KUIVAN IHON MEIKKIPOHJA: KAKSI EDULLISTA LÖYTÖÄ

12.09.2020

Kuivan ihon kosmetiikka

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.

Voisinko sanoa itseäni onnekkaaksi bloggaajaksi, sillä kuukautiskierron alussa ihoni on rasvainen ja lopussa kuiva. Tämän vuoksi pystyn testaamaan meikkivoiteita molemmille ihotyypeille. Tietenkin kokemusta löytyy myös asiakkaiden parista ja olen huomannut kuinka erilailla meikkivoide käyttäytyy erilaisilla ihoilla ja ennenkaikkea eri ikäisillä ihmisillä.

Viime kierron loppupuolella ihastuin aivan täysiä tämän postauksen komboon ja iho näytti hehkuvalta ja ihanalta. Rasvoittuvan ihon ei kannata käyttää ainakaan tämän postauksen meikkivoidetta, koska se tulee näyttämään isolta rasvaläntiltä hyvin nopeasti.

KASVOÖLJY TAI BALSAMI MEIKIN POHJUSTUKSEEN

Moni teistä tietääkin etten käytä primereita, koska miksi käyttäisin? Niissä on samoja raaka-aineita kuin meikkivoiteessa. Pääraaka-aineena silikoni. Primerin käyttäminen olisi siis ihan tårta på tårta. Itse en käytä silikonia ihonhoitotuotteissa, koska sille löytyy ihonhoidossa miljoona kertaa parempia vaihtoehtoja. Meikeissä kuitenkin käytän, koska sitä ei vaan yksinkertaisesti voi välttää, jos käyttää synteettistä värikosmetiikkaa.

Ennen meikkivoiteen lisäämistä iho pitää kyllä pohjustaa ja se onkin avain asia kauniiseen meikkiin. Hyvän pohjustuksen saa aikaan ihonhoidolla.

Kun meikkaan asiakasta, niin kokeilen ensin miltä iho tuntuu. Jos se on pehmoinen ja kosteutettu, niin tiedän, että nyt on kyseessä helpompi tapaus. Jos iho taas tuntuu sileältä, mutta ei pehmoiselta ja kosteutetulta, niin tiedän, että suihkin ensin kasvovettä ja sitten heitän kosteusvoiteen tai öljyn perään. Kaikki ihonhoitotuotteet laitan ihoon hieroen ja painellen. Jos iho on jopa karhea, niin laitan siihen useamman kerroksen vesikosteutusta ja käytän kosteusvoidetta sekä öljyä. Tiedän kuitenkin jo valmiiksi, että jos ihoa ei ole kotona hoidettu, niin en pysty kovinkaan paljon tekemään juuri sillä hetkellä. Meikkipohjasta ei ammattitaidostani huolimatta tule tasainen ja kaunis, koska yksinkertaisesti meikki ei veny ihan kaikkeen. 

Öljyt ja balsamit ovat kuitenkin olleet monta kertaa pelastus tällaisessa tilanteessa. *Bybin Babe Balmilla olen saanut aikaan jopa pieniä ihmeitä, mutta meikkipohjan tekemiseen on mennyt silloin suurinosa meikkausajasta, kun painelen ihoon kosteutta.

Innostuinkin nyt näköjään puhumaan oikein kunnolla ihon valmistelusta meikkaukseen, mutta tarkoitus oli kertoa *Bybin Strawberry Boosterista (16,90€), joka tekee ihosta ihanan pehmoisen, mutta ei ole kuitenkaan öljynä liian vahva meikin alle. Tuoksukin on ihanan mansikkainen, koska tuotteessa on pelkästää mansikansiemenöljyä. Lisää tätä kosteusvoiteen tai toisen öljyn sekaan tuomaan lisäboostia tai itse tykkään laittaa pari tippaa kosteusvoiteen päälle.

HUOM! Kasvoöljyt pitää aina ensin pyöritellä iholle ja sen jälkeen painella ne ihoon. Muuten ne jäävät helposti vaan ihon pinnalle lillumaan. 

KEVYT, RAIKAS JA SUPEREDULLINEN MEIKKIVOIDE

Kuivalle iholle löytyy usein helpommin erilaisia meikkivoiteita kuin sekaiholle. Nämä meikkivoiteet eivät vaan usein ole kovin edullisesta päästä. Sopivaa meikkivoidetta voi olla hyvinkin vaikea löytää, kun yhtälö on seuraava: edullinen, kuivalle iholle ja kevyt koostumus.

Löysin nyt yhden sellaisen ja kyseessä on *Bourjois Healthy Mix Serum meikkivoide. Noottia annan kuitenkin harhaanjohtavasta nimestä, koska kyseessä ei ainesosaluettelon mukaan ole sen kummoisemmasta meikkivoiteesta kuin mikään muukaan synteettinen meikkivoide. Näin huomaatte kuinka markkinoija saa monet luulemaan tuotetta sisällöltään paremmaksi, mitä se oikeasti on. Se ei kuitenkaan vie pois sitä faktaa, että tämä meikkivoide tekee ihosta todella kauniin ja on myös edullinen. Huomio myös vahva hedelmäinen tuoksu, joka jää hieman leijailemaan.

Kevyissä meikkivoiteissa sävyt antavat myös enemmän anteeksi ja näistä sävyistä 51 on hyvä talvisävy ja 53 kesäsävy vaalealle iholle. Ikävä kyllä sävyjä ei löydy todella vaalealle tai tummemmille ihoille, josta annan brändille myös noottia.

Aika koomista, että kehun tätä meikkivoidetta, mutta samalla annan tulla kunnolla noottia.

Onko teistä kukaan kokeillut näitä tuotteita? Mitä piditte?

  • Tm

    Vähän särähti korvaan tuo “Jos iho on jopa karhea, niin laitan siihen useamman kerroksen vesikosteutusta ja käytän kosteusvoidetta sekä öljyä. Tiedän kuitenkin jo valmiiksi, että jos ihoa ei ole kotona hoidettu, niin en pysty kovinkaan paljon tekemään juuri sillä hetkellä.”

    Oma ihoni on kuiva, atooppinen ja herkkä. Esim nyt syksyn tullen taas tutut atooppiset läntit ilmestyneet poskiin. Mun iho on karhea, vaikka hoidan sitä ja olen kokeillut _kaikkea_. Useimmat kosteuttavat suihkeet, voiteet ja öljyt saavat vaan mun ihon ärtymään entistä enemmän. Tuntuu ikävältä, että perusoletus on se, että huono iho = hoitamaton iho.

    • Miia Johansson

      Heippa Tm! Voi ei.. ei todellakaan ollut tarkoitus loukata tai antaa korvan särähtää. Mutta mä oon vähän tällainen totuuden torvi ja haluan rehellisesti sanoa, että mihin meikki venyy. Tiedän todella hyvin, mitä paha atopia voi saada aikaan, koska olen itse atoopikko. Ja tiedän, kuinka suurin osa tuotteista jopa kirvelee rajusti, kun tilanne on huono. Kannattaa lukea postaus, jonka kirjoitin viime vuonna, kun ihoni sain oikein kunnon lehahduksen.

      https://miiajohansson.com/2019/03/27/kuinka-hoitaa-kasvojen-paha-atooppinen-ihottuma/

  • Karoliina

    Oletko kokeillut Murumurun BB voidetta? Mä rakastuin siihen ihan täysin, tulee niin kaunis ja luonnollinen iho, eikä mene päivänkään aikana huonoksi. Peitevoidetta vaan niihin kohtiin mitkä tarvitsee peittävyyttä. Enimmät “kosteudet” joudun painella paperiin, muuten jää liian kiiltäväksi naama ja ehkä hieman kevyempi voide riittää sen alle. Mutta iho näyttää siltä kuin olisi tullut saunasta ja olisi vaan niin nätti ja tasainen iho 🤩

    • Miia Johansson

      Helou Karoliina! 😃 En ole testaillut. Tuolta brändiltä enemmän oon testannut ihonhoitoa, mutta en oo löytänyt niistä suosikkeja. Pitääkin testata tuo BB-voide. 😃

  • Karita

    Hei huippua että olet löytänyt tämän merkin! Tämä ja saman merkin toinen meikkivoide on ollut jo vuosia käytössä. Kokeilen välillä muita, mutta palaan tähän aina uudestaan! Onneks Bourjoisia saa nykyään tilattua suomeen useammasta nettikaupasta, eikä niitä tarvitse aina haalia ulkomailta mukaan. Harmillista vaan että juurikin nuo vaaleat sävyt ovat monesti loppu kaikkialta.

    • Miia Johansson

      Joo ja siis en ainakaan edes merkin sivuilta löytänyt, että olisi vielä jokin vaaleampi sävy oikein vaalealle iholle. 🤔

  • Elina

    Olen aina luullut, että ihoni on kuiva ja vaatii kuivan ihon meikkivoiteen, mutta todellisuudessa “pohjatyö” oli rempallaan eli en kosteuttanut ihoanintarpeeksi. Nyt kun iho kunnossa (kiitos sinun) iho menee enemmän normaalista sekaihoon. Olen käyttänyt the ordinaryn serum foundationia ja haluaisin kokeilla jotain muita edullisia “vastineita”. Onko Nyxxin bare with me liian tuju (kuivattava) tällaiselle iholle?

    • Miia Johansson

      Helou Elina ja superihanaa kuulla, että oot saanut ihon parempaan kuntoon. <3 Jos sulla ei ole pintakuivuutta iholla ja enemmänkin rasvaiseen kuin kuivaan päin tai jopa normaali iho, niin tuo NYX voisi olla hyvä. NYX bare with me on tosi kiva ja kevyt meikkivoide iholle, jossa on hieman rasvaisuutta. 🙂

  • Henna

    Moi! Pakko kysyä että mitä tuotteita sinulla on huulilla tuossa ensimmäisessä kuvassa? Näyttää niin kauniilta 🙂

    • Miia Johansson

      Kiitos! 🙂 Muistalisin, että Jeffree Star jokin niistä vaaleammista huulikiilloista ja rajauksena Max Factor Mauve Moment. 🙂

  • Pepsi

    Moi.
    Kommentoin, jälleen kerran, ihan aiheen ja postauksen vierestä.
    Mutta kysäisen, että mitä olet mieltä Ekopharman tuotteista? Olen viime aikoina kuullut hyvää heidän kasvovesistään ja houkuttelisi kokeilla.
    Toinen mielen päällä oleva asia, Madaran Skin Equal meikkivoide. Ostin sen suurin toivein, mutta en saa omalla rasvoittuvalla ihollani toimimaan.
    Se painuu ihohuokosiin tosi nopeasti ruman näköisesti. 🙁 Onkohan siihen mitään tehtävissä?
    Onneksi toinen suosittelemasi toimii loistavasti, Zuiin meikkivoide. Kiitos siitä vinkistä. <3

    • Miia Johansson

      Heippa Pepsi! 🙂 Kaikki mahdolliset kommentit on aina tervetulleita. <3 En ole kokeillut, mutta kävin kurkkaamassa jonkin vadelmakasveden inciä ja näyttää olevan aloeverapohjainen. Ihan kivalta kuulostaa kyllä, mutta vaikea sanoa kokeilematta.

      Ja joo tuo Madara voi olla aika haastava. Mä en itse tykännyt siitä alkuun ollenkaan, kunnes löysin oikean siveltimen sitä varten. Lisäksi se pitää kunnolla ravistaa, mutta nykyään avaan koko pumpun ja koitan sekoitella sillä pumpun kärjellä ja otan siitä meikkivoidetta. Kiva tuote, mutta vaatisi kyllä hieman koostumuksen parantamista. Monella on ollut erilaisia kokemuksia ja luonnonkometiikassa voi eroa olla ihan eri erissäkin. Mulla on aiheest apostaus, jossa on ainakin yksi sivellin, jolla oon saanut toimimaan. Mutta kokeile ensin sitä sekoittelua. 🙂

      https://miiajohansson.com/2020/02/14/madara-skin-equal-meikkivoide-uutta-parhaimmistoa/

      • Pepsi

        Kiitos vastauksesta. ❤
        Juuri tuon sun postauksen perusteella ostinkin Madaran ja oon kokeillut useampia levitystekniikoita ja -siveltimiä.
        Kokeilen vielä tuota ravistamista ja sekoittamista. Tai sitten vaan totean, ettei tuote toimi mulla. Sellaista sattuu. 😊

        Taidan myös kokeilla tuota Ekopharmaa, kotimaisuus kiehtoo.

  • pjs80

    On kyllä ihanan lopputuloksen antama, mutta näin Lumikki-ihoisena ja sävyisenä tän merkin vaaleimmatkin on auttamatta todella tummia. Mutta olen siis sieltä vaaleintakin vaaleimmasta päästä… Eli oikeastaan en ole ikinä löytänyt vielä tarpeeksi vaaleaa varsinaista meikkivoidetta! Ainoastaan Revolutionin meikkivoide-stickeistä on löytynyt tarpeeksi super vaalea sävy minulle, mutta se taas ei ole mikään pitkään pysyvä tuote…

    • Miia Johansson

      Heippa! 🙂 Joo totta ja tuosta taisin kirjoitellakin. 🙁 Mun suosikki todella vaalealle iholle on ollut mun pakissa löytyvä Make Up Storen Sculpt Excellence. En tiedä onko kyseinen firma menossa konkkaan, kun tuotteita ei niin helposti enää saa, mutta heidän vaaleinta sävyä voisi saada. Sen nimi on muistaakseni cotton.

  • Tiipii

    Neuvot usein lisäämään meikkivoiteen kun iho on vielä tahmea hoitotuotteista. Näin kiireisessä kotiäidin arjessa kun aamupesujen ja meikkaamisen välissä saattaa olla kuusikin tuntia (😂) niin miten kannattaisi toimia? Suihkauttaa kasvovettä ”uudelleen” kasvoille?

    • Miia Johansson

      Heippa Tiipii! 🙂 Mä lisäisin vaan lisää kosteusvoidetta tai öljyä ennen meikin lisäämistä. Niin teen usein itsekin, kun aamusta hoidan kasvot ja istahdan heti työkoneen äärelle. Meikkaukset hoituu aina vasta myöhemmin. 🙂 Toki voi suihkauttaa alle myös kasvovettä ja sitten vasta voiteet.

  • Maisa

    Heippa! Onko sulla neuvoja, miten edesauttaa punaisten aknearpien haalistumista? Vai auttaako kyseiseen vaivaan edes muu kuin aika yhdistettynä tavalliseen ihonhoitoon?

    Ps. Kiitos mahtavasta blogista!

    • Miia Johansson

      Heippa Maisa! 🙂 Itseasiassa mun uusimmassa postauksessa on kasvoöljy, joka on loistava myös aknearpien hoitoon. Postaus käsittelee siis couperosa-ihoa, mutta lopussa on tosiaan tämä loistava tuote monelle eri iholle.

  • Anu

    Oletko testannut Nyx born to glow meikkivoidetta?

    • Miia Johansson

      Heippa Anu! 🙂 Tää meikkivoide on multa jäänyt testaamatta.

  • Mari

    Hei,
    Mitä tai millaisia tuotteita suosittelet talvisin ohueksi kreppipaperiksi kuivuville yläluomille?
    Ja miten levität?

    • Miia Johansson

      Heippa Mari! 😊 Lähtisin liikkeelle ihan siitä, että mikä mahtaa tämän aiheuttaa ja lähtisin korjaamaan syytä kuin koittaidin laastaroida syytä. 🥰 Jos vaan mahdollista. Miten ja millä siis peset kasvot ja miten ja millä kosteutat?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram