Miia Johansson

KÄYTÄTKÖ NÄITÄ IHONHOITOTUOTTEITA VÄÄRIN?

*Sisältää mainoslinkin.

PÄIVITETTY 23.10.2023

Eräänä päivänä sain vahingossa selville, että yksi kavereistani oli käyttänyt suosittelemaani puhdistusbalsamia aivan väärin. Tämän vuoksi tuote ei ollut toiminut oikein. Tajusin, että samahan voi käydä siellä ruudun toisella puolella, jonka vuoksi pahimmassa tapauksessa hyvä tuote saattaa lentää roskakoriin.

MUISTAKAA SIIS AINA KYSYÄ, JOS JOKIN SUOSITTELAMANI TUOTE EI TEILLÄ TOIMI. YKSI SYY VOI OLLA SE, ETTÄ TUOTETTA KÄYTETÄÄN VÄÄRIN. 

PUHDISTUSBALSAMI

Moni meistä on tottunut vahvasti puhdistaviin puhdistusgeeleihin tai vaahtoihin, jotka ovat muuten lähes jokaiselle ihotyypille liian voimakkaita ja syynä erinäisiin iho-ongelmiin. Silloin kun tämän käänteentekevän ihonpuhdistuksen salaisuuden tajuaa ja siirtyy puhdistusbalsameihin tai -maitoihin niin tekee helposti ihonpuhdistuksen väärin. Tämä jälkeen moni hermostuu uuteen ostamaansa tuotteeseen, toteaa ettei se toimi ja nakkaa mäkeen.

Oikea tapa on lisätä tuote kuiville kasvoille ilman vettä eli suoraan meikin tai meikkittömien kasvojen päälle (sillä myös meikittömät kasvot pitää puhdistaa liasta). Tuote pyöritellään kasvoilla niin kauan, että lika ja meikki on lähtenyt kunnolla liikkumaan. Tämän jälkeen puhdistusbalsamin kanssa kädet kastellaan ja pyöritellään vielä hetki balsamia kasvoilla, koska näin balsami muuttuu maitomaiseksi. Tämän jälkeen kasvot huuhdellaan.

Tämän postauksen kuvassa on kaksi suosikkiani: *Evolven Gentle Cleansing Melt ja suomalainen *Flow Cosmetics Balm to Milk Cleanser (HUOM! Tuotteen ilme muuttunut brändiuudistuksen myötä).

KASVOVESI

Kasvovesiä on erilaisia, mutta itse tykkään käyttää kosteuttavia sellaisia. Kosteuttavan kasvoveden tietää vain siitä, mitä inci-listassa lukee. Esimerkiksi jos INCI-listan alku on vesi, denaturoitu alkoholi ja glyseriini, niin luultavimmin kasvovesi ei ole kovin laadukas.

Kasvovesi tuo nimensä mukaan iholle vesikosteutusta ja aloittaa näin ihon kosteutuksen. Tämä vuoksi älkää ihmeessä suihkuttako kasvovettä pumpulilapulle, koska hukkaatte niin paljon kosteutta pumpulilevyyn. Käytän usein aika karskia esimerkkiä, että eihän kukaan lisäisi kosteusvoidettakaan pumpulilla! Kasvovesi lisätään siis iholle käsin tai suihkuttelemalla ja painellaan iholle.

Kuvassa on ehdoton tämän hetken suosikkini: *Bybi Mega Mist.

ÖLJYSEERUMI

Usein öljyjen kanssa moni tekee sen virheen, että laittaa ensin öljyn ja sen jälkeen kosteusvoiteen, vaikka useimmiten tämän pitäisi olla toisin päin. Tuotteet lisätään iholle siinä järjestyksessä kuinka raskaita ne ovat. Öljyjen molekyylit ovat suurempia ja sen vuoksi kasvovoiteen raaka-aineiden pienemmät molekyylit eivät pääse imeytymään öljyn ohi ja kasvovoiteestasi ei ole ihollesi mitään hyötyä.

Vaikka perinteisesti vesipohjainen seerumi lisätäänkin ennen kosteusvoidetta, niin öljyseerumin kanssa tilanne onkin eri. Öljy on usein raskaampaa kuin kosteusvoide ja siksi se lisätään ihonhoidossa viimeisenä askeleena. Tosin itse korvaan usein kasvovoiteen öljyllä ja skippaan siis voiteen kokonaan.

Kuvassa on oma öljyseerumi suosikkini *suomalaiselta Fiiniltä. Tämä öljy sopii hyvin monelle ihotyypille. Kuivalle, sekaiholle, herkälle ja punoittavalle iholle sekä niin miehille kuin naisillekin.

P.S. Instagramini kohokohdista löydät nyt koko ihonhoitorutiinini videon muodossa!

Tilaa
Notify of
guest

23 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
E~
E~
5 years ago

Hei, kiitos hyvistä vinkeistä ja ihanasta blogista! Kirjoittelin sulle joku aika sitten öljyn aiheuttamista iho-ongelmista, ja nyt harmikseni sama aiheutui tästä Fiinin kaura-tyrniöljystä. Vaikka iho on ihanan kosteutettu ja pehmeä, tuo öljy myös mukanaan isoja, kipeitä finnejä ja muita epäpuhtauksia, mikä harmi.

E~
E~
5 years ago
Reply to  Miia Johansson

Kiitos vastauksestasi! Periaatteessa näin voisi tehdä, mutta tyydyn siihen, että ainakin nuo Bybin boosterit tuntuvat sopivan minunkin iholle. Kun iho herkistyy niin äkkiä ja korjaaminen kestää viikkoja, ei uusia tuotteita viitsi testailla ihan pikkukummassa. Rasvaisesta ihosta ei minulla ole kumminkaan kyse, vaan pikemminkin kuiva/sekaiho, jossa on ollut jos jonkinlaista pod-ongelmaa.

Salla
Salla
5 years ago

Hei Miia,

Oletko kokeillut Yves Rocherin puhdistusöljyä? Se on aivan loistava, jos kaipaa puhdistusöljyä, joka sopii hieman pienemmälle budjetille (tällä hetkellä 7,5€). Ehkä se ei ole kosmeettisesti yhtä elegantti, kuin moni kalliimpi tuote. Mutta se poistaa meikin ja huuhtoutuu kokonanaan pois kasvoilta, jättämättä mitään filmiä kasvoille, joten toimii!

Salla
Salla
5 years ago
Reply to  Miia Johansson

Luulen, että sopii ihan kaikille ihotyypeille. Itsellä on sekaiho ja taipumus pintakuivuuteen. En ole huomannut käytössä, että kuivattaisi ihoa, eikä iho ole tuntunut kireältä käytön jälkeen. En ole öljyputsareiden kanssa huomannut tosin, että mikään olisi kuivattanut ihoa.

Tarkistin tuotteen inci-listan (käytin inci-decoder nettisivuja, jonne voi liittää inci-listan, jolloin saa tietoa jokaisesta aineesta), listassa ei ollut mitään kuivattavaa, mutta loppupuolelta löytyy parfum, eli tuote ei varmasti sovi kaikille. Toisaalta, on aika vaikea löytää mitään täysin tuoksutonta tuotetta, luonnonkosmetiikastakin usein löytyy vähintään Limonene inci-listalta.

Tuotteessa on mieto tuoksu ja se on aika juoksevaa. Koska tuote on niin juoksevaa, sitä joutuu käyttämään ehkä normaalia enemmän (2-3 pumppausta), mutta lähes päivittäisessä käytössä se kesti 5kk.

Pitää varmaan kokeilla enemmän myös balmimaisia, tähän mennessä kaikki balmimaiset, mitä olen testannut, vaatii tuotteen pois pyyhkimisen, eikä tuote huuhtoudu pois iholta. Nämä olen kokenut liian työlääksi.

Anne-Maria
Anne-Maria
5 years ago

Hei! Oletko kokeillut Josh Rosebrookin Hydrating accelerator mist -kasvovettä? Se on vähän samantyylinen kuin tuo Bybi mutta omasta mielestä paljon kosteuttavampi 🙂

Elina
Elina
5 years ago

Hei, Mitä mieltä oot Evolven kosteuttavasta kasvovesi suihkeesta? Ootko testannut?

Tupu
Tupu
5 years ago

Moi! Käytätkö hoitonestettä ollenkaan? Entä käytätkö konjac-sientä joka aamu vai silloin tällöin? Kun itse aloin käyttää iltaisin konjac-sientä puhdistuksessa apuna, niin t-alueelle alkoi ilmestyä finnejä ja mustapäitä 🙁

Ansku
Ansku
5 years ago

Minun ihoni tuo Evolven puhdistusbalsami teki ärtyneeksi ja punaiseksi. Ihossani on couperosaa jonkin verran mutta harva aine on saanut kasvoni niin ärtyneeksi kuin tuo. Onko muilla tällaista kokemusta.

Kaitlin
Kaitlin
5 years ago

Hahaa mulle kävi just noin, ostin sen Lumenen Valo puhdistusbalmin ja hinkkasin sitä kosteille kasvoille niinkuin putelin käyttöohjeissa lukee, ihmettelin miten tää jättää niin rasvaisen kalvon jälkeensä eikä tunnu huuhtoutuvan millään irti joten nakkasin putelin tonne “anna pois”-koriini, kunnes viime viikolla luin jostain että näitä balmeja pitäisi hieroa kuiville kasvoille… Noh, nythän tää tuote toimii, ja tuntuukin tosi ihanalta! :O

MHR
MHR
5 years ago

Mulla ei kyllä noilla balmeilla lähde, kaikki meikki pois, vaikka kuinka teen ohjeiden mukaan (mulla on juurikin tuota Flown bilberry jne, mikä kuvassa). Senpä takia pyyhin kasvovedellä kostutetulla pumpulilla kasvot, että lähtee loputkin meikit. Toista, laadukkaampaa kasvovettä sitten taputtelen käsillä iholle ja annan kuivua. Teenkö tässä nyt jonkin järkyttävän virheen, minusta on vaan paras saada se kaikki vanha meikki pois..

Karoliina
Karoliina
5 years ago

Moikka, onko siulla kokemusta ekopharman vadelma kasvovedestä? Se on vähän budjettiystävällisempi kuin tuo bybin megamist, iso suihkepullo ja 25€? Pitäisi myös olla kosteuttava!

Emilia
Emilia
5 years ago

Hei. Pohdin kovasti tuotteiden tilaamista. Vaikuttavat hyviltä joten kiitos suosituksista. Ihoni on hyvin kuiva mutta rasvoittuu paikoitellen. Mietin kuitenkin että kun en arkisin juuri käytä meikkejä niin onko tuotteet jotenkin liian tehokkaita minulle sitten?

Henna
Henna
5 years ago

Hei,

Ostin uusia ihonhoitotuotteita, kuten tuon bybin kasvoveden, evolvelta uuden seerumin ja kosteusvoiteen. Hankein myös evolvelta puhdistustuotteet.

Huomasin kuitenkin, kun käytin näitä rasvoja ensimmäistä kertaa meikkini alla, että meikatessani ihoni alkoi ikäänkuin hilseilemään. Kasvoillani oli jo ennestään James Readin tanning mist suihketta.

Voiko olla mahdollista, että se ei sovi näiden tuotteiden kanssa vai onko meikkivoiteessani ongelma ( NYX born to glow käytössä)? Ei ole ennen tullut tälläistä tilannetta vastaan ja ajattelin kysyä sinulta, koska saattaisit osata vastata tähän.

Kiitos jo etukäteen! 🙂

Enni Ylinen-Luopa
Enni Ylinen-Luopa
1 year ago

Moi! Tilasin juuri täältä Apeiron hellävarainen puhdistusmaito, Olivia Klein Hydra Lotion hoitoemulsio ja Olivia Klein Hydra Spray Toner kasvovesi ja olen siis 14-vuotias. En oikein tiedä mikä on paljon meikkaamista, mutta itse käytän peitevoidetta, poskipunaa ja ripsiväriä, joten siksi ajattelin että tuon puhdistusmaito käy varmaankin, mutta suosittelisitko silti kaksoispuhdistusta? Minulla on sekaiho ja iho on pintakuiva, mutta olen nyt käyttänyt LV:n ja Erisanin tuotteita varsinkin geeliputsareita ja olen ajatellut, että ihan hyviä ne ovat, mutta eivät ilmeisesti, koska jättävät minun ihoni todella kuivaksi ja kireäksi. Nyt onneksi tajusin tilata oikeat? tuotteet ja alan pitää ihostani parempaa huolta!