SUUNNITELMIA VUODELLE 2020

18.01.2020

Tänä vuonna on tiedossa vaikka mitä jännää, mutta suurempia tavoitteita en halua asettaa. Olen elänyt jo niin pitkään vaan suunnitellen tulevaa ja siksi haluankin oppia elämään hetkessä ja nauttimaan siitä ihan tavallisesta arjesta. Viiden vuoden suunnitelmaa kysytään milloin missäkin ja sitä minulla ei ole. Elän hetkessä, teen kaikkea kivaa ja tartun mahdollisuuksiin, jotka kiinnostavat. Näin olen oikeastaan aina tehnyt ja takana onkin melko värikäs elämä (viimeisimmästä vuosikymmenestäni voit lukea TÄSTÄ). Rohkeus ja ennakkoluulottomuus palkitaan. Palaset loksahtelevat paikoilleen. Ja hei – elämä heittää eteen milloin mitäkin, jolloin viiden vuoden suunnitelmat saattaa joutua viskaamaan sivuun. Ja se ei useimmiten ole mitään draamaa vaan jotain entistä kivempaa.

HENKILÖKOHTAINEN ELÄMÄ

Tietäjät tietää, että meillä on tänä vuonna melko suuri projekti edessä. En halua vielä sitä paljastaa, koska en halua, että iltapäivälehdet nappaavat sen otsikoihinsa. Kuulette siitä sitten aikanaan, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Blogini on tosiaan tällainen kosmetiikan iloinen pyhättö, josta jätetään pääsääntöisesti pois bloggaajan henkilökohtainen elämä ja näin se tulee olemaan jatkossakin. Haluan meikkitaiteeni puhuvan puolestaan. Kyllähän sitä saisi aivan jäätävät lukijamäärät, jos avaisin elämääni enemmän, koska tämän junalla tulleen helsinkiläisen lähes 40-vee muikkelin elämä on niin mielenkiintoista.

Matkailu on osaltani tyssännyt lähes kokonaan. Kyllähän sitä tuli noin 15 vuotta luuhattua ympäri maailmaa, mutta nyt ei enää vaan kiinnosta. Tämän vuoksi talvilomakin jäi pitämättä. Olemme miettineet mieheni kanssa reissua ensi kesälle ja suuntana olisi luultavimmin Alaska tai Yhdysvaltojen luoteisosat – Washingtonin ja Oregonin osavaltiot, mutta katsotaan huvittaako lähteä mihinkään. Ollaan nykyään sellaisia kotihiirulaisia.

SUUNNITELMIA TEIDÄN PÄIDEN VARALLE

Olen muutamaan kertaan maininnutkin, että pidän tänä vuonna teille Helsingissä Master Classin. Olen vasta melko alussa suunnitelmien kanssa, mutta alkaisi näyttää siltä, että tapahtumasta tulee ihan superkiva. Innokkaimmat voivat laittaa 2.5.2020 jo kalenteriin. Liput tulevat myöhemmin myyntiin. Tiedossa on ainakin läjäpäin meikkejä, paljon uuden oppimista sekä kukkia ja kuplivaa. Ja tietenkin pääsen tapaamaan teitä!

Lisäksi helmikuussa starttaan IG-stooreissa jotain uutta, johon otan teitä malliksi. Tulen ilmoittamaan tästä erikseen, joten älkää vielä laittako hakemuksia. Ensi viikolla alkaa jo tapahtua. Nimetään tämä projekti vaikka häshtagillä #muutosmaanantai.

UUDET OPINNOT

Aloitan ensi viikolla opinnot Formula Botanicassa. Haluan oppia miten kosmetiikkaa formuloidaan ja miten ihon toimintaa pystyy tukemaan mahdollisimman hyvin laadukkaiden raaka-aineiden avulla. Koulun opetussuunnitelma on niin mielenkiintoinen, että meinaan ratketa liitoksistani. Haluan nimittäin jakaa tätä oppimaani tietoa myös teille, jotta te voitte tehdä mahdollisimman hyviä valintoja.

Haluan kertoa totuuden erinäisistä meille sekä ympäristölle haitallisista raaka-aineista. Ainoa tavoitteeni tälle vuodelle on se, että pystyn opettamaan teitä kuluttajana tietämään mitä ostatte – samalla tavoin kuin tiedätte ruokakaupassa mistä ruoasta keho saa parhainta ravintoa. Suurinosa kaupoissa olevasta kosmetiikka ei ole laadukasta, toimivaa ja etenkään ympäristöystävällistä.

BLOGITYÖNI

Olen tänä vuonna näillä näkymin solmimassa vain 2-3 pitkäaikaista kaupallista yhteistyötä, joten kaupallisen sisällön ripettä ei tule blogissani sekä Instagramissa paljon näkymään ihan paria poikkeusta lukuunottamatta. Viime joulukuussa en lähtenyt mihinkään mukaan ja nyt tammikuussakin tein vaan yhden yhteistyön – tämä on melko vähän ammattibloggaajalle. Voin sanoa, että voisin helposti tienata blogillani tuplasti enemmän, mutta tällä hetkellä motivaationa raha kuulostaa todella tylsältä. Se ei inspiroi. Tienaan työlläni tarpeeksi, jotta olen onnellinen.

MIKÄ TÄNÄ VUONNA INSPIROI?

Olen elossa silloin, kun inspiroidun. Kun luovuuttani ruokkii inspiraatiolla, niin olen onnellinen. Tästä muodostuu positiivinen kehä ja kaikki asiat alkavat rullaamaan.

Saan inspiraatiota kauniista kodista, väreistä ja omista pienistä vapaa-ajan projekteista. Tänä vuonna aionkin uudistaa kotimme sisustusta meille ominaiseen värikkääseen suuntaan. Kalusteiden tuunaus ja korujen tekeminen tuovat varmasti lisää inspiraatiota. Ja eihän sitä tiedä mitä muuta vuosi tuo tullessaan, koska uutta inspiraatiota etsin kokoajan.

Kävin tänään maailman ihanimmassa kukkakaupassa Studio Viivissä ja sain sieltä valtavan paljon inspiraatiota. Haluan rikkoa entistä enemmän meikkauksen rajoja samalla tavoin kuin Viivi rikkoo rajoja floristiikassa. Haluankin muistuttaa kaikkia, että todellinen menestys tulee useimmiten silloin, kun tuo juttuunsa omaa persoonaa, näkökulmaa sekä uskaltaa tehdä toisenlailla. Muiden matkimisessa tai siis kauniimmin sanottuna muiden polun seuraamisessa ei ole mitään väärää – se polku on vaan harvoin oikea juuri sinulle.

Kuten postauksen alussa sanoin – rohkeus ja ennakkoluulottomuus palkitaan. Jos oma juttu ei kuitenkaan millään ota tuulta purjeisiin, niin ei muuta kuin kompassi käteen ja pieni suunnanmuutos. Suunnanmuutoksessa ja muutenkin elämässä ei koskaan saa unohtaa ystäviä ja perhettä. He ovat kantava voima ja perusta kaikelle. Heidän kanssa tulen viettämään tänä vuonna enemmän aikaa. Saan heistä voimaa.

P.S. Silmissäni on tässä postauksessa Huda Beautyn The New Nude -paletin sävyjä (ulkomailta ostettu) ja huulissa peitevoidetta. 😀 Korvissa roikkuu Snö of Swedenin korvikset (saatu).

  • Markit

    Heippa Muikkeli 😃; Jaoit taas elämästäsi murusia, juuri tarpeeksi. On se jotenkin hienoa lukea, mitä muita ajatuksia päässäsi liikkuu kuin meikit. Ja liikkuuhan niitä, ihan tietäjiin asti 😄.
    Kirjoitat “Olen elossa silloin, kun inspiroidun”. Minä ajattelin heti itsestäni, että inspiroidun, kun olen elossa. Onko tämä taas joku ikäjuttu, tasaisen ja vakaan elämän toive, johon pyrin ja jota elän. Kunpa ei kauheasti isoja muutoksia tapahdu, niin kaikki on hyvin. Ja jokaisesta päivästä kaivetaan jotain kivaa vaikka väkisin. Siksipä on mukavaa lukea suunnitelmistasi ja toiveistasi, kaikessa rauhassa nojatuolissa istuen. Mitä nyt varpaita vähän heilutan.😀
    Minä toivotan sinulle erinomaisen mukavaa opintoaikaa. Ja kiitos, kun jo nyt suunnittelet jakavasi oppeja myös meille. Sehän tarkoittaa sitä, että blogistin ura jatkuu! 🌺
    p.s. ymmärsin kyllä, että muutoinkin olet elossa. Ja inspiselo on tosiElossa.😊

    • Miia Johansson

      Hih 😍 Joo, varmasti joku ikäjuttu. Ja jopa sellainen, että alan hieman ymmärtämään mitä ajat takaa. ❤️ vaikka muuten iällisesti perässä tullaan. 😃

  • Tiia

    Ihana postaus. Huokuu onnellisuutta ja positiivisuutta. Ps. Kotihiirenä on ihana olla välillä. Se on vaan positiivinen asia jos kotona viihtyy. Energistä alkanutta vuotta. Odotan innolla uusia juttujasi!

    • Miia Johansson

      Kiitos samoin Tiia 🥰

  • Nenne

    Sun tukka on ihanan viileä koko ajan <3 miten saat ylläpidettyä tuon värin?

  • Charming Nails

    Saako esittää toivetta? Ikääntyvän ihon meikkaaminen ja etenkin se silmäpussien peittäminen 🙂 katsoin äskeisen stoorin ja sain vinkkiä katsoa alaspäin ja levittää sen vaalean peiteaineen ( Maybelline Anti-age Brightening ) ihan silmäpussin kuoppaan, mutta mitä laitan ihan silmän alle eli siihen kohtaan jossa löysää ihoa ja se ns.pussi?

    • Marketta

      Tähän samaan kaipaisin myös vinkkejä. Mikään tähän astisista toimenpiteistä ei ole silmäpusseja peittänyt, tummuuden saan kyllä piiloon mutta pussit on ja pysyy samanlaisina ja näkyvinä.

  • Joshua

    Tulin tästä postauksesta hyvälle mielelle! Vaikka sinulla vaikuttaa olevan edessä tapahtumarikas vuosi elämän joka osa-alueella, tuli tekstistä tosi seesteinen olo. Tiedät mitä haluat etkä tuhlaa energiaasi huonojen vibojen asioihin. Ei tullut huolta, että mitenhän jaksat tuon kaiken ♥

  • Iines

    Hei, eksyin blogiisi tummien silmänalusten meikkausjutun kautta. Kuten tuossa joku edellä mainitsi, kaipaisin myös silmäpussien peittämiseen vinkkejä, ja vinkkejä tuotteista jotka ei kerry pieniin juonteisiin. Sitten osaisitko suositella ripsentaivuttimia pyöreämmälle silmänmuodolle? Paljon kehutut Shiseidon taivuttimet olivat liian loivat omalle silmänmallille.

    • Miia Johansson

      Heippa Iines! 😊 Kiva, kun eksyit blogiin ja tervetuloa. Tässä on linkki postaukseen: https://miiajohansson.com/2019/11/17/kuinka-silmapussit-peitetaan/

      En tiedä minkä ikäinen olet, mutta sinänsä mullakin kertyy helposti peitevoide silmän pieniin ryppyihin vaikka millä tuotteilla. Mitä enemmän nauran niin näin käy. 😊 Esim Maybelline Instant Erase on yksi parhaista ohuista, mutta silti peittävistä peitevoiteista. Mitä ennemmän ikää tulee niin voi olla ettei peitevoidetta voi käyttää ollenkaan. Se riippuu tietenkin niin kasvoista.

      Jos sulla on jo ripsentaivuttimet, ja vielä hyvät sellaiset niin koita taivuttaa reunaripset erikseen ja vaihtaa siis taivuttimen asentoa. Auttaisiko? 😊 Kicksillä on jotain eri mallisiööe silmille, mutta omasta mielestäni ne ei kyllä taivuta läheskään niin hyvin kuin shiseido.

  • Iines

    Hei mahtavaa kiitos vastauksesta! 4-kympin kieppeillä, ilmeryppyjä ja kuivuudesta johtuvia juonteita vielä lähinnä :). Mutta aina olisi luksusta löytää sellainen mahdollisimman tasainen ei juonteisiin karkaava ja eikä pakkeloiva peiteaine :D.

    Ripsentaivuttimien etsintä on ollut ikuisuusprojekti, joskus teininä mulla oli ihan täydelliset (Sokokselta varmaan, hopeiset ja klassiset) mutta en ole löytänyt korvaavia koskaan. Halpoja versioita lähinnä käyttänyt ja ne kestää aikansa. Pyöreämmälläkin mallilla olen joutunut myös taivuttamaan reunaripsiä erikseen ja vaihtamaan taivuttimien asentoa :). Multa löytyy myös kulmaripsentaivuttimet (muistaakseni duroyn), jotka on ihan näppärät. Olisi vaan kiva löytää ne “oikeat” ja laadukkaat taivuttimet :).

    • Miia Johansson

      Itseasiassa tänä aamuna kun taivutin ripsiä niin kiinnitin ihan huomiota siihen, että mäkin taivutan reunaripset erikseen ja taivutin varmaan aika harvalla menee silmän muotoon. 😊

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram