10+1 MEIKKILOOKKIA KEVÄÄSEEN

17.04.2020

klassinen meikki punaisilla huulilla

*Sisältää mainoslinkin.

Vaikka kovin moni ei juuri nyt hienoja meikkilookkeja tarvitsekaan, niin aikaa meikkauksen treenailuun kuitenkin löytyy! Tämän vuoksi ajattelin koota muutamat omat lempparilookit tähän postaukseen ja antaa teille inspiraatiota tulevaisuudessa häämöttäviin juhliin (ja miksi ei arkeenkin).

1. KLASSINEN

Klassinen look toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Se on seksikäs, raikas ja samalla myös näyttävä. Klassisen lookin avainasemassa toimii omaa ihonsävyä imarteleva puna. Näistä tulenkin kirjoittamaan pian lisää. Yllä olevassa kuvassa käytin superpysyvää *Anastasia Beverly Hillsin mattapunaa sävyssä Carina.

kuulas iho meikkivoide

2. HEHKUVA IHO

Hehkuvaan ihoon vaikuttaa eniten ihonhoito, mutta eihän mikään iho kuitenkaan näytä yllä olevan kuvan mukaiselta ja hehkuvalta ilman hyviä meikkituotteita.

Kauniin meikkipohjan saa pitkäaikaisella suosikillani ohuella Zuii LUX -meikkivoiteella. *Flawless versio on sekaiholle ja *Luminescent kuivemmalle. Luonnollisuutta lisää kulmakynällä tehdyt pisamat ja superhehkua saa *Lauren Brooken voidemaisella highlighterilla.

meikissä jotain uutta

3. PIENI TWIST

Aina ei tarvitse mennä tiettyjen normien mukaan, mutta ei myös tarvitse tehdä jotain hurjan spesiaalia meikkiä, jotta siitä saisi ainutlaatuisen. Pieni twist riittää. Zoomatkaa siis ylläolevaan kuvaan ja huomaatte hauskat pisteet ylä- ja alaluomella. Nämä pisteet voi yhdistää korviksien tai vaatteiden sävyihin. Elegantti, erilainen ja jopa asteen editorial.

Luomivärit ovat *Rincon Sugar Rush -paletista.

elegantti meikki

4. ELEGANTTI

Elegantin lookin avain on ehdottomasti supersimppeli tiukka nuttura. Toimii myös loistavasti, jos hiukset ovat likaiset. Tämän seuraksi yksinkertaisuus toimii niin meikissä kuin vaatteissa ja tumman punaiset huulet, kuten tämä *Urban Decayn huulipuna sävyssä Shame (jos oikein muistan käyttämäni sävyn).

musta smokey eye

5. SUPERTUMMAT SILMÄT JA RAIKAS IHO

Musta smokey eye näyttää itseasiassa upealta myös kesän meikissä, jos sen yhdistää raikkaaseen kasvomeikkiin. Musta silmämeikki on tosin yksi vaikeimmista silmämeikeistä, mutta kun sen oppii, niin se on todella nopea tehdä. Tästä kyseisestä meikistä löytyy tutoriaali Instagramini kohokohdissaa nimellä ‘gray glamour’. Lisäksi kohokohdista löytyy ohjeet perinteiseen mustaan smokey eyehin.

värillinen rajaus

6. VÄRIKÄS RAJAUS

Värikkääseen rajaukseen ei tarvitse erikseen kajaaleita tai nestemäisiä rajauksia, jos ei halua. Tämänkin kuvan silmämeikki on tehty käyttäen kahta eri luomiväriä Jeffree Star Jaw Breaker -paletista. Luomivärin lisäksi tarvitsee vain rajaussiveltimen ja jonkin meikinkiinnityssuihkeen, kuten *MAC Fix+. Tarkemman rajauksen saat, jos suihkutat Fix+:n suoraan luomivärin nurkkaan ja muodostat siinä siveltimellä pienen massan. HUOM! Tämä kohta luomiväristä ei välttämättä enää jälkeen päin toimi normaalisti tavallisessa luomivärin aplikaatiossa, mutta sitä voi käyttää uudelleen rajausta varten.

blushing bride meikki

7. YKSIVÄRINEN LOOK

Tämä näyttää aina hyvältä! Aloita valitsemalla omaan ihon sävyyn sopiva luomiväri ja yhdistä se poskipunaan ja huuliin. Voit tietenkin käyttää poskipunaa myös luomivärinä tai jopa huulipunaa poskissa ja luomilla. Oikean sävyisen punan kanssa tämä on todella imarteleva look. Omaan ihonsävyyn sopivista luomiväreistä kirjoittelin TÄSSÄ.

erikoinen sävy yhdistelmä meikissä

8. ERI SÄVYJEN YHDISTELMÄT

Siniseen taittavaa punaista huulilla ja luomilla oranssia. Ei ehkä heti ajattelisi, että sopii, mutta näyttää todella kivalta. Kokeile myös vaaleanpunaista luomiväriä klassisten punaisten huulien kaverina – tämä on todellinen nykypäivän klassikko!

Tässä meikissä käytin silmissä *the Balm Nude Beach luomiväripaletin sävyjä ja hieman glitteriä. Huulilla on *Lancomen huulikiilto sävyssä 317.

glitter meikki

9. GLITTER ON AINA HYVÄ RATKAISU

Rakastan glitteriä luomilla ja se toimii melkein missä vaan juhlissa. Itselläni oli hopeista glitteriä omissa häissäni!

Tällaiseen lookkiin tarvitset: Glittereitä, *littanan siveltimen ja *glitterliimaa. Yksi käytetyin glitter-paletti kokoelmassani on *Smashit Metallic Glitter -paletti.

ei meikkiä meikki

10. EI MEIKKIÄ MEIKKI

Tällaisesta meikistä saan kysymyksiä viikottain ja blogista löytyykin jo muutamat ohjeet superluonnolliseen ei meikkiä -meikkilookkiin. Ohjeet yllä olevan kuvan meikkiin löydät TÄSTÄ postauksesta.

häivytetty rajaus

10+1 ERILAINEN RAJAUS

Pienen twistin jo vanhaan tuttuun lookkiin voi tehdä esimerkiksi häivyttämällä kissarajauksen alaspäin. Yleensä rajausta häivytetään ylöspäin, mutta tästä saa hieman erilaisen fiiliksen. Kannattaa kokeilla. Rajauksen häivyttämiseen sopii loistavasti *Sigman kynäsivellin.

P.S. Mikä näistä lookeista on sun suosikki? 

  • LAVIS!

    Apua kun olet kaunis! 💕

    • Miia Johansson

      Oho! Wau! Kiitos! 🙂 <3

  • Nina

    Heips!

    Vähän meikkivoideasiaa.. Törmäsin eilen karkkipäiväblogissa Nuin meikkivoiteeseen ja nyt kerroit että oot ostanu ko meikkejä. Ootko kokeillu sitä meikkivoidetta? Olen nyt vähän paniikissa, 🙂 koska Sannin(?) vertailussa toi Nui sekä Madaran meikkivoide näytti tosi hyviltä, kun taas Zuiin voiteet ei peittänyt oikeen yhtään. Olin jo haaveillu zuiista mutta tarvitsen pientä peittoa heleyden lisäksi. Mulla on siis 46v iho ja tykkään noista kuultavista, sopivan peittävistä voiteista. Toiveessa siis lisää Nui-testausta 🙂 Täytyy kyllä sanoa että en hirveesti huomaa eroa sun iholla eri meikkivoiteissa. Sulla on aina ihanan kuulas meikki. Ja värikkäät silmämeikit on aina kivoja +++

    • Miia Johansson

      Heippa Nina! 🙂 Joo, kerran olen nyt testannut, mutta tarvii vielä testata useempaan otteeseen, että osaa muodostaa kunnon mielipiteen. Zuii on joo kevyesti peittävä ja Nui sekä Madara taas keskipeittäviä ja jotkut voivat pitää niitä jopa enemmänkin peittävinä. Riippuu aina niin käyttäjästä. Mä joo laitan aina tosi ohuen meikkivoidekerroksen, niin siksi varmasti näyttää aina melko samalta. Tietenkin myös riippuu siitä, että mä käytän aina myös peitevoidetta kevyempien meikkivoiteiden kanssa kasvojen keskiosissa. 🙂

  • Markit

    Äää hyvä ihme sentäs! Miksi tuhlaat rahaa meikkeihin. 10 Ei meikkiä meikki! Niin ykkönen koko sarjassa. Olet toki kaunis muissakin, mutta tuo 10, yksi kauneimmista kuvista, mitä olen sinusta nähnyt. Ja jos vielä mainitsen, niin Klassinen ja Elegantti jakavat kakkossijan. Miten monipuoliset kasvot sinulla onkaan! Onko tuo edes laillista, olla noin nätti? No on on, kun hän jakaa niin paljon oppeja lukijoilleen. Olipas tässä postaus 😀😊🌹❤.

    • Miia Johansson

      Voi kiitos Markit! <3 No, nää meikit ja niiden arvostelut on mun työtä ja siksi niihin tuhlaan. 😀 Ja onhan se myös rakas harrastus samalla. Mutta itsekin tykkään kyllä eniten nykyään aika vähästä meikistä eniten. 🙂

  • Karoliina

    1. On ehdoton suosikki 😍 huulipunia mulla on miljoona, mutta juuri tuon sävyistä punaista oon etsinyt jo pitkään. Ootko käyttänyt sen kanssa jotain rajauskynää, ja jos oot niin mitä?
    Osin sun inspiroimana oon löytänyt oman parhaimman tyylin meikata, ja lempparilook on ehdottomasti juuri tuon 1. Ykkösen tyylinen jollain kirkkaalla huulipunalla! Ja nykyään kun oon sua pitkään seurannut, on tosi alaston olo jos ei ole jotain kirkasta/heleää huulipunaa ja poskipunaa 😀
    Nämä on kyllä upeita kaikki, Kiitos kun jaat niin inspiroivia juttuja ja ideoita 🙂

    • Miia Johansson

      En käyttänyt rajauskynää, mutta sivellintä kyllä. Noi nestemäiset on niin ytyä tavaraa. 😅

      Ja raikas huulipuna on kyllä niin upea kenellä vaan 😍

  • Kaisa

    Muutamassa kohdassa linkki menee aina siihen Carina-sävyiseen huulipunaan 🤔
    Mutta siis kaikki aivan ihania tyylejä ❤️

    • Miia Johansson

      No voit hitsit. 😅 Korjasin jo kerran.. onpa outoa. Pitää korjata uudelleen.

  • LauraKatriina

    Ihania lookkeja ja vaikeaa valita, mut sanon silti 1. ja 10. 👌 Klassinen ja seksikäs look vaan aina puhuttelee eniten!

    • Miia Johansson

      Klassinen on kyllä munkin mielestä ihan aina jotenkin tosi kiva 😊👌

  • LauraKatriina

    Piti siis sanoa 1. ja 10.1. eli häivytelty rajaus 😍

  • Mariko

    10+1 rajaus ihan mielettömän ihana! Voi kun saataisiin video jossa meikkaisit Jessica Alballe ei meikkiä -meikin. En voi ymmärtää miksi hän laittaa niin paljon tuotteita kun olen varma että näyttäisi yhtä hyvältä kevyellä meikillä 😀

    • Miia Johansson

      Joo se oliskin vuosisadan juttu, jos Jessica Albaa pääsis meikkaamaan. 😃 Samaa kyllä oon miettiny hänen meikistä – ja pääsis niin paljon helpommallakin vaan muutamalla tuotteella. Mutta pääasia, että hän itse viihtyy. 🥰

  • Tarja Huuki

    Klassinen meikki, koska se ei koskaan mene pois muodista.

    • Miia Johansson

      Totta 😃

  • Tiipi

    1, 5 ja 7 Kaunis olet.

  • Henssuuu

    Tuo yksivärinen look on täydellinen 😍 mitä sulla on siinä luomilla? Tai löytyiskö tätä meikkiä kokonaisuudessaan jostain tietoineen? 😊

    • Miia Johansson

      Heippa Henssuu! 🙂 Hmm.. saattaa löytyä, mutta en oo ihan varma. Luomella mulla on tässä pelkästää Tom Fordin voidemaista luomiväriä, joka taisi ikävä kyllä olla kausisävy. 🙁

  • Annica

    Olipas ihanan erilaisia lookkeja! Tykkään ❤️

  • Röllitär

    Voisitko joskus tehdä “köyhäilypostauksen”? Ei kaikilla ole varaa tuollaiseen meikkiarsenaaliin tai ihonhoitotuotteisiin. Vaikka kuinka haluaisi sen täydellisen ihon yms. Varsinkaan nyt. Tulee ehkä vähän muita tarpeita täytettäväksi ennen silmämeikkiglittereitä. Ei tietenkään kaikilla, mutta monella.

    • Miia Johansson

      Heippa Röllitär! 🙂 Joo, mä käytän myös tosi paljon edullisia tuotteita ja mulla on täällä niitä aika sekaisin keskenään. Ihonhoidosta teinkin vähän aikaa sitten edullisen kolmen tuotteen postauksen, joilla siis pärjää oikeastaan pelkästään. Pitää joo tehdä ihan erikseen meikeistäkin. <3

      https://miiajohansson.com/2020/03/31/parhaat-edulliset-ihonhoitotuotteet/

  • Saara

    Hei Miia!

    Teet ihania meikkivideoita ja ylipäätään ihanaa sisältöä jota seuraan mielelläni, esimerkiksi tämänpäiväinen (la 18.4) instastoori-muotinäytösshow oli hauska piristys ja sun vaatteet ai-van upeita! Arvostan myös sitä, miten somevaikuttajana upeasti korostat second hand-muodin tärkeyttä ja esimerkillisesti et käytä enää facetunea sun kuvissa, kiitos siitä <3 Mutta, voisitko kiinnittää huomiota siihen, miten puhut sun kehosta, painosta ja laihduttamisesta? Mua harmittaa todella paljon, miten negatiivisesti (ainakin tänään) käsittelit näitä aiheita sun stoorissa. Sun kuvissa ja videoissa näkyy kaunis laiha nainen ja mun mielestä annat vaikuttajana todella vääränlaista viestiä sun seuraajille, kun taivastelet isoon ääneen sitä, miten sun laihdutus on epäonnistunut ja "ihme kun farkut mahtuu jalkaan hahaha". Sun sisältö ja sun stoorit ovat olleet mulle sellainen positiivinen pakopaikka esimerkiksi tästä nyt vallitsevasta korona-tilanteesta, mutta tänään mulle tuli vaan paha mieli ja syömishäiriöstä toipuvana triggeröidyin isosti, kun yhtäkkiä joku mun somessa puhuu sellaista juttua, jonka olen pyrkinyt sieltä kitkemään täysin valitsemalla seurattavakseni vain positiivisia ja ei-laihdutuspaineita-aiheuttavia tilejä.

    En halua työntää sua alas enkä todellakaan sano tätä pahalla mutta toivon, että voisit kiinnittää tähän laihdutus- ja kehopuheasiaan enemmän huomiota jatkossa 🙂 Teet upeaa työtä, oon saanut sulta niiiin paljon hyviä meikkivinkkejä ja vaikutat ihanalta ihmiseltä! Toivottavasti tämä palaute tavoittaa sut.

    • Miia Johansson

      Oi kiitos Saara! <3 Mä pidän tätä aika normaalina, kun puhun laihduttamisen epäonnistumisesta ja uskon, että moni muukin voi siihen samaistua. Mulla on keskivartalon rasva noussut aika hälyyttävän nopeasti ja siitä laitoinkin pari viikkoa sitten IGseen kuvaa muistaakseni (löytyy Tik Tokista), mutta tosiaan se ei ole mun terveydelle hyväksi. Tiedän, että aihe on hankala sen vuoksi, kun laihduttamisella voi olla niin monta puolta. Mun ongelma siinä taas on se, että haluan säilyttää terveyden pysymällä normaaleissa mitoissa. Kuvat hämää aina paljon ja ilman vaatteita näkee totuuden, mutta siihen en taas halua mennä.

  • Minkku1

    Moi Miia! En osaa päättää, sulle sopii kyllä look kuin look, mahtavia luomuksia 😍

    Osaatko muuten sanoa, kun minä kärsin yläselän / hartioiden lievästä aknesta. Kasvot ovat nykyään hyvässä kunnossa (kiitos mm. Sinun ihonhoitovinkkien❤️) mutta en kehtaa pitää paitoja mitkä paljastavat hartiani. Kuorin niiden ihoa ja satunnaisesti testailen eri tuotteita eli en edes ole yrittänyt kunnolla saada sitä ihoa kuntoon. Iho on siis rasvainen ja tukkiutuu helposti. Mitäköhän mun kannattaisi ottaa rutiiniksi, päteekö samat hommat kuin kasvoille?

    • Miia Johansson

      Heippa Minkki.. joo samat pätee kasvoille kuin muuhunkin ihoon. Eli uhan ensiksi tsekkaisin mitä suihkugeeliä käytät. Lisäksi jos kyseessä on akne, niin silloin asia ei välttämättä kuitenkaan tällä hoidu vaan silloin kannattaa olla yhteydessä Twistben Anniinaan, joka osaa hoitaa ihoa myös sisäisesti eli se joka vaikuttaa ihoon itseasiassa kaikista eniten. 😊

  • Päivisusanna

    Mun suosikit on 3, 4, 5, 9 ja 10+1, nämä nimenomaan kokonaisuuksina joissa otin huomioon myös hiukset ja korvikset 🙂 Tosi huoliteltuja ja tyylikkäitä lookkeja kyllä kaikki! Tuli mieleen kysyä sellaista, että millä perustein vastaat/jätät vastaamatta blogissa sulle esitettyihin kysymyksiin?

    • Miia Johansson

      Helou ja kiitos 😍 Mä koitan vastat kaikkiin, mutta joskus voi olla, että jää vastaamatta. Ei ole siis mitään perustetta. 😃 Jos en vastaa, niin kannattaa laittaa kysymys uudelleen. Vastailen nykyään aika paljon pitkin päivää samalla kun hyväksyn viestin. Joskus viestejä on tullut niin paljon, että vaan luen ne läpi ja hyväksyn. Tämän vuoksi saattaa sitten unohtua vastata niihin. Usein jätän myös julkaisematta heti kommentin, jos se on johonkin vanhaan postaukseen, koska mun pitää päästä ensin työhuoneelle katsomaan kysymykseen liittyviä tuotteita yms, jotta voin vastata. Eli jonkun kommentti voi roikkua julkaisemattomana useammankin päivän, kunnes mulla on aikaa perehtyä asiaan. 😊

  • Minna

    Kiva ja inspiroiva postaus! Tässä sen taas näkee, miten erilaisia lookeja meikillä saa aikaan ai vitsi 🥰

    • Miia Johansson

      Kiitos 😍 joo, ja hiukset sekä stailaus vaikuttaa kanssa superpaljon 😊

  • kukkis

    Ihana meikki tuo eka…..onko siihen ohjetta?
    Meikki ilman meikkiä myös kaunis.

    • Miia Johansson

      Kiitos Kukkis! <3 Tuon ekan tein itseasiassa tällä viikolla (vai oliko viime viikko) mun IG-stooriessa. Eli kannattaa ottaa ne seurantaan. Suurin osa blogin lookeista on jossain vaiheessa tehty stooreissa. 😀

      Mutat tää on sinänsä tosi helppo, koska luomivärinä on muistaakseni vaan liikkuvalla luomelle highlight ja luomivaossa aurinkopuuteri. 🙂

  • Päivi

    Kaikissa olet kaunis, mutta tuo 5 on mun ehdoton suosikki!❤️ Ja tuo huulipuna, olisikohan kenties luonnonkosmetiikkaa?👍👍 Harmi, kun en ole vielä törmännyt hyvään nude luonnonkosmetiikan huulipunaan, onkohan sulla vinkkejä siihen?
    Ja onkohan luonnonkosmetiikan puolelle ilmestynyt tämän kevään aikan uutuuksia hehkutuotteista, bronzereista ym iholle lämmintä ja kuulasta sävyä tuovista meikeistä?
    Kiitos ihanasta blogista, sinä ihana!😘Olen saanut niin valtavasti vinkkejä/neuvoja sun blogisi kautta! Joka ainoa päivä on päästävä kurkkaamaan, mitä ihanaa oot taas keksinyt!💕

    • Miia Johansson

      Heippa Päivi! 🙂 Ei ole ikävä kyllä luonnonkosmetiikan nudepuna. 🙁 Oot niin oikeassa ettei luonnonkosmetiikassa oikein ole sellaista hyvää nudea. Mutta etsin kokoajan ja kerron heti, jos löytyy. 🙂 Ei ole mun tietääkseni saapunut uutuuksia, mutta onneksi noi mun vanhat suositukset on edelleen myynnissä ja niistä löytyy hyviä. <3

      Ihan huippua kuulla, että viihdyt täällä. <3

  • Anile

    Ei meikin meikkiä, aivan paras ja kaunis meikki, luonnollinen 🙂

  • Tytti

    Ehdottomasti look 2. Ihanat värit! Millähän paletilla oot tehnyt tuon silmämeikin?

    • Miia Johansson

      Heippa Tytti! 🙂 Tää on itseasiassa varmaan mun viime vuoden suosikki look. Muistaakseni oon käyttänyt tähän useampaa palettia. Vihreä on ainakin Linda Hallberg paletista, jota ei enää ilmeisesti saa mistään. 🙁

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram