SUPERPYSYVÄ HUULIPUNA ELI HUULITAHRA

19.04.2020

wet n wild Megalast Stained Glass

*Sisältää mainoslinkin.

Jos etsit huulipunaa, joka pysyy koko päivän, ei tahraa eikä kuivata. Sellainen on tässä!

Vuosia markkinoilla olleet nestemäiset huulipunat, ovat pikkuhiljaa väistymässä ja perinteisen kermaiset ovat taas nostamassa suosiotaan. Ongelma niissä vaan on se, että ne eivät oikein pysy. Myös nestemäiset huulipunat lähtevät tietenkin rasvalla ja syömisen jälkeen ovat nekin hieman kuluneet suupuelistä. Lisäksi ovathan nestemäiset huulipunat todella kuivattavia ja monen mielestä hieman inhottavan tuntuisia huulilla.

MIKÄ IHMEEN HUULITAHRA?

Näitä ällistyttävän pysyviä huulipunia on ollut erityisesti Korean markkinoilla jo pitkään. Olen itsekin niitä testaillut ja Koreastakin asti niitä tilannut, vaikka taitaa niitä kuitenkin olla Suomessakin myynnissä. En ole kuitenkaan koskaan niihin ihan kunnolla ihastunut ja blogiinkaan ei muistaakseni ole yksikään päätynyt. Nämä testaamani korealaiset versiot tarttuvat tahran kaltaisesti jokaiseen pieneen kuivaan kohtaan vaikka kuinka kuorisi huulet ennen käyttöä.

Nyt on kuitenkin löytynyt loistava huulitahra, joka ei näin tee. Wet n Wildilta on tullut uutuutena huulitahroja, jotka kulkevat nimellä *Megalast Stained Glass. Ne ovat huulikiiltoja, jotka jättävät huuleen pysyvän sävyn koko päiväksi.

Huulitahra ei ole mikään virallinen nimi vaan oma suomennokseni, mutta mielestäni se kuvaa hyvin näitä tuotteita, jotka taatusti pysyvät koko päivän.

Postauksen ensimmäinen kuva on juuri lisäyksen jälkeen ja alla oleva kuva on myöhemmin lounaan jälkeen. Lisäsin ruokailun jälkeen vain vähän huulirasvaa, joka ei sekään vie “tahraa” pois. 

SÄVYVALIKOIMA

Pakkauksien ja tahrojen sävyt huijasivat kyllä aika hyvin, sillä alla olevassa kuvassa ensimmäisenä on melko oranssinen sävy. Postauksen viimeisessä kuvassa on sama tuote. Eli se näyttää pakkauksessa kylmän sävyiseltä, mutta levitettynä oranssiselta.

Vasemmalta oikealle sävyt Magic Mirror, Heart Shattering, Kiss My Glass, Love Blinding Glare. Omat suosikit ovatkin kolme viimeisintä. Myyntiin nämä ovat tulleet Stockmanneille ja valikoituihin K-Citymarketteihin ja *Bangerheadille.

Wet n Wild Megalast Stained Glass sävyt

Huulitahrat eivät välttämättä ole jokaisen juttu. Ne saattavat helposti jäädä huulelle seuraavaan päivään asti ja niitä on melko vaikea tai mahdotonkin poistaa, koska ne eivät lähde edes öljyputsarilla. Mutta punaisten huulten faneille nämä ovat hyviä uutisia.

P.S. Ne, jotka ovat lukenee postauksen ‘Luomivärisävyt, jotka sopivat juuri sinulle‘, niin huomaatteko, että käytin itselleni sopimatonta luomiväriä tässä postauksessa ja näytän heti paljon väsyneemmältä. Olisi siis hauska tietää huomaatteko eron? 

  • Minna

    Näytät aina niin hyvälle etten huomannut eroa 😊

    • Miia Johansson

      Oi kiitos <3 No siis ei tuo oo mikään paha, mutta itse huomaan heti eron, jos on itselle sopimattomia sävyjä naamalla. 😀

  • Anne

    En kyllä huomannut eroa, tuijotin vain huulia 🤭

    Minkä niminen sävy olis nude-fanille hyvä? Ja millä nämä lähtevät pois jos ei edes öljyputsari auta?🙈

    • Miia Johansson

      Heippa Anne! 🙂 Näissä ei ikävä kyllä ainakaan mun tietääkseni ole nude-punia. 🙁 Kulumalla lähtee.

  • Jenni

    Mikä sävyistä on huulilla kuvissa?

    • Miia Johansson

      Mulla on itseasiassa näitä kaikkia sekaisin. 😀 Lähin varmasti on tuo toka sävy. Laitoin meinaan ensin tuota ensimmäistä ja se olikin liian oransiin taittava, joka ei mulle oikein sovi ja sitten heitin päälle noita muita.

  • Eveliina K-H

    En kiinnittänyt huomiota luomivärin sopimattomuuteen mutta tuolla sävyllä sinusta tulee ehkä hieman ’aikuisemman’ naisen näköinen jos ymmärrät mitä tarkoitan 😅 eikä siis ole huono asia!

  • Laura

    Juuri eilen luetun luomiväripostauksen ansiosta kuvaa katsoessa tuli heti olo ettei nyt jokin toimi, mutta tämä vain tarkoittaa että se oli todella hyvä ohjeistus! Normaalisti en itse nimittäin osaisi kiinnittää huomiota tai ainakaan päätellä mistä johtuisi.

  • Hanna

    Vaikuttaa mielenkiintoiselle! Taidan ottaa testaukseen 😊 Olisiko tämä parempi levittää huulelle suoraan aplikaattorilla kuten huulikiilto vai esim. siveltimen kautta?

  • Markit

    Heipsan; Minä zoomailin kuvaa ja mietin, että ei paras silmämeikki, laitoithan edellisessä postauksessa aika helmikuvia 😃. Laskin, että siellä on yhdeksän kauniimpaa silmämeikkiä. Ja lopussa kerroitkin, että ei nappisuoritus. Totta muuten, näytät väsyneeltä ja vähän kyllästyneeltä, mikä ei tietysti sovi yhteen sen kanssa, että tykkäät meikata ja kokeilla uusia juttuja. Toisaalta hauskaa, kun itse kerrot ettei ihan onnistunut. Näistähän me lukijat opimme. ❤
    Mutta siis olet nätti, vaikka miten meikkaisit!

  • Markit

    Voi hitsi…en nyt tarkoittanut että kyllästynyt negatiivisesti, vaan että parempiakin otoksia on. Vitsi kun pitäisi huomata, että kirjoitettu teksti ei vastaa ajatusta. Eikä sitä peruutanappia ole 😭❤

  • Anette

    Huomaa kyllä että vähän väsyneen näköiset silmät sinulla. Nuo sopivat värisävyt on kyllä tosi mielenkiintoinen juttu, mitä itse en kyllä osaa vielä omalla kohdallani oikein hahmottaa.
    Olisi mahtava jos voisit joskus meikata esim. myös ruskeasilmäisen lämmin/kylmä pohjasävyisen henkilön ja tietty kaikki muutkin väri/pohjasävy henkilöt niin saisi lisää hahmotusta asiaan. Voisi olla aikamoinen urakka kyllä 😅 Mutta toive on silti esitetty 🤭❤

    • Anette

      Lisäys vielä tuohon edelliseen sekavaan selitykseeni, että samanlaisin esimerkein kuin sinulle itsellesi. Kuva missä olisi oikeat sopivat sävyt näille eri sävyisilki silmille/iholle ja sit toinen kuva missä olisi ns. “väärät” sävyt. 🙂

  • kukkis

    Tuon edellisen postauksen eka kuva on the best 🙂 mitä luomiväriä sinulla on siinä?
    En tykkää mattahuulipunista, tämä näyttää kyllä kivalta. En myöskään pidä oranssin punaisesta enkä myöskään siniseen ja liian pinkkiin taitavasta. Sopivasti ihanan punainen, ei liian kylmän sävyinen.

    • Miia Johansson

      Heippa Kukkis! Mä vastasin sen edellisen postauksen kommentteihin sulle. 😊 Tai ainakin joku samalla nimimerkillä oli kysyny samaa.

      • kukkis

        🙂 kyllä se minä olin, kommentoin edelliseen ja jotenkin luulin ettei kommentti tullut perille, ja ei muuta kuin uusi viesti. Kannattais näköjään olla tarkempi. Kiitti paljon vastauksesta

  • Katja

    Mä en huomaa luomivärin väärää sävyä, mutta huomasin vähän tylsistyneen katseen. Voiko olla niin, että koska tiesit itse väärästä sävystä, niin se tulee esiin “tylsänä poseerauksen”? Näiden kuvien poseeraus on ihan erilainen, kuin sulla yleensä. Näistä puuttuu pilke ja flirttailu. Teitkö sen tietämättäsi vai tahallaan? Luomivärissä tarvis ei huomaa eroa, mutta silmistä puuttuu se tietty katse ja se on se mikä näissä kuvissa mättää ja sen huomaa taviskin.

    Postauksessa luettelit sävyt oikealta vasemmalle? Miksi? 😅 Miksei vasemmalta oikealle, niin kuin on yleensä tapana? Täällä vastauksissa puhuit tokasta sävystä, niin onko se sitten toka oikealta vai toka vasemmalta?

    • Miia Johansson

      Heippa Katja! 😊 Kyllä mulla on ihan se tavallinen ilme kuin aina muulloinkin. 😅 Voit verrata vaikka edellisen postauksen ensimmäiseen kuvaan. Oikeat sävyt tekee ihmeitä meikissä.

      Pahoittelen.. nyt on käynyt mulla kirjoitus virhe. Korjaan heti.

  • Lauras

    Hei, pakko kysyä oletko kokeillut Kryolanin Lip Stainia? Se pysyy myös todella, todella hyvin!

    • Miia Johansson

      Heippa Lauras! 😀 En oo kokeillu.

  • Janaa

    Pakko kommentoida sun tämän päiväiseen instaan. Oisko helpompaa pestä ne hiukset kuin vetää rasvalla sileäksi. Apua kun tykkään sun jutuista niin paljon mutta joskus minusta hiusten likaisuus näkyy.. miten voi meikkaa nätisti ja sit hiukset ihan xxXx- ei ole freshiä. Itse pesen hiukset lähes päivittäin enkä kestä hiusten rasvaisuutta yhtään. Tsemppiä jatkoon <3

    • Miia Johansson

      Heippa Janaa! 😀 Aina ei jaksa ja kerkeäkään pesemään hiuksia. Mitä tulee muihin stooreihin, niin ei mun hiukset ei ole normaalisti rasvaiset vaikka voi siltä näyttää. Mulla on jäätävä juurikasvu ja huono kamera saa ehkä hiukset näyttämään likaisilta. Ja tsemppiä kyllä välillä tarvitsen, koska AINA jännittää katsoa joko IG-inboxiin tai tänne blogiin, että mitäköhän ihmiset nyt sanoo mun jutuista. Välillä sitä aina miettii, että tietyt kommentit voisi ihmiset jättää kommentoimatta.

      • Jenni

        Minusta Miian hiukset ei näyttäneet häiritsevän likaisilta, eivätkä oo ikinä näyttäneet. Monesti muotinäytöksissä, kuvauksissa jne. saattaa mallien hiukset olla sliipattu geelillä (esim. wetlook) ja sellainen näyttää omaan silmään helposti likaiselta…Siihen nähden Miialla ei oo todellakaan mitään hätää 😅 Ja nätti meikki kiinnittää huomion pois hiuksista. Liika peseminenkään kun ei ole hyväksi.

      • Markit

        Pakko tarkistaa, että kuuluiko kommenttini ” tietyt kommentit”- osioon? Sehän ei ollut äärest positiivinen, mutta tarkoitukseni ei ole koskaan olla ikävä ihminen. Pahoittelut, jos näin kävi.🌷

        • Miia Johansson

          Hei ei todellakaan! 😍 Mä en ole vielä vaan kerinnyt vastaamaan kaikkiin viesteihin. Koitan rajoittaa vastailut työaikoihin, koska usein vastailen yöllä, kuten näköjään nytkin. 😅

      • Janaa

        En tarkoittanut pahalla. Jos olisit mun ystävä olisin sanonut asiasta. Mua se ällötti😏.. mut I like you! Oot ihana!

        • Miia Johansson

          Ok. 😊 No kiva kuulla.. olisin voinut lisätä geeliä, niin sitten olis ollu kunnon wet-look.

  • Maria

    Ei täysin liity tähän postaukseen, mutta pakko kiitellä ihanasta blogista! Olen ennenkin aina välillä lukenut juttujasi, mutta viime aikoina säännöllisemmin sekä katsonut videoitasi instagramissa. Videoissasi vaikutat hauskalta ja kivalta tyypiltä 🙂 mutta ennen kaikkea kiitos hyvistä jutuista ja neuvoista! Tällä hetkellä on aamuisin enemmän aikaa, joten olen yrittäny opetella paremmaksi meikkaajaksi neuvojesi avulla. Ja se pitää vielä sanoa, että on ihana, miten jaksat vastata ihmisten kysymyksiin/kommentteihin, koska niistä saa itsekin vielä lisää tietoja varsinaisen postauksen lisäksi.

    Ja jos saa esittää postaustoiveen niin mustapäiden poisto. Ne ovat itselläni olleet ikuisuusongelma, johon en tunnu löytävän ratkaisua..

    Ihanaa kevättä <3

    • Miia Johansson

      Heippa Maria! 😀 Siis niin mieletön sattuma, sillä mä kirjoitan juurikin täällä tällä hetkellä postausta mustapäiden poistosta! 😀 Ja kiitos kauniista sanoista. <3

  • Riina

    Tämä värien sopivuus asia aiheuttaa mulle stressiä! 😀 luin siihen liittyvän aiemman postauksesi ja alkoi oikein ahdistaa kun en tiedä minkä värinen iho minulla on -> en tiedä mitkä värit minulle sopisivat parhaiten. Tykkään kokeilla erilaisia meikkejä ja sävyjä, mutta en vaan näe itse mikä minulle sopii! Luulen olevani todella vaalea keltapohjainen tai sitten neutraali, mutta en ole ollenkaan varma. Toisaalta itseruskettava muuttaa ihon keltasävyiseksi, vaikuttaako se värien sopivuuteen? Ehkä voisit avata tätä aihealuetta vielä lisää joskus? Oon saanut blogistasi hirveästi hyviä vinkkejä ja ideoita, kiitos siitä <3

    • Miia Johansson

      Heippa Riina! 😍 Voi eiii.. älä ahdistu! Silmä harjaantuu varmasti pikkuhiljaa ja tärkeintä on se, että meikissä viihtyy itse – viis veisaa väreistä. 😊

      Taisinkin jo hieman avata tuota tekstissä, että miten itseruskettava tai ruskettuminen vaikuttaa. En tiedä osaanko tätä asiaa oikein enempää avata. Enkä myöskään halua tehdä tästä vaikeampaa. ❤️

  • Inna-Liina

    Kestääkö tämä wet n wildin huulitahra pussailun? Sotkeeko omat huulet, tahriiko pussailtavan?

    • Miia Johansson

      Heippa! 🙂 Jos pussailet silloin, kun olet juuri lisännyt tuotteen, niin kyllä tahrii, mutta voit pyyhkäistä pois kiiltävän osan ja jäljelle jää vaan “tahra”, joka ei tartu. 🙂

  • Marsupilami

    No jos et olisi maininnut että sävyt meikissä saa sinut väsyneemmän näköiseksi en itse sellaista alunperin havainnutkaan ensin mutta tulin silti siihen tulokseen että taitaa olla psykologinen efekti koska sama kommenttisi päti edellisenkin postauksen kuviin minulla heti kun kommentin jälkeen kelasin kuviasi ylöspäin🤔😄Enemmän vaikutus väsyneestä/kyllästyneestä, tuli kasvojesi ilmeestä/olemuksesta tosiaan kuin meikin mistään”väärästä”sävystä.Tämä vain minun henk.koht.näkemys🤗

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram