UUSI TRENDI: KETUN SILMÄT

29.04.2020

Maailman kauneustrendit ovat taas hiljalleen muuttaneet muotoaan ja uskoisin, että nämä tulevat muutaman vuoden viiveellä myös Suomeen. Yllättävän moni on IG-kyselyjeni perusteella hankkinut itselleen täytettä huuliin. Maailmalla ja Suomessa huulten täyttäminen ei ole mikään uusi juttu, mutta ainakin itselleni melko uusi asia on ketun silmät varsinkin kirurgisena toimenpiteenä. Lookin suosio on yllättänyt ainakin itseni.

MIKSI KIRJOITAN AIHEESTA?

Halusin kirjoittaa tästä sen vuoksi, että minulta on useasti pyydetty tutoriaalia ketun silmiin ja miten sellaiset saa meikillä. Olen huomannut, että moni ei ole ollut tietoinen, että tällaista efektiä ei täysin saa meikillä aikaiseksi, vaan kyseessä on yleensä kasvoteipit tai kauneusoperaatio. Meikki on tosiaan monessakin suhteessa hyvin rajallinen. Meikillä tosin tällaisen efektin pystyy hieman feikkaamaan ja ajattelinkin näyttää tällaisen meikin toteutuksen pian Instagram-stoorien puolella, mutta haluan kuitenkin varmistaa, että kaikki ymmärtävät sen miten tämä on ihan oikeasti toteutettu.

Itse rakastan persoonallista ja luonnollista lookkia ja toivoisin, ettei kenelläkään tulisi sellainen olo, että on muuteltava itseään minkäänlaisten kauneusihanteiden mukaan. En ole kuitenkaan kauneusoperaatioita vastaan ja on ihan ok, jos haluaa korjauttaa jotakin sieltä tai täältä. Nämä ovat henkilökohtaisia asioita ja mieltymyksiä, joten siksi näistä on turha väitellä puolesta ja vastaan. Kaikesta on kuitenkin hyvä tietää ja pitää mieli avoimena sille, mitä maailma tuo tullessaan. On se sitten itselleen sopiva juttu tai ei.

MISSÄ KETUN SILMIÄ ON OLLUT JO PITKÄÄN?

En edes tiedä onko ketun silmät se virallinen suomennos (eng. fox eyes) tälle lookille. Tätä on jo pitkään toteutettu kuvauksissa kasvoteipeillä, jotka on taidokkaasti piilotettu hiusten alle. Näet tämän alla olevassa kuvassa. Tämän jälkeen varmasti bongaat jatkossa sellaiset kuvat, joissa tätä on käytetty. Aika harvalla loppujen lopuksi on luonnostaan tällaiset silmät ja hiuksiakaan vetämällä ei saa yhtä hyvää efektiä aikaan kuin vetämällä ihoa silmien vierestä.

Koitin itsekin tehdä samaa yllä olevassa kuvassa ihan perus ihoteipillä, mutta en löytänyt kotoa sitten minkään moista lankaa, jolla olisi saanut teipit kiinnitettyä pään taakse. Päädyin siis kiinnittämään teipin hiuksiin ja efekti jäi siksi hyvin laimeaksi. Lisäksi voitte kuvitella kuinka vaikea teippiä on saada pois hiuksista. Olen siis tämän postauksen tähden idioottimaisesti paria hiustuppoa köyhempi. Tarkemmin katsottuna huomaat varmasti vaalean teipin hiusteni alla.

KAUNEUSOPERAATIOLLA KETUN SILMÄT

Ehkä tunnetuin julkkis Bella Hadid on ainakin kuvien perusteella tehnyt pienen ketunsilmäoperaation. En ole todellakaan mikään expertti näissä asioissa, mutta käsittääkseni näitä voi tehdä eri tavoin. Helpompi tapa on threading-tekniikka, jolla ihon alle laitetaan lanka ja vedetään sivulle päin. Tämä ei kuitenkaan ole kovin pitkäkestoinen vaikutus (lähde). Tämän vuoksi veikkaankin, että maailman tähdet ovat käyneet kunnon kauneusoperaatiot tämä saavuttaakseen. Tästä esimerkkinä Suomessa on aivan ihana tuttuni Henny Harjusola, joka on puhunut avoimesti kauneusleikkauksistaan Tube-kanavallaan.

Oletteko te tienneet näistä kauneusoperaatioista tai kasvoteipeistä? Tuliko jompi kumpi näistä täytenä yllätyksenä?

  • Martta

    Ahahaha oonkin fundeerannut et mikä ihme toi teipijuttu on ollut ja mitä sillä saavutetaan länkkäreissä. Ajattelin, että liittyy jotenkin parempaan kissansilmärsjaukseen tms. Aasiassa metodi tuli tutuksi mutta ei näistä syistä. Pitäis testaa auttaako feikkaamaan pois raskaita luomia. 😂🦊

    • Miia Johansson

      Heippa Martta! 😀 Joo, no saahan tämän avulla tietty myös paremmat kissarajaukset. Mutta en kuitenkaan suosittele ihan normikäyttöön.. en tiedä miten tuollainen venyttää herkkää silmänympärsihoa pitkällä tähtäimellä. Eikö Aasiassa ole joku teippi, jolla feikataan luomivako? 😀

      • Martta

        En kyllä tavantallaajana jaksa moiseen nähdä vaivaa 😂 Aasiassa monoluomiin käytetään teippejä kyllä syystä mutta luulen, että saat paremman kuvan jos Instagramissa etsit videoita, miten monella tapaa kasvoja teipataan, nenää muokataan vahoilla ja mitä kaikkea onkaan keksitty. Silmät pyöreenä siellä hetken asuessani kuljin kun ymmärsin, miten paljon naiset muokkaavat ulkonäköä ihan kotikonstein ja onhan ne kauneusleikkaksetkin kovassa huudossa. Tästä löytyy myös dokumenttejä Juutuubista.

        • Miia Johansson

          Aa joo!! Oon nähny niitä, mutta siis tekeekö ne sellasta siellä ihan arkimeikkiin? Oon luullu, että vaan videoita varten laittaa vahaa. Maskeerauskoulussa vahan kanssa oon tehny vaikka ja mitä, mutta en osais kuvitellakaan et se toimis arkeen tai edes juhlaan. 😬

  • Markit

    Hei; Eihän tuossa ole mitään järkeä! Mitäs jos venyttääkin eri tavalla ja toista silmää ketuttaa enemmän kuin toista 😂? Tai tulee tuulenpuuska ja teipit vilkkuu? Tai teipin liima ärsyttää ihoa? Kohta teipataan varmaan rintavarustuskin ylös, kun maan vetovoima oikein iskee. Vai teipataanko jo 🤔? Voisiko tällä teipata suunkin jatkuvaan hymyyn? Ja kaiken paasaukseni jälkeen, jokainen tehköön mitä tykkää 😀. Kauneustrendi ja kauneusoperaatio ovat hassuja sanoja, vaikka miten pitäisin mieleni avoinna 😄.

    • Miia Johansson

      Heippa Markit! 😀 Heheh.. joo siis nää teipit on tarkoitettu kuvauksiin. toivottavasti kukaan ei nyt lähde näitä testailemaan. 😀 Ja joo, kyllä tissejä jo teipataan ylöspäin. Tissiteippejä käytetään itseasiassa aika paljonkin. 😀 https://skims.com/collections/accessories#?

      Ja ihan totta, että nää on tosiaan hassuja juttuja. Niin eri maailmoissa ihmiset elää. He varmaan kammoksuu taas meidän juttuja. 😀

      • Markit

        Kyl mää taas nin pal viisastusin ja hämmästysin!!!😂 En kyllä tienny tissiteipeistäkään! 🤣

        • Miia Johansson

          🤣

  • Eveliina K-H

    Emmääkään kestä 🤣 ihan kaameeta! Mut kiva lukea vaihteeksi tällaisestakin 👍🏻

  • kukkis

    Ja nämä ihmiset nauraa kiinalaiselle jalan typistykselle / sidonnalla. Mikä järjen riemuvoitto….. joku keksii mikä on mukamas kaunista ja lauma seuraa perässä. Esim tuossa alemmassa kuvassa…. ei kiitos, voi kun jokainen itseään arvostava nainen osaisi kertoa pienelle tytölle, että itsensä vähättely on turhaa, voi kun jokainen nainen osaisi arvostaa itseään ainutlaatuisena kauniina lahjana.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram