ME OSTETTIIN TALO

11.08.2020

Kuten ennen lomani alkua täällä blogissa jo kerroinkin, että saatamme ostaa talon. Niin siinä sitten kävi, että kaupat tehtiin lomamme aikana ja meistä tuli porvoolaisia!

Pidän talosta koko ajan enemmän ja enemmän, kun remppaamme sitä oman näköiseksi. Ensi keväänä kaikki sen ruskeat osat maalataan valkoisiksi ja terassin aita kaadetaan. Tällöin siitä tulee entistä enemmän meidän rakastama beach house -tyylinen talo. Talo ei toki ole rannalla, vaikka hiekkaranta onkin aivan tuossa metsän takana.

Iso piha on sellainen, josta en olisi osannutkaan haaveilla, kun talo on kuitenkin niin lähellä Helsinkiä. Neliöitä pihamaalla on huimat 3800.

Tällä hetkellä remppaamme taloa ja uusiksi menee keittiö sekä kylppärin muutamat kalusteet. Myös seinät saavat uuden värin ja työhuoneeni on jo saanut uuden ilmeen.

Keittiö tulee olemaan suurin muutos talossa ja päädyimme ostamaan sen suomalaiselta Novartilta. Mieheni on entinen keittiösuunnittelija, joten keittiö on hänen ja hänen entisen kollegansa käsialaa. Ovet tulevat olemaan tammiviilua ja tasot suomalaista Ylämaa Graniitin mattamustaa kiveä. Erikoisuutena allas tulee olemaan luonnonkiviverhoiltu, jota Suomessa ei ole vielä nähty kuin muutama. Voin kertoa näistä kaikista lisää sitten, kun keittiö on valmis.

Harkitsen edelleen erillistä Instagram-tiliä remppajutuille, mutta tätä vielä harkitsen. Blogini tulee kuitenkin olemaan kauneusblogi ja se ei siitä miksikään muutu. Yksi vaihtoehto on, että kerron kuulumisia aina silloin tällöin omasta elämästäni, kuten olen tähänkin asti tehnyt. Silloin tosin remppa- ja sisustusjuttuja himoitsevat eivät saa tarpeeksi toivomaansa sisältöä. Katsotaan mihin päädyn.

Yläkerrassa on makkari, mieheni työhuone ja pienempi WC. Näihin emme alunperin aikoneet tehdä muutoksia, mutta nälkä kasvaa syödessä ja ajattelin tällä viikolla maalata ainakin makkarin seinät. Sävy tulee olemaan sama kuin alakerrassa eli Auro luonnonmaalia sävyssä 20. Maali on muuten saman hintaista kuin tavallinen maali, mutta se on ympäristöystävällistä ja ei päästä huoneilmaan mitään haitallista. Koirakin voi olla huoneessa maalauksen ajan ja itse maalarikin voi paremmin. Kiitos tästä vinkistä yhdelle teistä. Ostin maalit Suomen Luonnonmaalit nimisestä yrityksestä Vantaalta.

Tällä hetkellä työhuone on valmis. Maalasimme siellä seinät ja ostimme Ikeasta vaatteilleni huoneen tulevaan tyyliin sopivat kaapit. Edelliset asukkaat käyttivät huonetta vaatehuoneena ja siksi vaatekaappeja oli huoneessa kolme. Kaappien alla ei ollut kuitenkaan vinyylilattiaa, joten onneksemme samaa lattiaa vielä löytyi ja saimme jatkettua sitä. Äitini vanha kristallikruunukin löysi huoneesta jo paikan. Täällä tulen sitten kuvaamaan teille kivaa kosmetiikkasisältöä.

Loman aikana tuli ostettua myös auto, jonka saan tuunattuna, huollettuna ja katsastettuna tällä viikolla. Koska talo on Porvoon keskustan ulkopuolella, niin auto on ehdoton. Mieheni on paljon työreissulla oman autonsa kera, joten olisin autottomana melko jumissa. Halusin ostaa jonkun hauskan ajoneuvon ja päädyin aika nopeasti Nissan Cubeen. Siinä on ratti väärällä puolella ja penkit on verhoiltu Marimekon uniikkikuosilla. Heilutelkaa, jos näette minut Porvoon suunnalla.

Olemme siis tunnollisesti säästäneet, jotta tämä kaikki on mahdollista. Emme todellakaan ole mitään kroisoksia vaan ihan tavallisia pulliaisia. Joskus meinaan some ja blogit voivat aiheuttaa negatiivisia tunteita, kun vaan hehkutetaan autoja, taloja ja muuta materiaa. Tulemme molemmat tavallisen ihanista työläisperheistä, teemme tunnollisesti töitä ja nautimme tavallisesta elämästä. Tässä on juuri käynyt toteen meidän suuri unelma. Nyt maksamme vaan remppalainat nopealla aikataululla pois ja alamme säästämään pihaprojektiin. Siihen haluamme ammattilaisen avun ja heitinkin miehelleni eilen, että pitäisikö hakea seuraavaan Huvila ja Huusi tai Kotoisa ohjelmaan. Olemme aivan koukussa kaikkiin remppa- ja rakennusohjelmiin.

  • SannaK

    Siis miten iloiseksi voikaan tulla toisen puolesta tällaisista jutuista! Onnea talosta ja kiitos remppajutuista täällä ja instan puolella, itseäni ainakin kiinnostaa lukea näistä niin paljon kuin mahdollista ❤ Teidän talo näyttää aivan upealta ja rempan jälkeen lopputulos on varmasti mieletön!
    Hakekaa ehdottomasti johonkin ohjelmaan sen pihan kanssa, pääsisitte varmasti mukaan 🙂 itsekin rakastan noita ohjelmia 😀
    Hauska tuo sinun auto, en oo ikinä törmännyt Suomessa autoihin joissa ratti on toisella puolella, paitsi postin autot tietysti.

    Tästä tuli nyt kertaheitolla mun lempiblogi, kun saa meikkijuttujen lisäksi lukea sisustus- ja remppajuttuja 😀 musta on ihanaa miten toteutat tämän niin ettei jokainen remppa ja jokainen asia ole hommattu yhteistyönä (vaikka sulla aivan taatusti olisi mahdollisuus siihen), jotenkin niin virkistävää ja aitoa lukea tällaista. Tsemppiä remonttiin ja ihania hetkiä uudessa kodissa ❤

    • Miia Johansson

      Voi kiitos Sanna! <3 Joo, katsotaan kuinka paljon remppa- ja sisustusjuttuja alan tekemään. Pitää vähän miettiä asiaa. 🙂

  • Tii

    Ai että, remontointi on samaan aikaan sellaista “ei v***u enäään ikinä” -meininkiä ja samaan aikaan toisaalta niin ihanaa ja ” jos nyt vielä tuon tuosta …” -ajatuksia herättävää.
    Ostin oman asunnon kun olin 23v ja tätä remontoitiin silloin maltilla, oikeastaan laitettiin vain lattia uusiksi. Olin kaikkeen muuten niin tyytyväinen kun olin asunut aikaisemmin kunnon muovimatto-mörskässä 😅
    Nyt vajaa vuosi sitten laitettiin keittiö uusiksi, ja olin taas sitä mieltä, että vihaan sitä kaaosta ja sotkua ja meteliä ja kaikkea… No syksyllä alkaa kylpyhuone-remontti 😂

    Ja sitten aiheesta poiketen, olen löytänyt blogisi aika vasta ja vaikka olen meikannut pitkään ja sitä myös on myös koulussani opetettu silloin kun opiskelin, olen löytänyt hyviä uusia vinkkejä! Löysin taas meikkaamisen ilon, mikä oli kauan kadoksissa! Iso kiitos!

    • Miia Johansson

      Heippa Tii! 😀 Joo, oon niin samaa mieltä fiiliksistä. 😀 Tsemppiä remppaan, mutta lopputulos tietty aina palkitsee vaikka sitä on vaikea aina välillä muistaa, kun ottaa päähän. 😀

      Ja tervetuloa mukaan menoon. Niin ihanaa kuulla, että oot löytänyt taas meikkaamisen ilot. <3

  • hennamaria

    Ihana Miia 😄
    Olisiko sellainen ratkaisu, että erillistä remppatiliä ei olisi, vaan ilmoittaisit lyhyesti nykyisellä tilillä, kun teet blogiin remppa- & muu elämä-postauksen? Näin sen voisi käydä halutessaan sitten erikseen lukemassa tai helposti ohittaa koko jutun.
    Minua kiinnostaa kaikki ja remppa on kivaa vaihtelua 💗

    • Miia Johansson

      Heippa! 🙂 Joo, tällä tavalla oon miettinyt, että tekisin. Eli periaatteessa samalla tyylillä kuin tähänkin asti. Sitten ne kaikki mun omaan elämään liittyvät jutut löytyy tuolta “oma elämä” kategoriasta. Ja voishan sinne tietty lisätä remppa-kategoriankin. 🙂

  • Noora

    Onpas kaunis koti tulossa teille! 😍 Mistä työhuoneen uudet kaapit ovat? Tosi nätit ovet ja vetimet.

    • Miia Johansson

      Kiitos 🙂 Kaapit on myös Ikeasta.

  • Marjaana

    Siis suorastaan ahmin tän postauksen! Eli yksi sisustus/remppa/diy hullu ilmoittautuu 😅 Mä kannatan omaa sisustus/remppa/koti tiliä, jotta me sisustuspöhköt saataisiin enemmän sisältöä, kuin vaan joskus ja jouluna 😆Sulla on niin älyttömän kiva tyyli, että tosi mielellään kattelis mitä sisustuksesta tulee. Keittiö ainakin tulee olemaan m i e l e t ö n!!😍😍😍

    • Miia Johansson

      Oi kiitos ihana! 😃😍 Joo, pitää miettiä mihin rahkeet riittää. Mä kyllä niin tykkään näistä jutuista kanssa. 😃

  • Elina

    Onneksi olkoon unelmien toteutumisesta!!

    Erillistä tiliä vs. satunnaiset remppabloggaukset puoltaa se että omalle tilille saa sisältöä storeihin 🙂 Kämppää on kuitenkin videopätkillä helppo esitellä, ja niitä ei blogiin kovin kätevästi saa.

    KOTOISA! Joooo hakekaa Kotoisaan! ❤️

    • Miia Johansson

      Kiitos Elina! <3 Pitää joo alkaa säästämään ja katsoa sitten, jos hakisi ohjelmaan. 😀

  • Mona

    Hei Miia, sinulla on hyvä maku ja koukutuin heti remppajutuista, kun aloit niistä puhumaan. Loppujen lopuksi ei ole väliä onko erillistä remppa/sisustustiliä olemassa, pääasia et meikkijuttuja ja remppajuttuja jostain pääsee lukemaan &kuulemaan – seuraan varmasti 🤩 Huikeaa kesän jatkoa!

    • Miia Johansson

      Kiitos Mona! <3 Mun on tosin pakko paljastaa, että se on mun mies, jolla on hyvä maku. Hän on taidokkaasti ohjaillut mua parempaan suuntaan valintojen kanssa. Jos itse saisin päättää, niin mulla olis varmaan kokopinkki talo. Hihi! 😀

  • Kaisa

    Olipa kiva lukea tämä, kuinka iloiseksi sitä voikaan tulla toisen puolesta vaikka ei oikeasti tunne! 😀 Tosi hyvältä näyttää! Tsemppiä remppaan, ne on hanurista kun itse tekee, mutta mielellään luen muiden rempoista! 😉

    • Miia Johansson

      Voi kiitos Kaisa! <3

  • Johanna

    Onnittelut Miia! Ihana juttu, kun haaveet toteutuu ja täällä tietenki odotetaan kieli pitkällä kaikkea näihin liittyvää sisältöä. Huippuu! Ja mikä auto, vau😎

  • Tarja

    Paljon onnea Porvoolaiset uudesta unelmastanne!

    Olemme mieheni kanssa rakentaneet kaksi taloa ja rempanneet kaksi! Nyt kaksi vuotta asuttu uudessa paritalossa, niin onhan sitäkin ollut pakko vähän ”rempata” oman näköiseksi. Pihahommilla on mennyt osa kesästä nyt. Minä myös niin rakastan kaikkia sisustus-, remppa-, rakennus-, piha aiheisia ohjelmia. En vastaa edes puhelimeen, jos se ohjelman aikana sattuu soimaan 😄

    Toivotan antoisia suunnittelu- ja toteutushetkiä hurmaavassa unelmien kodissanne 🏡

    Ps Jokapäiväisenä meikkaajana ja tunnollisena ihosta huolehtijana luulin osaavani jo riittävästi, mutta sinun avullasi löysin luonnonkosmetiikan! WoW, siitä en enään luovu. Ihoni voi entistä paljon paremmin, kiitos sinun ohjeiden 💖

  • Tuula

    Ihana ja kaunis koti teillä! Hauskaa seurata Sinua! Kiitos!

  • VeeraSii

    Ai, että (melkein) tekis itsekin mieli remppailla! Jos alottais siivouksesta :D.
    Mut hei toi auto on ihan paras :D, en ole moista kuutioo nähnytkään, mut hauskan näkönen!

  • Saritäti

    Olen niin onnellinen puolestanne! Rakastan remppapostauksia vaikka omassa elämässä on rempat jo tehtynä (toivottavasti). Lisää tätä. Tosiaan vaikka niin, että merkkaat selvästi, milloin on kyse rempasta ja milloin kauneudesta. Silloin saa kukin lukea, mitä tahtoo.

  • Vuokko

    Niin ihanan virkistävää, että ei tehdä kaikkea euron kuvat silmissä ja yhteistyönä jonkun kanssa. Vaikka varmasti siihen olisi rahkeetkin. Sen vuoksi vähintään nyt haette johonkin ohjelmaan 💪💪💪 tai sitten ette. Ukkelilla varmaan oma painava sanansa sanottavana ☺️

    • Miia Johansson

      Hih.. joo, mä veikkaan ettei ukkeli halua mihinkään ohjelmaan. 😅

  • Sari P

    Onnea talosta ja uudesta autosta!! Laita ihmeessä kuvat rempatusta talosta ja erityisesti miten kosmetiikkapisteen järjestelet – jos ei telkkarista pääse katsomaan. Oma suosikkiohjelma on Remppa vai muutto, mutta eihän se muutto ole nyt vaihtoehto. Kotoisaan vain 😀

  • Markit

    Heips; Onnea uuteen kotiin. Oman kodin remontointi on kivaa, kun sen itselleen tekee, halpa jiirisaha vaan kehittää pitkää pinnaa 😂. Ja sisustaminen vasta kivaa onkin, kun pienillä jutuilla voi aina muuttaa näkymää. Onneksi joku hillitsee pinkkivillitystäsi! 😄
    Ja tuo auto! Minun lähikadullani on niitä kaksi. Ensimmäisellä kerralla ihmettelin, että mikä ihme tuo on. Lopulta sain nimen selville ja googlailin. Tänään taas menin ohi ja totesin, että olet sinä kyllä aika söpö ja persoonallinen. Ja vielä tuunasit penkit Marimekolla! Turvallisia kilometrejä 🚙.

  • Anu

    Hei mikä vinyylilattia teillä on? Kiitos mielenkiintoisesta blogista muutenkin 🙂

    • Miia Johansson

      Se on Bauhausilta ja nimeltään sherwood/harmaa tammi 😊

  • Jaana Koo

    Wau upeen näköinen koti ja mikä piha! 😍 Neiti Bee on siitä varmaan kovin mielissään myös 🐶🥰 Kovasti onnea, olen niin iloinen unelmanne toteutumisesta! 😍 Ja kiinnostaa seurata meikkijuttujen ohella kyllä näitä remppa- ja kotijuttuja myös, saman somen tai erillisen tilin kautta – miten vain itse koet järkevämmäksi 😊 Eipä sillä, lukisin kyllä vaikka kirjoittaisit kengänpohjista tai beduiinin sandaaleista, se on tämä sinun tyyli ja persoona kirjoittaa, mikä viehättää ❤️

    Naurattaa tuo hassu auto, niin söpöliini! 😍 Mutta kääk siis miten sitä osaa ajaa, ratti “väärällä” puolella? 🙈

    Ps. Myös minun kotini olisi kokonaan pinkki, ellei minunkin ukkeli ohjaisi valintojani krrhhhmm aikuisempaan suuntaan 😂😂💕

  • Anna

    Onnea uuteen, omaan kotiin! Kivalta näyttää!

  • Tia

    Apua miten kiva seurata remppaa. Teidän talosta tulee niin ihana. Salaa voi fiilistellä ja haaveilla ja ehkä toteuttaa tästä inspiroituneena omassa kodissa jotain uutta. Kiitos kun jaat tätä remonttia!

    Ps. Toi sun uus auto on niin ”ruma”, että se on ihan helkatin hieno. Eihän sulla vois olla ees mitään tavis autoa. Mä en tiiä mut nauran aina kun nään ton auton ja kuvittelen sut ajamassa sillä. Mahtava parivaljakko! <3

  • Ellu

    Onnea uuteen kotiin! Unelmat toteutuu kun tekee kovasti töitä niiden eteen 😊Elämä pitääkin tehdä omannäköiseksi, ilkeät kommentit sattuvat kyllä mutta kliseisesti totean silti että lakkaa välittämästä mitä muut ajattelevat 😅

  • Aino

    Onnea uuteen kotiin <3 oman kodin osto on kyllä parasta, ja loistava tapa sijoittaa. Kiva kun avaat myös taustaa, vaikka eihän se kenellekään kuulu millä rahoilla ostaa ja mitä, mutta välillä sukurahoilla tai puolison kustannuksella ostetut laukut ja uudet asunnot kieltämättä riitelee omaa arvomaailmaa vastaan ja vähän etoo. On myös tärkeetä näyttää, että kaikki voivat suunnitella omaa talouttaan tavoitteellisesti jotta joskus voi päästä juuri tuohon tilanteeseen tai mikä sitten oma tavoite onkaan. Koulussa pitäisi opettaa taloustaitoja mun mielestä 😀 mutta siis, hienoa että tuot tätä esille!

  • Eeva

    Onnea teille uudesta kodista aivan upealta näyttää.Rempalla saa juuri semmosen mistä tykkää.Bertta näyttää tossa kuvassa kieltä teijän remppapuuhille.
    Ja toi autohan on aivan upean persoonallinen hauska.Tulee mieleen -60luvun meijeriautot nillä oli tommonen etupuskuri.Tsemppiä sinne.

  • perheen äiti

    Ehdottomasti haluan nähdä sinun/teidän remppajuttuja!

    Onnea kodista, oma piha on niin luksusta. Itse toki asun kaukana pääkaupunkiseudusta, joten täällä on ihan “normaalia”, että asutaan omakotitalossa.

    Ihmiset ovat joskus ikäviä kommentoimaan toisten varallisuudesta.

    Itse olen lähihoitaja, puoliso myös ihan perusduunari. Meillä on omakotitalo, kaksi autoa, moottoripyörä. Ja kaksi lasta. Rahaa riittää kyllä, vaikka varsinkin minä olen aika matalapalkkainen. Matkustellaan ulkomailla saakka. Ne on ne menot, jotka merkitsee paljon.
    Harvemmin syödään ulkona, ei ole kalliita harrastuksia, ei kalliita autovakuutuksia. Työmatkat molemmilla lyhyet. Toki talo oli suht halpa ostos, joten itse remppaamalla saatiin se kivaksi.

  • Päivi

    Minkä niminen mahtaa olla tuo Ikean senkki joka mahtui noin hyvin just tonne “alle”/matalaan kohtaan?
    Itselle Ikean tuotteet vieraampia kun meillä on niin pitkä matka lähimpään Ikeaan, mutta tuo näyttäis siltä, että vois mahtua meillekin vastaavaan kohtaan!
    Että sitten pitäisi harkita tilaamista (tosin oon ollut käsityksessä, että Ikeassa on aikamoiset postituskulut…) tai jotain muuta, hmm.. 🙂

    Tykkään myös kaikenlaisista remontti- ja sisustusohjelmista, kesäsuosikkinon aina Australialainen Remontilla rahoiksi! Kesä ei ole kesä nykyisin ilman sitä, onneksi se on tullut suomessakin jo monena vuonna telkkarista!

    Auto on ihanan sympaattisen näköinen, pikkaisen vanhahtava fiilis tulee ulkonäöstä! Mutta miten ns.väärällä puolella ratti! Jaiks!?

    • Miia Johansson

      Heippa Päivi! 🙂 Taisi hyllyn nimi olla Bestå, jos oikein muistan. Ne on sellaisia hyllyjä, joista voi luoda haluamansa kokonaisuuden haluamillaan ovilla ja jaloilla.

      Ja joo, ratti on väärällä puolella, kun on Japanin tuontiauto. 😀

  • Ulla S.

    Onnea uuteen kotiin!!!! Laita ilman muuta tämän blokin yhteyteen koti osio. Jokainen voi sitten valita lukeeko kuneutta vai kotia tai molempia. Kuten joku jo mainitsi, että odottaa innolla sisustus ym postauksia sinulta. Täällä sama!

    • Miia Johansson

      Heippa Ulla! 😊 Blogiin ei ikävä kyllä ole tulossa erikseen koti osiota, koska se kävisi liian työlääksi. Mutta Instagramissa löytyy nyt oma tili meidän talolle @miiajiitalo.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram