#MUUTOSMAANANTAI – virkeämmät silmät

24.02.2020

*Sisältää mainoslinkin.

Tämän maanantain muutokseen astui Daniela. Valitsin hänet malliksi upeiden silmien vuoksi, jotta voisin näyttää miten ne saataisiin paremmin esiin. Meikissä usein silmät on se asia, joiden meikkaaminen tuottaa monelle ongelmia, koska silmämalleja on niin monia ja siksi on hankala ottaa mallia vaikka minun tai jonkin toisen kauneusvaikuttajan vinkeistä. Muu meikki meneekin sitten melkein saman kaavan mukaan kasvoille kuin kasvoille – varjostukset poskiluun alle ja poskipuna poskien korkeimpaan kohtaan.

Vanhaan tuttuun tapaan video tästä muutoksesta löytyy Instagramini stooreista.

MIKSI PÄÄDYIN TÄMÄN TYYLISEEN MEIKKIIN?

Danielalla on ehkä pisimmät ripset, joita olen ikinä nähnyt ja ilman mitään seerumeja. Alaripset ovat niin massiivisen tuuheat, että ne tekevät silmät helposti raskaan näköisiksi, ja antavat illuusion siitä, että silmät hieman roikkuisivat. Tämän vuoksi halusin tuoda tasapainoa Danielan silmiin nostamalla luomiväriä reilusti ylöspäin. Luomiväreistä halusin tehdä neutraalin sävyiset ja yhdistää sävyjä Danielan hiusten sävyyn.

Daniela myös sanoi, että pitää punaisista huulista, joten päätin laittaa hänelle raikkaan huulipunan, jonka sävyyn päädyimme yhteistuumin. Voi siis aivan hyvin olla tummempaa silmämeikkiä ja punaisempaa huulipunaa.

Tässä on Danielan omat ennen ja jälkeen kuvat eli meikin kanssa ja ilman.

MEIKIN AVAINTUOTTEET

SILMÄMEIKKI:

Käytin silmämeikissä yhtä lemppariluomiväripalettiani *Anastasian Norvina palettia, joka on aina mukana kaikilla meikkikeikoilla. Lisänä käytin mustaa luomiväriä *Anastasian Soft Glam paletista. Käytin mustaa geelirajausta, josta löytyy todella laadukas halppisversio Maybellineltä – eroa käyttämääni Illamasquaan en huomaa ollenkaan.

TUMMIEN SILMÄNALUSTEN PEITTÄMINEN:

Käytin molempia Bohon neutraloijia: Sävyä *06 keltainen ja *07 oranssi. Näiden käytöstä ja mitä kukakin tarvitsee löytyy postaus: Kuinka peittää tummat silmänaluset? – täydellinen opas. Peitevoiteena käytin keltaiseen taittavaa vaaleaa peitevoidetta Urban Decaylta, jonka tilalle on merkiltä tullut *Stay Naked -peitevoide.

KASVOMEIKKI:

Danielalla käytin itseasiassa kasvomeikissä täysin samoja tuotteita mitä viimeviikolla Anna-Riinalla, sillä heillä on molemmilla keltaiseen taittava iho ja sekaiho. Eli meikkivoiteena toimi *Estee Lauder Double Wear. Aurinkopuuterina käytin *Benefitin Hoola Bronzeria ja poskipunana aivan ihanaa *Ere Perezin voidemaista poskipunaa sävyssä Harmony.

HUULET:

Daniela on yksi niistä harvoista, jotka tykkäävät punaisista huulista, joten senkin vuoksi halusin ehdottomasti laittaa väriä huuliin. Neutraalin silmämeikin kaveriksi sopii niin hyvin punaiset huulet. Päädyimme luonnonkosmetiikkaan ja sävyyn 106 Boho Cosmeticsilta.

  • Anna

    Olipa kiva nähdä blogissa kuva mallista hänen itse tekemässään meikissä! Tätä olen kaivannut näihin muutosmaanantaijuttuihin ja vielä kiinnostavampaa olisi, jos malli istahtaisi omassa meikissä jakkaralle kameran eteen ja sit näkisi, miten fiksaat sen tai mitä muutat siinä. Tää on toki haastavaa, jos on jo tehty meikki on tehty vaikkapa tosi huonosti, niin vaikea sitä on fiksata hyväksi ilman et poistaa ja aloittaa alusta. Ehkä tälläset pika fix jutut on ihan asia erikseen, mut ois tosi kiinnostavia ja varmaan monelle silmiä avaava.

    • Iitu

      Heei komppaan tätä kommenttia!

    • Marja Peippo

      Tuo oli tosi hyvä idea, että malli tulisi omassa meikissään ja sitten fixais siitä eteenpäin!

    • Marja

      Tai vielä niin, että fiksattaisiin puolet naamasta ja puolet jäisi omaa meikkiä, eron näkisi vielä selvemmin( toki kuvien jälkeen vielä toinenkin puoli! )

  • Eeva

    Moikka!
    Ompa nätti tyttö ja kiva nähdä myös hänen oma meikkauskuva.
    Kyllä silmien meikkaus muuttaa katsetta.
    Oot kyllä taitava näkemään mikä tyyli sopii kenellekkin mallille.
    Tosta ekasta sun tekemästä meikkikuvasta heti katoin et jotain samaa näköä kun sellainen laulaja kuin Kirsi Ranto.
    Kiitos että jaat näitä kuvia meille.

  • Charming Nails

    Älä välitä noista typeristä Jodelin kommenteista, kateelliset siellä huutelee!!
    Mun mielestä tekemäsi meikki oli upea <3 teki mallista aikuisemman ja tyylikkäämmän näköisen! Silmänalusten oikeaoppisella meikkaamisella katse ja kasvot virkistyivät ja silmämeikki oli upea, tekee mieli tehdä huomenna vastaava itselle. Tykkään just käyttää mustaa ulkonurkassa nostamassa raskaita luomia ja tekemässä särmää ilmeeseen.
    Niin upeita muutoksia upeille malleille, muistin tänään että muutos-maanantai tulee, päivän ig stoorien kohokohta 🙂

  • Maris

    Ihana meikki. Silmämeikki tosi onnistunut. Danielan silmiin täydellinen.

  • Venla

    Oot ihan mielettömän taitava! 😊

  • TiinaMaria93

    Pyydät mielipiteitä, mutta jos ne ei ole positiivisia, niin tivaat meikkauskokemusta yms. Eikö voi olla jotain mieltä, jos ei ole koulutettu/kokenut? Ulkonäköön liittyvissä asioissa ei kai voi olla oikeita tai vääriä mielipiteitä. Vai voiko muka?

    • Miia Johansson

      Olisin vaan halunnut tietää uuden näkökulman asiaan ja tietää mikä tausta kommentin antajalla on (sinulla?), koska ammattilainen kyllä katsoo asioita hyvin erilailla. Näin se vaan menee millä tahansa alalla. Myös ihan tavallinen meikkaaja voi antaa kommenttia tottakai. En muuten tivannut vaan kysyin. En lähtisi suurentelemaan asiaa. Aivan asiallisesti kysyin. Omasta mielestäni palaute ei ole yhtä kuin mielipide. Palaute on sellainen, josta mun pitäisi pystyä kehittämään omaa tekemistä. En ole edelleenkään saanut vastausta palautteen antajalta. Jos sinulle tulisi joku random tyyppi sanomaan, että meikkisi näyttää tunkkaiselta niin voitko käsi sydämellä sanoa, että pystyt ottamaan mielipiteen vastaan hetkahtamatta? Jos pystyisit, niin varmasti haluaisit tietää miten voisit meikkiäsi parantaa ja miettisit myös, että ehkä tämä henkilö tietää meikeistä enemmänkin kun sanoo noin vai haluaako vaan olla ilkeä. Mielestäni tätä on nyt aika hassua vatvoa, koska kuka tahansa tuosta loukkaantuisi. Onneksi tämä kommentti (sun jättämä?) ei ole pahimmasta päästä mitä sain nähdä.

      • TiinaMaria93

        Ei ollut mun. En ole edes nähnyt niitä. En osallistu jodelin juttuihin. Jäi vaan mietityttämään sun reaktio. Ei kaikki tykkää kaikesta ja jos somessa antaa mahdollisuuden, niin kyllä varmasti saa laidasta laitaan. Ja itkureaktio vielä ruokkii joitakin lisäämään vettä myllyyn.

        • Miia Johansson

          Itkulleni en ikävä kyllä voinut mitään, koska olen kuitenkin ihan tavallinen ihminen ja haluan kertoa miltä ikävät kommentit omasta työstä tuntuu. Olen henkeen ja vereen kiusaamista vastaan niin livenä kuin netissä.

  • Aino

    Pyysit palautetta. Täältä tulee kaukaa pohjoisen suunnalta kannustus nostaa pää ylpeänä pystyyn. Tämän viikon upealle mallille tekemäsi meikki on onnistunut ja ammattitaitoinen. Sinun ei tarvitse perustella osaamistasi Jodelissa kommentoijille. Olet hankkinut osaamisesi vuosien työllä ja kokemuksella. Opiskelet koko ajan uutta ja jaat oppimaasi avoimesti muille. Meikkityylit ovat makuasioita ja on lukijan vastuulla suodattaa niistä itselleen sopivimmat niin täällä sinun blogissasi tai missä tahansa muualla. Muutosmaanantaille toivon pitkää jatkoa ja juuri sinun tietotaitosi vuoksi niitä odotan. Arvostan blogiasi ja työtäsi sen eteen suuresti!

    • Miia Johansson

      Hyviä pointteja 😊 Kiitos! 😍

  • MKN

    Minua harmittaa saamasi kommentointi. Toivottavasti se ei latista sinua liikaa. Tämä muutosmaanantai on nimittäin ihan mahtava idea ja itse odotin sitä kovasti. Saan paljon vinkkejä omaan meikkaamiseen ja nautin videoiden katselusta♡ Stoorin katselu oli töissä oma rentoutushetki kahvitauollani.

    Joku viisas on sanonut,että usein toisissa arvostelee ja näkee vikoja juuri siinä, mitä itselleen haluaa tai mitä itseltään puuttuu.
    Kasvottomat anononyymit tekevät juuri sitä ja satuttavat samalla mikä on todella väärin.

  • Meena

    Meikkaaminenkin on isolta osin mielipidekysymys. Jonkun mielestä jokin sävy sopii ja jonkun mielestä ei. Minusta sun kannattaa ehdottomasti jatkaa näitä muutosmaanantain meikkauksia. Tällä kertaa omaa silmää ei miellyttänyt huulipunavalinta, teki tosiaan lopputuloksesta “tätimäisen”. Mutta se on vaa yksi mielipide ja meikin yksi osa-alue. Ei kannata mennä lukemaan Jodel-kommentteja!!

  • Alma

    Nämä muutosmaanantait on just huippuja ja saat ihanasti ne mallien parhaat puolet esiin. 😍 Rakentavana palautteena sanoisin, että ois kiva jos joskus ois meikin lisäks ainakin tehty myös nopea hiusten stailaus. Kokonaisuuteen kuitenkin vaikuttaa niin paljon muukin kuin pelkkä meikki (vaikka of course näissä meikki se juttu).

    Lisäksi sanoisin, että jätä nyt ihmeessä se Jodel. Jos oon oikein ymmärtänyt niin siellä on sellasia kiusaajia, että ihan varmasti tulee paha mieli aina kun sinne menee. He ei jää katsomaan peiliin ja miettimään tekojaan, vaikka ne asiat nostaa julkisesti esille. He saavat vain lisää vettä myllyyn ja uusia aiheita parjata. Siellä 10v lapset haukkuu toisiaan ja käskee tappaa toisensa. 🙁

    Sulla on mahtava oma juttu ja autat pyyteettömästi meikkaamisessa tavan tallaajia. Pidä omasta jutusta kii. ❤

    • Miia Johansson

      Joo siis tuolla ekassa muutosmaanantaissa kirjoittelinkin, että olisin halunnut laittaa jokaiselle myös hiuksia, mutta yllätyin projektin haastavuudesta. Kuvasin 4 putkeen ja aika ei vaan riittänyt enää hiuksiin. 😅

      • Eeva

        Moi Miia!
        Täällä on toinen joka on kiusaamista vastaan kaikessa niin somessa kuin kasvotusten.
        Olin Hesassa eräässä sairaalassa laitosapulaisena,siellä kaksi naista kiusas mua sen vuoden.Kerroin osaston hoitajalle mutta kiusaaminen vaan jatkui.Kun olin lähdössä lähihoitaja kouluun nämä samat tyypit ostivat mulle läksiäislahjan.No mää jätin lahjat pöydälle ja sanoin et mua ei lahjota kun ootta kiusannu mua koko vuoden.Olin siihen aikaan pikkaisen ujo mut kuitenkin siinä tilanteessa rohkea.
        Se opetti että myöhemmin olen aina rohkeasti puuttunut kiusaamiseen. Tsemppiä sulle jatkoon teet suurella sydämmellä omaa työtäsi.

  • Jelena

    ”Sääliä saa ilmaiseksi, kateus pitää ansaita” näytää pitävän paikkansa sun tapauksessa. Mun mielestä meikki ei ole tätimäinen vaan fressi, juurikin huulipunan ansiosta. Luulen että nyky nuoriso on niin tottunut tän päivän nudehuuliin ja kaiken maailman Kardashianeihin että saattaa heidänmielestään look näyttää tätimäiseltä. Jatka Miia samaan maalliin ja jos itkettää, silloin itketään.

  • Miime

    Miia Dear
    Olet “velho” saamaan malleistasi kaikkein parhaimmat puolet esiin. Rakastan Sinua Suuresti😍😍, olet ällistyttävän taitava.
    Jatka näitä sessioita.
    Daniela on hyvin onnekas, kun ripsistä löytyy voluumia, ilman kikkailua. Bravo Daniela 🤗
    Olette molemmat sulattaneet sydämeni♥️♥️♥️💕💕

  • ira

    En saannu kirjotettua koko kommenttia instastoorii ni kirjotan tähän, niinku ite oot sanonu et somessa venytetään naamoja ja käytetään filttereitä, että näyttää mahd. luonnottamalta. Teet huippujälkeä ja nätti lopputulos aina, ihmiset varmaa luulee et kaikki meikki on sitä ja se on oikea tapa nyt, mikä on suoraansanottuna täyttä paskaa 😁 jos jotai risuja pitää antaa niin toivoisin, että tulisi kans mattaluomivärimeikkejä enempi esille, et miten niitä laiteittaisiin, ite henk. koht pidän mattasimmista luomiväreistä. Toivoisin kans jos käytät jotain tiettyjä tuotteita mitä löytyisi “normi” kaupoista, eli ei netistä ni olisi kiva lähtä ostamaan itse niitä 🙂

  • MHR

    Tiiäkkö Miia, kun ikinä ei voi kaikkia miellyttää ja aina riittää puskista huutelijoita. Toki makujakin on monia, mutta sitten on näitä, jotka ihan tietoisesti haluaa lytätä ja mollata ja aiheuttaa pahaa mieltä. Asiathan voi ilmaista monella eri tavalla, sillä asiallisellakin ja todellakin sitten kertoa myös sen, mitä itse tekisi toisin .. Ja se että kerrot, että aiheutti pahaa mieltä ja tuli itku, niin ei herrajumala, mikä kovis sitä pitää olla, ettei saa ja voi omia tunteitaan ilmaista siinä pelossa, että arvostelijat saavat lisää vettä myllyyn?? Minusta on kiva katsoa, kun meikkaat muita ihmisiä, joten jatkoon muutos maanantait. Jos joku ei tykkää, kukaan ei myöskään pakota katsomaan:)

  • Kreetta

    Nämä muutos maanantait on ihan huippu juttu. Aina saa hyviä ideoita. Nyt tuli hyvää kertausta,kuinka tummat silmän alukset peitetään. Miia,missä vaiheessa suoja kertoimet kannattaa ottaa käyttöön.

    • Miia Johansson

      Heippa Kreeta! 🙂 Suojakerrointa pitäisi periaatteessa käyttää vuoden ympäri, koska UV-säteet tulevat myös pilvien läpi. Eli viimeistään nyt kannattaa ottaa käyttöön. 🙂

  • Miime

    No joo, Miia Dear 💕💕💕
    Skippaa suosiolla nuo ilkeiliöitten kommentit, sillä:

    Kenenkään EI OLE PAKKO seurata sinua täällä blogissa eikä instassa.

    Kiukustuin todella instassa, kehdataan heittää se oma “paska-nyt-on-taas-maanantai” syyttömään henkilöön, että näin punaista ja kirjoitin melkein kaiken huutokirjaimilla ja vielä päätteksi kerroin nimimerkkini, että mulle voi sitten tulla urputtaan, jos joku tahtoo!!!🤣🤣

    Sinä, Miia teet näitä asioita sydämellä, olen iloinen siitä.

    Myöhemmin kommenttini oli poistettu, mutta mitäpä tuosta, sain kerrankin oikein olan takaa puolustaa toista, kun viitsitäänkin olla tuollaisia.

    Yleensä pysyttelen kaiken someriidan ulkopuolella, enkä lue parjauksia, mutta nyt sitten minäkin oikeasti suutuin, koska pidän Miiasta, jotenkin niin vaan, en osaa sanoa, mikä se juttu on, mutta se vaan on.

    Tulisiko henkilöt sanomaan IRL:ssä päin kasvoja, sitä mitä kehdataan somessa laukoa?

    Itse yritän pysyä positiivisella puolella, huonoina, ketutuspäivinä, pysyttelen pois somesta. En pura toisiin omaa pahaa oloa, koska se lisää vain pahaa oloa

    Tsemppiä Miia muutosmaanantaikeisseihin ❤️❤️❤️

    JK. Jaat hyviä sivustoja. Tässä menossa twistbe.fi ostamaan värinkorjauspuikkoja, koska ne ovat edullisimpia kuin Vichyn Dermablend Color corrector aineet. Muuten kuivuu todella nopeasti. Jos nämä twistben ei kuivettuisi, toivotaan niin.

  • Markit

    Heippa; Kyllä näissä maanantaipäivissä on jotain, kun aamukahdeksalta katsoin, että joko. Kymmeneltä taas, ei vieläkään. Mutta kun kotiuduin menoistani, niin sitten! Kyllä minä niin taas odotin 😄. Etkä taaskaan pettänyt. Mallilla on niin kauniit silmät ilman meikkkä. Meikillä teit niistä erilaisen kauniit. Ja nuo ripset!!! Ihan uskomaton tähtisilmä! Olen katsonut kuvaa jo monta kertaa ja jaksan silmiä ihailla. Ja punainen suu kruunaa kaiken. On sinulla sitten kauniita malleja. Ja teet heistä nimenomaan erilaisen kauniita. Nämä maanantait on kyllä niin mukavia. Kovasti näitä odotan ( kuten jokaista kirjoitustasi) ja saat tehdä ne ihan miten tykkäät, kaikki käy.
    Ennenkin ole laittanut, että kaikkia et ikinä voi miellyttää. Mutta muista, että sepäs ei ole sinun ongelmasi. Tsemppiä ❤

  • Anu

    Oletko testannut Isadoran cover up long wear cushion oranssia neutraloijaa? Jos olet, niin mikä on arviosi siitä?

    • Miia Johansson

      Heippa Anu! 😊 En oo testaillu, mutta pitää käydä kaupassa kurkkaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram