MEIKKITAITEILIJAN MUST HAVE TUOTTEET X3

28.01.2020

*Sisältää mainolinkin. Tuote saatu.

Tällä meikkitaiteilijalla on pakissa keikkoja varten ainakin 15 kiloa meikkejä ja hiustuotteita, mutta muutama tuote on todellinen ‘must have’ ja tarpeellinen erityisesti kuvauskeikoilla. Itse rakastan kaikista eniten still-kuvauksia, koska niissä usein luovuuteni pääsee enemmän valloilleen, kun taas liikkuvaa kuvaa tehdessä homma on enemmänkin odottelua aamun kiireisien maskituokioiden jälkeen.

Tässä kolme ehdotonta lempparia pakista, joista ainakin tuota viimeistä tiedän löytyvän monen taiteilijan pakista. Kaksi ensimmäistä ovatkin melko uusia.

MEIKIN PAIKKAILUUN

Jos meikki pysyisi täydellisenä koko päivän, niin meikkaaja voisi pakata kimpunsa ja kampsunsa heti aamusta ja sanoa heipat. Näin ei kuitenkaan ole, sillä kuvauksien ajan meikkarin pitää varmistaa, että meikki pysyy hyvänä ja hiukset ovat just eikä melkein. Lisäksi meikkiä tai hiuksia voidaan kokonaan muuttaa toista kuvaa varten.

Meikkipohja saattaa alkaa kiiltelemään päivän aikana samalla tavoin kuin ihan tavallisessa arkimeikissä ja sen korjailuun täydellinen väline löytyy Beauty Blenderiltä. *Power Pocket Puff:illa voi ensin poistaa ylimääräisen talin vipan ihon sävyisellä puolella ja tämän jälkeen käyttää vaaleanpunaista puolta puuterin lisäämiseen. Näin meikistä ei tule kuvausten aikana kakkua.

PUHDISTAVA JA KOSTEUTTAVA KASVOVESI SAMASSA

Ihon pitää olla täysin puhdas, kun siihen lisätään meikkiä. Lisäksi ihon pitää saada vesikosteutusta ennen kosteusvoiteen lisäämistä. *Huxleyn Cleansing Waterilla saan hoidettua nämä molemmat. Se vie mennessään kuivan ihosolukon ihon pinnasta ja tekee ihosta todella pehmoisen. Tämä sopii kaikille ihotyypeille ja myös herkemmälle iholle, joten tuote on täydellinen meikkitaiteilijan pakkiin. Ehdottomasti yksi parhaimmista löydöistä vähään aikaan.

BODY BLUR – NIMI KERTOO KAIKEN

Uskon, että tämä löytyy melkein jokaisen meikkitaiteilijan pakista. Erityisesti talvella meidän monen kädet ja jalat ovat punoittavat ja ovat ehkä liiankin vaaleat kasvoihin verrattuna. Tällä *Vita Liberatan Body Blurrilla saa ihosta kauniin tasaisen näyttämättä kuitenkaan oranssilta. Olen käyttänyt tätä niin monissa kuvauksissa ja lopputulos kuvassa on aina todella luonnollinen.

Tämä kyseinen tuote lähtee siis suihkussa pois, mutta melkein identtisessä purkissa on myös brändin itseruskettava, joten älkää vahingossa ostako sitä.

P.S. Tekemiäni meikkejä voit kurkkia TÄSTÄ.

  • hennamaria

    Huxley on aivan huippu merkki ja sitä saa nyt meidän Sokkarilta!! (jihuu…. innoissaan😅)
    Kiitos vinkeistä!

    • Miia Johansson

      Joo, jopa mullakin, joka enemmän käytän luonnonkosmetiikkaa, niin löytyy Huxleysta muutamat suosikit. <3

  • Jps

    Miten tuo bodyblurr toimii…? Siis tajusin jo nimestä idean kyllä, mutta jos se lähtee suihkussa pois niin kestääkö se kuitenkin koskettamista/pyyhkimistä yms? Sopisiko se esim.juhliin ihmiselle joka inhoaa itseruskettavia, mutta tietää muiden olevan ruskeita/käyttäneen itseruskettavaa ja olevansa muuten kuvissa ainoa raa’alta kanankoivelta näyttävä jos ei itserusketa…?
    Eniten pelkään tällasissa tuotteissa sitä et ne tahmaa/lähmää/tarttuu vaatteisiin jne

    • Miia Johansson

      Heippa Jps! 🙂 Koskettamista kyllä kestää, mutta samalla tavoin kuin meikki, niin lähtee hankaamalla kyllä vaatteisiin. Eli valkoisissa vaatteissa kyllä näkyy, jos ne hankaa ihoa vasten. Mutta jos on jokin kevyt hame/mekko, niin ei ainakaan itselläni tartu vaatteisiin. Osasinkohan nyt selittää tämän hyvin? 🙂 Eli on silti ns. vartalomeikkiä, joka irtoaa meikin tavoin.

  • Pauliina

    Onko sulla suositella jotain hyvää käsirasvaa? 😊

  • Hilda

    Heippa Miia. Olen katsellut tuota huxleyn kasvovettä, mutta olen vähän epävarma onko se kosteusvoide vai puhdistusaine. Käytät tätä siis kasvoveden tapaan, ihon puhdistuksen jälkeen kasvoille painellen? Aamuin illoin vai?

    • Miia Johansson

      Heippa Hilda! 🙂 Tämä ei siis ole kosteusvoide eikä puhdistusaine vaan kasvovesi. Ja kyseessä on siis sellainen kasvovesi, joka samalla hellästi puhdistaa ihoa ja myös kosteuttaa. Kasvoveden tehtävä on siis antaa iholle vesikosteutusta ja kosteusvoiteen taas rasvakosteuttaa. Eli iho tarvitsee molempia. Kannattaa lukea siis ihan ihonhoidon peruspostaus niin pääset kärryille. 🙂 Se löytyy tästä: https://miiajohansson.com/2019/12/26/kuinka-saada-taydellinen-iho-ihan-oikeasti/

      Pudistavaa kasvovettä käytetään pumpulin avulla. Eli kaadetaan pumpulille ja sillä pyyhitään kasvot. Tätä voi käyttää aamuin illoin. Mielestäni tavallisessa ihon puhdistuksessa ei tarvitse puhdistavaa kasvovettä, jos itse ihon puhdistus on kunnossa. Tämä on hyvä tuote sellaisille, jotka haluavat vielä varmistaa, että kasvoilta on varmasti kaikki meikki pois ja myös ammattilaisille, joiden penkkiin istuu asiakas, joilta pitää vaan tarkistaa, että kasvot ovat varmasti puhtaat.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram