MITEN OTAT PASSIKUVAN ITSE? – Ohjeet askel askeleelta

03.02.2020

Itselläni meni passikuvan ottamisessa sen verran aikaa, kun en oikein ymmärtänyt miten saan kuvan ladattua poliisin palveluun. Siksi päätinkin tehdä tämän oppaan, jotta jokainen onnistuu.

Lisävinkki: Jos samalla menee uusiksi myös ajokortti, niin kannattaa hankkia ensin passi, koska uusin passikuva tulee olemaan sinun uudessa ajokortissasi. Koska itselläni vaihtui sukunimi, niin ryntäsin ensin vaihtamaan ajokortin uuteen ja vasta myöhemmin tajusin, että koko homma olisi kannattanut tehdä toisin päin. 

1. KUVAN OTTAMINEN

MITÄ TARVITSET?

  • Kamera (kännykkäkuvat ovat menneet läpi mm. tämän Ylen artikkelin mukaan, mutta poliisin kanta asiaan on seuraava: “Matkapuhelimen ja tabletin kameralla ei tyypillisesti voi ottaa vaatimusten mukaisia kuvia, sillä niiden tehollinen polttoväli on liian lyhyt. Kun polttoväli on liian lyhyt, nenä ja muut kasvojen keskellä olevat piirteet näyttävät passikuvassa liian suurilta suhteessa muihin kasvonpiirteisiin.”)
  • Päivänvalo suoraan vaalealle yksiväriselle seinälle.
  • Penkki, jossa istut noin puolen metrin päässä seinästä.

TÄRKEIMMÄT ASIAT OTTAA HUOMIOON:

  • Kuvan on oltava tarkka, ilman värivirheitä.
  • Valo kasvoille on oltava tasainen ja varjoja ei hyväksytä kasvoilla tai taustassa. Ei yli- tai alivaloitusta.
  • Pää ja olkapäät suoraan kameraan.
  • Neutraali ilme ja suu kiinni. Kasvojen pitää näkyä kokonaan.
  • Silmälaseista ei saa tulla heijastuksia tai sangat jäädä silmien eteen.
  • Meikkiä saa olla, mutta se ei saa vähentää tunnistettavuutta. (Miian vinkki: Jos haluat näyttää luonnollisemmalta mustavalkoisessa passikuvassa, niin laita huuliin nude-puna.)

Poliisin tarkat ohjeet löydät TÄSTÄ

2. KUVAN RAJAAMINEN

Tämä oli itselleni haastavin kohta, kunnes tajusin, että se on helpoin tehdä epassikuva.fi -nettisivuilla. Lataat vaan palveluun kuvan ja asettelet kuvan oikeaan kohtaan.

HUOMIOITAVAA:

  • Tässä vaiheessa viimeistään huomaat, jos kuvassasi ei ole ylhäällä ja alhaalla tarpeeksi tilaa. Näin kävi itselleni, mutta onneksi passikuvani silti hyväksyttiin, vaikka yläpuoli jäi hieman naftiksi.
  • Tallenna kuva epassikuvapalvelusta tietokoneellesi ja sinulla on oikeanlainen kuva niin kooltaan (250 kilotavua) kuin pikseleiltään (500×653). Palvelu tallentaa kuvan myös automaattisesti oikeaan .jpg tai .jpeg -muotoon.

3. KUVAN LATAAMINEN

Lataa kuva tietokoneeltasi Poliisin lupahallinnon valokuvapalvelimelle. Tämä on siis eri paikka kuin poliisin palvelu, jossa teet itse hakemuksen.

4. HAKEMUKSEN TEKEMINEN

Tee hakemus Poliisin sähköisessä palvelussa.

  • Pampula

    Otin passikuvani itse ensimmäistä kertaa viisi vuotta takaperin ja voin todeta, että tosiaankin kannatti. Kerrankin sellainen kuva, jossa ei näytä aivan joltain riihipirun ja Pölhö-Kustaan sekoitukselta😉
    Nyt olisi taas passin uusiminen edessä, joten aion tehdä saman uudestaan, voin kyllä suositella kaikille, jos vaan löytyy kelvollinen kamera, esim. järkkäri. Kännykän kamera tosiaan vääristää mittasuhteita.

    • Miia Johansson

      Heippa Pampula! 😀 Joo, ero on huomattavan suuri ja tietenkin tässä myös säästää. Ja joku pikku digipokkarikin varmasti käy.

  • Eikku

    Tosi hyvä ja onnistunut kuva. Näytät itseltäsi, toisin kuin minä. Huhhuh! Kuvaani käytetään varmaan esimerkkinä poliisikoulussa ” tältä näyttää sarjamurhaaja”.

    • Miia Johansson

      Apua! No ei sentään. 🙈 Mutta joo, ymmärrän fiiliksen. Mulla kaikissa vanhoissa passeista ja ajokortissa sama homma. 😅

  • Jenny

    On kyllä tosi hyvä passikuva! 🙂 Ehkä oon juntti tai jotain, mutta mulla ei ole tullut mielenkään kiinnittää erityistä huomiota passikuvaan. 😂 Aina oon onneksi passintarkastuksesta läpi päässyt. 😀 Kuvaamista harrastaville/kameran omaaville ja innoikkaille värkkääjille huippu juttu tällanen. 🙂

    • Miia Johansson

      Kiitos Jenny! 🙂 Et ole.. ei varmasti moni tähän edes kiinnitä huomiota. Ja oma naamahan se siinä aina komeilee – on kuva sitten itse otettu tai valokuvaamossa.

  • Terhi

    Älyttömän hyödyllinen, kiitos! Tämä menee kokeiluun 👍

    • Miia Johansson

      Kiva kuulla! 🙂

  • Johanna

    On kyllä nätein passikuva ever!

    • Miia Johansson

      Oho! Kiitos 😍

  • Johanna

    Todella kaunis kuva susta!!👍👍

    • Miia Johansson

      Kiitos 🤓😍

    • Miia Johansson

      Kiitos 🙂 Korjaan linkin.

  • Mika

    Olipa hyvä ohje, kiitokset siitä!

    • Miia Johansson

      Kiva kuulla 😊

  • Jari Lantta

    Kiitoksia ohjeista ja sivustosta, on hyvä! 🙂

  • Mari

    Hei! Kiitos tästä kirjoituksesta. En löytänyt poliisin sivuilta ohjeistusta, että penkin tulisi olla puolen metrin päässä seinästä. Pitääkö tämä paikkaansa?

    • Miia Johansson

      Voi olla, että poliisin ohjeistukset on siitä muuttuneet, kun oon tämän kirjoittanut. Eli ehdottomasti poliisin ohjeiden mukaan kannattaa mennä. 😊

      Mutta jos istuu ihan taustan edessä, niin edestä tuleva valo tekee siihen varjon ja taustan varjot ei ole muistaakseni sallittuja.

  • I

    Hei! Pitääkö kuva olla mustavalkoiseksi muutettu?

    • Miia Johansson

      Ei mulla ainakaan tarvinnut, mutta kannattaa tsekata poliisin viimeisimmät ohjeet. 😊

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram