hyvin.

    Hiuksissani on oma väri ja se on tummahko viileä ruskea. Silloin kun värjäsin vielä hiuksia, shokkivärit sopivat hyvin, mutta normaalit kylmät ruskeat taas sai näyttämään valjulta ja kalpealta. Siksi kampaaja laittoi usein lämpimämpää väriä, ja se sopikin paremmin.

    Meikeissä taas huulipunan sävy on tosi tarkka. Liian kirkas tai vaalea pinkki ei käy yhtään, eikä tumman marjaisat sävyt. Viileydestä huolimatta tummemmat tekee hampaat keltaisiksi ja kokonaisuuden tunkkaiseksi. Persikkainen koralli, oikensävyinen vadelma ja puhdas, tai hieman oranssinpunainen sopivat parhaiten. Silmät mulla on oudonväriset. Luulin pitkään niitä sinisiksi, mutta pikemminkin ne on sammaleenvihreän harmaat. 😀 Musta, harmaa ja puhdas valkoinen eivät sovi luomiväreissä. Suosin värikkyyttä ja ruskean sävyjä luomilla. Meikkipohja ei voi olla viileä. Jossain vaiheessa saattaa näyttää hyvältä, mutta viimeistään vähän ajan kuluttua naama helottaa punaisena meikin läpi. Usein myös neutraali on liian punainen, mutta liian keltainen meikkipohjakaan ei sovi. Poskipunasta tykkään pinkkinä, mutta valitettavasti sekin tekee ajan kanssa punaisen helotuksen kasvoille.

    Vaatteissa käy ne kylmät värit, kunhan ne eivät ole liian vaaleita tai liian kirkkaita. Poikkeus tulee siinä että kirkas oranssi ja monet punaiset sopii hyvin, vaikka sen ei pitäisi olla kesälle tyypillistä. Suonet on sinisiä, violetteja ja muualla kuin ranteessa vihreitä. Olen tullut siihen tulokseen, että olen kylmä-neutraali. Ehkä pehmeä-kylmä kesä. Aika samat värit itse asiassa kuin Emily Bluntilla.

    Olipas se sepustus, mutta jospa herättää ajatuksia muissakin. Mitä mieltä Miia olet tästä? Miten sun mielestä tällaista outoa tapausta olisi hyvä meikata?

    • Miia Johansson

      Mä usein jaan meikissä vaan kahteen eri kategoriaan ja sillä pärjää ihan superhyvin. 😊

  • kukkis

    Pitkääkö värianalyysin tulos kutinsa vuosien päästäkin?
    Itse olen käynyt värianalyysissa, tuloksena oli talvi. Nykyisin en kyllä missään nimessä voisi kuvitella “talven” sävyjä itselläni. Ne ovat osin liian voimakkaita, varsinkin meikeissä. Hieman lämpimään taittava meikkivoide on paras.
    Onko sinulla kokemusta twisbe:ssä myynnissä olevasta Lauren Brooke moussemeikkivoiteesta? Tämä kutkuttaisi kokeilla kovasti. Ostin Madaran uutuus meikkivoiteen, nyt muutamia kertoja kokeiltuani olen siitä pitänyt. Ostin sävyn 30, mutta se on liian punertava, sävy 40 on sitten taas jo liian tumma. Sekoittelut eivät minua kiinnosta, liian työlästä.

    • Miia Johansson

      Heippa Kukkis! 🙂 Mä en ole oikein värianalyysin expertti, mutta voisin kuvitella, koska ihon sävy kuitenkin pysyy samana läpi elämän. Mutta meikkivoiteessa itsekin käytän lämmintä sävyä siis itselleni ja asiakkaille.

      Tuosta Lauren Brookesta löytyy postaus tästä: https://miiajohansson.com/2019/09/20/paras-meikkivoide-kuivalle-iholle-x3/

    • Sanna

      Tulen täältä vaatealan ammattilaisena huutelemaan, että kyllä oma värityyppi voi muuttua ja useimmilla ihmisillä muuttuukin vuosien varrella 🙂 10v sitten tehty värityyppianalyysi ei 99% tapauksista pidä todellakaan enää paikkaansa, eikä sen mukaan kannata ainakaan vaatteita enää ostella jos tuntuu että ne aikoinaan määritellyt värit ei enää toimikaan.

      • Miia Johansson

        Noniin hyvä tietää. 😊 Meikissä se pysyy aikalailla samana, kun ihon sävy määrittelee niin paljon.

  • Pauliina

    Olen kampaaja ja kanssasi samaa mieltä siitä, että punaiseen taittavalle iholle kylmiä sävyjä hiuksiin ja keltaiseen taittavalle lämpimiä.

    Ehkä maailman tunnetuin hiusväribrändi myy ideologiaa, jossa kylmää ihoa korostetaan lämpimällä värillä ja lämmintä ihoa kylmällä. Mutta itse käytän ihan perinteistä värioppia.

    Olen värianalyysit mukaan kevät, mutta monet syksyn sävyt käyvät ja oikeastaan niistä pitäisin itse eniten. 😁

    Kasvoilleni “uppoaa” parhaiten neutraalin sävyinen meikkivoide, josta olen vähän hämmentynyt, kun muuten olen niin keltainen.

    • Miia Johansson

      Hih.. taidetaan puhua samasta brändistä. 😃 Ja siis kiva kuulla, että ammattilainen on samaa mieltä. 😊

      Ja siis joo mitä meikkivoiteen sävyyn tulee niin käytän omalla punakalla ihollani ja ennen asiakastyössä lähes kaikilla asiakkaillakin keltaiseen taittavaa meikkivoidetta. Itsekään en siis mene tämän mukaan taas meikkivoiteissa. 😬😊

  • Lina

    Moikka Miia! Mulla on tämmöinen postausehdotus: punertavalle hiukselle sopivat meikit. Itselläni on kombo lämmin blondi-punertava hius ja kuitenkin viileä ihon sävy. Tuntuu jotenkin tosi vaikealta meikata. Usein kuulee myös tosi rajoittavia neuvoja punahiuksisille kuten “pinkit ei sovi” “punaiset ei sovi” yms 😒 Olisi kiva kuulla ajatuksiasi tästä!

    • Miia Johansson

      Heippa Lina! 🙂 Riippuu tietenkin tosi paljon mitkä pinkit ja mitkä punaiset, koska niitäkin on niin monta erilaista. Ne on sävyjä, jotka sopii oikeastaan kaikille, mutta tiettyyn sävyyn taittavana. Sitten kun taas jatkan muutosmaanantaita, niin otan ehdottomasti malliksi myös punapään. <3

  • Charming Nails

    Joskus on tehty värianalyysi ja olen talvi. Kylmemmät sävyt pukevat minua paremmin kuten hopeiset korut ja viileän värinen tukka. Käytän kyllä kultaisia sormuksia ja kelloa mutta kaulakorut mielellään hopeisia ;D Mulla on nyt tummanharmaat hiukset ja minusta ne näyttävät minulla hyvältä, kun vaan saisi aina pidettyä sen sävyn yllä, oma väri tahtoo kasvaa aika hanakasti ja erottua liiaksi.
    Kasvomeikissä olen nyt kiinnittänyt siihen huomiota että totta tosiaan mieluummin hiukan tummempi sävy kuin ihan vaalea. Käytän vieläkin kesämeikkivoidetta…mulla on tosi raskaat luomet ja sen takia tihrusilmät, koen että nyt volyymiripsien kanssa silmät tulee paremmin esille ja ilme on virkeämpi. Otin myös tänään käyttöön syksyisemmät ja ns.aikuisemmat poskipunasävyt ja ihailin töissä peilistä miten meikki näyttää paremmalta 😀 en laita aina luomiväriä tai huulipunaa töihin mutta kasvot ja kulmat meikkaan, poskipunia, varjoja ja valoja unohtamatta 🙂 ilme on virkeämpi niin.

    • Miia Johansson

      Mulla on oikeastaan aika sama tuossa, että meikkaan ainakin kasvot ja kulmat. 🙂

  • M

    Mä oon aina ihmetelly miten semmosen analyysin saa tehtyä 😀 tuntuu että joka sivustolla on vähän eri ohjeet. Sitten kun ohjeet vielä tehdään (ymmärrettävästi) vaalean ihon omaaville ja itsellä on hieman tummempi iho kuin useimmilla. En myöskään ymmärrä kuvauksia ihosta, kun sanotaan että “oliivin” ruskea, sillä oma mielikuva on lähinnä vihreä oliivi. Kun koitan katsoa ranteen verisuonien väriä, toisinaan se näyttää vihreäänpäin ja toisinaan siniseenpäin taittavalta. (lisäksi että läheiset ovat saaneet mut muutenkin epäilemään omaa värinäköäni :’D ) Ehkä tästä myös löytyy syy miksi sopivaa meikkivoidetta on todella vaikea löytää, se ei ole saman värinen kuin kauppojen tummat meikkivoiteet mutta vaaleat ovat liian vaaleita.

    • Miia Johansson

      Okei! 😀 Mulle on tehty kerran vaan sellainen pika-analyysi ja sen tekijä valitsi mulla samoja sävyjä, joista itsekin pidän. Mutta en siis tiedä analyyseistä sen enempää kuin mitä tämän henkilön kanssa eri värimaailmoista silloin juttelin. Silloin tajusin, että meikissä on tässä ihan sama juttu. Sun iho kuulostaa neutraalin sävyiseltä sun kuvailujen mukaan. Vaalealla iholla käytän melkein aina keltaiseen taittavaa meikkivoidetta, mutta tummemmalla iholla oikean pohjasävyn löytäminen onkin tarkempaa hommaa. 🙂 MACilla on muuten tosin hyvä värivalikoima. Ehkä löydät sieltä hyvän meikkivoiteen. Itse käytin mm. MACin meikkivoiteita asiakastyössä ja aina löytyi hyvä match. Myös Bobbi Brownilla oon kuullut löytyvän hyvin tummempia sävyjä.

  • Mirja

    Törmäsin tähän sävyjen sopimattomuus -ongelmaan kun hiljattain halusin alkaa mennä pari vuosikymmentä pitämästäni mustasta värjätystä tukasta luonnollisempaan väriin (oma väri maantien-vaaleanruskea). Tehtiin värinpoisto ja siitähän tulee hauskan oranssi väri kun mustasta alkaa poistamaan. Sävytettiin sitten keskiruskealla päältä niin että nyt on hyvin lämmin, aavistuksen oranssi ruskea tukka.

    Ja on kyllä ollut päänvaivaa tämän värin kanssa. Muuttamalla meikki- ja vaatevärinikin lämpimään värimaailmaan saan sentään jotenkin harmonisen näköiseksi itseni, mutta vanhanaikaiselta ja tunkkaiselta näytän silti. Ollut jo kova kiusaus ostaa purkki mustaa väriä kaupasta ja värjätä takaisin. Mutta toistaiseksi yritän kasvattaa sitä hiirenharmaata esiin, koska haluaisin oikeasti eroon pakosta värjätä tyvikasvu joka kuukausi. Värianalyysissä nuorena tyyppini oli yllättäen Talvi, vaikka tukkani ei ole kovin tumma ja silmät on tummanvihreät, ei ruskeat. Nyt olen siis Talvi joka yrittää feikata Syksyä.

    • Miia Johansson

      Ihana sinä! 😀 <3 Talvi, joka feikkaa syksyä. <3 Se on kyllä hurja kuinka paljon hiusten väri vaikuttaa koko olemukseen. Oon heti enemmän sinut itseni kanssa, kun kampaaja on tehnyt hyvän värin. Korona aikaan, kun värjäsin hiukset itse, niin niistä tuli vähän oranssit ja silloin mullakin oli fiilis etten saa edes meikkiä toimimaan millään.

  • Anna

    Tää on niin kiehtovaa! Mä olen värimaailmaltani pehmeä kesä eli hyvin pitkälle mikä tahansa murrettu sävy on täydellinen paitsi keltaiset saa mut näyttämään sairaalle (etenkin vaatteissa). Mun ihon sävy on keski vaalea mutta taittaa vihreään. Tää oli mielenkiintoinen testi, kun testattiin meikkivoiteita eikä mikään oikein istumut nuorena. Harvalla merkillä edes oliivi taittaa vihreään. MACllä ei pitkään aikaan ollut yhtään oikeaa sävyä no nyt Studio Fix sarjasta C40 ja C45 käyvätkin vaikka snadisti liian tummia. Zuiin Driftwood on täydellinen ja talvella Dusk. Makeupstorella oli Corn ihan hyvä jossain vaiheessa mutta sekin nyt viime vuonna näytti liian keltaiselle. Nyt sit löysin Grimasilta J1 sävyn joka on myös aivan täydellinen! Meikissä suosin murrettuja sävyjä mutta siniset/vihreät/keltaiset ei oo mun juttu jos käyttää paljon. Pitkään luulin että kirkkaat huulipunat eivät käy mutta niissäkin oon joutunut pyörään päätäni ja mulle käy sekä lämpimät että kylmät. Nudet taas on ehdoton ei. Tosin fuksia, burgundy, old rose ja laventeli eli viileät on mulle niin meikissä kuin vaatteissa on ne parhaat riippuen vähän että minkäväriset hiukset sattuu olemaan (rakastan erikoisia hiusvärejä). Eli pitää, niinkun sanot, katsoa kokonaisuutta.

    • Miia Johansson

      Heippa Anna! 🙂 Joo, juuri näin. Kokonaisuus ratkaisee.

  • Saritäti

    Olen hyvin viileän sävyinen ja ihoni on hiukan punertava. Menin taannoin uudelle kampaajalle blondaamaan hiuksiani ja pyysin tavalliseen tapaan viileän vaaleaa. Pesupaikalta palatessa huomasin, että hiukset olivat kullan sävyiset, ihan järkyt ja sopimattomat. Kysyessäni kampaaja sanoi, että kyllä sinun ikäisellesi sopii paremmin lämpimät sävyt, joten ajattelin laittaa sitten sitä. Marssin suoraan marketin kautta kotiin blondausainepaketin kanssa ja korjasin hirveän tuloksen itse. Komppaan siis, hiusten sävy on tärkeä.

    • Miia Johansson

      Ai kauhee!!! Miten kampaaja voi tehdä noin. Hänen olisi ehdottomasti pitänyt korjata virhe eikä tehdä mitään oman mielen mukaan. Vai olikohan tuossa käynyt virhe ja hän ei pystynyt sitä myöntämään. Mutta joka tapauksessa hän menetti varmasti sinut asiakkaana.

  • Hannele

    Oon kevät ja painiskelen aina värien kanssa. Tuntuu ettei kaupoissa ole keväälle mitään sopivan väristä vaatetta koskaan. Kirkasta ja vaalean väristä löytää harvoin. Hiukset on kyllä viimeksi sävytetty neutraalisti ja oon ajatellut niitä vähän lämpöistää seuraavalla kerralla, ei tosin punaisella.

    Meikkivärit on myös vaikeita. Varsinkin luomivärit. Mitkään kovin tummat ei sovi. Vihreäkin siinä ja siinä ja sininen tai sitten en vaan osaa laittaa ja yhdistellä värejä silmiin. Yleensä on jotain beigeä, ruskeaa ja vaaleaa kultaa. Minulle ei siis käy esim. Syksyn sävyt ja huulipunat vaan pitää olla korallia, lämmintä punaista,persikkaa tai lämmin pinkki joka vaikea löytää. Mulle tehty siis joitain vuosia sitten ihan ammattilaisella värianalyysi. Vaaleat hiukset, siniharmaat silmät ja lämmin vaalea iho.

    • Miia Johansson

      Heippa Hannele! 🙂 Tuo meikin tummuutaso voi olla (ja usein onkin, mitä olen asiakkaita meikannut) ihan tottumiskysymys ja tietty myös mieltymyskysymys. Mutta vielä en ole tavannut henkilöä, jolle ei sopisi vahvempi juhlameikki oikeilla sävyillä tietenkin tehtynä. 😉

  • Maiju

    Moikka, haluaisin kysyä onko hiusten oma luonnollinen väri aina itselle parhaiten sopiva? Mulla iho taittaa vahvasti punaiseen ja hiukset ovat maantienharmaat joihin tulee kesäisin vaaleampia aurinkoraitoja. Ikinä en ole värjännyt ja mietityttää voiko mikään sopia paremmin kuin täysin luonnollisen värinen hius.

    • Miia Johansson

      Heippa Maiju! 🙂 No tätä pitäisi melkein kysyä kampaajalta. Oma mielipiteeni on, että oman hiuksen sävyn joko hieman kirkastaminen tai sävyn vahvistaminen/sävyttäminen on usein ehkä se paras, mutta tämä vain oma mielipiteeni. Mä tykkään kyllä itse kovasti myös ihan luonnollisista värjäämättömistä hiuksista. <3

  • Haba

    Ekaa kertaa kommentoin 😊 paljon kuulee sitä että mInulle (kylmäsävy) suositellaan kellertävää lämpöistä meikkivoidetta että kasvojen punaisuus ei korostu. Eli käytänkö selkeästi kylmäihoisena punaista korostavaa kylmää meikkivoidetta vai kellertävää lämmintä? Kiitos jos ehdit vastata ❤️

  • E

    Värianalyysit olivat muotia joskus 80- ja 90-luvuilla, silloin tuli luettua opus jos toinenkin aiheesta. Olen väritykseltäni suomalaiseksi melko epätyypillinen deep/dark autumn; hyvin vaalea keltapohjainen iho ja tummanruskeat silmät ja hiukset. Meikissä on tosi oleellista sävyjen tummuusaste, näytän aivan valjulta esim. korallinpunaisessa huulipunassa mutta tumma ruskean viininpunainen sopii loistavasti vaikka kummatkin ovat lämpimiä sävyjä. Sellainen melko dramaattinen sävymaailma sopii parhaiten sekä meikissä että pukeutumisessa, ei siis heleitä tai kirkkaita värejä. Jos haluan näyttää sairaalta, voin laittaa kylmän siniharmaita sävyjä silmämeikkiin ja viileää pinkkiä huulipunaa 😉

    Värityyppi voi muuttua hiukan iän myötä, hiusten harmaantuessa monesta tulee kylmemmän sävyinen.

    Yksi hyvä keino oman sävyn määrittelemiseksi on kokeilla eri sävyisiä ruskeita silmälasinkehyksiä. Lämpimän sävyiselle sopivat kullanruskeat kehykset ja viileille harmaanruskeat. Eron sopivuudessa huomaa tosi helposti.

    • Miia Johansson

      Loistava vinkki! <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram